Työt häiritsevät harrastamista

Ei ole kuulkaas ihan helppoa olla töissä liki toisella puolen pk-seutua, hoitaa yksin koti ja lapsi, sekä vielä hevonen ja kissat siihen päälle. Tai no, nuo meidän kissat ovat kyllä ehkä maailman helpoimpia. Niille riittää, kun saavat  ruokaa monta kertaa päivässä. Nyt on hetki aikaa hengähtää, kun sain huomisen heppojen siirron vuoksi lapsivapaata. Siirtotallimme piti siirtyä jo tänään edeltä, mutta sade pilasi suunnitelmat. Viedään kuitenkin hepat huomenna, saavat olla ulkona 24/7, kuten tähänkin asti ovat olleet. Talli siirretään sitten perästä toivottavasti ensi viikolla, siirron onnistuminen riippuu täysin keleistä.

Ahkerasti olen kuitenkin lähes joka päivä tallilla käynyt, vain eilen en päässyt menemään, kun oli muuta hommaa tehtävänä. Liikutus meillä on ollut aika kevyttä edelleen. Muistaakseni maanantaina taisin ratsastaa ihan kunnolla ja Nemo oli ihan mielettömän hyvä. Sain ratsutusapurimme neuvoja noudattamalla herkistettyä Nemon kivasti, jonka jälkeen se olisi halunnut vain laukata. Olen siihen todella tyytyväinen, sillä nyt eteen liikkuminen on kaikkein tärkeintä. Sitten kun saadaan heppa herkäksi ja nopeaksi jalalle, voidaan alkaa hakemaan hitaampaakin tempoa ja kokoamaan. Valitettavasti en muistanut ottaa kameraa mukaani tuolloin, olisi tullut kivoja kuvia...

Se vissii nukahti, ku harjoteltii seisomista

Hevoseni on älykäs

Keskiviikkona pidin kävelypäivän, mutta päätin hoitaa kävelytyksen ilman satulaa. Ilman mitään käsitystä siitä, onko Nemolla koskaan menty ilman satulaa uhmasin kohtaloani ja varustin sille vain suitset ja satulahuovan. Suureksi positiiviseksi yllätyksekseni Nemo oli todella fiksu. Kävelytin Nemoa ehkä puolisen tuntia ja kokeiltiin ihan pikkuisen raviakin. Lihasta Nemo tarvitsee kyllä selän tienoille vielä paljon, ennen kuin suostun uudestaan ilman satulaa menemään. Niin ilkeältä sen selkä tuntui.

Eilen Nemo sai tosiaan täydellisen vapaan, mutta tänään Fiona on menossa poikaa ratsastamaan. Annoin Fionalle ohjeeksi ratsastaa ihan kunnolla, mutta saa nähdä missä kunnossa meidän peltopohja on. Onneksi kohta saadaan kenttä! Ei se vielä ole valmis, mutta uskoisin meidän kentän valmistuvan aika reippaasti siinä vaiheessa, kun aletaan kunnolla tekemään.

Huomenna sitten tosiaan muutto uudelle tontille, taluttaen mennään. Matkaa ei ole kuin muutama kilometri, joten sovittiin talliporukalla taluttavamme hepat uuteen paikkaan. Vähän Nemon jaksamisesta riippuen lähdetään vielä ehkä selästä käsin sitten maastoilemaan käynnissä siihen omalle tontille ja tutkimaan mitä kaikkea sieltä löytyy.

Pienesti väistöä

Uskalsin, ja pysyin kyydissäkin!

Pahoittelut vielä kuvanlaadusta, mun tämänhetken kuvausassistenttini ei ole juurikaan kuvaillut, ja ei oikein vielä osaa tuota mun järkkäriäni käyttää. Siksi osa kuvista voi olla tarkentunut taustaan, kuten nuo ylläolevat väistökuvat. Ovat vain niitä harvoja onnistuneita väistökuvia, niin oli pakko laittaa. Kyllä mä tuon miekkosen vielä kameran varteen koulutan, aivan varmasti.

Onneksi nyt on viikonloppu, niin saan taas hetkeksi hengähtää. Pitäisi jotain töitä löytää lähempää kotia, niin ei tarvitsisi kuluttaa työmatkoihin niin paljoa aikaa ja energiaa.

Aurinkoisen kevätpäivät hyppyjä ja apukäsien hehkutusta

Nyt kun meillä alkaa vihdoin ja viimein olemaan kenttä ihan todella kivassa kunnossa otettiin Fionan kanssa taas hyppypäivä kotikentällä. Olin alunperin menossa yksin maanantaina tallille, mutta Fiona kyseli pääsisikö mukaan ja niin sitten suunnattiin sinne yhdessä. Hain ponin valmiiksi tarhasta ja ehdin jalatkin pestä mutaliejusta ennen Fionan saapumista. Oltiin puhelimessa puhuttu hyppäämisestä, joten varusteltiin yhdessä poni hyppykuntoon ja Fionan verkatessa rakensin hänelle muutaman esteen kentälle.

Esteitä ei tullut tosiaan kuin kolme, yksi ristikko lävistäjälle ja pysty-okseri -sarja noin 9,5m välillä. Aluksi väli oli noin 9m, mutta pidennettiin sitä sitten, kun meinasi olla ahdas. Kunnolla ollaan hypätty isompaa viimeksi Laakspohjalla kisoissa, mutta kun olin itse viikkoa aiemmin ottanut hyppyjä sai Fiona nyt hypätä isompaa.

Alkuun meillä oli estekorkeus jossain 60cm tienoilla, mutta nosteltiin hiljaksiin niin, että lopulta meillä taisi olla pystyt jotain 70-80cm ja okseri huiteli 100cm korkeudessa. Okserille lisäilin pituuttakin ja Aapo ylitti täysin ongelmitta 100cm korkean ja 90cm pitkän okserin. Loppuun vielä laskettiin okseria niin, että meillä oli ehkä 80cm korkea pikkurata, jossa ristikkokin nostettiin pystyksi.

Pikkuradalla Fiona tuli sarjan, siitä päädyn kautta lävistäjälle ja sarjan A-osa toisesta suunnasta. Päädyn kautta vinolla tiellä okserille ja siitä sitten vielä lävistäjälle jos tuntui siltä. Ihan tarkalleen en muista hyppäsikö Fiona vielä okserin jälkeen tuota lävistäjää uudestaan, mutta pirun kivasti Aapo hyppäsi ja Fionan ratsastamana tuo hyppääminen näyttää niin pirun helpoltakin vielä!

Aapo oli kokoajan todella kivasti menossa esteille, eikä se kertaakaan vaikuttanut epäröivän yhtään. Fiona vähän sitä valitteli, kun sarjan A-osalle poni imi niin hyvin, että oikein tunsi kuinka se siitä kuumui ja sen vuoksi sitten poni tuli A-osalle turhan isosti ja tästä syystä väli jäi ahtaaksi. Ei olla kuitenkaan koko talvena paljoa hypätty, joten tämä intoilu todennäköisesti johtuu täysin tuosta hyppytauosta. Ulospäin poni kun ei näyttänyt yhtään siltä, että kiikuttaisi tai ei olisi kontrollissa, mutta sehän tuossa ponissa niin hauskaa onkin. Selkään tuntee todella selkeästi kuinka Aapo kuumuu ja laukka kasvaa, ulospäin vauhti on edelleen sama ja poni näyttää normaalilta hyvin etenevältä esteponilta. Jarrut kuitenkin löytyivät todella hyvin ja hypyt tosiaan olivat kivan oloisia.

Loppukäyntejä peltolenkillä kävellessämme juteltiinkin Fionan kanssa siitä, kuinka ponilla on selvästi lihaksisto kehittynyt, koska vielä syksylläkin tuli herkästi selättömiä hyppyjä ja poni tuli itse liian lähelle. Nyt se hyppää itse jo kauempaa, vaikka ratsastaja ei pyytäisikään ja hyppy tulee koko selän läpi. Aika harvassa nykyään on siis ne kerrat, kun poni on tullut pohjaan ja kerännyt itsensä jostain aivan käsittämättömästä paikasta esteen yli.

Oli ihana nauttia auringonpaisteesta yhdessä Fionan kanssa ja viettää tallipäivää kivassa seurassa. Tällä viikolla Fiona kävikin sitten vielä tiistaina vuokrauspäivän ja nyt lauantaina ekstrapäivän, kun meillä Aino sairastaa. Itse olen ollut ponin selässä vain keskiviikkona jolloin tuuppailtiin rennosti käynnissä ja ravissa ilman satulaa (koska kuskilla liukkaat kurahousut) ja perjantaina, jolloin käytiin rennosti maastossa ihan kahdestaan! Tuo maasto oli kyllä ihanan rentouttava, koska en joutunut kertaakaan käymään Aapon kanssa keskustelua siitä, mennäänkö sinne minne haluan vai eikö. Välillä on ollut kausia, kun Aapo ei ole mun kanssani tahtonut maastoon lähteä, joten mä suorastaan riemuitsin ponin selässä, kun se niin kivasti lähti mun kanssani maastoon.

Ei paljoa haitannut korkeuden nousu, ponihan näyttää ihan oikeasti esteponilta!

Korkeutta 100cm ja pituutta 90cm. Pitäiskö tehä kotikentälle joskus metrin rata näille hirmuille?

Täytyy nyt toivoa, että meillä alkaisi sairastelut hiljalleen helpottamaan. Harmittaa niin vietävästi, kun ei ole ihan toivotusti päässyt tallille lapsen tai omien sairastelujen vuoksi. Onneksi meillä on aivan huipputiimi kasassa ja sekä Asta että Fiona joustavat päivien suhteen paljon. Astakin kävi tuossa yhden viikon aikana kolmesti, kun meillä sairasteltiin. Ja Fionakin käy ekstrakertoja todella mielellään ja aina kertoo mitä on ajatellut tekevänsä. Molemilla on kuitenkin todella vapaat kädet tekemisten suhteen, joten ei Fionallakaan olisi mitään velvollisuutta kysyä onko suunnitelmansa mulle ok. Ei mun tarvitse pelätä, että Fiona tekisi mitään tyhmää, vaikka ikää onkin vasta 16v. Silti on kyllä todella kiva, että Fiona suunnitelmistaan kertoo. Astan suunnitelmat nyt on yleensä aika selvät, maastoilua tai höntsäilyä kentällä. Asta onkin meidän oma höntsäilijä, joka pitää aina hauskaa ponin kanssa. Mä en olisi voinut parempia apukäsiä ponin kanssa löytää, joten ei voi olla kuin tyytyväinen näihin ihaniin.

Mulle onkin todella tärkeää muistaa kiittää molempia aina silloin tällöin siitä kaikesta, mitä he ovat ponin ja mun eteeni tehneet. En ole koskaan joutunut stressaamaan tai miettimään Fionan tai Astan käydessä, että onko poni varmasti hoidettu hyvin ja kamat jätetty asiallisesti paikoilleen. Meillä on kaikilla sen verran samanlaiset ajatukset siitä, kuinka hyvin poni ja varusteet tulee hoitaa käydessään, että ei ongelmia ole tullut. Toki joskus meillä on voinut syystä tai toisesta olla jonkun jäljiltä kamat vähän normaalia huolettomammin jätetty, mutta näistäkin riittää aina kenen tahansa laittamana asiallinen muistutus vihkoon.

Mä en ymmärrä vieläkään mitä tässä  tapahtui, mutta poni näyttää kengurulta

Lisäksi esimerkiksi kisareissuilla meillä on Fionan kanssa aivan käsittämätön yhteys. Molemmat tietävät jo tallissa lähtövalmisteluita tehdessä oman roolinsa eikä meillä ole minkäänlaista ongelmaa saada kamoja autoon ja ponia lähtövalmiiksi, vaikkei edes kommunikoitaisi tallissa. Sama yhteys jatkuu kisapaikoillakin. Mä näen suunnilleen jo katseesta koska Fionaa joku asia järjestelyissä tai muussa ahdistaa tai stressaa ja osaan aika hyvin puuttua heti. Ei meidän myöskään tarvitse pahemmin keskustella siitä milloin Fiona itse nousee selkään ja ottaa vastuun ponista ja milloin on mun vuoroni. Varmaan koskaan ei ole ollut kisareissut yhtä helppoja, kuin Fionan kanssa, vaikka mäkin olen aika paljon ollut kisareissuilla mukana hoitajan roolissa. Ja edelleenkin mä olen ennemmin hoitajan kuin kisaajan roolissa, vaikka se kilpailumahdollisuus itselläkin olisi. Eiköhän sitä johonkin koulukisoihin tule tässsä vielä lähdettyä, ainakin toukokuulle on yhdet suunnitteilla, mikäli poni ei mene kaupaksi sitä ennen. 

Kuitenkin, näihin kuviin ja tunnelmiin päätettäköön nämä jorinat. Me nautitaan mahdollisimman täysillä tän ponin seurasta kun vielä voidaan. Koskaan ei tiedä mikä päivä tulee se tyyppi vastaan, joka ponin tahtoo ostaa. En mä mitenkään superahkerasti ole markkinoinut kyllä, valmentajan kautta on puskaradiossa viestiä ja sen lisäksi myynti-ilmoitukset muutamissa paikoissa.

Kuinkahan kova on kentän pohja?

Sunnuntaina oli ponin muutto ja aika näppärästihän se sujui, Aapo ei kyllä traikkuun olisi halunnut mennä, mutta matkusti taas kivasti ja perilläkin oli oikein fiksusti. Purettiin kamat autosta pihalle ja vein ponin aluksi tarhaan ihmettelemään uusia kavereita. Jonkin verran ehdin kannella tavaroita paikoilleenkin, mutta iso osa odotteli kyllä pihassa sen aikaa, kun liikuttelinkin ponin.

Aapo oli kyllä niin ihana, se seisoi pihassa hienosti harjauksen ja varustuksen aikana, käyttäytyi muutenkin aika fiksusti. Ratsastaessa oli virtaa ja siinä jouduin vähän tekemään töitä, jotta sain ponin keskittymään, mutta olen kuitenkin tyytyväinen. Kentän latopäädyssä oli iso vesilätäkkökin ja ensimmäisellä kerralla Aapo vähän yritti possuilla, kun sen lätäkköön ohjasin, mutta napakalla ratsastuksella poni jätti pukittelun, poikittamisen ja peruuttelun sikseen ja yllätys yllätys MENI lätäkköön! Kehuin ponia aivan älyttömästi ja lopulta mentiin molemmissa suunnissa lätäkön läpi kaikissa askellajeissa.

Virtaahan ponissa noin muuten tosiaan oli kuin pienessä kylässä ja tuli aika paljon tehtyä sen vuoksi töitä laukassa. Ei se kyllä kunnolla laukannut, mutta kun kaverin kanssa juttelin, niin todettiin tuon laukassa kaatumisen johtuneen varmaan pitkälti siitä, että poni koki pohjan itselleen hyväksi ja oli niin intona isosta tilasta. Rauhoittunee kyllä siitä taas niin, että pystyy laukkaakin työstämään.

Loppukäynneiksi käytiin kävelemässä vanha tuttu peltolenkki eikä poni kertaakaan kysynyt onko sen pakko mun kanssani lähteä maastoon. Mä vähän sitä jännitin, koska koko talven ja keväänhän mulla oli suuria vaikeuksia päästä lähtemään Aapon kanssa maastoon ja ongelmaa oli aluksi Paippisissakin. Nyt poni kuitenkin lähti hyvillä mielin, korvan hörössä maastoon ja käveli niin nätisti. Kyllä se tuntui paikat tunnistavan, kun ei sitä tarvinnut edes maastossa ohjata, ihan itse tiesi mihin mennään ja mistä käännytään.

Aino 2,5v ratsastaa ihan ite ilman satulaa

Aapo oli kyllä niin tajuttoman ihana sunnuntaina, etten olisi ollenkaan malttanut lähteä tallilta kotiin, mutta pakkohan se oli, kun Aino oli hoidossa vanhemmillani. Sain kamatkin laitettua aika hyvin paikoilleen ja hirmu hyvä fiilis kyllä tuli, kun saatiin sama satulateline kuin aiemmin ja suitsetkin laitoin suunnilleen samaan telineeseen kuin ennenkin. On se huvittavaa, kuinka sitä voi paluumuuttajana olla hyvä ja kotoisa fiilis. Teki kyllä hyvää kantaa kamat tutuille paikoille. Myöhempään ajankohtaan jäi ponin nimikyltin laittaminen karsinanoveen, mutta sekin tulee varmaan olemaan nostalginen hetki, kun kyltin laittaa tuttuun oveen, tuttuun kohtaan.

Meidän karsinan suojaverkoissa oli muuten vielä joulukoristeetkin kiinni, kun unohdin ne pois muuttaessa irrottaa. Hieman huvitti nähdä Aapon joulupallot paikallaan.

Eilen sain sitten tallille kaverikseni hyvän ystäväni Heidin. Hän lähti mukaan vähän sillä ajatuksella, että katsoo hieman Ainon perään ja vähän kuvailee. Myös Aapon entisen tarhakaverin Texasin omistaja tuli tallilla pyörähtämään moikkaamassa meitä ja fiilistelemässä tuttuja paikkoja. Laittelin siinä juttelun lomassa Aapon kuntoonkin ja lähdettiin kentälle niin, että Aino sai ratsastaa ensin. Tyttö istui niin hienosti ponin selässä ilman satulaa, ettei tosikaan! Olen niin ylpeä mun pienestä ponitytöstäni!

Kapusin itsekin herkeksi Ainon taakse istumaan, kun Aino halusi ravata ja ensimmäistä kertaa ravattiin oikein monta kierrosta ilman että Aino halusi siirtyä takaisin käyntiin. On se vaan niin reipas. Otettiin sitten Aino alas ja ajattelin itse ottaa vähän laukkaa molempiin suuntiin. Laukka sujuikin ihan näppärästi, oikealle ei taas meinannut alkuun nousta, mutta tajusin istuvani niin killissä, että oliko tuo nyt ihmekään.

Käytiin taas vesilätäkössäkin ja Aapo suostui jopa seisomaan lätäkössä. Seuraavalla kierroksella sitten ajattelin ravailla lätäkön läpi, mutta juuri ennen lätäkköä poni säikähti jotain ottaen ison sivuloikan jonka seurauksena kellahdin kyljelle. Kyllä ärsytti, kun oli vaan pakko irroittaa ote ja tiputtautua alas, sillä huomasin valuvani siinä kokoajan enemmän ja enemmän kohti ponin mahaa ja vilistäviä jalkoja. Olihan se kentän pohja aika kova moista putoamista varten ja nyt oikeaa puolta kropasta koristaakin useampi "asfaltti-ihottuma" ja vähän kolottaa paikkoja. Alaselkäkin otti vähän tärskyä, kun aivan housunkauluksen kohdalla on myös naarmuja ja vähän sen yläpuolella hieman turvonnut ja kosketusarka kohta. Hetken aikaa istuskelinkin maassa Heidin ottaessa ponin kiinni.

Sain hetken istuskelun jälkeen itseni könyttyä ylös ja käpsyttelin portin luokse, mihin Heidi toi Aapon mulle itselle pideltäväksi. Istuskelin siinä tuolilla ja Heidi haki sit mulle juotavaa, että vähän olo kohenisi. Hetken aikaa kun päätäkin särki, mutta enin kolotus oli kyllä saaduissa naarmuissa. Siinä vähän viestittelin parille kaverille haavereista ja tunnustelin oloa ennen talliin paluuta.

Normaalisti mä olen noussut tippumisen jälkeen aina takaisin selkään, mutta nyt kolotti niin maan penteleesti paikkoja, että kävelykin teki vaikeaa. Siksipä päätin vain hoitaa ponin pois ja alettiin kehittelemään pääsyä pois tallilta samalla kun putsattiin vähän haavojani hiekasta. Onnistuttiin saamaan kyyti, joten eipä tarvinnut lähteä tukalan kuumiin busseihin, kun pohdittiin siinä, että onkohan lievää aivotärähdystä vai ei. Olo ei onneksi ollut huono, mutta ajoittain vähän särki päätä. Onneksi päänsärky meni kuitenkin ohi ja kyydin saapuessa olo oli jo oikeastaan aika hyvä.

Se meni lätäkköön ja seisoi siellä!!!

Ehkä sen joskus saa oikeastikin veteen, eikä vaan lätäkköön

Kotona odottikin sitten Ainon päikkäreille laittaminen ja haavojen pesu suihkussa. Kipeäähän se teki, mutta onnistui kuitenkin hampaita kiristellen ja kipuhuutojen saattelemana. Nyt sitten näytän aivan siltä, kuin olisin pyörällä tai mopolla tmv kaatunut, mutta minkäs sille mahtaa. Onneksi illalla oli tulossa yksi kaveri kylään niin sain häneltä hieman apuja haavojen tarkempaan hoitoon. Laitettiin hoitavaa Becur repair-vaahtoa, jota olen paljon käyttänyt myös auringon polttamalle iholle.

Tälle päivälle onnistuin saamaan Astan käymään tallilla, sillä arvasin olevani niin jumissa, ettei ainakaan ponin liikutus olisi mielekästä. Keskiviikkona puolestaan tulee Fiona taas liikuttelemaan ponia, sillä olemme hieman puhuneet, että Fiona alkaisi vuokraamaan Aapoa ja kisailemaankin ponilla. Fionassa on sekin iso plussa, että hänellä on vielä ponivuosia jäljellä, joten mikäli hänen ja ponin yhteistyö kehittyy Fionan valmentajan avulla, niin en näe sille estettä, etteikö Fiona voisi päästä ponin kanssa etenemään aina 2-tasolle asti.

Oikea olka/hartia ennen puhdistusta, ei näytä niin pahalta, kuin mitä puhdistettuna...

Mun oli tarkoitus laittaa tähän vielä video Ainon liikkeellelähtöharjoittelusta, mutta blogger herjaa tiedoston olevan liian iso, joten laittelen sen tähän myöhemmin youtuben kautta. 

Sydän sulaa, kun tosissaan rakastaa

Tänään käytiin äitini kanssa pyörähtämässä tallilla ja olin vähän laiska enkä jaksanut suunnata kentälle. Niinpä haettiin vaan huopa, suitset ja kypärä tallilta ennen suuntaamista laitumelle. Harjapussi oli matkassa jo mukana, kun se viime viikolla kulkeutui kotiin.

Haettiin poni ja harjailin sen äidin pitäessä kiinni. Laittelin sen siinä samalla kuntoonkin ja kapusin selkään ajatuksenä tehdä vähän käyntityöskentelyä kylmäveriruunien laitumelle vievällä tiellä. Meillähän siis on ruunaporukka nyt jaettu kahteen niin, että lämminveriset ovat viljellyllä lohkolla ja kylmäveriset sitten luonnonlohkolla.

Sain omenan, enkä osaa syödä suu kiinni

Tehtiin ponin kanssa ihan vain pysähdyksiä, peruutuksia ja väistöjä. Pari etuosakäännöstäkin kokeiltiin ja kun poni keksi ihmetellä kuntoonlaittopaikan edustalla ollutta pientä vesilätäkköä niin pyörittiin sen ympäri pääsääntöisesti paino- ja pohjeapuja käyttäen. Kivasti toimi pyöriminen molempiin suuntiin, vähän piti ohjalla näyttää suuntaa, muuten sai ohjata painolla ja jaloilla. Aika mahtavaa. Olihan poni tosin vähän pöhkökin - se näki ihan omiaan ja kuikuili vähän minne sattuu. Lisäksi se sai minihepulit heinikon kahahduksesta ja toiset melkein heti perään, kun räkättirastas pyrähti pusikosta lentoon. Nauratti vaan, koska ei Aapo ollut mihinkään lähdössä noissa tilanteissa, kunhan säpsähteli paikallaan jähmettyen ja vajoten säpsähdyksen myötä monta senttiä matalammaksi.

Lopettelin kyllä melko pikaisesti, olisinko ehkä parikymmentä minuuttia touhunnut, kun poni tuntui niin kivalta. Ratsastin sen vielä laitumelle ja äitini tuli mukaan kantamaan riimun ja Aapon herkut. Aapolle kyllä meinas tulla kiirus laitumelle, kun se tarjosi ravia portille vievällä tiepätkällä, ihan nätisti se hidasti käyntiin pelkällä äänellä, mutta oli se kyllä hölmö. Sanoinkin äidille, että oon aina tiennyt Aapon olevan just SE poni. Siinä vaan on sitä jotain, ei se aina tuu esille, mutta tietyissä tilanteissa se kyllä sulattaa mun sydämen yhä uudelleen ja uudelleen.

"Mitä tuol on, anna mä katon?!"

Aapo näyttää mallia poseeraukselle

"Omenapussi meni tuolla, mä täst lähenkii sit sen perään!"

Kuvailtiin vielä laitumen "eteisessä" hetki ponia, mutta eihän se olis oikein malttanut poseerata, kun oli ruokaakin tarjolla. Ahne pieni ponipallero.

Viikonloppuna meillä sit koittaakin muutto. Lauantaina Astakin lähtee mukaan tallille pakkailemaan kamoja ja moikkailemaan ponia, ihan superia päästä pitkästä aikaa Astan kanssa tallille. Siitä on jo ihan liikaa aikaa, kun on viimeksi yhdessä talleiltu (tai Asta kyllä totesi, että ylipäätään viimeisestä tallireissusta on liikaa aikaa). Onneksi kohta on poni lähellä, niin pääsee Astakin sitten poneilemaan just niinkun omiin aikatauluihin passaa. Vähän veikkaan, ettei Asta oikein malta odottaa pääsyä ponin kimppuun taas, sen verran innokkaasti tuli vastaus, kun kysyin haluaako hän tulla mukaan lauantaina ja heti varasi ensimmäisen hoitopäivänkin uudelle tallille. On se vaan mahtavaa, kun on noin innokas ja sitoutunut hoitaja. Täytyy kyllä jotenkin vähän isommin muistaa Astaa tänä vuonna kiittää, johan tänä syksynä tulee 3 vuotta täyteen siitä, kun Asta ponin hoitamisen aloitti.

"Saikos täältä niitä herkkuja?"

Tätä yhtä onnistunutta kuvaa varten tarvittiin ehkä 30 otosta...

Alle tunti pois laitumelta ja hyvin kevyellä liikkeellä - tuli silti kova jano

Kertokaapas muuten, mi(t)kä kuvista oli suosikkinne?