torstai 8. helmikuuta 2018

Nautitaan lumesta nyt, kun sitä saatiin

Eteläänkin on vihdoin saatu lunta siten, että pohjat on kivassa kunnossa ja pakkastakaan ei ole liiaksi. Tänään sain vihdoin ja viimein kamerankin mukaan tallille valoisaan aikaan, joten saatiin kaverin kanssa otettua kuvia Nemon liikutuksesta. Kaverini on tosiaan autellut Nemon liikutuksessa nyt omien aikataulujensa mukaan ja Nemo on sen myötä päässyt liikkumaan säännöllisesti ja melko monipuolisestikin. Ohjelmassa on ollut niin ratsastusta kuin liinassa ja vapaana juoksemistakin. Tänään pääsin näkemään kuinka kivasti kaverini on luonut suhdetta Nemoon, kun päästettiin ennen ratsastusta Nemo hetkeksi irroittelemaan kentälle. Se seurasi kaveriani ja selvästi nautti kun sai hillua luvan kanssa.

Nemo väläyttelikin taas oikein kaunista ja lennokasta ravia sekä ilmavaa ja isoa laukkaa. Ihasteltiin kaverin kanssa sitä liikettä ja todettiin, että voi kun sen saisi jo selästäkin esiin. Turhan paljon vain Nemo vielä jännityy ratsastaja selässään ja sen myötä sitten liike kärsii. Tänään olikin tuon irtona tehdyn lämmittelyn jälkeen ratsain tarkoituksena saada vain heppa liikkumaan rennosti ja iloisesti. Työmoodi oli kyllä Nemolla taas kohdillaan, vaikka välillä vähän kolahtelikin, kuului traktorin käynnistysääniä ja muita jänniä ääniä, pysyi Nemo hyvin rauhassa ja malttoi luottaa ratsastajaan. Toki kun on nuori hevonen kyseessä, ei keskittyminen ihan täydellistä ole tai joka tilanteessa pysy rohkeana jännissä tilanteissa, mutta kaverini avulla on menty kyllä paljon eteenpäin. Tänäänkin välillä jännitti niin, että koko hevonen näytti vajoavan monta kymmentä senttiä alaspäin, mutta kuitenkin pienellä rapsuttelulla ja rohkaisevalla puheella Nemo lähti eteenpäin. Ilman painetta tai suurempaa pyytämistä. Pelkkä ratsastajan rauhoitteleva olemus ja äänellä rohkaisu riitti.

Tulin kaverini ja Nemon menoa katsoessani analysoineeksi Nemoa jonkin verran ja olen entistä enemmän sitä mieltä, että Nemo on erittäin paineherkkä. Jos sille antaa paineen väärällä hetkellä tai väärässä tilanteessa, se ahdistuu ja hermostuu vain enemmän. Kun malttaa itse rauhoittaa tilanteen, tekee Nemo helposti itse sen ratkaisun, jonka ratsastaja sen haluaakin tekevän. Sama pätee monessa tilanteessa myös maastakäsin, maltti on siis valttia ja turha paineistus monesti aivan turhaa ja hermostuttavaa.

Nenäeläin








"Ne rapistelee!"

"Onks teil mulle jotain? Te rapistelitte. Mä kuulin!"


Herra Yritän Olla Hurja




Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...