maanantai 29. helmikuuta 2016

Uusi boyfriend

Meidän tallilla on ihan yleinen vitsi, että Aapo on homoponi. Hän kun rakastaa kaikkia toisia ruunia ja oritkin on jees. Tammoista ei niinkään perusta, vaikka on niillekin ruvennut vanhemmiten hörisemään ja muutenkin huomioimaan. Naureskeltiinkin parin tallikaverin kanssa, että kohta on uusi kaverikin ihan homo, kun Nessokin homoutui Aapon seurassa.

Kun Nesso viime keskiviikkona lähti, joutui Aapo olemaankin muutaman päivän yksin ennen kuin saatiin tallikaverin kanssa aikataulut sopimaan niin, että päästiin kokeilemaan hänen hevostaan Aapolle kaveriksi. Uusi kaveri on lämminverinen ruuna Rolle, joka on aika tarkalleen saman ikäinen kuin Aapokin (molemmat syntyneet 03/2009), mutta on saanut olla pidempään orina. Aapo ehti jo hieman oireilemaankin tuota yksinoloaan, kun yritti kerran minusta leikkitoveria tarhasta hakiessa, mutta omalla rauhallisuudella meni sekin tilanne helpohkosti ohi. Höpsö poni.

Ihanimmat <3

Aapo taitaa kuiskia Rollelle homojuttuja

"Hyi Aapo, tommosia!"


"No on tää ihan jees..."

"...mut mua kyl vähän Aapo hävettää"

Laskettiin pojat lauantaina kentälle vapaaksi yhdessä ja kun kaksi samanikäistä, melko myöhään ruunattua poikaa laittaa yhteen niin leikiksihän se meni. Rolle vähän uhitteli Aapolle, onhan hän muutamia päiviä vanhempi, isompi ja pidempään ollut orina! Aapo kuitenkin osasi hienosti väistää isompaansa ja pojat tuntuivat viihtyvän yhdessä. Niin vaan piehtaroitiin vierekkäin, haisteltiin samaa kakkakasaa ja juostiin kilpaa.

Tarhaan pojat eivät vielä samana päivänä päässeet, kun itse odotin kengittäjää joka ei saapunutkaan paikalle ja ollaan siis vieläkin ilman etukenkiä Aapon kanssa. Seuraavana päivänä sitten pääsivät päiväheinille samaan ja eipä noilla pojilla mitään ongelmia tuossa yhteiselossa tunnu olevan. Fiksuja kavereita kumpainenkin. Ehkäpä tulevat jopa leikkimään tarhassa, ainakin toivon suuresti sitä, sillä Aapo ainakin on, ja Rollekin tuntuu olevan aika leikkisää poikaa.

Pikkuponin ja ex-ravurin laukkakisa!

Kumman laukka venyy enemmän?



Ystävykset yhdessä nautiskelemassa
Mä olen hurjan  tyytyväinen siihen, että pojat tuntuvat tulevan niin hyvin juttuun. Vähän jännäsin, että onko Rolle liian lapanen kaveriksi Aapolle, mutta kyllä se selvästi jo heti alkuun teki selväksi, että Aapon on paras uskoa. Rolle kun on ihmiselle niin kiltti ja herkkä, on jopa reagoinut siihen kun karjaisin joskus Aapolle ja Nessolle niitä hakiessani. Sinällään kiva, että toisen hevosen seurassa sitten osaa olla vähän dominoivakin, niin ei pääse Aapo pompottamaan isompaansa ihan miten sattuu. Aapolla kun hieman sitä pomottajan vikaa voi olla, jos kaveri on liian lapanen.

Oho, pojat vähän onnistui saamaan riimun Aapolta liikkeelle

Ei taida kyllä paljoa selkä olla ponilla jumissa...





Lentävä lihapulla!


Mä olen muutenkin kyllä tyytyväinen tähän poikien toimeentulemiseen. Oli hurjan nautinnollista katsoa, miten Aapo ja Rolle intoutuivat leikkimään hieman myös siinä meidän silmien edessä. Kyllähän se hieman rajulta voi ajoittain tuo hevosenleikki näyttää, mutta pojat olivat niin onnellisen näköisiä siinä riimuja repiessään, rallitellessaan ja pystyyn hyppiessään, että meinasi ihan itsekin pakahtua onnesta. Onhan se toki aina riski yhdistää hokkikaudella, mutta kyllä mä itse ennemmin pidän ponin tyytyväisenä ja otan riskit vastaan kuin joudun jatkuvasti komentamaan ponia siksi, että oireilee yksinäisyyttään. Aapolle kun ei se riitä, että kaveri on siinä langan toisella puolen.

Taas saa riimut kyytiä, onneks eivät maksa paljoa!


"Älä revi MUN riimua!"

"Häh, uhitteletsä mulle vai? Kyl mä oon sua isompi! Varmasti olen!"

"Katotaanko kumpi on isompi?"

"Hähhää Aapo hävisit!"

"Höh, mä mökötän sit..." "Kattokaa hei, Aapo alko mököttämään!"

"Sä sit osaat Rolle olla hauska! Hehehehe!"

"Ollaan jooko sittenki kavereita?"

Otettiin Fionan kanssa poikien tutustumisen jälkeen Aapo ratsastettavaksi ja laitoin Fionalle pari estettäkin. Ei meillä kenttä mikään priima ole, mutta pikkuhyppyjä uskaltaa ottaa ihan hyvin. Aapo meni ihan kivasti Fionan kanssa, mitä nyt tuli aika ronskisti jalkaa vasten. Fiona totesikin, että täytyy jaksaa joku päivä tuupata poni kunnolla läpi sileällä. Ihana Fiona <3.

Fionan jälkeen kävin itsekin selässä ja otin ihan muutaman hypyn. Fionan tsempatessa ja laskiessa askelia uskalsin jopa ylittää 70cm pystyn, mikä on aika yllättävää, kun tosiaan tässä viimeisen puolen vuoden aikana olen niin vähän hypännyt, että alkaa tuommoiset korkeudet jo hirvittämään. Sinällään tämä estejännitys on hassua, sillä vastahan me 2013 jouluna hypättiin Aapon kanssa metrikympin okseri, eikä silloin pelottanut yhtään! Nyt jännitän jo kaikkea mikä on yli 50cm.

Rakensin niille nössöesteen, me muuten Aapon kanssa perjantaina kiellettiin tämmöselle...




Poni lähti kauempaa kun ajattelin ja jäin vähän jälkeen, mutta me selvittiin!
Laitetaan loppuun vielä huumoripläjäys, Rolle päätti lähteä rallittamaan kun Aapo piehtaroi toista kylkeä. Aapolle tuli hoppu ylös ja meinasipa siinä juosta päin Fionaa joka oli tulossa kentänlaidalle oltuaan aiemmin keskemmällä. Hienosti Aapo ihmistä kyllä väistää!



torstai 18. helmikuuta 2016

Koulukisakausi avattu!

Huisia, nyt se on omaltakin osalta tän vuoden kisakausi aloitettu! Käytiin ystävänpäivänä Roosan ja Nesson kanssa Etelä-Vantaan ratsastuskoululla, EVR:n järjestämissä seurakoulukilpailuissa. Sain jopa puhuttua Roosan ympäri starttaamaan Nesson lisäksi myös Aapolla, luokkana helppo B. Itsehän menin tuon helpon C:n, jossa oli ohjelmana C-merkin kouluohjelma. Tuomarina tuossa C:n radassa oli Riekkisen Pauli, joka antoi kyllä ihanan kannustavia kommentteja vielä arvostelun loppuun. Siitä suurkiitokset hänelle!

C:n ratavideoinnista kiitokset kisahoitajana matkassa mukana olleelle Astalle ja verkkakuvista kiitos Noralle. Ratakuvat taisi Roosa kuvata omalla kamerallaan, niistä kiitos hänelle. Aapon ja Roosan ratavideon kuvasin itse ja kuvia räpsi Nora.

Kaikenkaikkiaan mua jännitti kyllä ihan hirveästi. Panikoin jo lauantai-iltana, että kuinka tulee oikein käymään, kun poni oli lauantaina tunnilla ihan kamala. Ajoittain tuli hyviä pätkiä, mutta enimmäkseen tuntui menevän huonosti. Ei siis ollut kauhean mieltä ylentävää fiilistä lähteä sunnuntaina kisoihin...

Aamulla oli jo ensimmäinen ongelma siinä, että saatiin traileri auton perään. Pienen avunpyynnön kautta päästiin kuitenkin auton ja traikun kanssa liikkeelle, joten ei muuta kuin ponien viimeistely, kamojen kantaminen autoon ja ponit kyytiin. Aapo ei olisi halunnut lastautua, koska lastattiin parkkipaikalla, vaikka yleensä on lastattu tallipihassa. Meni kuitenkin Nesson perässä nätisti sisään ja päästiin matkaan.

Poni ja sen hienot letit. Kiitos ROOSA letityksestä!

Kuski jumppaa ja poni edustaa, eiks oo ihan hyvä työnjako?

EVRK:lla oltiinkin sitten hyvissä ajoin, kun kisat olivat jo siinä vaiheessa muistaakseni noin 50min myöhässä. Starttasin C:n viimeisenä, joten olimme ilmoittaneet saapuvamme vasta noin 30min ennen oman verkkaryhmäni arvioitua alkamisaikaa, sillä tiedossa oli, että kilpailuista tulee todella pitkät. Jätettiinkin sitten ponit traileriin, käytiin hoitamassa maksut ja suunnattiin sitten bongailemaan tuttuja. Kun vihdoin ja viimein pääsin varustamaan ponia, meillä sujui homma tosi hyvin. Toimittiin koko porukka hyvin yhteen ja homma hoitui helposti. Verkassakin tytöt tsemppasivat mua ihan todella hyvin, koska jännitettiin Aapon kanssa molemmat katolta tippuvia lumia. Otettiin muutamat pomputkin siinä...

Radalle pääsyä jouduttiin sitten verkan loppumisen jälkeen odottelemaan liki 30min, mutta koska pihakin oli niin sohjoa ja kuoppaa täynnä, en kovinkaan paljoa edes kävellyt Aapon kanssa siinä. Toki lihasten kannalta olisi ollut parempi niin, mutta kun tilsakumeista huolimatta pelkäsin, että kaadutaan vielä. Radalla mä taisin jopa unohtaa ajoittain hengittää, kokoajan olin ihan varma siitä, että olen unohtanut jotain, mutta ei, pillin vihellystä ei kuulunut.

Rakkausponi, (c) Roosa K.

Eiks ooki hieno edustusloimi, hä?! (c) Roosa K.

Saatiin peräti kolme 7, yksi 7.5, neljä 6 ja kerran 3, 5 ja 5.5, ihan ok numeroita siis, kun ottaa huomioon, että todella jännittyneitä oltiin molemmat. Hurjan tyytyväinen olen etenkin alkutervehdykseen, toiseen laukannostoon sekä pysähdykseen ja lopputervehdykseen. Näistä kaikista saatiin 7, lopputervehdyksestä peräti tuo 7,5! Askeleenpidennyksestä otettiin tuo 3, koska Aapo rikkoi kahdesti laukalle, eikä suostunut pidentämään. Kotona on tehty tosi kivoja pidennyksiä ja verkassakin ponista irtosi sellaista ravia, ettei tosikaan, mutta radalla kun piti pidentää kohti pelottavaa peilipäätyä, poni rikkoi ennemmin laukalle. Noh, oma vika, olisi pitänyt paremmin pitää kädellä paketti kasassa. Laukkaympyrät meni vähän miten sattuu, Aapo pääsi oikomaan, enkä oikein saanut sitä kuuntelemaan pohjetta ympyröillä. Se kuitenkin nosti juuri sen laukan mitä pitikin, joten olen tyytyväinen. Laukka olisi myös saanut pyöriä paremmin - toisinsanoen se pohje olisi pitänyt saada paremmin läpi.

Oliko ees hyvä alkutervehdys? (c) Roosa K.

Oonko muistanu kertoa inhoavani maneesikuvia? Hyvä putki + runko ja kohinaa silti... (c) Roosa K.

(c) Roosa K.

Mä oon aika tyytyväinen meidän pysähdykseen, vaikkei ookaan ihan tasan. (c) Roosa K.

Yleisvaikutelman pisteet koostuivat hyvin pitkälti tasaisesta 6-6.5 linjasta. Näistä ei lisäkommenttejakaan ollut, mutta olen tyytyväinen alakerran pisteisiinkin. Oli tuomari kuitenkin antanut seuraavanlaisen yleiskommentin meistä: "Kiltinoloinen hevonen, joka ajoittain jännitti radalla oloaan. Jaksoit itse tsempata rauhallisesti loppuun asti. Yritä ratsastaa ympyrät huolellisemmin, muuten sujuvaa ratsastusta."

Ja kyllä, olen suoritukseemme todella tyytyväinen. Kun jossain aiemmassa postauksessa sanoin, että lähdetään semmoista 50-55% tulosta hakemaan, oli todella suuri yllätys kuulla kuulutuksista oman tuloksen olevan 60,833% sillä en todellakaan moista tulosta odottanut. Mä olen itseasiassa edelleenkin vähän järkyttynyt tuosta tuloksesta. Eihän me sijoille ylletty, lopputulos 23/32, mutta noi prosentit. Minä ratsastin, ihan itse! En vaan voi ymmärtää...


B:ssä sitten tosiaan Roosa starttasi Aapolla ja meillä olikin heti mun radan jälkeen pikainen kuskin vaihto, sillä Roosa oli heti ensimmäisessä verkkaryhmässä Aapon kanssa. Meillä ei ollut mitään suuria odotuksia tuon B:n suhteen, sillä kyseessä oli Aapon ensimmäinen B ja Roosa ehti vain kaksi kertaa ratsastamaan Aapolla ennen näitä kisoja. Ajatuksena oli kuitenkin saada hyväksytty tulos.

Huomattiin jo heti luokan alkuvaiheessa, että tuomarilla on todella tiukka linja, sillä pitkään johdossa oli ratsukko muistaakseni vain 57% tuloksella. Roosakin siis keikkui Aapon kanssa aina viimeiseen verkkaryhmään asti sijoilla, kun luokassa sijoittui 8. Kerrottakoon tuloksesta tarkemmin radan analysoinnin jälkeen...

Selkään kuski joka tietää mitä tekee, ja poni näyttää ihan eriltä. (c) Nora O.

Mamman ylpeys <3 (c) Nora O.

(c) Nora O.

(c) Nora O.

Ylipäätään Roosan ja Aapon suoritus oli melko tasainen, ei mitään priimaa, mutta ei voi Aapon tasoiselta, vielä jokseenkin raa'alta ponilta muuta odottakaan. Aapo ei kuitenkaan ollut enää niin jännittyneen oloinen ainakaan ulospäin, kuin mitä C:ssä. Numerot arvostelupaperissa 5-7 väliltä, tosin seiskoja vain yksi - alkutervehdys. Kielikin käväisi radan aikana ulkona (hyihyi Aapo!), mutta eipä siitä taidettu ihan hirmuisesti rokottaa pisteitä.

Valitettavasti en syystä X saa upotettua Roosan ja Aapon rataa tähän, joten voit katsoa sen tästä linkistä!

Kaikenkaikkiaan prosentteja Aapon ja Roosan radasta kertyi 56,4% ja sillä tuloksella tosiaan aika pitkään keikuttiin sijoituksilla. Loppupeleissä tulos oli sitten 10/24, eli toinen ei-sijoittunut. Ei yhtään huono siis, kun kyseessä ponin ensimmäinen B! Vielä kerran ISO kiitos Roosalle, kun suostui Aapolla tuon B:n starttaamaan. Mä taidan olla siitä aika pitkään kiitollisuudenvelassa...

Tämän jälkeen poni pääsikin sitten ansaituille heinille traileriin ja jäätiin odottelemaan, että on aika varustaa Nesso suorituksiaan varten. Me ihmiset ehdimme siinä syödä mukavasti eväitä ja seurailla vähän ratojakin ennen kuin oli aika varustaa Nessoa. Aapo tosin sai hepulin siinä vaiheessa, kun Nesso otettiin pois ja hän jäi yksin. Remusi hetken, mutta kun tajusi, että Nesso poistuu traikun luota, rauhoittui Aapokin heti syömään heiniä.

Kotimatkalle lähtökään ei sujunut ihan ongelmitta, sillä meidän piti ottaa jo lastatut ponit pois trailerista ja pyytää työntöapua, että saatiin auto ja traikku pois sohjosta. Uusi lastaus sitten maneesin edessä, pitävämmällä maalla. Poneilla oli muuten aika vauhti päällä traikkuun mennessä, taisi olla kiire kotiin.

Kotitallille palattiin sitten joskus yhdeksän jälkeen, reippaasti kamat ponit bokseihin ja niille loppuhoito, kamat autosta pois ja traileri tyhjäksi. Oltiin todella tehokkaita tallilla ja noin tunnissa saatiin itsemme lähtövalmiiksi pois tallilta. Päivä oli todella rankka, mutta kiva. Isot kiitokset EVR:lle kivoista kisoista ja avusta poislähtiessä! 

torstai 11. helmikuuta 2016

Kisakausi avattu!

Meidän tiimissä avattiin kisakausi viime viikonloppuna Lohjalla, Laakspohjan tiloissa, kun Fiona kävi Aapon kanssa  hyppäämässä 60cm ja 80cm luokat. Meillä oli todella varhainen aamu tiedossa ja oltiinkin tallilla aamuruokkimassa hevosia jo seitsemän aikaan sunnuntaiaamuna... Hepoille toki ihan normaaliaika, mutta ei meille ihmisille!

Fionan kanssa meille on muodostunut jo näinkin lyhyessä ajassa hyvin selkeä rutiini siihen, miten toimitaan kisa-aamuisin tallilla. Kumpikin tietää omat hommansa eikä meidän tarvitse juurikaan kommunikoida. Silti autoon tulee pakattua kaikki ja ponikin on valmiina jo hyvissä ajoin ennen lähtöä. Tällä kertaa taidettiin olla liki puolisen tuntia etuajassa valmiita, hupsista.

Kun alkoi Nessokin olemaan lähtövalmiina ruvettiin lastaamaan poneja. Yleensä ollaan laitettu Nesso ensin, mutta tällä kertaa pistettiin Aapo ekana, koska oltiin oltu jo pitkään valmiina. Poni käveli hienosti Fionan perässä koppiin, vähän ihmetteli ennen siltaa, mutta itse seisoin vain takaviistossa raippa kädessäni ja maiskutin, niin poni meni sisään. Matkakin meni kivasti, ponit matkustivat hienosti ja oltiin kisapaikalla hyvissä ajoin. Tytöt lähtivät hoitamaan maksunsa ja me Roosan kanssa vahdittiin poneja sitten sen aikaa. Eipä niissä paljoa vahtimista kyllä ole, molemmat seisoivat aika kivasti, mitä nyt sitten pidemmän päälle Nesso alkoi kaivata ulospääsyä.

Tarkennus vähän epäonnistui, mutta ponilla oli kivaa 60cm verkassa!

Valmisteltiin sitten ponit ja tytöt verkkaan  heti kun mahdollista. Aapo ei yllättävää kyllä jännittänyt maneesia kovinkaan paljoa, mikä oli hieno juttu! Verkassa vaan ei oikein meinannut tilaa olla - verkkavalvoja puuttui ja ei ollut mitään hajua siitä montako verkassa saa kerralla olla. Parhaimmillaan taisi yli 10 ponia olla verkassa samaan aikaan.

60cm rata oli aika kiva, pitkiä teitä ja muutenkin aika helpon oloinen rata. Vähän Aapo kyttäsi esteitä, mutta hienosti Fiona toi ponin tahdonvoimalla kaikista yli ilman sen suurempia ongelmia. Vähän kyllä tätä poninomistajaa jännitti katsomon puolella, kun sen oman ponin kuitenkin tuntee sen verran hyvin, että näkee puolikkaasta korvan liikkeestäkin jos joku mättää. Epäileväinen Aapo oli kuitenkin reipas ja luotti ratsastajaansa hienosti. Arvosteluna oli clear round ja niinhän sieltä molemmat tytöt otti ruusukkeet ponien kanssa. Saatiin siis rusetit kotiinviemisiksi. Eipä ole muuten vielä yksistäkään kisoista jättänyt Fiona ruusuketta ottamatta Aapon kanssa!

60cm, kuva (c) Roosa K.
Ruusukeratsukot! Aapolla uusi edustusloimikin päällä. Kuva (c) Roosa K.

80cm puolestaan oli sitten hieman pettymys. Tytöt olivat jo radankävelyssä katselleet esteitä, etteivät voi mitenkään olla 80cm, vaan ovat pakosti isompia. Tekivät sitten omatoimisen mittauksen ainakin yhdelle esteelle Noran 70cm pitkällä raipalla, ja kas kummaa. Raipan ja puomin väliin oli jäänyt reilu 10cm tyhjää ja siihen vielä sitten puomi päälle. Todellinen estekorkeus siis ollut varmaan lähempänä 90cm. Ei siinä muuten, mutta tosiaan kun luokassa vain ensimmäinen ja viimeinen este taisi olla sen korkuiset, mitä 80cm luokissa yleensä on, muut oli sitten reilusti isompia. Ainakaan itse en ole koskaan ennen yhtä korkeaa 80cm rataa nähnyt. Aapolle tämä rata olikin sitten aika raskas ja Fiona sai ihan tahdonvoimalla ponin parista esteestä yli. Lopulta tuli perusradan viimeiselle esteelle sitten virhepisteitä (valkoiset portithan syövät pieniä Aapoja), eikä päästy jatkamaan uusintaan. Sinällään ihan hyvä, tuo rata oli ainakin minun mielestäni turhan vaativa alkukauden radaksi. Teiden puolesta rata oli kyllä ihan jees, mutta tosiaan tuo estekorkeus (korkeampia kuin luokkakorkeus) oli mielestäni vähän ikävä yllätys näin alkukauden kisoihin. Loppukauden kisoihin voisin ymmärtääkin tuollaisen, mutta en alkukauden kisoihin. 

Joo, se oli hurjan pelottava!

Vähän japjatusta ja rohkaisua raipalla niin poni meni, vaikka puolipallolankku pelottikin!

Tämä portti meinasi syödä Aapon.. Ainakin Aapon mielestä. Huomaa ilmavara!

(c) Roosa K.
Tyttöjen avattua kisakausi näin mallikkaasti on mun vuoroni sitten nyt heti ystävänpäivänä, kun lähdetään Aapon kanssa katsomaan, josko me jo osattaisiin toimia yhdessä kouluaitojen sisällä. Edellisellä kerrallahan unohdin itse viimeisen käyntisiirtymisen, nyt mennään ratsastamaan C-merkin kouluosuutta ja paikkana taas Etelä-Vantaan Ratsastuskoulu. Lisäksi Aapo pääsee menemään B:n, kun Roosa lupasi katsoa millaisen tuloksen siitä voisi Aapon kanssa saada. B siis lähinnä sitä varten nyt myös, että meillä muutenkin pitkä päivä (Nesso menee B ja A) niin samahan se on ottaa Aapon kanssa nyt se ensimmäinen B. Suurella todennäköisyydellä sieltä kuitenkin se hyväksytty tulos tulee, jos mitään katastrofia ei satu, niin päädyttiin tähän ratkaisuun.

Ihan sitä ajatellen, että jos vaikka uskaltautuisin useamminkin kouluaitojen sisälle, päädyin ostamaan itselleni valkoiset pöksyt. Ja hanskat. Käytiin tuossa eilen Stable Fellowsilla ja satuin löytämään sieltä itselleni Tattinin pöksyt, joissa grippipaikat polvissa ja Tattinin hanskat. Yhteishintaa näille jäi vain 70e, vaikka ovh oli housuissa yli 130e ja hanskoissakin ovh yli 50e. Tosin hanskat oli valmiiksi alennetut ja siitä sitten lähti alehinta. Ei kyllä haitannut yhtään saada noin edullisesti kisavermeitä. Nyt mulla on sitten hanskat ja housutkin, paita ja takki on jo jonkin aikaa roikkuneet kaapissa odottamassa housuja ja hanskoja kaveriksi. Pukupussi noille pitäisi vielä hankkia...

Estekisakäyttöön ostin puolestaan Vereduksen Olympic -suojasetin käytettynä Torin kautta. Vähän itseäni epäilytti suojien koko, mutta kyllä tuo S-koko Aapolle meni. Takasuojat ovat napakat ja etusuojat vähän siinä ja siinä ovatko liian pitkät, mutta täytyy kokeilla pari kertaa kotona hypätä noiden kanssa ja katsoa, että painaako etusuojat polvitaipeita ponilla. Jos ovat kuitenkin väärän kokoiset, niin on mulla suojille jo ostajakin tiedossa.

Yritän saada tässä talven kuluessa mahdollisimman paljon kuvia kasaan, nytkin olisi paljon enemmän kirjoitettavaa, mutta ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa ja inspiraatiota, joten yritän väsäillä tuossa kevään korvilla sitten talven muista aktiviteeteistamme kuvapostauksen! Koulukisojen jälkeen pyrin kuitenkin palaamaan blogin pariin taas kisapostauksen merkeissä, joten pitäkäähän peukkuja, etten mokaa sunnuntaina ihan täysin!

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...