Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostoksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostoksia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Horse fair ja kuulumisia

Ehdin jo tosissaan innostua kun alkoi tulla aurinkoisia päiviä ja tuntui, että pohjat sulavat ihan silmissä. Pääsin pitkästä aikaa ratsastamaankin ihan kunnolla ajatuksen kanssa. Fionakin kävi vähän Nemoa ratsastelemassa ja siitä on todistusaineistoa parin kuvan verran instagramin puolella.
Tuossa viikolla meillä kävi apukäsiehdokkaita muutamakin ja löydettiin meille sopiva apukäsipari käymään 1-2 kertaa viikossa. Nyt meillä on kuitenkin taas harmaiden ja osin sateistenkin päivien myötä esimerkiksi pelto mennyt täysin ratsastuskelvottomaksi. Kenttää en ole käynyt edes katsomassa, mutta tänään todennäköisesti käyn tallille mennessä kurkkaamassa missä kunnossa kenttä on. 
Ollaan siis liikuttu melko aktiivisesti, mutta aika kevyesti vielä kuitenkin. Kunhan kenttä alkaa olemaan siinä kunnossa, että siinä pystyy kunnolla ratsastamaan, alan ottamaan itse Nemon kanssa tunteja alustavasti kerran viikossa.

Blogin puolelle on jäänyt muuten päivittämättä myös eräs ostos, jonka totesin aika hyväksi jopa. Löysin nimittäin Nemolle hackamoren käytettynä ja olen sillä nyt pari kertaa ratsastanut. Nemo toimii hackamorella aika kivasti, tukeutuu ohjaan paremmin kuin normikuolaimella, mutta painuu valitettavan herkästi etupainoiseksi. Ja jos yrittää jalan lisäksi hieman kädellä nostaa, Nemo vetää herneet nenään ja tekee stopin. Hackamore toimii kuitenkin ihan kivasti Nemon kanssa niin kauan, kuin moottori pysyy käynnissä ja hevonen liikkuu kunnolla eteen. Jos vahingossa pääsee käymään niin, että Nemo painuu etupainoiseksi, tulee helposti hermostus kun yrittää korjata. Treeniä siis vielä tarvitaan hackamoren osalta, mutta en nyt kuitenkaan sanoisi, että se olisi meille huono vaihtoehto kuolaimen rinnalle.

Tänään pääsin käväisemään Horse Fairissa, saatuani kaverilta lipun. Lähinnä lähdin katsomaan jos löytäisin hyviä messutarjouksia ja kyllähän sieltä muutamia varusteita mukaan tarttui.

Parkanon ratsutarvikkeelta bongasin ihanan vihreän QHP:n Step-up jakkaran ja Nemolle uuden riimun (kun noita turvan päältä aukeavia on toisinaan vähän turhan hankala löytää, ainakin kivan värisinä). Hevarilta puolestaan tarttui matkaan fleeceloimi ja pintelit. Tähän asti on käytetty ponin jäämistöstä pinteleitä, mutta silkka faktahan on, että ponimittaiset ovat Nemolle liian lyhyet.



Äidin innokkaalle heppatytöllekin yritin jotain kivaa messuilta löytää, mutta valikoima pikkuratsastajalle oli hieman huono. Pientä harjapakkia yritin löytää, mutta Hevarilla myynnissä olleessa harjapakissa oli harjat mukana. Me kun tarvittais pikkupakki ilman harjoja, niitä kun tuolle pikkuneidille on ihan riittämiin kertynyt. Onneksi tuo jakkara on pikkuneidin mielestä ihan huippujuttu, ylettyypähän itsekin harjaamaan Nemoa muualtakin kuin jaloista!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Uudet tuulet puhaltavat

Taisin vähän varovasti lupailla, että saatan blogin puolelle kirjoitella uuden hepan etsinnästä, mutta se on vähän jäänyt. Kävin yhden ilmoituksen perusteella kivan oloisen hepan kokeilemassa, mutta se ei ollut sitten kuitenkaan yhtään mun tyyliseni hevonen. Sen jälkeen en hetkeen päässytkään heppoja katsomaan, mutta olin listannut jokusen, mitä ajattelin käydä serkkuni konfisviikonloppuna katsomassa Imatran suunnalla.

Nyt ei tarvinnekaan käydä siellä heppoja katsomassa. Löysin tästä läheltä ilmoituksen perusteella oikein potentiaalisen nuoren, jota päätin käydä kokeilemassa, vaikka onkin kaukana siitä mitä etsin. Olin kuitenkin alkanut pyöritellä päässäni ajatusta uudesta nuoresta. Kuitenkin valmiimmasta, kuin mitä Aapo oli. Ei siis enää varsaa, vaan jo perusratsastettu kaveri, jolla riittää potentiaali sinne, mihin haluan. Tämä kyseinen hevonen on 4v fwb-ruuna, perusratsastettu ja pientä hypätty. Estesukuinen, mutta ehkä enemmän kuitenkin koulupuolen hevonen.

Kävin koeratsastamassa, ja olin myyty. Ruuna oli vasta tänä keväänä laitettu satulaan ja vähän innokas se oli, mutta se oli vain positiivinen asia Aapon jälkeen.

Faktahan on se, että en ole Aapon myynnin jälkeen ratsastanut kuin kerran, ja se oli tuo aiemminkin mainittu koeratsastus hevosella, joka ei ollut mun ratsuni sitten yhtään. Sen jälkeen kävin kyllä vielä tallikaverin hepan selässä pikaisesti, mutta tosiaan säännöllisesti en ole ratsastanut. Tämän huomasi nuorta kokeillessa. Keventely sujui ravissa hyvin, mutta laukkaa nostaessa tuntui, etten osaa yhtään istua, kun keskivartalon tukea ei ollut yhtään ja ruuna vähän kasvatti raviaan. Laukka kuitenkin oli ihan mielettömän hyvän tuntuista ja laukka oli helppoa. Kokeilin myös pientä estettä ja hyppy oli helppo ja miellyttävä, vaikka estekorkeus ei ollut kuin ehkä 40cm.

Kaikenkaikkiaan kokeilusta jäi hyvä fiilis ja vaikka olinkin vähän sillä mielellä liikkeellä, että katsotaan miltä tuntuu ja haetaan kokemusta koeratsastamalla erilaisia hevosia. Niinhän siinä sitten kävi, että kun soitin kokeilun jälkeen valmentajalleni hän kysyi heti että ostinko. Lähetin hänelle videon ja kerroin miettiväni yön yli.

Tänään aamulla vielä oli ruuna kyllä vahvasti mielessä, katsoin äitini kuvaaman videon vielä uudestaan ja fiilistelin sitä tunnetta mikä selässä tuli. Päädyin sitten ilmoittamaan myyjälle, että olen ruunasta kiinnostunut ja sen haluaisin ostaa, mikäli myyjä olisi valmis minulle myymään.

Ruuna on siitä kiva, että valmentajani mukaan sillä kyllä pitäisi liikkeen riittää hyvin toivomalleni tasolle, jos ei pidemmällekin. Emä on kilpaillut suomessa vaativaa B:tä ja aikoinaan esteillä 120cm. Isä puolestaan on estehevonen. Suku on saksalainen. Ja vaikka kokeilinkin vain pikkuhyppyjä, sanoi valmentajani, että eiköhän tästä kiva allround heppa tule, kun maltilla ja järkevästi treenataan. 

Ihastuin ruunassa erityisesti siihen, kuinka kevyt ja pehmeä se oli edestä ja kuinka lunkisti se suhtautui ratsastaessa. Toki jännittyi jonkin verran, kun itse en saanut istuttua ajoittain kunnolla, mutta ei saanut siitä mitään kilareita ja oli asiallinen. Hyppääminenkään ei pelottanut ollenkaan ja tuli sellainen tunne, että voisin uskaltaa itsekin hypätä ihan kunnolla tämän hevosen kanssa.

Tietyllä tapaa mulla on myös erilainen motivaatio treenaamiseen kuin Aapon kanssa. Aaposta ajattelin aina, että siitä tulee sellainen kiva mamman puskaharrasteponi, mutta tämän kanssa on kyllä tarkoitus kilpaillakin sen verran, mitä omat rahkeet antavat myöden. Vasta viikon päähän sain järjestettyä haun, joten myöhemmin sitten lisää tästä uudesta kaverista. Blogin nimi ja ulkoasu tulevat muuttumaan, vanhat postaukset aion säästää. Muutostyöt teen sitten, kun saan jotain kuviakin uudesta kaverista räpsittyä.

torstai 11. helmikuuta 2016

Kisakausi avattu!

Meidän tiimissä avattiin kisakausi viime viikonloppuna Lohjalla, Laakspohjan tiloissa, kun Fiona kävi Aapon kanssa  hyppäämässä 60cm ja 80cm luokat. Meillä oli todella varhainen aamu tiedossa ja oltiinkin tallilla aamuruokkimassa hevosia jo seitsemän aikaan sunnuntaiaamuna... Hepoille toki ihan normaaliaika, mutta ei meille ihmisille!

Fionan kanssa meille on muodostunut jo näinkin lyhyessä ajassa hyvin selkeä rutiini siihen, miten toimitaan kisa-aamuisin tallilla. Kumpikin tietää omat hommansa eikä meidän tarvitse juurikaan kommunikoida. Silti autoon tulee pakattua kaikki ja ponikin on valmiina jo hyvissä ajoin ennen lähtöä. Tällä kertaa taidettiin olla liki puolisen tuntia etuajassa valmiita, hupsista.

Kun alkoi Nessokin olemaan lähtövalmiina ruvettiin lastaamaan poneja. Yleensä ollaan laitettu Nesso ensin, mutta tällä kertaa pistettiin Aapo ekana, koska oltiin oltu jo pitkään valmiina. Poni käveli hienosti Fionan perässä koppiin, vähän ihmetteli ennen siltaa, mutta itse seisoin vain takaviistossa raippa kädessäni ja maiskutin, niin poni meni sisään. Matkakin meni kivasti, ponit matkustivat hienosti ja oltiin kisapaikalla hyvissä ajoin. Tytöt lähtivät hoitamaan maksunsa ja me Roosan kanssa vahdittiin poneja sitten sen aikaa. Eipä niissä paljoa vahtimista kyllä ole, molemmat seisoivat aika kivasti, mitä nyt sitten pidemmän päälle Nesso alkoi kaivata ulospääsyä.

Tarkennus vähän epäonnistui, mutta ponilla oli kivaa 60cm verkassa!

Valmisteltiin sitten ponit ja tytöt verkkaan  heti kun mahdollista. Aapo ei yllättävää kyllä jännittänyt maneesia kovinkaan paljoa, mikä oli hieno juttu! Verkassa vaan ei oikein meinannut tilaa olla - verkkavalvoja puuttui ja ei ollut mitään hajua siitä montako verkassa saa kerralla olla. Parhaimmillaan taisi yli 10 ponia olla verkassa samaan aikaan.

60cm rata oli aika kiva, pitkiä teitä ja muutenkin aika helpon oloinen rata. Vähän Aapo kyttäsi esteitä, mutta hienosti Fiona toi ponin tahdonvoimalla kaikista yli ilman sen suurempia ongelmia. Vähän kyllä tätä poninomistajaa jännitti katsomon puolella, kun sen oman ponin kuitenkin tuntee sen verran hyvin, että näkee puolikkaasta korvan liikkeestäkin jos joku mättää. Epäileväinen Aapo oli kuitenkin reipas ja luotti ratsastajaansa hienosti. Arvosteluna oli clear round ja niinhän sieltä molemmat tytöt otti ruusukkeet ponien kanssa. Saatiin siis rusetit kotiinviemisiksi. Eipä ole muuten vielä yksistäkään kisoista jättänyt Fiona ruusuketta ottamatta Aapon kanssa!

60cm, kuva (c) Roosa K.
Ruusukeratsukot! Aapolla uusi edustusloimikin päällä. Kuva (c) Roosa K.

80cm puolestaan oli sitten hieman pettymys. Tytöt olivat jo radankävelyssä katselleet esteitä, etteivät voi mitenkään olla 80cm, vaan ovat pakosti isompia. Tekivät sitten omatoimisen mittauksen ainakin yhdelle esteelle Noran 70cm pitkällä raipalla, ja kas kummaa. Raipan ja puomin väliin oli jäänyt reilu 10cm tyhjää ja siihen vielä sitten puomi päälle. Todellinen estekorkeus siis ollut varmaan lähempänä 90cm. Ei siinä muuten, mutta tosiaan kun luokassa vain ensimmäinen ja viimeinen este taisi olla sen korkuiset, mitä 80cm luokissa yleensä on, muut oli sitten reilusti isompia. Ainakaan itse en ole koskaan ennen yhtä korkeaa 80cm rataa nähnyt. Aapolle tämä rata olikin sitten aika raskas ja Fiona sai ihan tahdonvoimalla ponin parista esteestä yli. Lopulta tuli perusradan viimeiselle esteelle sitten virhepisteitä (valkoiset portithan syövät pieniä Aapoja), eikä päästy jatkamaan uusintaan. Sinällään ihan hyvä, tuo rata oli ainakin minun mielestäni turhan vaativa alkukauden radaksi. Teiden puolesta rata oli kyllä ihan jees, mutta tosiaan tuo estekorkeus (korkeampia kuin luokkakorkeus) oli mielestäni vähän ikävä yllätys näin alkukauden kisoihin. Loppukauden kisoihin voisin ymmärtääkin tuollaisen, mutta en alkukauden kisoihin. 

Joo, se oli hurjan pelottava!

Vähän japjatusta ja rohkaisua raipalla niin poni meni, vaikka puolipallolankku pelottikin!

Tämä portti meinasi syödä Aapon.. Ainakin Aapon mielestä. Huomaa ilmavara!

(c) Roosa K.
Tyttöjen avattua kisakausi näin mallikkaasti on mun vuoroni sitten nyt heti ystävänpäivänä, kun lähdetään Aapon kanssa katsomaan, josko me jo osattaisiin toimia yhdessä kouluaitojen sisällä. Edellisellä kerrallahan unohdin itse viimeisen käyntisiirtymisen, nyt mennään ratsastamaan C-merkin kouluosuutta ja paikkana taas Etelä-Vantaan Ratsastuskoulu. Lisäksi Aapo pääsee menemään B:n, kun Roosa lupasi katsoa millaisen tuloksen siitä voisi Aapon kanssa saada. B siis lähinnä sitä varten nyt myös, että meillä muutenkin pitkä päivä (Nesso menee B ja A) niin samahan se on ottaa Aapon kanssa nyt se ensimmäinen B. Suurella todennäköisyydellä sieltä kuitenkin se hyväksytty tulos tulee, jos mitään katastrofia ei satu, niin päädyttiin tähän ratkaisuun.

Ihan sitä ajatellen, että jos vaikka uskaltautuisin useamminkin kouluaitojen sisälle, päädyin ostamaan itselleni valkoiset pöksyt. Ja hanskat. Käytiin tuossa eilen Stable Fellowsilla ja satuin löytämään sieltä itselleni Tattinin pöksyt, joissa grippipaikat polvissa ja Tattinin hanskat. Yhteishintaa näille jäi vain 70e, vaikka ovh oli housuissa yli 130e ja hanskoissakin ovh yli 50e. Tosin hanskat oli valmiiksi alennetut ja siitä sitten lähti alehinta. Ei kyllä haitannut yhtään saada noin edullisesti kisavermeitä. Nyt mulla on sitten hanskat ja housutkin, paita ja takki on jo jonkin aikaa roikkuneet kaapissa odottamassa housuja ja hanskoja kaveriksi. Pukupussi noille pitäisi vielä hankkia...

Estekisakäyttöön ostin puolestaan Vereduksen Olympic -suojasetin käytettynä Torin kautta. Vähän itseäni epäilytti suojien koko, mutta kyllä tuo S-koko Aapolle meni. Takasuojat ovat napakat ja etusuojat vähän siinä ja siinä ovatko liian pitkät, mutta täytyy kokeilla pari kertaa kotona hypätä noiden kanssa ja katsoa, että painaako etusuojat polvitaipeita ponilla. Jos ovat kuitenkin väärän kokoiset, niin on mulla suojille jo ostajakin tiedossa.

Yritän saada tässä talven kuluessa mahdollisimman paljon kuvia kasaan, nytkin olisi paljon enemmän kirjoitettavaa, mutta ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa ja inspiraatiota, joten yritän väsäillä tuossa kevään korvilla sitten talven muista aktiviteeteistamme kuvapostauksen! Koulukisojen jälkeen pyrin kuitenkin palaamaan blogin pariin taas kisapostauksen merkeissä, joten pitäkäähän peukkuja, etten mokaa sunnuntaina ihan täysin!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Peltoviikonloppu tahmatassun kanssa

Aapo on ollut viimeaikoina melkoisen menevällä tuulella, ja tallinpitäjän kanssa keskusteltiin hieman ponin kauramäärän pienentämisestä, kun tarhassakin riehui kuulemma siihen malliin, että virtaa on kertynyt. Aapohan ei ole aiempina vuosina kerännyt virtaa, vaikkei olisikaan pystynyt liikuttamaan kunnolla, joten tänä vuonna kohdalle osunut virran kertyminen on ollut itsellenikin yllätys. Siispä vähennettiin toistaiseksi kauramäärää ja nyt poni on sitten ollut melkoisen rauhallinen.

Aattomaastossahan se varsinkin tuli huomattua, että virtaa on ihan liikaa, kun poni ei meinannut taluttaessakaan osata käyttäytyä. Nyt kuitenkin poni on tasoittunut huomattavasti, vaikka edelleen perä lentää hyvinkin herkästi, jos menohaluja olisi ja kuski käskee ponia pysymään housuissaan. Liikkuu kuitenkin mielellään, mutta on huomattavasti rauhoittunut ja jopa tahmeutunut hieman. Itse kuitenkin tykkään ehkä enempi näin, koska jos Aapolla on liikaa virtaa, on se ihan kamala ruutitynnyri, joka kyttää kaikkea enkä ainakaan itse saa mitenkään sen keskittymistä pidettyä työnteossa.




En kuitenkaan osannut arvata eilen tai tänään, että tämä kauramäärän pienentäminen vaikuttaisi näin radikaalisti, kun perjantaina poni oli kentällä vielä kovin innokas ja menohaluinen. Mentiin jo eilen pellolle, sillä sain Ainolle vahdin mukaan tallille. Aapo oli tosi kivan oloinen, olin ostanut sille takasiin ihanat vihreät kumibootsit, kun kopsuttelee toisinaan takakavioita yhteen ja vielä martingaalin, kun poni toisinaan heittää tai laskee päätään niin, että ohjasotteet eivät mene suuhun oikeassa kulmassa.

Aapo oli tosi fiksusti koko ajan. Pari kertaa olisi halunnut lähteä menemään laukassa reippaammin kuin pyysin ja peräkin lensi, kun vähän komensin käyttäytymään ja sitten vielä, kun en antanut lähteä omin luvin toisesta päästä peltoa laukkaamaan. Kuunteli kuitenkin pidätteet ja eteen pyytävät avut hyvin, enkä sitten kauaa viitsinyt edes ratsastaa. Sen verran kivasti poni toimi.


Sukellettiin lumisen oksan ali, ja saatiin lumet päällemme!


Ihkut vihreet kumiputsit on nykyään aina reippaammin liikuttaessa käytössä!

Tänään sain entisen työkaverini Sadun mukaani tallille ja räpsittiin kuviakin. Lähdettiin ensin tallin lähimetsään ottamaan hieman metsäkuvia ja siitä sitten pellolle ajatuksena hieman ottaa vauhdikkaita kuvia. Aapo oli kuitenkin jos mahdollista vielä rauhallisempi kuin eilen, mutta meni silti tosi kivasti. Eilen Aapo meni laukassakin tosi vinona, mutta  tänään se tuntui paljon paremmalta, ei kiemurrellut eikä kompuroinut - malttoi keskittyä kaikenkaikkiaan paljon paremmin.

Meillä oli Sadun kanssa oikein kiva tallipäivä, vaikka ei kovin usein yhdessä talleillakaan. Sadullakin perhe vie ison osan ajasta, joten kovin usein häntä ei ole mukaan saanut, mutta aina on kiva, kun hänet mukaan saa.


Aapoa huvitti kuvaaminen niin paljon, et piti laittaa simmut kiinni




Sadun lähdettyä tuli kengittäjäksi opiskeleva tallikaveri vielä vuolemaan Aapon. Vaikka edellisestä vuolusta on vain 2½ viikkoa aikaa, halusin jo nyt seuraavan vuolun, sillä korjaamme Aapon kavioiden asentoa nyt hiljaksiin mahdollisimman oikeaksi. Otetaan siis etusista kantoja lyhyemmäksi usein, mutta vähän kerrallaan. Aina seuraillaan miten poni liikkuu ja toki pidän vuoluja hoitavan Carolinen ajantasalla kokoajan. Tänään lyhennettiin kantoja ensimmäisen kerran hieman reilummin ja huomenna sitten nähdään miten poni reagoi. Takaisin tarhaan viedessä poni kyllä käveli oikein hyvin ja mielellään.

Huomenna meillä tuleekin vuokraajaehdokaskin kokeilemaan ponia. Tämä huomenna tuleva on nyt toinen, joka tulee ponia kokeilemaan. Sen jälkeen ei olekaan kokeilijoita tiedossa. Huominen kokeilija kokeilee myös yhtä toista hevosta talliltamme, joten saa nähdä tykkääkö kummasta enempi, pienestä pyöreästä Aaposta, vai sähäkästä ja isommasta peeveestä.

Verna kun näkee tän, se haukkuu mut ihan lyttyyn. Hyi että, miten mä oonkin taas unohtanut mun ranteet!


Silmät kiinni tuulta ja tuiskua päin!






Kaikki postauksen kuvat tältä päivältä, niistä suuri kiitos Sadulle!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Helsinki International UB Horse Show 2014

Käytiinpäs tänään Astan kanssa pyörähtämässä HIHS:issä, kun äitini oli huomannut Aleksi 13 mainoksen, että yli 50e Icepeak -vaateostoksesta saa kaksi lippua. Äitini päätti sitten käydä ostoksilla ja päästiin Astan kanssa monen vuoden tauon jälkeen katsomaan hienoja heppoja. Itsehän olen ollut HIHS:issä viimeksi joskus 6-vuotiaana ja Astakin alakouluikäisenä. Ihan kakaroina siis on viimeksi siellä oltu.

Suunnattiin askeleemme ihan ensiksi Expoon, koska meitä ei Dressage knock outti kiinnostanut. Oltiin vähän sillä meiningillä, että katsellaan mitä löytyy ja jos jotain kivaa bongataan niin  ostetaan. Löytyihän sieltä sitten kaikkea tarpeellista, tosin heräteostoksina. Ensimmäisenä bongattiin Ukkostuulen pisteeltä Aapolle ja tarhakaveri Texasille karsinakyltit, mutta valitettavasti heille kävi vain käteinen, joten piti jatkaa matkaa ja toivoa kylttien pysyvän tallessa. Seuraavasta paikasta löydettiin sitten Aapolle aivan loistava vihreä riimu (Asta bongasi sen) ja sitä seuraavasta Ainolle ihania heppasukkia! Mä olen kamalan huono käyttämään Ainolla sukkia, mutta nyt on pakko alkaa käyttää, kun niin hienoja löytyi! 


Käytiin siinä sitten Manskulla nostamassa rahaa ennen palaamista Expoon. Dressage knock out oli päättynyt ja ruuhka oli aivan jäätävä! Onnea oli matkassa, sillä kyltit oli edelleen tallessa ja sain laittaa  tilaukseen molemmille poneille kyltit. Hienot tekstitkin saatiin poneille ja tarpeelliset tiedot. Aapolle olisi tietty voinut laittaa nimikylttiin myös kutsumannimen, mutta sai nyt jäädä. 

Nimikylttien oston jälkeen lähdettiin jatkamaan kierrosta ja huomasin yhdellä pisteellä Horsewaren sadeloimia hintaan 75e/kpl. En yhtään muistanut, minkä kokoinen meidän keväällä hajonnut (kiitos silloisen tarhakaveri Iltsun rajujen leikkien) Horsewaren loimi oli, mutta kun ei 125cm kokoista ollut otin riskin ja ostin 130cm loimen. Niissä ei tuota pituuseroa ole kuin se 5cm, joten jos nyt edellinen oli tuon 125cm, niin ei tuon 130cm loimenkaan pitäisi teltta olla. Tämä loimi on muutenkin hieman eri mallinen kuin aiempi, koska tämä on highneck. Nyt meillä on sitten fleecevuorellinen fullneck, vuoreton highneck ja yksi normaali vuoreton sadeloimi. Horzen pisteeltä löydettiin vielä tarjouksesta heijastava peppuloimi, joka sekin tarttui sitten matkaan, kun olen sellaisen ostamista jo kohta pari vuotta suunnitellut. Kysyinpä myyjältä kannattaako ottaa 125cm vai 135cm kun ponilla on ollut horzenpeppufleece kokoa 125cm ja oli pieni, ja nyt meillä on peppuloimia koossa 145 ja on aika sopivia. Hän sitten sanoi, ettei valitsemani 135cm voi kovin vikaan mennä, joten otin sen. Toivottavasti on hyvä!


Näytöksistä katsottiin siis 145cm estefinaali ja 160cm esteet. Oli kyllä hurjan isoja esteitä ja pari kertaa huomasi suomalaisratsukoiden kohdalla, että unohti itse hengittää. Ja taisinpa ääneen välillä hokea "rauha, rauha, eteen!". Mahtoi Astalla olla hauskaa siinä vieressäni. Kuviakin räpsin molemmista luokista ja mielestäni halliolosuhteiksi aika hyviä kuvia tuli. Olin valinnut mukaan tuon valovoimaputken, jossa zoomia on vähempi kuin normaalisti käyttämässäni, mutta f-luku ratkaisi nyt putkivalinnan. Tuossa putkessa kuitenkin riitti zoomi mielestäni ihan riittävästi. Jännä juttu kyllä, että kimojen kuvat tarkentuivat paremmin, kuin tummempien hevosten. Siksipä rähänkin nyt valikoitui enempi kimokuvia esille! Jahka saan kuvat katsottua lävitse ja poistettua epätarkat, tulen ne todennäköisesti lataamaan nettiin. Mahdollisesti voin kyseisen linkin tännekin sitten heittää, jos haluatte päästä enempikin HIHS-kuvia katselemaan. Kertokaa tämä toive kommenteissa, niin tiedän sitten linkkiä tänne laitella, jos halukkaita kuvien katsojia löytyy!




Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...