Jee, meille on tullut talvi!

Lumifriikki ilmoittautuu! Tänne Helsinkiin on satanut nyt vajaan viikon sisällä ensilumi ja voi tätä riemua, mä olen aivan innoissani, vaikka lunta ei vielä paljoa olekaan. Pakkanenkin on pysynyt mukavasti pikkulukemissa, joten ulkoilu on oikeasti kivaa. Tallilla en ole paljoa silti ehtinyt touhuamaan, kun on ollut niin pirusti kaikkia muita kiireitä, joihin on pakko nyt uhrata suurin osa ajasta. Onneksi meillä on ihana talliporukka ja superhoitaja, jotka jeesivät ja esimerkiksi Nemo saa aina mössönsä ja pääsee valvotusti pihalle, vaikken itse pääsisikään paikalle. Niin, meillä tosiaan ulkoillaan tällä hetkellä valvotusti, sillä kentänpohjan ja kaivon rakennustyöt ovat saaneet Nemon ahdistumaan tarhassa ja se ei pysy edes kunnollisilla sähköillä varustetussa tarhassa, jossa aiemmin pysyi. Taisin jo edelliseen postaukseen mainita siitä, että Nemo on nyt siitäkin tullut läpi, mutta esimerkiksi eilen oli tullut hermostuneena tarhasta vaikka tallinpitäjä oli ollut paikalla. Karsinassakin oli vielä ollut hermona, mutta rauhoittunut saadessaan heinää (jota oli kyllä tarhassakin ollut tarjolla).

Eilen sateli koko aamupäivän ihania isoja hiutaleita ja houkuttelinkin Astan kaverikseni tallille, jotta saataisiin hieman lumikuvia. Käytiin hieman kävelyttämässä Nemoa tallitiellä, ihan rennosti vain, koska en ollut vielä vääntänyt hokkeja kiinni. Nemo on muuten jännä tapaus, vapaana kävelee perässä tai jopa vähän edellä ilman mitään ongelmia, mutta narussa seilaa, pomppii ja pörhöilee. Treenaillaan toki jatkuvasti tuota narussa kulkemista, mutta lähinnä mua itseä mietityttää, että johtuuko se tuosta paikasta, koska vanhalla tontilla Nemo käveli narussakin todella nätisti. Uudella tontilla on alusta asti ollut ongelmia narussa kävelyn kanssa, mutta vapaana kulkenut kokoajan todella nätisti. Tätä tosin ilmenee vain kun poistutaan pihasta ja usein vasta tietyssä kohtaa. Tokikaan en tiedä millä tavoin hoitajan kanssa menee, käsitykseni mukaan kuitenkin tiellä kulkeminen sujuu paljon paremmin kuin alkuun (ts. lähes ilman jumitusta ja pörhöilyä).

Yritettiin edustaa

Ruuvailin myös hokit eteen, koska meillä ei (edelleenkään) ole takana kenkiä siitä syystä, ettei Nemo niitä antanut maanantaina kengittäjän käydessä laittaa. Oli vain latonut sivuille, ja kengittäjä joutui toteamaan voivansa tulla joku toinen kerta, kun pystyn itse olemaan paikalla. Nyt olenkin sitten yrittänyt pohtia ratkaisuja sille, että pystyn olemaan itse läsnä - töitä kun on vaikea sumplia, mutta mulla on kuitenkin pari vapaapäivää tiedossa loppukuusta... Tiukkaakin tiukempaa pohdintaa siis näiden kengitysasioiden suhteen.

Nemon kanssa muuten siis hommat rullailevat kevyellä liikutuksella, valvotulla ulkoilulla ja runsaalla rakkaudella. Harmittaa toki, kun ei voi nyt pitää kokopäiväisesti ulkona, mutta joskus on pakko  tehdä kompromisseja. Parepi kuitenkin lyhyet valvotut ulkoiluhetket, kuin jatkuvasti karkuteillä oleva hevonen, vaikka ei Nemo pihasta poistukaan. Laki kuitenkin vaatii, että aitausten oltava sellaiset, että hevonen niissä pysyy, ja kun ei Nemo nyt kunnon sähköaidassakaan pysy (liekö sitten ylisosiaalinen ihmiselle vai oikeasti pelkää kaivuria tmv), niin pidetään sitten sisällä. Harmittaahan se toki pitää nuorta paljon sisällä, mutta nyt on pakkorako ja ratkaisuja asiaan pohditaan jatkuvasti.

Hän kävi ohjatusti tutussa "ryteikössäkin"

Sain muuten eilen sähköpostilla kuvia mätsärissä olleelta kuvaajalta! Näiden allaolevien Nemon edustuskuvien (c) Eeva Laakso. Vauvaltajan toi elikko näyttää, mutta on se silti komea pikkumies. Ja siitä tulee vielä hieno. Oaan silmään näyttää jopa siltä, että pylly olisi pyöreämpi kuin kesällä Nemon tullessa mulle.

Syystunnelmia

Huoh, ei tämä bloggaaminen ole kyllä juuri lainkaan innostanut nyt tässä syksyn edetessä, kun kelit ovat mitä ovat ja muutenkin masentaa. Vaikka mä rakastankin aurinkoisia ja kirpakoita syyspäiviä, tämä harmaus ja pimeys saa mut aivan väsyneeksi. Ei edes konetta jaksa aina availla, eikä kyllä maltakaan. Niin paljon kaikkea muuta puuhaa ollut viimeaikoina.

Me ollaan tässä syksyn mittan Nemon kanssa otettu nyt ihan tietoinen ratsastusloma. Nemo alkoi olla tuossa hieman turhan protestoiva, joten päätin antaa sille pari viikkoa täyttä lomaa ratsastuksesta, taluttanut ja juoksutellut olen jonkin verran. Muuten on saanut ulkoilla aamusta iltaan - osin yksin, osin kaverien kanssa, riippuen siitä miten herraa on kiinnostanut aidoissa pysyä. Nyt on onneksi pysynyt paremmin, tuossa pari päivää sitten tuli taas pitkästä aikaa läpi, vaikka Nemon omassa aitauksessa kulkee sähkökin ihan todella hyvin. Nyt kuitenkin Nemo pääsi tuon meidän johtajatamman kaveriksi taas, kun tehdään testiä, että pysyykö täysin vapaalla heinällä tamman kanssa, vai hakeutuuko silti tarhasta karkuteille. Lämppäriruuna siirrettiin väliaikaisesti Nemon tarhaan, jotta voidaan vähän seurailla sitäkin, onko sillä Nemon käytökseen merkitystä, onko se koko porukassa, yksin vai vain tamman kanssa. Se on kuitenkin jo todettu, että kun muut lähtevät maastoon tai pois näkyvistä ylipäätään, täytyy Nemo laittaa karsinaan. Muuten se on karkuteillä.

Hevoseni näyttää hieman vajaaälyiseltä...

Lokakuun puolivälissä ryhdyttiin Nemon kanssa hurjiksi ja lähdettiin 16.10 tutustumaan uusiin paikkoihin, kun Tuusulassa järjestettiin mätsäri. Ilmoitin poitsun ja sitten tulikin takapakkia... Kyyti ei meinannut millään järjestyä, sillä vaikka saisinkin itse kevyttä koppia vetää, en ole uskaltautunut vielä kokeilemaan. Auto löytyi omasta takaa, kopin sain vuokrattua kaverilta, mutta kuskiongelma meinasi pilata kaiken. Onneksi minulla on ihana miesystävä, joka suostui lähtemään kuskiksi, vaikkakin hieman vastahakoisesti. Sitten kuitenkin omasta autostani hajosi pakoputki ja jouduimme pohtimaan vetoautoa, onneksi kaverin kopin kokonaismassa on 1200kg ja miehen autolla saa vetää 1300kg. Niin sitten pakattiin traileri pikkurellun perään, ja juuri ja juuri laillisella yhdistelmällä huristeltiin mätsäriin.

En ehtinyt kovin paljoa harjoittelemaan, sillä ilmoittauduin aika viimetipassa ja meillä oli samalla viikolla jos jonkinmoista härdelliä. Varsinainen puunaus ja loppuviimeistelykin tapahtui vasta mätsäriaamuna, joten lähdettiin matkaan pölyisen ja irtokarvaisen hevosen kanssa, jolta muuten puuttui toinen etukenkäkin, kun ei ehditty kengittäjää saada ajoissa paikalle, enkä ehtinyt hakemaan kaverilta lainaan välineitä yhden irroitusta varten. Letityskin oli ihan tuskaista, mutta sain puolivalmiiksi ja sykeröt käänneltiin paikanpäällä hepan kävellessä pientä ympyrää.

Nemo lastautui kotona ihan kivasti, vähä ihmetteli, mutta tuli nätisti. Matkustikin rauhassa eikä perilläkään hötkyillyt trailerissa ollenkaan. Purkaminen sujui hyvin ja sain sykeröt käännettyä miehen taluttaessa Nemoa pienellä ympyrällä. Jepjep, sykeröt voi kääntää liikkeessäkin, ja kauniistikin vielä. Koska halusin antaa Nemon rauhassa ihmetellä paikkaa, otimme sen todella ajoissa autosta ulos ja taluttelinkin melkein pari tuntia Nemoa kentällä ennen kuin päästiin tutustumaan maneesiin ennen luokan alkua. Koin tuon taluttelun kuitenkin ihan hyödylliseksi, sillä vaikka Nemo ehkä hieman väsähtikin, se kuitenkin myös rauhoittui hyvin. Alkuun kulkeminen oli vauhdikasta käyntiä ja täyttä kyvyttömyyttä seisoa aloillaan, kun loppuviimein Nemo jopa malttoi pysähtyä lyhyiksi hetkiksi. Maneesissa olemista jännitin itse ehkä eniten, mutta aivan turhaan. Nemo oli hieman ihmeissään, mutta niin nätisti ja rauhassa kuin vain voi lapsiheppa olla. Muistan vieläkin hyvin Aapon ensireaktion Kerran maneesissa, joten tottakai jännitin miten Nemo reagoi, etenkin kun olen maassa enkä selässä. Nemo kuitenkin yllätti positiivisesti ja kuunteli hienosti mitä sen halusin tekevän. Vartin maneesitutustumisen jälkeen takaisin pihalle ja puolen tunnin odottelu omaa vuoroa.

Kun päästiin arvosteltavaksi Nemo oli todella fiksusti, vähän väsyneen oloinen kyllä, eikä olisi ihan jaksanut esiintyä edukseen, mutta olen tyytyväinen kuitenkin. Ravi ei ihan irronnut niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta toisaalta, Nemo olisi ehkä tarvinnut hieman enempi tilaa voidakseen ravata kunnolla. Saatiin kuitenkin hyvä arvostelu ja sininen ruusuke parikehästä. Oltiin siis parista parempia huonompia, ja meitä vastassa oli supersuloinen 5-vuotias tiikerinkirjava tamma, joka oli kyllä ehdottomasti omaakin silmää miellyttävä otus... Jouduimme siis Nemon kanssa vielä odottelemaan ulkona ennen kuin kaikki sinisen ruusukkeen saaneet otettiin vielä maneesiin bis-kehään etenevän nuoren valitsemista varten (ilmeisesti kaikki punaisen saaneet menivät automaattisesti bis-kehään).

Kotimatkalle lähtö olikin sitten yhtä kaaosta. Mieheni oli verkkakentän laidalla jutellut naapuritrailerin isännän kanssa ja aina kun jotain sanoin miehelleni, ivasi tämä naapuritraikun isäntä. Lastaustilanteessakin hänen piti tulla pällistelemään ja ärsyttämään, teki niin mieli käydä käsiksi, mutta avasin vain suusanallisen arkkuni ja annoin tulla täyslaidallisen - väsymys ja koko päivän kestänyt ärsytys miestä kohtaan purkautuivat totaaliräjähdyksenä siis. Pahoittelut vain naapuritraikkuun ja söpön tiikerinkirjavan tamman porukalle. Teidän isäntä pisti multa hermot todella tiukille. Loppupeleissä kävikin sitten niin, ettei Nemo meinannut lastautua, ja yhden nuoren orin porukka tuli jeesailemaan. Kiitosta vain, itsellä loppui usko totaalisesti, kun mieskään ei ohjeita kuunnellut.

Päällisin puolin siis meni kivasti, vaikka kyllä jäi harmittamaan, kun en saanut heppaihmistä itselle apukäsipariksi, olisi mennyt niin paljon helpommin tutun hevosihmisen kanssa, kuin täysin hevosia ymmärtämättömän miehen kanssa. Täytyy nyt vaan opetella itse vetämään traikkua ja hoitaa ne hommat yksin. Muuten ei päästä Nemon kanssa sitten millään kulkemaan...

Hakkuuaukealla oli vissiin jotain pelottavaa

Poseeraus 10+ ja sitä rataa?

"Se o moro! Meitsi häippäsee nyt. Kaverit syö jo..."

Mätsärin jälkeen jatkettiin vielä ratsastuslomaa ja touhuilin Nempan kanssa maastakäsin, käytiin myös metsäkävelyllä niin, että siskoni oli kaverinsa kanssa mukana, hän kuvaili meistä muutamia kuvia ja saatiin sitten ns. syysfototkin otettua, vaikka värit eivät kovin syksyisiä nyt olekaan. Seuraavaksi sitten talvikuvia, jos saisi niihin kivoja lumisia maisemia ja jotkut järkevät kuteet itsellekin päälle. Tuolloin Nemo kuitenkin oli yksi possu, se vain kiiruhti, pyöri ja pomppi. Mentiin ihan tuttua lenkkiä, mutta ei toi elukka vaan tykkää yksin pihasta poistua. Siksi näitä harjoitellaan. Yritettiin pihassa ottaa Nemosta kunnon rakennekuvaakin, mutta Nemo totesi vain "kiitti mulle riitti" ja häipyi paikalta pukin saattelemana - ei pysynytkään vapaana paikalla, vaikka yleensä on pysynyt. Oli vissiin vähän ärsyttävä kuvaustuokio. Meillä oli kuitenkin siskon kanssa hauskaa, hän niin harvoin käy mukana tallilla, että on oikeasti aika herkkua saada hänet mukaan. Ja vielä kameran kanssa. Ihana sisko <3.

Viime viikolla sain kasvattajalta Nemon kuvia niin vauva-ajoilta kuin nyt vähän isompanakin. Ja sain jopa julkaista niitä teille tänne nähtäväksi! En ala sen suurempia sepittelemään näistä, kun en tiedä. Olen kuitenkin jonkin verran pitänyt Nemon kasvattajan kanssa yhteyttä ja on ollut ilo huomata, että voin kysyä halutessani asioita häneltä ja hän kyselee itsekin välillä Nemon kuulumisia. Mielelläni hänelle niitä kuulumisia kerronkin, on tuo Nemppis vaan niin mahtavaksi hepaksi osoittautunut. Tässä nyt siis vauva-Nemosta kuvapläjäys:

En kestä noita koipia <3

Tässä on jo takasissa arvet, joten arvioisin että Nemo on tässä noin 1-2v.

Eilen könysinkin sitten vasta selkään tämän ratsastusloman jälkeen ja Nemolla riitti kyllä virtaa. Ei vastustellut ratsastajaa juuri lainkaan, oli vain innolla menossa eteenpäin eikä malttanut odottaa maastokaverien jalustinten säätelyä ja vöiden kiristelyä. Ravipätkillä olisi halunnut mennä varamammasta ohi ja mentiinkin välillä ihan minilaukkaa Netan perässä. Pukkejakin lensi, kun en antanut Nemon mennä viipottaa miten sattuu vaan pidin sen minulle sopivammassa vauhdissa ja askellajissa. Pariin otteeseen jouduin hihkaisemaan edellä menneelle tallinpitäjällemme tammansa kanssa, että hidastaa tai pysäyttää, kun Nemo alkoi temppuilemaan ihan tosissaan, onneksi tuolla Netta-tammalla on rauhoittava vaikutus Nemoonkin, sai itsekin hanskattua tilanteen paremmin, kun edellä oleva ratsukko on tyyni ja tarvittaessa juurikin hidastaa tai pysähtyy, jotta ongelmilta vältytään. Tätä se on nuoren kanssa, jossain vaiheessa päästään onneksi treenaamaan kentälle ja saadaan otettua erilaisia puomi- ja estetehtäviäkin mukaan, jolloin voidaan monipuolistaa treenejä paljon. Innolla odotan myös, että päästään taas tunneille, nyt meillä pääsee kentän rakennushommat etenemään, kun kaikki sovitut puut on kaadettu tieltä ja päästään rakennuspuuhiin. En malta odottaa! Lisäksi odotan, että saadaan lumi maahan ja päästään tekemään hankitreeniä.

Ratsutukkainen luonnonlapsi

Eilen tosiaan tallille mukanani matkasi Roosa, jonka kanssa ensitöiksi alettiin siistimään Nemon tukkaa heti harjauksen jälkeen. Nemo seisoi hienosti lähes paikoillaan kun saksittiin, koska ohennusveistä Roosalla ei nyt ollut ja mullakin oli vain sakset tai nyppimiskampa. Saksittiin siis ensin ja sitten Roosa kokeili nyppiä kamman kanssa. Vähän turhan järeä se kyllä ehkä on Nemon hentoiseen tukkaan. Muutenkin hoitotoimenpiteet sujuvat meillä päivä päivältä paremmin ja nyt Nemo on antanut jo kahtena päivänä koskea jalkoihinkin ilman potkimista. Ylpeä olen heppalapsesta, kun niin hyvin uskaltaa jo luottaa.

Ratsutukka-Nemo ja Roosa

Oltiin Roosan kanssa sovittu, että hän kokeilee Nemoa ja hieman jännitin miten poitsu reagoi ratsastukseen heti valmennusta seuraavana päivänä. Meillä oli kuitenkin selkeä ajatus siitä, että Roosa vain kevyesti kokeilee millainen Nemo on ja hieman sanoo omaa mielipidettään siitä mulle. Yllätys ei ollut suuri, kun Nemo oli tahmea ja ehkä vähän halutonkin alkuun liikkumaan. Roosa joutui jopa hieman patistamaan Nemoa, mutta kyllä sieltä liikettäkin sitten irtosi, kun heppa lämpeni. Oli ilo nähdä oma nuori oikeasti itseä osaavamman kuskin alla, ja havaita, että ei se rullailu ja suun aukominen ainakaan kuskista johdu, joten kuolaimessa tai suitsissa nyt sitten syy. 

Roosa kokeili ihan vain käynnissä ja ravissa miten Nemolla toimii kaasu, jarru sekä ratti. Vähän väistöjäkin Roosa teki, ja ai vitsit kun Nemolla on sujuva väistö, kun vertaan esimerkiksi Aapoon, jolle jo rakenteen puolesta väistöt eivät olleet helpoin mahdollinen tehtävä suorittaa, vaikka kyllähän Aapokin väistöt teki ihan sujuvasti, kun kuski osasi pyytää (ei siis allekirjoittanut). Nemo käyttäytyi väsymyksestä huolimatta tosi kivasti, toki siitä selkeästi huomaa, että väsähtäessään se alkaa punkemaan lavat edellä eikä tahtoisi enää kulkea kuin virkkuukoukkuna. Roosa kuitenkin sai kivoja pätkiä nenä pidemmällä edessä, joten tyytyväinen pitää olla.

Oltiin vähän erimieltä siitä onko aika syödä vai ei

Komea pikkupoika<3

Näin tää sujuu, tyttö ja heppa molemmat vm. 2012

Tänään meillä olikin kävelypäivä ja päätin yllättää Nemon lähtemällä maastakäsin sen kanssa kävelemään tallille johtavalle hiekkatielle. Todellisuudessa taisin itse yllättyä enemmän, sillä Nemo käyttäytyi aivan super fiksusti. Kaverikin meillä oli mukana, kun saatiin yksi tallikaveri lähtemään tallinpitäjän hepalla tueksi ja turvaksi Nemolle. Nora oli matkassa kuvailemassa ja vähän apuna katsomassa Ainon perään. Nemo on muuten osoittanut fiksuutensa myös Ainon kanssa. Tiesin kyllä, että Nemo on jonkin verran tottunut lapsiin, mutta en osannut aavistaa sen olevan näin fiksu. Harjaushommat voidaan esimerkiksi suorittaa melkein yhtä helposti kuin Aapon kanssa. Taluttamaan Ainoa en ole vielä päästänyt tai selkään, mutta niiden aika tulee sitten, kun Nemo on meille itsellekin vähän tutumpi ja ollaan puolin ja toisin saatu luottamusta rakennettua. Suurin osa tämän postauksen kuvista on Noran kuvaamia, joten suurkiitos hänelle mukaan lähtemisestä lyhyellä varoitusajalla!

Viikonloppuna aion todennäköisesti käydä itse kevyesti keventelemässä selästä käsin. Muuten touhuillaan maastakäsin ja katsellaan miten sitten seuraavan kerran selkään. Ruokintaakin olen tässä nyt pohdiskellut. Jotain väkirehua Nemo selvästi tarvitsee, mutta nyt pohdinnan alla on, että syötelläänkö lihaskasvun tueksi sitten soijaa, öljyä vai mitä. Näillä näkymin lähdetään öljyllä liikkeelle, sille kun löytyy sitten tallilta muita käyttäjiä, jos Nemon kanssa osoittautuu epäsopivaksi valinnaksi. Soijassa toki olisi se etu, että syöttömäärät pieniä, joten säkki kestää kauan.

Ohhoh, tarkennus kusee, mut oma ilme on täys 10

Laidunponi joutui töihin

Sain tuossa viikko sitten tallille mukaan Fionan, joka sai ratsastaa Aapon oikein kunnolla. Itselläni on vähän ollut motivaatio treenaamisen suhteen hukassa, kun ei tallille ole kunnolla päässyt, joten oli kiva saada mukaan kaveri, joka ratsastaa mielellään oikein kunnolla.

Haettiin kamat tallilta, suunnattiin laitumelle ja sitten lähdettiin takaisin tallille päin, jotta päästiin kentälle. Fiona sai ratsastaa laitumelta tallillekin ja itse kävelin vierellä. Vähän Aapo kokeili, onko Fionan kanssa pakko tehdä juuri niinkuin toinen käskee, mutta ei se kovinkaan paljoa jaksanut Fionan määräysvaltaa koetella.

Päästiin kentälle ja Fiona siinä vielä vähän verkkaili ennen kuin todettiin, että pakko se on laittaa vanha 90cm vyö ponille. Saatiin se juuri ja juuri kiinni, ja onneksi saatiinkin. 100cm ja 110cm vöissämme on joustot, ja niiden kanssa satula valuu eteen. Ihan turhia kapistuksia nuo joustovyöt meille, täytyy nyt metsästää jostain hyvä 100cm joustoton muotoiltu vyö. 

Sateen myötä kenttäkin oli jämäkämpi kuin täysin kuivana, joten annoin Fionan ottaa jokusia hyppyjäkin. Nykyisellä tallilla kenttä on aavistuksen kalteva, ja Aapo kieltää sen vuoksi helposti, jos hypätään pois päin tallilta. Tälläkin kertaa Aapo kielteli jonkin verran, mutta Fiona on sen verran jämäkkä ja määrätietoinen, että poni alkoi aika hyvin kuuntelemaan ja tuli myös poispäin tallista hypäten esteen ihan näppärästi. 

tarkennus kusassu, mutta hyvin ylittyy

Lähestulkoon tasajalkastoppi

Käväisin itsekin selässä ilman satulaa ja sain hienot pukkirodeot, hyvin siellä pysyi, mutta Fiona vähän ihmetteli, kun ei poni hänelle moisia tehnyt. Sitten kun hänkin kapusi takaisin selkään, antoi poni hänellekin hieman rodeonäytöstä.

Liikutuksen jälkeen Aapo oli aivan hikimärkä ja annettiinkin ponille suihku ennen lähtöä takaisin laitumelle. Aapon piti toki heittäytyä tallipihalle piehtaroimaan, joten äkkiä oli poni aivan hiekkainen. Taluttelin ponin itse takaisin laitumelle ja siellä harjailtiin hiekat pois ennen kuin päästettiin takaisin laitumelle laumansa sekaan.

Viikon päästä ollaankin sitten taas takaisin vanhalla tallilla, kun muutto koittaa ensi sunnuntaina. Aivan mielettömän kiva, että vanhalla tallilla on uusi yrittäjä ja päästään Aapon kanssa sinne palaamaan. Mä itse odotan muuttoa innolla, koska sen myötä pääsen sitten aktiivisemmin talleilemaankin. Johan tää loppukevät ja alkukesä on mennyt ihan harakoille, kun poni on saanut lomailla ja olla todella kevyellä, vaikka itse olisinkin tallilla halunnut käydä. Kohta ei tarvi enää stressailla sitä tallilla käymistä onneksi.