Tallipaikkahakua ja orin majoitus mahdollisuudet

Olen törmännyt niinkin suureen ongelmaan tässä tallipaikkahaussani, kuin tarhat, jotka eivät ole orin kestävät. Todella monille talleille, jotka sanovat nettisivuillaan majoittavansa yksityisiä, olen laittanut sähköpostia, valitettavasti vain kovin moni vastaa, etteivät voi majoittaa oreja, koska heillä ei ole orin pitäviä tarhoja.

Koska minulle oriin pitävä tarha tarkoittaa tarhaa, jossa kulkee sähköt (myös talvella), ihmetyttää suuresti, etteikö ihan tosissaan pääkaupunkiseudun talleilla ole SÄHKÖTARHOJA? Jos niitä tallipaikkoja tarjoaa, tulisi sivuilla jo mainita, jos ei ole resursseja orin majoittamiseen (eli niitä tarhoja, joissa kulkee sähkö). Toki on niitäkin talleja, joilla orin majoittaminen on mahdollista, valitettavasti vain niillä talleilla on joko täyttä tai tallivuokra ylittää budjettini. Tällä hetkellä kun joudun kuitenkin tallipaikan valitsemaan pitkälti sijainnin ja hinnan perusteella, kiitos huonojen  työnteko mahdollisuuksien (teen siis 2 työvuoroa viikossa, koska isot pomot ovat päättäneet, ettei enempää työntekijöitä tarvita ja siten myöskään minä en saa enempää työvuoroja). Lisätöitäkin kun on vaikea saada, on tyydyttävä vähempään myös tallipaikan suhteen. Tokikaan en ole missään vaiheessa edes uskaltanut haaveilla maneesitallista, sellaisen tallivuokriin kun ei ikinä olisi varaa.

Tosiaan, omaan budjettiin mahtuvien tallien sivuja kun katselee, niin todella moni mainostaa ottavansa yksityisiä, hyvin harva kuitenkaan mainitsee sivuilla, ettei oreja majoiteta. Niinpä olen ottanut yhteyttä, kysynyt vapaita paikkoja ja kysynyt vielä orin majoituksen mahdollisuutta. Viimeisin paikka, josta kysyin, oli Punametsän ratsastuskoulu, se olisi ollut sopivan matkan päässä kotoanikin, mutta vastaus oli tyly: Ei oreja, koska ei ole orin pitävää tarhaa. Täyttäkin on.

Siispä täytyy jatkaa etsimistä, onhan minulla tässä vielä kuukausi ja vähän reilu viikko aikaa löytää paikka. Toivottavasti sen paikan nyt vain löytäisi, tässä meinaa ruveta usko loppumaan, kun ei mistään löydy tallia, joka majoittaa oreja.

Esitän kuitenkin loppuun vielä kysymyksen: Mikä on tallin pitäjien mielestä orin pitävä tarha? Tarvitseeko muka kaikki orit erityiskohtelua, kuten tarhat, joissa on niin sähköt kuin lankut ja putketkin? Ei mielestäni. Aapo ainakin pysyy ihan pelkkien sähköjen sisällä, kunhan sähkö kulkee. Myös pelkkien lankkujen takana Aapo on tarhannut, eikä sekään ollut ongelma. Ja tiedänpä myös muita oreja, jotka pysyvät ihan pelkkien sähkölankojen takana. Aapon kanssa ainoa ongelma tarhauksen suhteen on siinä, että ponin pitäisi saada tarhata kaverin kanssa. Sen vuoksi se nytkin asustaa pihatossa, että saa olla kaverien kanssa. Valitettavasti vain kovin monella tallilla tosiaan ei ole oriin pitäviä tarhoja, tai jos on, niin kaverin kanssa tarhaus on mahdototonta.

Missä on ne tallit, joissa on toimivat sähkötarhat ja voidaan tarhata myös se ori kaverin kanssa?

Aapo käänsi takamuksen kameralle, mutta kaverit poseerasi hienosti talvella 2011

Aapo ja tarhakavereita talvella 2011

Nosta orhi jalkaa, rekiretki alkaa...

Tunnen itseni kamalan huonoksi hevosenomistajaksi ja on hirveän huono omatunto, ihan vain sen vuoksi, etten käynyt Aapoa katsomassa jouluaattona! Ja nyt tällä kuluvalla viikolla ei ole mitään mahdollisuutta päästä tallille, kun Janne on autolla kotikulmillaan, eikä tuonne tietääkseni oikein busseja mene ja jos menee, niin ovat pirun kalliita. Päätin kuitenkin korjata tilanteen jollain tapaa, joten tilasin Aapolle Hööksin alennusmyynnistä joululahjoja.

Tilaukseen lähti pari huopaa ja kolme varariimua. Lisäksi linkittelin Jannelle facebookissa tuon itsekin tilaamani riimun (se on se tylsä musta turvan päältä avattava), yhden huovan, yhdet suitset ja parit apuohjat. Tosin suitsien kanssa linkitin yhdet ohjat, Aapon tämän hetkiset ohjat kun ovat typerät kangasohjat, vihaan sellaisia! Toivon suuresti, että Janne tahtoisi tilata myös Aapolle joululahjan, tai vaikka käydä Hööksin myymälässä tuon listani kanssa (tai voinhan tietty lähteä mukaankin). Ja siis tosiaan, Aapo tahtoo, en minä. Niin se aina menee.

Ne suitset olisi kyllä niiiiiin ihanat, niissä on niin hirmu kiva otsapanta, pullback turpis ja muutenkin tosi kivan näköiset. Ja itse olen ollut tyytyväinen Hööksin suitsiin, ne mitkä Aapolla nyt on, ovat aivan huiput olleet, kestäneet todella hyvin, vaikka itse olenkin todella huono pesemään ja rasvaamaan varusteita... Sen pari kertaa mitä ne on kunnolla puunattu, on ollut ihan riittävän oloisesti, hyvässä kunnossa ne ovat, ja siistitkin vielä. Sen verran vähän käytetty tosin nyt muutenkin, ettei ole viitsinyt hirmu usein niitä pestä senkään vuoksi.

Apuohjat puolestaan linkkasin Jannen listaan siksi, että unohdin itse laittaa ne tilaukseen mukaan. Ei niiden hankkimiselle varsinaisesti muuta syytä ole, kuin että saisi ponin juoksuttaessa kulkemaan rennommin. Ei ole tarkoitus pakottaa ponia kulkemaan väkisin pää alhaalla, vaan saada se myötäämään helpommin. Nyt kun Aapolla on tapana juoksuttaessa kiskoa pää pilviin ja lähteä lapamyyryä ulos (etenkin siis oikeassa kierroksessa, vasempaan ei ongelmaa ole). Eräs tuttu antoi vinkin kokeilla apuohjia, ja kokeiltiinkin samana päivänä virittämällä normiohjat apuohjiksi. Poni hiffasi idean nopeasti, joten apuohjat päätin tosiaan sitten sen vuoksi laittaa hankintalistalle, ihan vain juoksutukseen apuvälineeksi, ei kuitenkaan liian tiukalle vedettynä! Muutoin vierastan yleisestikin kaikkia apuohjia, mutta mielestäni juurikin kun halutaan ponin tajuavan joku asia kunnolla, on ne hyvänä apuna, oikein käytettynä. Siksi ne tuleekin vain juoksutuskäyttöön.

Nyt vain odottelen sitten pakettia saapuvaksi, ja kunhan se tulee, niin pakko päästä tallille näyttämään Aapolle sen joululahjoja. Ehkä sitä jopa voisi vaihtaa sitten satulaan toisen uusista huovista ja vähän juoksutella ponia taas satulan kanssa, ja ehkä mahdollisesti käydä selässä vähän opettelemassa taas liikkeellelähtöä ja pysähtymistä. Ehkä sitä voisi kokeilla jo kääntymistäkin! Ja sitten jos sulakelit jatkuu, niin joku viikonloppu voisi ehkä uskaltaa kokeilla raviakin. Jaiks!

Hmm, tulipa tässä vielä mieleeni, että pitäisiköhän sitä tehdä varustepostaus ponin tämän hetken varusteista. Osasta vermeistä on itseasiassa kuvatkin otettuna jo vuosi sitten, tosin niistä vermeistä osa katosi sinä aikana, kun asuttiin Kirkkonummella. Esimerkiksi yksi ihana (ja aivan uusi!) vihreä riimunnaru, sen katoamisesta olen hyvin harmistunut...

Savipohja ja hukkuneet kengät

Voisin taas sanoa, ettei ihan mennyt tallireissu putkeen. Aapo ei suostunut antamaan pihatosta kiinni, ja kaiken huippuna savipohjainen pihatto oli melkoista velliä. Niinpä sitten jouduin lenkkareissa lähteä noutamaan ponia katoksesta, mistä sen sai suoraan sanottuna kiskoa perässä, niin paljon ponia kiinnosti tulla sateeseen. Siinä taluttaessani Aapoa portille, onnistuin jättämään molemmat lenkkarini pihaton pohjamutiin kiinni, sinne jäivät. Sen vuoksi harjasinkin vain Aapon hyvin kevyesti, ja Janne sai ponin viedä takaisin ulkoilemaan. Varpaat palellen lähdettiin sitten hyvin lyhyeksi jääneen tallireissun jälkeen ajamaan kotia kohti.

Tarkoitus oli alunperin vähän ottaa kuvia ja videota ponista, mutta se homma tosiaan kusi tuohon kenkien katoamiseen ja ponin erittäin märkään karvaan. Ja eipä tuota kyllä olisi paljoa kehdannut kuvata muutenkaan, sen verran poni näytti kiukkuista naamaa, kun mamma tuli toisen leppoisia päiviä häiritsemään. Ei tainnut poni ihan tykätä, kun mamma pitkän tauon jälkeen pääsi vihdoin taas tallille. Toivottavasti ensi viikolla saisi auton joku ilta niin, että voisi käydä vähän touhuamassa ponin kanssa, ettei se ihan vieraannu ihmisistä!

Valaisua tulevaisuuteen

Aapon tulevaisuus varmistuu päivä päivältä paremmin. Tänään juttelin yhden bloggaavan hevosihmisen kanssa, jonka olen tavannut jo vuosia sitten. Pyysin häneltä apua Aapon ratsutukseen, korvausta vastaan, ja hän suostui. Sovimme palaavamme asiaan tarkemmin, kun ponille on tallipaikka löydetty lähempää ja poni muutettu. Tällä hetkellä vaihtoehtoina on yksi talli Vihdistä ja toinen Kirkkonummelta. Lisäksi olen pariin Vihdissä olevaan talliin laitellut viestiä, onko vapaita paikkoja. Sain kuulla, että Korpisilta on mahdollisesti myös vapautumassa paikka, joten sinnekin laittelin postia.

Aika laajalta alueelta olen katsonut tallipaikkoja, mutta ensisijaisesti toivon, että tuonne Korpiselle päästäisiin. Se on kuitenkin kohtuullisen matkan päässä ja sinne pääsisi julkisillakin. Toki se on myös kallein vaihtoehdoistani. Sijainniltaan Korpinen on kuitenkin paras, ja sinne tuo aiemmin mainitsemani henkilökin pääsisi parhaiten. En kuitenkaan tahdo tämän kyseisen henkilön nimeä mainita, sillä tiedän, että moni hevospiireissä pyörivä hänet tunnistaisi, jos paljastaisin hänestä juuri mitään.

Keskustelimme tänään siitä, mitä aion Aapon kanssa tulevaisuudessa tehdä. Kerroin rehellisesti tahtovani harrastaa pääasiassa, mutta myös kisata seuratasolla, niin koulua kuin esteitäkin. Hän lupasi auttaa parhaansa mukaan, sanoen kuitenkin olevansa itse pääasiassa estepuolen ratsastaja. Kerroin kuitenkin mieluiten antavani Aapon esteratsastajalle kuin kouluratsastajalle opetettavaksi, koska mielestäni kouluratsastajat jäävät turhan herkästi nylpyttämään paikoilleen, tappaen hevosen eteenpäin pyrkimyksen. Kysyttäessä kerroin myös mitä Aapon kanssa on tehty, ja miten se on toiminut. Harmittelin kuitenkin juoksutus-/ohjasajovyömme katoamista, sillä en ole päässyt ponin kanssa ohjasajamaan ollenkaan.

Lähempään tulevaisuuteen kuuluu toivottavasti tallikäynti joko huomenna tai sunnuntaina. Tarkoitus olisi ottaa ponin varusteet mukaan ja napsia jotain kuvia. Ensin juoksutellen ja sitten toivottavasti myös käväisen selässä, kokeilemassa miten poni on sisäistänyt liikkeellelähdön ja pysähdyksen, joita viimeksi, kun ponin kanssa ehdin touhuta, opeteltiin. Ehkä mahdollisesti kokeillaan sitä kääntymistäkin, ja jos oikein hurjia ollaan ja poni on hyvillä mielin, saattaisin ehkä uskaltaa raviakin, mutta se on suuri ehkä.

Aapo talvella 2011

Aapon talvinen nenu ja ihana nahkariimu!

Ratsuttaja pohdintoja

Olen tämän päivän aikana googlaillut ja yrittänyt löytää lähialueelta ratsuttajaa Aapolle. Alkuunhan Aapon ratsuopinnot on jo saatu, kun poni osaa lähteä liikkeelle, kääntyä ja pysähtyä. Käynnissä on siis harjoiteltu, tosin vasta yhden kerran. Ratsuttajaa haen siis lähinnä pääkaupunkiseudulta, jotta olisi lyhyt matka käydä katsomassa ponin edistymistä.

Nyt siis onkin kova pohtiminen ja etsiminen näiden ratsuttajien kohdalla. Tavoitteena kuitenkin on saada poni, josta on niin käyttöön kuin harrastamiseenkin. Lisäksi poni saisi toimia ratsuttajalta tullessaan myös maastossa, ja mielellään saisi olla myös tutustunut maneesiin, tähän mennessä kun ei vielä ole päässyt maneesia näkemään. Eli ihan kotitreeniin ja pikkukisoihin, ehkä joskus jopa aluetasolle, mutta tällä hetkellä haaveissa siintää vain seuratason kilpailut, kotona treenaaminen ja maastoilu. Ponikokoinenkin ratsuttajan pitäisi olla, Aapo kun ei ole vielä edes varmaan sitä 140cm korkea, vaikka kyllähän se todennäköisesti kasvaa ihan ison ponin mittoihin. Onneksi Aapo ei kuitenkaan ole mikään kuikelo, vaan muistuttaa enemmän ehkä suokkia kuin jotain siroa ponia.

Täytynee varmaan tutuilta hevosihmisiltä myös kysellä ratsuttajavinkkejä, josko tietäisivät sanoa nimeltä edes. Kaksi ratsuttajaahan tiedän itsekin, toisen tallilla Aapo tällä hetkellä asustaa, ja toisen tallille olisi tarkoitus muuttaa poni ensi vuoden alussa. Molempien paikka on kuitenkin aivan eri puolella omaa asuinpaikkaani, ja sen vuoksi haussa olisi joku muu ratsuttaja. Mielellään sellainen, jonka luokse ponin saisi asustamaan niin, että olisi tallipaikka ratsutuksella.

Koska meinaa kuvia olla vähän vähänlaisesti tässä blogissa, niin laitetaan tähän nyt loppu kesältä / alku syksyltä yksi kuva, kun poni seisoi niin hienosti puomissa ja odotti mammaa.

poni lähnää puomilla

Muutoksia blogiin

Blogi kokee jälleen muutoksia, kun nykyään blogi on palannut takaisin vain ja ainoastaan Aapon blogiksi. Muutokset tapahtuvat pikkuhiljaa, sitä mukaa kun ehdin muutoksia tehdä. Muutosten ohella tulee myös päiviteltyä, miten nyt vain ehdin.

Suuret pahoittelut siitä, ettei päivityksiä juurikaan ole viimeaikoina kuulunut, mutta kiirettä on riittänyt niin paljon, ettei päivittelyyn ole jäänyt aikaa. Lyhyesti mainittakoon kuitenkin, että Aapolle kuuluu hyvää, poni viihtyy pihattolaumassaan, vaikka onkin aivan pahnanpohjimmaisia. 

I woudn't want to let you go, but I have to...

Surullista, mutta totta. Päädyttiin Runon kasvattajan kanssa sellaiseen tulokseen, että Runo palautuu hänelle, monista syistä. Näitä syitä en ala erittelemään, mutta ihan hyvässä sovussa tällaiseen kuitenkin päädyttiin. Sinällään ihan hyvä asia, saan keskittyä vain Aapoon ja on helpompi rahatilanteellekin tällainen järjestely. Ehkä joskus myöhemmin sitten on parempi tilanne ottaa itselle näyttelyponia. Harmittaahan tuo Runosta luopuminen, niin mukava ja hieno poni se on, ja mielelläni sen pitäisinkin, mutta asiat nyt vain ovat näin.

Aapon kanssa on kuitenkin asiat varsin hyvin, reilu viikko sitten ratsastin ponilla ensimmäistä kertaa itse, sain kaveriltani Annilta ohjeet kuinka pyydän vauvan liikkeelle, kuinka käännän ja pysäytän. Näitä sitten harjoiteltiin varmaan parisenkymmentä minuuttia kentällä ihan kaksin. Aapo toimi hienosti, lähti loppujen lopuksi liikkeelle hyvin helposti ja pysähtyi kun vain ajatteli itsensä painavaksi ja huokaisi syvään. Mamman hieno poni. Ihan iisisti ja rauhallisesti käppäiltiin kentällä tosiaan ja harjoiteltiin, paljon kehuin ponia kun se totteli niin hienosti ja selvästi tykkäsi kun tajusi osaavansa. On se vaan niin hieno ja fiksu. Ratsastuksen jälkeen siistin Aapon hännän mutapaakuista ja harjasin ponin oikein puhtaaksi. Sitten se pääsikin takaisin pihattoon sotkemaan itsensä.

Tällä viikolla kävin puolestaan tekemässä pari aamutallia, joilla saan sitten ensi kuun tallivuokrasta vähän alennusta. Tarkkaa summaa en tallivuokran alennukselle vielä tiedä, en ole muistanut kysyä sitä tallinpitäjältä. Pitäisi muutenkin hänelle ilmoittaa, että Aapo vaihtaa vuodenvaihteessa paikkaa. Vähän kauemmas nykyisestä, noin 15km pidemmälle, mutta noin 100e halvempaan paikkaan kuitenkin. Palvelut samat, puitteet samat (tosin tarhat paremmassa kunnossa), suunnilleen samankokoinen paikka, ja samalla seudulla. Pitkällähän tuo on, mutta tallinpitäjä on vähän mukavampi ja Aapo pääsee öiksi sisälle. Nythän se on pihatossa, mutta uudessa paikassa se pääsee ryhmäkarsinaan tämän vuotisen pv-orivarsan kanssa.

Tällaisia heppakuulumisia siis tälläkertaa. Kuvia ja videota Aapon kanssa touhuiluista toivottavasti ensi viikonloppuna, kun Janne jo alustavasti lupasi tulevansa ottamaan videota ja kuvia, kun ratsastan ponilla toista kertaa. Samoja harjoituksia kuin ensimmäiselläkin kerralla. Mahdollisesti voisin pyytää Jannea kuvailemaan pikkupätkiä vähän sieltä täältä kyseisen päivän aikana, niin tulisi vähän videota kaikesta mitä Aapon kanssa tulee tehtyä. Ponin tarhailusta, hoitotoimenpiteistä ja sitten itse ratsastusharjoituksista.

Pipiponi ja valokuvailua

Ensimmäistä kertaa minulla ollessaan on hevonen ollut kipeänä. Tallinpitäjä oli yrittänyt aamulla töistä tultuani soittaa useampaankin kertaan ja laittanut sitten viestiä Aapon olevan kipeä, ja että minun tulisi soittaa hänelle välittömästi. Huomasin viestin vasta iltapäivällä herättyäni, ja soitin sitten saadakseni kuulla Aapolla olleen aamulla ähkyä, mutta oli mennyt talutuksella ohitse. Poni oli ollut olkipaalien vierellä makuulteen eikä ollut tahtonut ylös. Tallinpitäjä oli talutellut sitä sitten puolisen tuntia, jonka jälkeen poni ulosti ja suostui juomaan. Onneksi. Eräs yön ulkona ollut hevonen oli tämän kaiken todennäköisesti saanut aikaan karattuaan tarhasta ja hajotettuaan pihattojen aidat. Nyt ei voi sanoa muuta enää, kuin että onneksi ei ollut pahempaa, että meni talutuksella ohitse.

Aapo on oleskellut pihatossa nyt muutaman muun pojan kanssa, ja ilmeisen hyvin viihtynyt. Vuodenvaihteessa poni muuttaa jälleen, nykyinen paikkamme kun on muutenkin vain väliaikaisratkaisu. Pitkälle ei kuitenkaan poni muuta, vaan aivan nykyisen tallin naapuriin, kimppakarsinaan toisen orin kanssa. Aapo tosin tulee menettämään pallinsa todennäköisesti jo ensi keväänä, viimeistään sitä seuraavana. Ellei sitten pysy aivan huippuna käsitellä, nythän poni on helppo, ei missään määrin ongelmatapaus, varsamainen kyllä, mutta ei orimainen.

Valokuvailuakin tuli tänään seurattua. Itse en ollut tällä kertaa kameran takana, vaan kuvaamassa kävi Ida, tuttavani, joka opiskelee valokuvausta. Ida tuli kuvaamaan Runoa ja samalla tuli Muruakin kuvattua. Lisäksi tallinpitäjän piensuokkia kuvailtiin. Kuvaus järjestettiin laitumella, missä hepat sai juosta ilman mitään varusteita. Hienoja kuvia uskoisin Idan saaneen, nyt vain odottelen, että saan osoitteen, mistä kuvat löydän. Täytynee laittaa tänne sitten kuvia näytille, kun niitä Idalta saan.

Aapo toukokuu 2011 (pahoittelut epätarkasta kuvasta, mutta tämä oli ainoa, jossa poni seisoi hyvin)

Pistettä vaille I-palkittu

Savijärven tamma- ja varsanäyttely käytiin tänään Runon kanssa katsastamassa läpi. Tallille selviydyin itse aamulla puoli kahdeksan paikkeilla, toteamaan, että kasvattajamme Riikka on juuri tuomassa traileria valmiiksi jo tallille odottamaan. Käytiin Riikan kanssa moikkaamassa ponia pihatossa ja todettiin, että sen jalat joutuu pesemään oikein kunnolla. Riikka lähti sitten hetkeksi jo Savijärvelle ja itse jäin puunailemaan ponia.

Nappasin Runon narun päähän ja vein suoraan vesariin, missä huuhdoin jaloista alkuun pahimmat kurat pois. Siirsin Runon siitä puomille ja aloin harjailemaan ponia kuivattuani jaloista pahimmat pois. Runo seisoi hienosti puomissa, ja antoi nätisti harjata, vaikka väistämisestä meinasi neiti hienohelma olla vähän erimieltä. Letittelin myös tammuskan harjan, kun aikaa tosiaan oli reilusti, vaikka viimeisimmästä pylpyröiden tekemisestä onkin aikaa semmoiset viitisen vuotta ainakin, ja silloinkin olen vain korjannut auenneen pylpyrän. Runo kun oli siisti, päätin vielä putsata ponin näyttelyriimun (mihin saa kuolaimet kiinni) ja puunata lisää ponia. Riikkakin ehti jo tulla takaisin tallille ja totesi, että pestään vielä kertaalleen ponin etuset, ihan saippuan ja harjan avulla. Riikka myös siisti pari Runon leteistä, muuten oli hienot letit ponilla, muutama vain piti tehdä uusiksi, kun olivat päässeet räjähtämään.

Pistettiin Runo sitten traikkuun, minne se käveli oikein hienosti ja mallikelpoisesti. Savijärvelle kun päästiin, tuli Runo nätisti trailerista ulos ja vietiin poni mitattavaksi. Fiksuina tosin tajuttiin, että Riikka oli unohtanut ponin passin olevan hänellä, joten se oli jäänyt kotiin. Meidät kuitenkin huolittiin mukaan, kun oli ponilla siru ja mittaaja tarkasti Heppa-järjestelmästä merkit yms. Runon mitoiksi merkattiin 133,5cm ja 136cm. Poni on siis 2,5cm verran takakorkea. Mittauksen jälkeen oli odottelua, ja Riikka vähän kokeili miten poni liikkuu. Vilmakin sitä vähän ravuutti. Poni oli ihan ok:n oloinen, ravasi ja vähän virittämällä liikkui kivasti.

Itse arvostelun aikana Runoa joutui hieman passittamaan eteen, poni kuitenkin liikkui oikein mallikkaasti, vaikka Riikka meinasikin vähän kulkea ponin edellä ja sai siitä kommenttia tuomareilta. Heh. Runo sai ihan kivat pisteet, 8-8-7-8-8, eli yhteensä 39 pistettä, jääden vain yhden pisteen päähän I-palkinnosta. Jouduttiin siis tyytymään II-palkintoon, mutta siitä saa olla iloinen, että poni oli ryhmänsä paras. Arvostelussa mainittiin ponilla olevan hyvä rotu- ja tammaleima, ilmeikäs pää, kapea ja pitkä kaula, jotain rungostakin sanottiin, miinusta poni sai maininnalla "massaa saisi olla enemmän, etenkin ylälinjassa". Se kyllä tiedettiin, että poni on solakassa kunnossa ja että saisi olla massavampi, mutta piti silti käydä katsomassa, että mitä sieltä Savijärveltä oikein tulee. Ensi vuonna sitten on poni laitettu niin hyvään kuntoon, että vedellään ykkösiä kaikkialta.

Kotimatkalle lähdettiin, niin, että oli Runon siskon, Murun, emä mukana kyydissä. Riikka tiputti minut ja Runon tallille, missä sitten purin tytöltä letit ja päästin sen pihattoonsa syömään heiniä.

Runon letit

tausta, ponin ilme ja asento kusee...

mut on se vaan silti hieno<3

Uusi elämä edessä

Taas sattuu ja tapahtuu uutta. Tallilta savustettiin pihalle, joten ponit muuttavat jälleen. Tällä kertaa itseltäni muuttaa vain Aapo ja Runo kuitenkin. Runo menee Paippisiin, siskonsa Murun kanssa pihattoon asustamaan. Ponilapset pääsevät tapaamaan toisensa taas. Aapo puolestaan menee väliaikaisesti Askolaan, lähempää kuitenkin etsitään kohtuuhintaista paikkaa jatkuvasti. Toki vaihtoehtona on laittaa Aapo jonnekin ratsutettavaksi, mutta nyt ainakin pari kuukautta tuolla Askolassa ollaan, kun siellä on meille väliaikainen paikka luvattuna.

Mutta entäs Manu ja Mari? Tämä on kaikista mielenkiintoisin osuus ehkäpä, Marin toinen omistaja on teoriassa kieltäytynyt ostamasta osuuttani takaisin, joten voi olla, että joudutaan lähteä tekemään osaomistajuuden purkua. Mikäli näin on, tamma menee jollekin, sitä on paha sanoa minne se päätyisi. Manu puolestaan menee kaverilleni Annille, hänen minishettis orinsa kaveriksi. Manu jää siis sellaiselle ihmiselle, jonka luona sitä pääsen katsomaan ja Janne pääsee sitä hoitelemaan. Ja sikäli mikäli Manu on Annin mielestä käyttökelpoisessa kunnossa, on se tarkoitus ratsuopettaa heti kun lihaksistoa saatu kehitettyä ja poni mahdollisesti jollekin hänen tuttavaperheelle ylläpitoon.

Se, minkä takia tallilta on savustettu ulos tai mitä tallilla on tapahtunut, ei ole tämän postauksen aihe. Ponien kanssa aloitetaan nyt uusi elämä, uusien ihmisten keskellä ja täysin puhtaalta pöydältä. Tietyt ihmiset jäävät menneisyyteen ja saavat puolestani siellä pysyäkin. Itselläni ei heille ole ponien muuton jälkeen mitään sanottavaa, tehköön mitä tekevät, minä teen, niinkuin olen ohjeistusta muun muassa Runon kasvattajalta saanut. Ainakin on yksi ihminen, jolta voin rehellisesti ja suoraan kysyä neuvoa ja opastusta, ja joka mielellään avustaakin ohjeistamalla.

Tallivapaata ja kuulumisia tallilta!

Vieläkin on vaikea uskoa, että itselläni oli tosissaan tallivapaa viikonloppu melko pitkälti. La-su välisenä yönä tosin käväisin tallilla, kun Manu oli ollut pidempään karkuteillä. Kas kummaa, poni löytyi vain alle 30min tallilla oltuani, omasta metsästä aivan metsän reunalta. Vähän kun huuteli, maiskutteli ja vihelteli niin poni hirnahti, Nea oli yrittänyt samaa ilman lopputulosta. Liekö sitten nyt auttaneet kädessäni olleet porkkanat? Hain sitten ponin ja vein sen karsinaansa. Sunnuntaina Minni soitti mökiltä palattuaan Manun olevan kolmijalkainen... Oli tutussa liekassa saanut itsensä jonkun minipuskan ympärille ja liekanaru kiertynyt jalan ympärille. Maanantaina kuitenkin kun kävin tallilla siivoamassa karsinat ja hoitamassa iltatallin, niin Manu oli aivan normaali, käveli ja varasi jalalle painoa. Onneksi. Sunnuntaina oli Kia ja Sara hoitaneet Marin, sillä Saralla oli maanantaina synttärit, ja lupasin Kialle hänen saavan viedä Saran talutusmaastoon Marilla niin, että ponilla on pinkki varustus. Talutusmaastoon siksi, että Mari ei ole täysin maastovarma, ja jos joku on maastakäsin vierellä, se on varmempi eikä riehu niin herkästi. Itsekään en täysin tammaan maastossa nimittäin luota, vielä vähemmän luotan, jos joku muu sillä menee yksin. Hyvin oli tytöillä kuulemma mennyt!

Viikonloppuna tosiaan Nea lupasi hoitaa tallivuorot, kun itsellä oli auto-ongelma Jannen päätettyä lähteä Sulkavalle ja jättää lupaamansa korvaus tankkauksestani maksamatta. Niin sitten olin rahattomana viikonlopun... Lauantaina onneksi kaverini Heidi käytti silloin yöllä tallilla ja nyt maanantaina sain kerättyä pulloista rahat kasaan. Onneksi äitini ei vie pulloja kauhean usein kauppaan!

Maanantaina en muuta tallilla tehnytkään, kun siivosin ja tein illan. Tosin, tallille tullessani huomasin AAPON sadeloimen olevan erään "Ässä" ponin päällä. Olen useampaan otteeseen sanonut tallilla Nealle, joka aamutallit tekee, että minun hevosteni varusteita ei muille pueta ilman lupaa. On se kiva sitten tosiaan löytää oma sadeloimi kuraisena toisen päältä, varsinkin kun kyseinen loimi on tarkoitus myydä, jos se ei enää Aapolle mahdu. Muuten päivä oli ihan hyvä. Runo sai seistä elämänsä toista kertaa puomissa, tällä kertaa paremmalla seurauksella kuin ensimmäisellä kerrallaan. Toki ponin piti welshille tyypillisesti olla kamalan peloissaan ja lähestulkoon panikoitua, kun puomia lähestyttiin. Rehellisesti sanottuna Runo alkoi muistuttaa herkkäsieluista arabia siinä tilanteessa. Herkkä Runo onkin, ulkona ollut sade oli jotain aivan kamalaa ja poni diivailikin sitten puomilla ja yritti päästä sellaiseen asentoon, ettei vettä olisi tullut päälle. Aapo käyttäytyi tapansa mukaan hienosti puomilla, samoin Mari. Manu oli ensimmäistä kertaa puomilla, ja seisoi vain tyynen rauhallisesti. Se on sitten fiksu poni! Yksi kaveri Niinakin tuli siinä sitten tallille pyörähtämään, ja kehui kovasti, kuinka Manu näyttää paljon paremmalta, kuin tullessaan. Runoonkin hän tutustui tällä käyntikerralla enemmän. Niina auttelikin sitten iltatallin teossa ja saatiin se nopeasti kahteen pekkaan tehtyä. Niina onkin lupautunut olla aina apuna jos tarvitsee, hänelle saa soittaa, jos tarvitsen jonkun tuuraamaan itseäni. Hyvä muistaa sinällään, että nytkin viikonloppuna oli jäänyt näköjään minun hevosteni karsinoiden siivous vähän vähemmälle...

Nyt kuitenkin pakko painua pehkuihin, päivällä pitäisi taas etsiä tästä talosta pulloja ja ehkä lainata pikkusiskoltakin vähän rahaa, että pääsee iltapäivällä käymään Puistolassa, kun ostin Aapolle nettikirppikseltä vihreät glitterpintelit! Jannekin tulee huomenna, ja pääsen sitten autolla taas tallille. Ihanaa!

Ei hyvää, ettei jotain huonoakin

Tähän viikkoon on sattunut jo nyt mukavia asioita. Ensin maanantaina sain huomata Runon osaavan kulkea hienosti jo liinassa, ja eilen Mari näytti osaamistaan kanget suussa. Tämä oli sitten huono päivä. Oikein huolella.

Aapon kun otin karsinastaan, pääsin toteamaan, että takajalat on kuin tukit. Lämpimät eivät olleet, mutta pehmeät tukit. Noh, siirsin Aapon hetkeksi Manun karsinaan, jotta sain siivottua sen karsinan. Nea tuli siinä vaiheessa tallille, ja otti sitten pyynnöstäni Aapon liinan päähän. Poni käveli kyllä nätisti, mutta Nea ei sitten saanut sitä juoksemaan liinassa. Kävin itse pyytämässä ponilta parit ravit. Liikkuu puhtaasti ja mielellään. Liikutuksenkaan jälkeen ei tunnu lämpöä jaloissa tai mitään, mutta turvotus ei laske. Huomenna uusi kokeilu liikutuksen vaikutuksen suhteen, ja sitten letkulla kylmäys, jos ei liikunnalla laske turvotus. Haavereita ei kummastakaan takasesta löydy, ja muutenkin, pohdittiin parin tutun kanssa, että imppari se tuskin on, kun ei jalat lämpimät ja molemmat aivan samanlaiset tukit...

Toinen ei niin mukava asia tänään oli, kun kokeilin miten Runo reagoi puomilla olemiseen. Sidoin ponin löysälle puomiin, ja eikös se sitten haistellessaan maata saanut narun niskan taakse. Päätä nostaessa sitten jäikin niskaan painetta, ja voi että sitä paniikin määrää, mikä siitä seurasi. Edes paniikkilukolla varustetusta narusta ei ollut hyötyä. Ja ei, Runo vain reuhtoi enemmän ja meinasi taittaa niskansa, kun yritti paeta niskaan tullutta painetta. Ei  tyttöparka tajunnut laskea päätä, jotta naru olisi löystynyt. Oli siis pakko vain irroittaa naru puomista. Huomenna uusi yritys Runonkin kanssa siis.

Huoh, itsellä jää ilmeisesti viikonlopun aikana talleilut vähäisiksi, kun Janne meinaa lähteä ehkä sukuloimaan Sulkavalle. Jään yksin tänne ja autoa ei ole sitten käytettävissä. Alunperin oli tarkoitus nyt vihdoin ja viimein saada haettua ajoissa lankkuja Terrasta, että saadaan Aapolle tehtyä lankkutarha, mutta näköjään ei sitä vieläkään saada tehtyä, kun en saa autoa mitenkään käyttööni. Masentavaa...

Uusia tuulia

Mari osaa yllättää. Eilen kokeiltiin illalla ponille sen 12-vuotisen elämän aikana ensimmäistä kertaa kankia. Minni ratsasti ponilla, ja hienosti meni. Ei edes vastustellut. Harmitti vain hirmuisesti, kun ei ollut kameraa, eikä meillä ole kentällä peilejäkään. Puhelimella sain jokusen huonon kuvan napsaistua, niitä en tänne julkista laadun heikkouden vuoksi. Jonain päivänä pitäisi kyllä yrittää saada Minni uudelleen Marsun selkään niin, että ponilla on kanget. Ja silloin pitää olla kamera mukana.

Mari näytti niin hienolta kouluponilta!

Epäonnistumisia

Tää on taas niitä päiviä, kun tuntuu, että voisin lahdata kaikki hevoset ihan omatoimisesti jonnekin metikköön ja jättää ruhot sinne villieläinten syötäväksi. Syy on selvä, taas vaihteeksi. Ensin viikko etsittiin vetoautoa kisoja varten, no saatiin auto, niin poni pelleili.

Lastaus aloiteltiin siis aivan normaalisti, ei mitään ylimääräistä hermoilua tai muuta, tosin vähän kiire siinä oli. Poni oli ihan menossa ja kaikintavoin lähdössä kisoihin, mutta ei. Stoppia stopin perään. Ja toistoja. Vajaan puolentoista tunnin ajan Nea jaksoi olla mukana touhussa, tosin siitäkin puolet meni siihen, että neiti marmatti. Kun ei tule mitään, ja jos ei mene, niin mä joudun soittamaan yhdelle tyypille, jos saa sen hevosella mennä yms. Aivan kuin se olisi minun vikani, että ponilla on HOO VEE asenne. Puolentoista tunnin kohdalla sain menettää hermoni sitten Janneen, joka ei toiminut annettujen ohjeiden mukaisesti. Olin uhannut jo aiemmin, että jos ei toimi kun ohjeita tulee, niin lyön. Ja niin sitten löin, koulupiiskalla. Ja niin sitten sain viimeisen puolituntia kokeilla aivan yksinäni. Sitten oli pakko lopettaa, kun alkoi turhautuminen olla niin suurta, ettei olisi hevosen kannalta ollut enää turvallista yrittää. Siinä alkoi jo harkita terävän veitsen hommaamista ja ponin puukottamista kuoliaaksi. Niin paljon ärsytti.

Tarkoitus on nyt kuitenkin treenata seuraavat kolme viikkoa, ja lähteä uudelleen yrittämään kisaamista 24.9. EVR:n tiloihin. Siellä olisi tarjolla joko C- tai B-merkin esteosuutta. Marin toisella omistajallakin on silloin sopivasti vapaata, niin saadaan apukäsiä ja Marin paremmin tunteva ihminen mukaan. Toivottavasti vain saadaan kyyti järjestymään helposti!

Näin hienosti Mari hyppäsi 2vk sitten kotikentällä Sannan kanssa

Kuvia

Runo karsinassa

Aapo karsinassa

Manu suukotti

Marsupallero

Aku

Aku

Runo tarhassa

Runo ja Aku yhdessä

Mari ennen ratsastusta

Estetreeniä Marsulla

Estereeniä

Ja lisää estereeniä

Ekaa kertaa Aapon selässä

Eka kerta Aapon selässä, kehuja ponille

Tässä nyt tätä lupaamaani kuvasatoa viimepäiviltä. Lisää kuvia laittelen postauksien yhteydessä sitä mukaa, kun ehdin ja saan kuvia räpsittyä. Viimeistään sitten ensi viikonloppuna tulee kuvia, kun saadaan kisakuvia ja toivottavasti myös videota. Täytyy vain toivoa, että on hyvä keli, jotta saadaan onnistuneita kuvia ja videoita. Huonolla kelillä kisat on maneesissa ja silloin kunnollisia kuvia ei ainakaan ole tiedossa.

Aapopaapo kehittyy

Tänään sain olla tosissaan ylpeä ponistani! Aapolle laitettiin illalla satula selkään ja Nea nappasi ponin sitten narun päähän. Itse kiipesin selkään, istumaan. Aapo seisoi aloillaan rauhassa, antoi silittää ja taputtaa. Ei reagoinut edes siihen, kun nojasin eteen ja taakse varovaisesti. Pysyi vain nätisti aloillaan, ja yritti laskea päätä syödäkseen. Kauaa en selässä istunut, sen verran, että sain silitettyä ja taputeltua vähän jokapuolelta ponia. Ja sitten alas. Hieno poni malttoi olla rauhassa koko ajan! Janne oli räpsimässä kuvia, laittelen varmaan huomenillalla kuvapostausta sitten.

Nyt on sitten suunnitelmat Aaponkin kanssa enemmän selvillä. Syyskuu treenaillaan juurikin tuota selkäännousua ja alastuloa, varmaan noin 2-3 kertaa viikossa, lyhyissä pätkissä muutama nousu/lasku kerralla. Lokakuussa sitten aletaan opettaa ratsun saloja Aapolle hiljalleen. Liikkellelähtö, pysähtyminen ja kääntyminen tarkoituksena opettaa vielä tämän vuoden puolella, sitten saa vähän lomaa ja keväällä taas jatkuu opettelu, vanhojen kertaamisella ja uusien asioiden opettelulla. Tavoitteena on, että 3-vuotis syksynä voitaisiin jo työskennellä vähän enemmän sitten ja tehdä asioita eikä vain opetella enää. Mahdollisesti sitten Aapon täytettyä 4 vuotta, aletaan katsomaan jotain pikkukisoja, jos silloin 4-vuotis kesällä pääsisi parit koulu- ja estekilpailut. Ihan helppoa/pientä luokkaa siis vaan (raviohjelma - heC/ristikko - 40-50cm).

Aapo aiemmin tänäkesänä

Marin kanssa on tehty nyt vähän rankempaa treeniä. Torstaina oltiin Akun ja Nean kanssa maastossa, vähän revittelemässä entisen varuskunnan metsiköissä. Tamma oli hieno, oikein virkeä ja menohaluinen. Vähän ponit meinasi säikkyä, kun tuli vapaana olevaa koiraa vastaan ja yhtäkkiä olikin auto edessä (kyseinen auto näkyi kyllä jo paljon kauempaa ja oli parkkeerattuna tien sivuun). Loppumatkasta Mari päätti, ettei päästä Akua ohitse, ja puri kiinni kuolaimeen ravipätkällä... Siinä kyllä vähän säikähti! Kivasti meni maastoreissu kuitenkin, vaikka ponit olivatkin säpäköitä. Kiva kuitenkin vaan, että olivat säpsäköitä, mitä sitä turhaan liian paljon nysväämään, kun maastossa ollaan. Perjantaina puolestaan Maria liikutettiin ihan vain tarhassa, ei jaksettu Nean kanssa ratsastaa, joten laitettiin ponit sitten juoksemaan tarhassa irtona. Paljoa ei tarvinnut avittaa, sillä kun toinen lähti liikkeelle, niin lähti toinenkin. Lauantaina oli sitten estetreenin vuoro ensi viikonlopun kilpailuita ajatellen. Mari oli erittäin virkeä ja reipas, oikein menohaluinen. Välillä jopa ehkä vähän turhan menohaluinenkin. Hienoja hyppyjä tuli, niistäkin osasta laitan kuvaa sitten huomenissa kuvapostauksen merkeissä tänne.

Kaverini Sanna hyppäsi 22.8. muutamia hyppyjä, tässä yksi kuva.

Runo-poni tuli keskiviikkona iltamyöhällä vihdoin kotiin, tamma tarhaili ensimmäiset päivät yksin ja tänään pääsi illasta Akun seuraksi tarhaan, kun Maria ratsastettiin. Kolmikoksi näitä ei uskalla laittaa, kun Mari on niin pomottaja, mutta Akun kanssa Runo saa oleskella silloin, kun Marilla ratsastetaan. Muulloin tamma joutuu valitettavasti olemaan yksin, ellei sitten eroteta Akua ja Maria. Mari kun on tottunut tarhailemaan yksin... Runo on esitellyt tarhassa meille hienoa laukkaa ja ravia, todella hienot ja menevät liikkeet tammalla on. Siitä tulee varmasti hieno yleisponi kunhan vähän kasvaa. Jännää, kuukauden päästä mennään Runon kanssa Savijärvelle Hippoksen tamma-varsa näyttelyyn!

Makkonenkin on ollut tavallista rohkeampi. Istuttiin lähellä Makkosen liekapaikkaa tänään porukalla (minä, Nea ja Sonja), kun Manu tuli aivan oma-aloitteisesti luokse. Ensimmäistä kertaa poni tuli ulkoillessa itse ihmisen luokse. Oltiin koko porukka vähän ällikällä lyötyjä, mutta kyllä sitä nopeasti palasi maan pinnalle, kun huomasi, että Makkis yritti syödä meidän ruuat. Itseltäni se vetäisi jugurtin, ennen kuin ehdin itse syödä siitä kahta lusikallista enempää. Ehdin kuitenkin havaita, että Lidlin persikka-passion jugurtti suklaahipuilla on hyvää, Manukin tykkäsi siitä kovin.

Mutta tosiaan, päivällä tai viimeistään iltamyöhällä laittelen kuvapostausta. Täytyy vain valikoida kuvat siihen tarkkaan, ja toivoa, että Runosta saisi jonkun todella hienon kuvan kuvapostaukseen laitettavaksi!

Kisa pohdintaa

Juttelin tänään kaverini Sannan kanssa, joka kertoi, että eräällä tallilla Sipoossa olisi estekilpailut 4.9. Hän kovasti yritti houkutella minuakin osallistumaan Marilla. Ja kieltämättä kovasti houkuttaisi osallistuakin. Epäilyttää vaan, että osaisiko ihmiset pitää turvavälin hevoseen, jonka varoitetaan potkivan? Entäs tajuaisiko kaikki varmasti, että se ei ole mitään huuhaata, vaan että tamma tosiaan potkii, ja kovaa? Tietysti sanoisin kaikille, jotka liian lähelle tulisivat, ja tunnenhan sentäs seudulta sen verran maastojakin, että voisin hyvin verrytellä alkuun lyhyellä maastolenkillä ja ottaa verkassa vain muutaman hypyn alle.

Toinen mikä asiassa jännittää, on ponin lastaus ja kyydin saaminen. Mari ei ole mikään helpoin lastattava, sen kanssa saa varautua useisiin pois peruutuksiin ja aikaa pitää varata reilusti... Kuljetuksessa tamma tosin onneksi osaa suhteellisen hyvin olla. Se lastaaminen vain on hankalaa tamman kanssa. Kisapaikalla uskoisin sen osaavan kyllä käyttäytyä. Tai kyllähän se käyttäytyisi, kun olisi suitset päässä ja ketjunaru talutushihnana, eikä muita hevosia päästäisi liian lähelle.

Sopiva luokkakin siellä olisi, 60-70cm. Sen kokoisia ollaan Marin kanssa hypitty tässä viime kevään ja tämän kesän aikana. Tänäänkin hypättiin sellaista 50-60cm esteitä. Pystyjä molemmat ja tamma hyppäsi hienosti! Innollakin vielä. Vauhtia vain olisi saanut olla enempi.

Yksi kaveri on kyllä facebookissa tsempannut, että kyllä sinne voi lähteä, kyllä se toimii hyvin. Toisaalta kyllä himottaisi osallistua... Hitsin pimpulat! Taidan kyllä osallistua...

Elokuun kuulumiset

Hirmuinen kirjoituskatko taas ollut, mutta ei ole toisaalta ollut oikein kirjoitettavaakaan. Aapo on edelleen pelokas, tosin nyt jo hieman parempi, kuin aiemmin. Jalat nousee jo jotakuinkin, ei ihan yhtä hyvin, kuin vielä esimerkiksi keväällä. Nousee kuitenkin. Etuset edelleen hankalat, mutta ne sentään nousevat jo, vaikkei Aapo niitä suostu kauaa pitämään  ylhäällä. Takasten kohdalla edelleen saattaa yrittää monottaa, mutta ei enää niin hanakasti kuin vielä silloin kun takaisin Tuusulaan muutettiin. Siispä vain nostellaan kinttuja edelleen samaan malliin ja haetaan se tuttu luottamus takaisin. Riimua pukiessa olen huomannut Aapon pakenevan, se ei mielellään anna riimua pukea, mutta kuitenkin päähän saa aivan normaalisti koskea, ei arkaile sen suhteen. Liekö riimua pukiessa ponille tapahtunut jotain, ja sen vuoksi riimun laittaminen hankalaa. Tosin myös suitsiminen on haastavaa.

Juoksuttelin Aapoa tuossa yhtenä päivänä satulan kanssa niin, että kaverini Nea oli kuvaamassa. Aapo oli vasempaan hieno, oikeaan pelleili. Kentän laidalla mukana oli myös Nean koirat, Tiinu ja Leija, jotka molemmat olivat ajoittain vähän tiellä. Tiinu jäi kerran vähän Aapon alle, kun käveli suoraan eteen ravuuttaessani Aapoa ja Leija puolestaan tahallaan juoksi käskyistä huolimatta eteen. Jäi kerran alle ja sai kerran hampaista. Ei kuitenkaan koiran menoa haitannut. Leijakin kun yleensä uskoo, mutta nyt sillä vain oli jääräpää päivä. Kerran olen juoksutellut myös niin, että yritettiin samalla vähän hypyttää. Poni hyppäsi HIENOSTI! Taas meni oikeaan juoksuttaminen pelleilyksi, mutta pääasia on, että poni oli vähän parempi, kuin viimeksi. Pitäisi ottaa sivuohjat juoksuttaessa käyttöön, että ponin saisi myötäämään edestä, meinaa vähän turhan paljon heittää päätä ylös, minkä seurauksena alakaulaa meinaa kasvattaa.

Aapon kanssa olisikin tässä nyt tarkoitus hiljalleen alkaa totutella enempi satulaan ja sen painoon. Tällä hetkellä on käytetty Marin koulupenkkiä, joka on todella kevyt. Pitäisi saada joku nahkasatula myös selkään, niin olisi vähän enempi painoakin. Tosin, onneksi Aapolla on suhteellisen saman mallinen runko, kuin emällään ja leveä selkä, niin eiköhän Marin estepenkki sen verran sopiva ole, että voi juoksuttaessa ainakin käyttää. Ratsutusopetus olisi todennäköisesti tarkoitus tehdä tuon synteettisen penkin kanssa, jos se vain on sen verran sopiva, että uskaltaa käyttää. Täysin omaa satulaa kun en viitsisi Aapolle vielä ostaa, sillä kun kuitenkin vielä rakenne voi muuttua nuoren iän vuoksi reilustikin, kun saa lihaksia selkään yms. Loppusyksystä, siis loka-marraskuun vaihteessa olisi tarkoitus sitten kiivetä ensimmäistä kertaa itse selkään. Alkuun vain harjoitellaan selkään nousua ja laskeutumista. Siitä sitten hiljalleen kävelemistä ja pysähtymistä.

Marin kanssa on touhuiltu kevyesti. Tällä hetkellä tamma tarhailee lämppäriruuna Akun kanssa, kun ovat pari kertaa käyneet yhdessä karkuteillä ja tulleet selvästi juttuun. Eikä niillä vaikuta tarhassa ongelmia olevankaan, Aku hienosti antaa Marin olla pomo. Ratsastaessakin Mari on ollut aika kiva, ei mikään huippureipas, mutta vastaanottavainen ja toimiva. Tänään tosin koettiin takapakkia. Äitini kävi 30v tauon jälkeen hevosen selässä, ja Mari käyttäytyi nätisti. Hän talutettuna ravasikin Marilla vähän! Sitten kiipesin itse selkään ja yritin aloittaa työskentelemistä. Laukka nousi, mutta sitten tuli stoppi. Aivan yhtäkkiä. Marilla oli selvästi huono päivä. Aikoihin se ei ole moista tehnyt, eikä se vaikuttanut kipeältäkään. Ilmekin oli vain juuri tyypillinen "lopeta nyt jo helvetti se, mua ei kiinnosta". Nyt sitten vain seuraillaan ja katsellaan mitä mamma tuumaa liikuttelusta...

Muita kuulumisiakin on. Tallille tuli parisen viikkoa sitten poniori Manu Makkonen, eli Manu tai Makkis. Sanotaan ponia kyllä Maunoksi ja Manueliksikin. Manu on pieni, vain noin metrinen tilastoponi, väriltään rautiaankirjava, herasilmällä varustettuna. Manulla on hieno tuuhea harja ja häntä, valitettavasti vain ne ovat ainoat hyväkuntoiset osat Manussa... Ei siis poniponista sen enempään.

Lisäksi tallille on tulossa lähipäivinä vuotias welsh part bred tamma nimeltään Runo. Runo tulee itselleni näyttely- ja käyttöponiksi. Tarkoitus ei ollut ponia ostaa, mutta jotenkin kummasti ponin kasvattaja minut ylipuhui Vermon poninäyttelyssä. Runo muistuttaa kovin paljon Aapoa ulkonäöltään, sillä tammalla on läsi ja sukkia, tosin Runolla sukkia on neljä kappaletta, kun Aapolla niitä on vain kolme. Suvullisesti Runo on kiva, sen isä on Pionier's Sjoerd ja emä Pin Rock's Anky, emänisä Kielshoop Honeydas. Kasvattajan mukaan KTK-kelpoinen poni on tämä minun pikku Runoni.

Kuvia niin Runosta ja Makkiksesta laittelen, kunhan niitä ehditään kuvailemaan. Makkiksen kanssa tosin kuvat lähinnä pääkuvia ponin tämänhetkisen huonon kunnon vuoksi. Runosta sitten katsellaan ihan kunnon kuvia, jos vain saadaan hienoja kuvia otettua. Ja tietty myös Aaposta ja Marista laittelen kuvia, Aaposta taitaa jotain juoksutusvideoitakin löytyä nyt vihdoinkin.

I feel myself happy...and sad

Nyt alkaa olemaan ponien asiat reilassa. Muutto takaisin tuttuun paikkaan itsehoitoon on hoidettu ja poneilla on asiat hyvin. Aapossa havaittavissa tosin lievää ongelmakäyttäytymistä, mutta sekin tuntuu johtuvan luottamuksen puutteesta. Minne on homovauvan luottamus kadonnut? Mari puolestaan on ollut rento, hyväntuulinen ja todella kiva käsitellä. Se on tyyni ja rauhallinen eikä turhaan äksyile muille asukeille tallissa. Tosin, ei niitä asukkeja olekaan Aapon ja Marin lisäksi kuin yksi, lämminveriruuna Aku.

Muutto meni hyvin. Siitä huolimatta, että Aapo ja Mari kuljetettiin samalla trailerilla, ilman orilevyä ja väliseinällä, jossa kuminen alaosa, on kaikki kahdeksan jalkaa poneilla tallessa ja kunnossa. Kyllähän Mari oli komentanut Aapoa trailerissa, sen verran koppi matkalla heilui, mutta turvallisesti päästiin perille kuitenkin. Enää ei kuitenkaan niitä samalla kyydillä kuljeteta, ainakaan ilman orilevyä ja kunnon väliseinää. Perillä molemmat ponit tulivat nätisti traikusta pois, Aapo tosin meinasi alkaa riehumaan kun Mari saatiin traikusta pihalle. Kaverini Milla oli kuitenkin poneja muuttamassa äitinsä kanssa, joten oli kokenutta hevosväkeä osallisena. Ensimmäisenä päivänä ponit pääsivät vain karsinoihin ja saivat reilusti heinää. Ratsastin Marilla myös kevyesti ja annoin sitten poneille rauhan. Sen jälkeen olenkin sitten itse käynyt hoitamassa ponit, päivärehuja on tallin läheisyydessä asuva kaveri käynyt antamassa, mutta pääasiassa itse hoidan lapsukaiset.

Muutto oli viimeviikon perjantaina, ja sen jälkeen ponit saivat suhteellisen rauhassa olla sen ensimmäisen viikonlopun. Kevyesti liikuttelin vain Maria, Aapo sai tyytyä heinän mussuttamiseen. Tiistaina Minni piti koulutunnin. Janne oli videokuvaamassa tuntia, ja poni oli NIIN HIENO! Ensimmäistä kertaa koko sinä aikana minkä olen Marin tuntenut, tuntui siltä, että se oikeasti toimii hyvin myös kolmipalalla! Meno oli rentoa ja ajoittain myös melkoisen reipasta. Jo alkukäyntien aikaan sain käskyn pidentää jalustimia, ja ne pitenivätkin sitten peräti kahdella reijällä! Tunti alkoi siirtymä verryttelyllä. Tehtiin siis siirtymisiä niin, että lyhyet sivut käyntiä ja pitkät sivut ravia. Ravi piti saada heti alussa jo reippaaksi ja hiljalleen lähdettiin hakemaan myös takaosaa mukaan heti ensimmäisestä raviaskeleesta alkaen. Mari vetreytyi suhteellisen helposti, ja oli yllättävän mukava. Tämä toistettiin molempiin suuntiin, jonka jälkeen jätettiin käyntipätkät pois, jatkettiin ravilla niin, että jokatoiseen kulmaan tehtiin voltti. Voltilla tuli pyytää ravia enemmän kohti ohjaa ja saada poni kokoamaan itseään. Alkuun ei meinannut onnistua, mutta kun saatiin onnistumaan, niin sitten lähdettiin lisäämään hieman reippaampaa ravia myös voltin jälkeiselle sivulle. Kun tämä toimi molempiin suuntiin, jätettiin voltit pois ja alettiin tekemään keskiraveja pitkille sivuille. Marilla olen keskiravia mennyt viimeksi parisen vuotta sitten, kun Aapo oli vain noin 2kk ikäinen maitovauva joka juoksi vapaana kentällä samalla kun Maria ratsastettiin. Silloin tamma itse tarjosi keskiravia, nyt sitä piti hieman hakea, mutta TEIN SEN! Sain Marin menemään keskiravia! Olin niin tyytyväinen tammaan, että ei mitään rajaa. On se vaan niin hieno läskipallero. Lopputunnista tehtiin vielä laukkatyöskentelyä. Marilla on edestä melkoisen ahdas laukka, eikä se laukkaa kunnolla ylämäkeen. Treenattiin sitten laukkaa irtonaisemmaksi edestä ja enemmän ylämäkeen suuntautuvaksi siten, että nostin ulkokättä ylemmäs ja olin kevyessä istunnassa (sen mitä niillä super pitkillä jalustimilla kykenin). Ja se toimi, ihan tosissaan, Marin laukka muuttui paremmaksi loppua kohti ja sillä oli ilo mennä. Tuumattiinkin, että pitää lähteä Aku-hepan ja ylläpitäjänsä Sonjan kanssa jonain päivänä maastoon. Tämä ajatus miellytti myös Akun ylläpitäjää, joten maastoreissua suunnitellaan kovasti.

Videopätkää tunnista laittelen, kunhan saan koottua niistä lukuisista muutaman minuutin pätkistä ne parhaat palat. 

Tunnin jälkeen Jannekin kävi selässä. Laitoin Marin liinan päähän ja Janne sai kävellä ympyrällä. Annoin Jannen omatoimisesti harjoitella hevosen pitämistä ympyrällä ja ohjaamista. Mari kun yritti kovasti tulla luokseni ympyrän keskelle. Loppujen lopuksi Janne ravasikin pienen pätkän, talutettuna. Oli Jannen ensimmäinen ravipätkä koskaan, ja kuitenkin taisi olla vasta kolmas kerta selässä! Kohta varmaan täytyy alkaa etsimään Jannelle omaa ponia :D.

Aapo puolestaan on osoittanut pelkoa, tai pikemminkin paniikkia. Aiemmin poni seisoi rauhassa käytävällä, osasi odottaa nätisti ja jos alkoi riekkumaan, niin sitä sai komentaa tarvittaessa vähän kovemminkin. Keskiviikkona oli ponin vuolu sitten, ja huomattiin Buban kanssa, että ensimmäinen jalka meni ihan ok:sti, toisen etujalan kanssa oli hirmuiset ongelmat. Poni alkoi riekkumaan ja hyppimään jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan. Mikään ei tehonnut ponin rauhoittamiseen. Huulipuristinta kokeiltiin, auttoi hetkellisesti, rapsuttelu ja juttelu auttoi vielä pienemmän hetken. Etuset saatiin kuitenkin sellaiseen kuntoon, että ne saattoi sellaisiksi jättää, takasten vuolu jäi nyt toiseen kertaan. Riekkumisensa seurauksena Aapolle tuli oikeaan etuseen haavakin, ei onneksi mitenkään iso, mutta kyllä se aikansa vuoti verta, alkuun melko reilustikin. Millaiset toimet Aapossa sitten näitä pelkomerkkejä sai esille? Paha sanoa, ensimmäiset asiat, joista havaitsin ponissa selkeää pelkoa oli käden nostaminen ja narun heilauttaminen. Aiemmin Aapoa on voinut tarvittaessa näpäyttää narulla kylkeen, nyt poni sekosi moisesta aivan täysin. Samoin käden nostaminen pään vieressä sai ponin sekoamaan. Herää kysymys, kuinka Aapoa on kohdeltu Kirkkonummella? Onko ponia oikeasti kohdeltu siten, kuin olen ohjeistanut, vai onko sitä mahdollisesti hakattu? Onko aiemmin niin hyvätapaiselle ja fiksulle ponille tehty jotain, mikä sen on saanut sekoamaan? Sen tiedän, että Aapon on sanottu olevan niin hyvä käsitellä vain, kun en sitä itse käsitellyt siellä ollessa. Miksikö en käsitellyt? Koska meillä oli henkilö, joka koulutti ponia. Muut eivät ponia käsitellyt muuten, kuin tarhatessa ja ruokkiessa. Nyt sitten kuitenkin käsittelen pääasiassa vain itse ponia, tarpeen vaatiessa Minni sen kanssa touhuaa, tai ystäväni Nea, joka muutti juuri aivan tallin lähettyville. Molempien tiedän kohtelevan hevosia asiallisesti ja järkevästi. Molemmat myös tietävät millainen Aapo oli ennen, ja millainen sen tahdon käsiteltävyydeltään olevan. Ja kyllä, tiedän, Aapo on ori, se on kaksivuotias, ja sillä on uhmaikä. Se ei kuitenkaan mielestäni tarkoita sitä, että ponia pitäisi kohdella ja käsitellä asiattomasti. Vaikka Aapolla onkin melko vahva luonne, se on toiminut pienestä pitäen melkoisen pienillä ja kevyillä ohjeilla. Toki sitäkin on joutunut monesti komentamaan, mutta itse en koskaan ole joutunut väkivaltaa ponin kanssa käyttämään sen suuremmin. Aiemmin on ponin kanssa ollut luottamus molemminpuolista.

Aapo on myös näyttänyt taas omaa itseään. Langoilla varustetusta lankkutarhasta huolimatta poni on onnistunut jo kahdesti karkaamaan, ja vielä ilman, että tarhaan on jäänyt mitään jälkiä. Molemmilla kerroilla poni on kuitenkin jäänyt pihapiiriin. Ensimmäisellä kerralla Marin tarhan vierustalle, toisella kerralla se oli ensin pysytellyt Marin tarhan vierellä ja siitä siirtynyt sitten Akun tarhaan (taaskaan ei langoissa jälkiä). Ja pojathan olivat sitten yhdessä keksineet, että mennäänpäs tekemään Marin kanssa tuttavuutta. Niin oli sitten kaikki kolme olleet samassa tarhassa. Onneksi kenelläkään ei ole kenkiä, sillä pojat olivat juosseet Marin perässä ympäri tarhaa, Marin vedellessä edellä pukkilaukkaa vinkuen ja potkien. Aku oli saatu tarhasta suht hyvin kiinni, Aapo ei kuitenkaan antanut kiinni, mitä en yhtään ihmettele. Sen verran on ponilla luottamus ihmisiin kadonnut. Mari oli sitten saatu pois tarhasta päästämällä se vapaana omaan karsinaansa, minne tamma olikin juossut kovalla kiireellä. Aapo oli tämän seurauksena sitten luovuttanut ja antanut kiinni. Hölmö poni se on. Onneks ei Marilla ollut kiimaa, muuten olisi saattanut olla tiedossa emä-poika sekoitus... Sitä en olisi halunnut. Nyt vain sitten täytyy hommata toinen sähköpaimen, jotta saadaan Aapon tarhaan kunnon norsusähkö menemään, ettei poni varmasti karkaa.

Olen siis iloinen siitä, että Mari on niin hieno ja hyvä, mutta olen myös surullinen, sillä Aaposta on tullut niin kovin pelokas. Huvittunutkin olen, koska Aapo jatkaa omia tempauksiaan. Koskaan ei voi tietää, että milloin tulee soitto ponin karanneen tai tehneen jotain muuta hölmöä. Muistan nimittäin edelleenkin sen yhden kerran, kun menin Aapoa tarhasta hakemaan, kaikki aidat sievästi pystyssä, mutta poni jossain teillä tietämättömillä. Ympärille vilkaistessa sitten huomasin ponin seisovan pienessä metsikössä yhden tarhan kupeessa, kahden puun väliin jumittuneena. Siltä reissulta tuli haavojakin, niiden hoito oli haasteellista, kun poni ei ollut ihan samaa mieltä haavanhoidosta, mutta aina ei voidakaan olla samaa mieltä, vaikka toivottavaa se olisikin.

Nyt tämä tyttö kuitenkin aloittaa viikonlopun vieton ja luottaa siihen, että Nea ja Minni hoivaa poneja. Ainakin molemmat olivat kovin innostuneita, kun saavat touhuta vapaasti. Nea kun on jo muuton tullessa tietoon ilmoittanut tahtovansa hoitaa ponit aina kun en itse pääse. Ja kuitenkin, Nea ja Minni ovat niitä harvoja, keihin pystyn luottamaan hevosteni hoidossa. He tuntevat ne ja noudattavat ohjeita kyseenalaistamatta.

Viteota

Jonkin aikaa olen jo ajatellut tekeväni videot poneista. Päädyin nyt kuitenkin tekemään vain tällaisen videon, missä on molemmat ponit. Omat osiotkin poneille tuli, vaikka olisihan sitä voinut ihan hyvin laitella noita kuvia sekaisinkin. Noiden kahden pienen videoklipin laatueroa pahoittelen (jos niissä nyt eroa on havaittavissa), Aapon video on otettu meidän videokameralla, joka jostain syystä on huonompi kuin pikkusiskoni pokkari, jolla tuo Marin video on puolestaan kuvattu. Tai ainakin siltä vaikutti videota tehdessä. Vastaisuudessa pyydänkin siskolta tuon pokkarin lainaan, jos tarvitsee videota ottaa, onhan se kuitenkin minun vanhani :D.

Lisää vastoinkäymisiä...

Todella mahtavaa tulla reissusta tallille, kun ensimmäinen mitä havaitsee, on että varustearkku on täynnä muiden varusteita, tamman kolmipalat kadonneet ja harjapussista kadonnut harjoja. Lisäksi meidän toinen satulahuopa oli väärässä telineessä ja toinen sivussa toisen hevosen varustearkun päällä. Varustearkku oli lisäksi aivan sotkuinen ja Aapon fleece-setistä oli loimi kadonnut, riimu ja naru varustearkun pohjalla ja pintelit pitkin varustearkkua. Marin päiväkirjasta luin loimea olevan käytetty Marilla kuivatusloimena, KESKELLÄ KESÄÄ! Noh, loimi löytyi aivan roskaisena Aapon karsinalta, Marin suitset puolestaan oli Marin karsinalla aivan solmussa.  Noh, ei muuta kuin tyhjäämään varustearkusta kaikki muu kuin harjapussit ja päiväkirjat. Niiden lisäksi juoksutusliinan jätin arkkuun, sitä kun saattaa sitten muuton yhteydessä tarvita.

Laitumella kun kävin, niin Marin riimukin oli pudonnut päästä, tytöt olivat päiväkirjan mukaan vaihtaneet sen, ja sen kyllä huomasi. Riimun niskahihna oli aivan liian löysällä minkä vuoksi riimu pääsi päästä putoamaan. Kiristys siihen siis. Käväistiin Marin kanssa kentällä vähän irtojuoksemassa, mitenköhän tamman saa laihdutettua taas hyvään kuntoon? On vähän turhan paljon lihonut laitumella ollessaan, onneksi 2vk sisällä loppuu laiduntaminen, kun muuton jälkeen ei laidunta ole, minne laittaa rouvaa syömään.

Jotain mukavaakin tallilla tapahtui, tapasin sukulaisen, jota en ole pitkään aikaan nähnyt. Hänen hevosensa asustelee nykyään samalla tallilla! Lämppäri-ruuna Vikke on hieno herra, ikää jo 20, mutta ei sitä ukkelista huomaa päällepäin. Tämä sukulainen jopa sanoi, että tahtoisi mielellään kokeilla joskus Maria, jos ei nykyisellä tallilla ehdi, niin sitten Tuusulassa, jonne muutetaan. Lupasin, että saa tulla kokeilemaan kyllä. Olenhan itsekin saanut Vikellä ratsastaa aikoinaan aivan ilmaiseksi.

Tallilta lähtiessä soittelin kaverilleni, joka virallisesti Marista puolet omistaa. Kerroin sitten näistä tavaroiden katoamisista sekä kaikesta muusta mitä on tapahtunut reissussa ollessani. Hän oli kanssani samaa mieltä, että ainakaan nämä kaksi yhteistä nuorta tuttuamme eivät Marilla enää ratsasta ja että on tosi paskamaista, kun tavaraa on kadonnut. Myöskin tyttöjen käytös muuten ei ole sellaista, jota voisimme hyväksyä. Hän myös sanoi, että on kiva, kun ilmoittelen hänelle asioista, vaikka hän onkin sanonut, että saan pitää tammaa kuin kokonaan omaani, vaikka se paperien mukaan onkin puoliksi hänen. Hän lupasi myös, että kätköistä löytyy todennäköisesti toiset kolmipalat tammalle, ei tarvitse siis lähteä ostamaan uusia.

Kurjaa nyt vain lähteä viikoksi vielä kuoro-kurssille, kun tietää, että tallilla asiat päin persettä. Onneksi kuitenkin tiedän, että vuokraajatyttööni voin luottaa, annoinkin hänelle luvan ratsastaa Maria koko ensiviikon jos vain haluaa ja saa kyytiä tallille. Kerroin hänelle myös jo, että ponit muuttaa, ja yllättävän hyvin tyttö otti uutisen vastaan.

Keneen voi enää luottaa?

Jätin Marin vuokraajan (14v) sekä kahden kaverini (14v) hoiteisiin oman ulkomaanmatkani ajaksi. Vuokraajaan luotan nuoren ikänsä vuoksi, sillä on alusta asti ollut järkevän oloinen, kysyy jos epäilyttää ja ei ole (ainakaan vielä) tehnyt mitään mihin ei ole ollut lupaa. Nämä kaksi kaveriani puolestaan tuntevat Marin jo jonkin ajan takaa (2-4v), tiedän että pärjäävät ja osaavat ratsastaa tätä.

Noh, annoin kavereille siis luvan liikuttaa Maria päivinä, jolloin vuokraaja ei käy (ma, pe, la). Tänä aamuna sain vuokraajalta viestiä, että Marilla hackamoreketjun kohdalta rupinen alue aukesi ratsastaessa, laittoi helosania eikä alue vaikuta aralta. Kysyi myös onko jotain muuta mitä voi tehdä. Kysyin sitten, että onko Marilla suitsissa hackamoret, jättämieni kolmipalojen tilalla, jolloin selvisi, että nämä kaksi muuta liikutuksesta vastuussa olevaa tyttöä olivat ne vaihtaneet. Tytöillä ei ole ollut lupaa muuhun kuin liikuttamiseen ja liikutusta edeltävään/seuraavaan hoitoon (harjaukset, pesu yms).

Tiedustelin tytöiltä tätä kuolaimenvaihto asiaa, ja myönsivät kaiken. Sanoivat, että vaihtoivat koska Marilla on epämukavaa mennä kolmipaloilla ja yhtälailla rupi olisi auennut turpiksellakin. Kysyivät vielä, että vaihtavatko kuolaimet takaisin ilman turpista. Viestitin sitten itse takaisin, että kolmipalat olivat suitsissa tarkoituksella ja että ymmärtävätkö tytöt, etteivät saa tehdä moisia muutoksia ilman lupaani. Sanoin viestissä myös, että annoin heille luvan vain liikutukseen ja liikutusta edeltävään/seuraavaan hoitamiseen. Kysyin vielä, että tekisivätkö vastaavaa jonkun vieraan ihmisen omistamalle hevoselle, jonka liikutukseen on lupa. Tähän viestiin tytöt vastasivat, etteivät sitten liikuta Maria, heille tärkeämpää, että hepalla hyvä olla ja että jos sillä kerran melkein aina menty hackamoreilla, niin ajattelivat vain Marin parasta. Vastasin viestiin, että kuolaimilla menty paljon enemmän ja hackamoret olleet vasta pari vuotta käytössä, varsojen myötä, ja silloinkaan ei kovin usein, kun ei sitä ole viimeisen 2v aikana niin paljoa liikutettu kuin ennen varsoja (2 varsaa peräkkäisinä kesinä, tiineysaikana ratsastettu kuolaimilla). Sanoin tytöille myös, että vaihtavat kolmipalat takaisin suitsiin. Tähän viestiin vastaus alkoi kirosanalla, ja sen jälkeen tuli tieto, että vaihtavat juuri. Mainitsivat myös, että onhan meillä eri käsitys Marista ja että toisen tytöistä silmissä tamma on parempi hackamoreilla. Tähän vastasin yksinkertaisesti vain olevani omistaja ja että on hyvä juttu, kun tytöt vaihtavat, eikä tarvitse suuttua. Eivät kuulemma suuttuneet.

Tosiaan, Marilla on elämästään suurimman osan käytetty kuolaimia, varsottuaan ensimmäisen varsan keväällä 2009 sillä alettiin käyttää hackamorea, kun liikutettiin niin, että varsa (Aapo) oli mukana ja jätettiin riimu suitsien alle (saattoi helposti ratsastuksen jälkeen viedä suitsista tarhaan ja ottaa vain suitset pois). Tuona kesänä itse liikutin tammaa ehkä vajaa kymmenisen kertaa, ei ollut silloin vielä omani. En tiedä miten aktiivisena Marin liikutus sen jälkeen jatkui, mutta tiedän yhden tytön sitä seuraavan vuoden liikuttaneen. Varsottuaan 2010 Marilla oli miltei puolivuotta mammalomaa, kukaan ei sitä halunnut liikuttaa (itse olisin voinut, mutta aina niin hirveä härdelli tallilla, ettei rauhassa olisi päässyt liikuttamaan). Talvella 2011 ensimmäinen ratsastus tapahtui aivan normaalilla kuolaimella, uusi varsa (Alejandro) ei ollut mukana. Sitten ostin Marin ja aloin käyttää hackamorea. Ajattelin että myöhemmin kokeillaan uudelleen normikuolainta. Nyt, kun tamma on raspattu, ja ell suositteli vaihtamaan hackamoret takaisin kolmipaloihin ja tunnustelemaan miltä tamma tuntuu, tytöt tekivät tämän vaihdon. Tokikaan Mari ei ensimmäisillä kerroilla ole toiminut kolmipalan kanssa täysin samoin, kuin hackamoreilla, mutta varmasti tamma vielä epäröi kuolainta, kun suussa ollut aiemmin piikkejä kuolainta käytettäessä.

Tiedän toki, että tytöt ovat nuoria, mutta kuitenkin olen heidän toimimistaan hevosten parissa jo vuoden verran seurannut ja todennut, että ihan järkevästi toimivat. En kuitenkaan olisi uskonut, että omistajan selän takana tekevät tuollaista (asiassa ei olisi ollut ongelmaa, jos olisivat kysyneet luvan). 

Olenko vain typerä, kun luotin näihin kahteen tyttöön? Olisiko vain pitänyt antaa tamman olla vapaalla niinä päivinä, kun vuokraaja ei käy? Vai olisiko pitänyt suosiolla kirjoittaa tytöille kirjalliset ohjeet tamman hoitoon/liikutukseen?

------

Marihan on siis raspattu 3vk sitten, ja nyt viikko sitten otin sille kolmipalat käyttöön. Eläinlääkärimme Krisse sanoi raspauksen yhteydessä, että pari pv hackamoreilla vielä ja sitten kolmipalat vaan takaisin käyttöön. Suositteli tunnustelemaan ainakin jonkin aikaa, että miltä tuntuu, tuleeko samanlaiseksi ratsastaa, kuin hackamoreillakin. Ja ainakin omasta mielestäni on tamma ollut yllättävän kiva myös normikuolaimella.

Samalla kerralla raspattiin Aapokin, vauva jouduttiin rauhoittamaan tupla-annoksella, jolloin se aivan huojui ja nuokkui. Sudenhampaatkin löytyi, ja ne sitten poistettiin myös raspauksen yhteydessä. Marilta puolestaan löytyi raspauksessa terävyyttä sekä piikkejä.

Vuokraajapäivitys ja vähän Aapoiluakin

Nyt on sitten saatu Marin kanssa katsastettua vuokraajaehdokkaita. Kolmesta ensimmäisestä ehdokkaasta tosiaan kuuro  tyttö piti Marista, löysi kuitenkin ilmeisesti jonkun osaavamman hevosen. Ilmoitti olevansa kuitenkin tarvittaessa halukas auttamaan Marin liikutuksissa. Toinen kokeilija ei pitänyt Marista lainkaan, hän viipyi selässä vain vajaan puolituntisen. Kolmas tykkäsi, mutta ei enää kokeilun jälkeen ilmoitellut mitään itsestään.

Viime viikon keskiviikkona kävi sitten yksi nainen kokeilemassa Maria. Tykkäsi kovasti ja alkaakin vuokraamaan tammaa aina keskiviikkoisin. Lähinnä maastoiluun. Tänään kokeili puolestaan yksi tallilta tuttu tyttö, joka myös oli kovin halukas alkamaan vuokraamaan. Lupasinkin hänelle, että hän voi vuokrata Maria kerran viikossa. Tiistai on hänen vakipäivänsä. Nyt on siis Marille kahdelle päivälle viikossa vuokraaja!

Aapon kanssa puolestaan ollaan vähän pattitilanteessa. Pojun hampaat pitää saada raspattua, ennen kuin  työskentelyä voi kunnolla jatkaa. Niinpä siis on edessä soitto eläinlääkärille ja pyynti raspaamaan. Samalla pyydän tosin raspaamaan molemmat otukset ja ottamaan mukaansa mittatikun, jos vain sellainen on käytettävissä. Tahdon NIIN kovasti saada mittautettua molemmat ponit. Varsinkin Aapon tahdon mittauttaa, ja pyytää arviota kuinka suureksi vielä kasvaa.

Blogit yhdistetty!

Päätin yhdistää molempien hevosten blogit, jotta päivittyminen helpottuu ja voin hyvillä mielin laittaa samalla kertaa molempien päivitykset. Ja samalla laitetaan nyt sitten päivitystäkin.

Molemmat ponit muuttivat sitten Kirkkonummelle, Överbyn täysihoitotallille asustelemaan. Siellä olemmekin nyt sitten reilun kuukauden verran viihtyneet. Aapo on saanut tallilla oman kouluttajan, Jannika, jolla ei omaa hevosta tallilla ole, mutta joka valmentaa kahta naista, joilla hevoset tallilla on, on Aapon oma virallinene kouluttaja. Jannika työskentelee Aapon kanssa lähestulkoon päivittäin, opettaen tätä tavoille ja uusiakin asioita on poju päässyt oppimaan. Aapo kulkeekin nykyään ohjasajossa suhteellisen hyvin, osaa olla juoksuttaessa nätisti, ja vetää aisojakin. Satulankin kanssa on juoksutettu ja kertaalleen on ollut ihminen istumassa selässä, kun Aapo on seissyt aloillaan. Hieno poni, joka on Jannikalta saanut käytöskehuja, kun on nyt tajunnut, että ihminen on pomo. Aapo kun oli päässyt niskan päälle, eikä ihan vähääkään. Olemmekin siis todella kiitollisia saamastamme avusta.

Marin kanssa on touhuiltu kentällä. Sileän työskentelyä pääasiassa ja kivaa on ollut. Työkaverini Amanda on pari kertaa ollut mukana, ja hän vähän niinkuin alkoi hoitamaan tammaa. Mitään varsinaista hoitosopimusta meillä ei Amandan kanssa ole, mutta halutessaan hän saa mukaani tulla ja hoitaa sekä ratsastaa Marin. Raha ei liiku mihinkään suuntaan, ja Amanda saa oppia vähän hevosten kanssa touhuilua. Vaikka kyllähän hän sitä poikaystävänsäkin kautta on päässyt oppimaan jo melkoisesti. Mari on kuitenkin erilainen käsitellä kuin poikaystävänsä hevoset, joten oppiipahan käsittelyä. Tämän lisäksi olen aktiivisen epäaktiivisesti etsinyt Marille vuokraajaa. Yksi tyttö on käynyt kokeilemassa, hän ilmoittelee ensi viikolla, että olisiko halukas vuokraamaan. Sunnuntaina on tulossa yksi tyttö ja tiistaina toinen kuitenkin. Tuo ensimmäinen kokeilija oli kuitenkin hirmuisen hyvän oloinen, ja toivoisin suuresti hänen tahtovan alkaa vuokraamaan Maria. Toinen kokeilemaan tulevista on nimittäin alaikäinen ja toinen pystyisi aloittamaan paremmin vasta kesän jälkeen, vaikka voisi kesälläkin jonkin verran käydä. Mutta tuon alaikäisen kanssa suhtaudun asiaan varauksella. Mari kuitenkin on omalaatuinen tapaus, jonka kanssa täytyy minun itseni olla varma siitä, että toinen ymmärtää kuinka sen kanssa tulee toimia. Jos ei alaikäinen tyttö vaikuta ymmärtävän, niin siinä tapauksessa en varmaan uskalla edes selkään päästää...

Ensi viikolla sitten vuokraajakokelas päivittelyjä, kunhan olen saanut katsastettua nuo kaksi muutakin kokeilijaa!

Laiska päivvittäjä

Todella laiskasti olen jaksanut blogeja päivittää, mutta nyt tulee päivitystä oikein tuutin täydeltä sitten. Marilla on ollut tässä viime viikkoina paljon ohjelmaa. Liikunnan määrä ja liikunta-aika ovat kasvaneet, nyt mennään jo tunnin treenejä, välillä kevyemmin ja välillä raskaammin. Neljästä viiteen päivään viikossa on liikutettu ja tehty niin koulu- kuin estetreeniäkin.

Esteitä hypättiin tuossa viikolla 15. Pariinkin otteeseen hypättiin. Torstaina mentiin 70cm pystyä ja pienempää ristikkoa, ja kiivettiin sitä kertaalleen jopa 90cm pystystä yli. Mari hyppää vain ehkä hieman liian läheltä. Hienosti kyllä ylitti jokaisella hypyllä esteen, ja innostuikin kovasti. Välillä sitä ihan mietti, että pysyyköhän tämä lapasessa vaiko ei. Niin paljon Mari innostui.

Perjantaina otettiin muutama hyppy, jotta saatiin kuvia. Torstaina kun ei kameroissa ollut akkua. Virtaa oli edelleen ja intoakin. Pääasiassa touhuttiin sileällä kuitenkin perjantaina, vain kuvien verran hypättiin.

Sunnuntaina oli kaverini ratsastamassa, lauantaina liikutin ite kevyesti ja tosiaan sunnuntaina oli koulutuuppausta. Kaverini Oona, joka tuli ratsastamaan, on Marilla ratsastanut joskus kolmisen vuotta sitten viimeksi. Niinpä hänelle oli melkoinen yllätys, kun Mari liikkui nätisti eteen ja oli suhteellisen reipas. Oona tykkäsi kovasti Marista ja oli sitä mieltä, että se on kuin eri hevonen. Oona alkaakin kerran viikossa ratsastamaan Marilla, itse opastan sitten kentänlaidalta, ikäänkuin tunnin omaisesti. Siitä tulee varmasti oikein hauskaa! Tässä teille hieman kuvia Oonasta ja Marista:

 Viime torstaina olikin sitten Marilla muutto, sitä ennen ehdittiin ratsastaa keskiviikkona, kun kaverini Nea ratsasti. On se kiva, kun on kavereita, jotka mielellään käyvät välillä selässä, Mari kun menee myös muilla kivasti. Muuttopäivä meni mielenkiintoisesti, Mari ei meinannut millään haluta traileriin, joten sitähän sitten lastattiin. Loppujen lopuksi peitettiin silmät pyyhkeellä, ja Mari käveli nätisti traileriin. Mari muutti Kirkkonummelle, Överbyn täysihoitotalliin ja on siellä nyt vajaan viikon asustellut. Tyytyväinen neiti on, juo hienosti juoma-automaatista ja saa hyvää heinää syödäkseen. Liikutettu ei vielä uudessa paikassa ole, mutta huomenissa sitten. Matka uuteen paikkaan oli kuitenkin mennyt hyvin, Mari oli vähän jotain heilunut trailerissa, ja perillä oli melko hikinen, mutta hienosti se oli muuten matkustanut. Tuli nätisti ulos ja käyttäytyi asiallisesti, kun uuteen paikkaan päästiin.