sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Helsinki International UB Horse Show 2014

Käytiinpäs tänään Astan kanssa pyörähtämässä HIHS:issä, kun äitini oli huomannut Aleksi 13 mainoksen, että yli 50e Icepeak -vaateostoksesta saa kaksi lippua. Äitini päätti sitten käydä ostoksilla ja päästiin Astan kanssa monen vuoden tauon jälkeen katsomaan hienoja heppoja. Itsehän olen ollut HIHS:issä viimeksi joskus 6-vuotiaana ja Astakin alakouluikäisenä. Ihan kakaroina siis on viimeksi siellä oltu.

Suunnattiin askeleemme ihan ensiksi Expoon, koska meitä ei Dressage knock outti kiinnostanut. Oltiin vähän sillä meiningillä, että katsellaan mitä löytyy ja jos jotain kivaa bongataan niin  ostetaan. Löytyihän sieltä sitten kaikkea tarpeellista, tosin heräteostoksina. Ensimmäisenä bongattiin Ukkostuulen pisteeltä Aapolle ja tarhakaveri Texasille karsinakyltit, mutta valitettavasti heille kävi vain käteinen, joten piti jatkaa matkaa ja toivoa kylttien pysyvän tallessa. Seuraavasta paikasta löydettiin sitten Aapolle aivan loistava vihreä riimu (Asta bongasi sen) ja sitä seuraavasta Ainolle ihania heppasukkia! Mä olen kamalan huono käyttämään Ainolla sukkia, mutta nyt on pakko alkaa käyttää, kun niin hienoja löytyi! 


Käytiin siinä sitten Manskulla nostamassa rahaa ennen palaamista Expoon. Dressage knock out oli päättynyt ja ruuhka oli aivan jäätävä! Onnea oli matkassa, sillä kyltit oli edelleen tallessa ja sain laittaa  tilaukseen molemmille poneille kyltit. Hienot tekstitkin saatiin poneille ja tarpeelliset tiedot. Aapolle olisi tietty voinut laittaa nimikylttiin myös kutsumannimen, mutta sai nyt jäädä. 

Nimikylttien oston jälkeen lähdettiin jatkamaan kierrosta ja huomasin yhdellä pisteellä Horsewaren sadeloimia hintaan 75e/kpl. En yhtään muistanut, minkä kokoinen meidän keväällä hajonnut (kiitos silloisen tarhakaveri Iltsun rajujen leikkien) Horsewaren loimi oli, mutta kun ei 125cm kokoista ollut otin riskin ja ostin 130cm loimen. Niissä ei tuota pituuseroa ole kuin se 5cm, joten jos nyt edellinen oli tuon 125cm, niin ei tuon 130cm loimenkaan pitäisi teltta olla. Tämä loimi on muutenkin hieman eri mallinen kuin aiempi, koska tämä on highneck. Nyt meillä on sitten fleecevuorellinen fullneck, vuoreton highneck ja yksi normaali vuoreton sadeloimi. Horzen pisteeltä löydettiin vielä tarjouksesta heijastava peppuloimi, joka sekin tarttui sitten matkaan, kun olen sellaisen ostamista jo kohta pari vuotta suunnitellut. Kysyinpä myyjältä kannattaako ottaa 125cm vai 135cm kun ponilla on ollut horzenpeppufleece kokoa 125cm ja oli pieni, ja nyt meillä on peppuloimia koossa 145 ja on aika sopivia. Hän sitten sanoi, ettei valitsemani 135cm voi kovin vikaan mennä, joten otin sen. Toivottavasti on hyvä!


Näytöksistä katsottiin siis 145cm estefinaali ja 160cm esteet. Oli kyllä hurjan isoja esteitä ja pari kertaa huomasi suomalaisratsukoiden kohdalla, että unohti itse hengittää. Ja taisinpa ääneen välillä hokea "rauha, rauha, eteen!". Mahtoi Astalla olla hauskaa siinä vieressäni. Kuviakin räpsin molemmista luokista ja mielestäni halliolosuhteiksi aika hyviä kuvia tuli. Olin valinnut mukaan tuon valovoimaputken, jossa zoomia on vähempi kuin normaalisti käyttämässäni, mutta f-luku ratkaisi nyt putkivalinnan. Tuossa putkessa kuitenkin riitti zoomi mielestäni ihan riittävästi. Jännä juttu kyllä, että kimojen kuvat tarkentuivat paremmin, kuin tummempien hevosten. Siksipä rähänkin nyt valikoitui enempi kimokuvia esille! Jahka saan kuvat katsottua lävitse ja poistettua epätarkat, tulen ne todennäköisesti lataamaan nettiin. Mahdollisesti voin kyseisen linkin tännekin sitten heittää, jos haluatte päästä enempikin HIHS-kuvia katselemaan. Kertokaa tämä toive kommenteissa, niin tiedän sitten linkkiä tänne laitella, jos halukkaita kuvien katsojia löytyy!




lauantai 25. lokakuuta 2014

Voihan vesimatto!

Eilen oltiin Aapon kanssa tosiaan meille molemmille aivan uuden tilanteen edessä, kun lähdettiin lähitallin maneesille Pia Pantsun estevalmennukseen. Koskaan ennen en ole ihan oikeassa estevalmennuksessa ollut, joten kyllä jännitti!

Lähdettiin kotitallilta matkaan ratsain, koska matkaa ei ollut kuin hieman päälle 3km. Ajattelin matkan onnistuvan ihan hyvin yksinkin, vaikka alunperin yhden kaverin piti tulla kävelemään kotitallilta asti meidän mukana. Jouduin kuitenkin matkalla soittamaan Sadulle, että ei päästä etenemään kun itse selvästi jännitän valmennusta ja poni ei sen vuoksi joudu etenemään. Satu sitten tuli noin puolivälistä matkaa mukaan, vaikka oltiinkin periaatteessa jo myöhässä. Ei muuta kuin reippaasti ravilla ja laukalla eteenpäin, onneksi oli hyväpohjainen hiekkatie, mitä kuljettiin! Perille päästyä selvisi sitten, että edellinen ryhmä oli noin 30min myöhässä, joten ei meillä olisikaan ollut kiire. Käveltiin sitten siinä maneesin ulkopuolella ja törmäsinpäs vanhoihin tuttuihinkin! Juttuseuraakin siis oli, kun vaihdeltiin yhden entisen tallikaverin kanssa kuulumisia. 


Jalkaa vaan, niin kyllä se takaosakin tulee uralle!

Maneesissa sain yllättyä Aaposta positiivisesti, poni oli tosi fiksu. Vähän ehkä jännittynyt, mutta ei kuitenkaan alkanut riehumaan, niinkuin vuosi sitten Keravalla. Pohjakin vaikutti todella kivalta, ja itse ihan rakastuin maneesin valoisuuteen. Ihan loistava maneesi! Täytyy ehdottomasti selvitellä maneesin vuokrausmahdollisuutta!

Pantsu piti alkuun ihan kunnollisen sileän verryttelyn. Verkassa tehtiin voltteja, pohkeenväistöjä, laukkaa. Ihan siis perusratsastusta. Katsottiin hepat avuille ja etenkin pohkeet kunnolla läpi. Aapo oli taas etenkin oikealle kuin rautakanki, mutta Pian ohjeilla sain ponin jopa suoristamaan itsensä laukassa. Siitä tuli tosi hyvä fiilis. Pia myös muistutti, että Aapo on jo sen ikäinen, että siltä voi uskaltaa jo vaatia ja että kotitreenissä täytyy pysyä tarkkana apujen läpi saamisessa, jotta ponille saa tasaisemman muodon ja sen saa hyvään peräänantoon, jotta se voi keventyä edestä. Yllätyin jopa pohkeenväistöissä, sillä niitä tehtiin ravissa ja Aapo väisti aika hyvin! Ei meillä kotona ole väistöt noin hyvin onnistuneet, mutta ehkä mä kotona yliyritin ja nyt vain luotin siihen, että kyllä se menee sen minkä menee. Toki sain muutamaankin otteeseen käskyn vaatia enemmän väistättävällä jalalla, jotta takaosa tulee paremmin mukaan, mutta väistöt eivät olleet samanlaista venkoilua kuin kotona.

Askelvaihe etupainoinen, mutta jumankekka, se meni OIKEALLE pyöreänä!



Hyppyjä kun aloiteltiin, jännittyi Aapo taas hieman, mutta meni kuitenkin aika kivasti. Alkuun tultiin ristikko-okseria ja siitä kulman kautta lävistäjällä ollutta pientä punavalkoista okseria, missä oli kavalettipaloja alla. Aapo vähän meinasi himmata molemmille, mutta tuli hienosti sitten kuitenkin. Okseritehtävän jälkeen nostettiin esteet pois ristikkomoodista ja otettiin mukaan punainen portti (portti - punavalkoinen okseri). Taas Aapo hieman katseli porttia, mutta meni hienosti. Seuraavaksi lisättiin tehtävään vesimatto ja siihen meidän touhu sitten tyssäsikin. Aapo kielsi ja painoi taas alakaula edellä menemään. Vesimatto on sille niin vietävän vaikea. Laskettiin se ristikoksi sitten ja päästiin yli. Nostettiin taas pystyksi ja eikö sitten tullut sellainen vammahyppy, että jalkauduin ahterilleni melko pian esteen jälkeen. Onneksi pohja oli sen verran pehmeä, ettei juurikaan sattunut. Nauratti vaan. Seuraavalla kerralla tipahdinkin sitten puomin päälle, joten sattuikin sitten. Nyt on hieno mustelma lanteessa.

Poni vetää tarman päälle, kavalettipalathan voi hyökätä kimppuun!


Kunnon okserina ei enää ollut niin jännää.

Ristikkona vesimatto oli ihan siedettävä


Mua kyllä jokseenkin huvittaa toi Aapon kieltely vesimatoille. Sillehän on vesi muutenkin vaikea elementti, koska esimerkiksi maastossa se ei kovin helpolla vesilätäkköihin edes mene. Kentällä lätäköt on jo ok, mutta varmaan osa lukijoista muistaa keväällä 2012 julkaisemani videon "Aapo ja vesilätäkkömörkö". Samanlaista ongelmaa on vesilätäköiden suhteen edelleen ja tosiaan vesimatotkin on vaikeita. Aaposta  ei siis todellakaan saisi mitään kenttäponia, koska se ei veteen mene. Vesiesteet on kuitenkin pakko saada sellaisiksi, että poni ne hyppää, koska muuten ei päästä koskaan aluetasolle. Tokikaan vesieste ei mikään yleinen ole sellaisissa 80-90cm luokissa, mutta mua itseäni se ahdistaa ja ärsyttää, jos meidän kisaaminen vesimattoon kaatuu.


Ekan putoamisen jälkeen maassa

Tästä lähtee, en edes tajunnut aiemmin, että jalustinkin on kadonnut

Tumps puomia päin

Ja siellä ollaan



"Aijai, tällä kertaa sattui!"

Kotimatkan talutin Aapoa pilkkopimeässä, koska Aapo meinasi koko alkumatkan kääntyä takaisin lähtöpaikkaan. Ei siinä, teki itsellekin ihan hyvää kävellä ja itseasiassa kävely oli huomattavasti mukavampaa kyljen kannalta kuin selässä istuminen. Ei meillä mennyt matkaan kuin noin 35min ja Aapo käveli harvinaisen hyvin. Jouduin jopa pari kertaa himmailemaan sitä, kun se olisi halunnut ravata. Varsinkin lähestyessämme tallin risteystä alkoi ponilla olemaan kiire, selvästi poni tiesi mihin ollaan matkalla ja että kotona odottaa iltaheinät.

Tallissa poni pääsikin sitten varusteistaan eroon ja hietkin olivat aika hyvin kuivuneet loimen alla matkan aikana. Aika pikaisesti loppuhoidin ja juotin ponin, jotta se pääsisi mahdollisimmaan pian karsinaansa lepäilemään. Päivä kun oli aika pitkä - neljän aikaan lähdettiin kotitallilta ja vasta puoli kahdeksan maissa oltiin takaisin. Poniin saan kuitenkin olla tyytyväinen, se käyttäytyi fiksusti vieraassa maneesissa ja oli yllättävän rento. Toki me ollaan ikäistämme jäljessä, mutta hiljalleen aletaan vaatia ponilta oikeasti enempi, jotta päästään oman ikäisten tasolle. Vesimatto otetaan sileän treeniinkin mukaan, siitä tehdään meille niin  peruseste kuin vain on mahdollista. Kotonahan Aapo hyppää vesimaton hyvin jos se on kapea, mutta heti kun levittää alkaa kieltely. Nyt siis treenaillaan sitä, ja täytyisi sinne selkään varmaan joku apina saada, jotta ei ihan heti käy niin, että ratsastaja on maassa. Mulla itselläni kun ei tasapaino oikein tahdo aina Aapon kanssa riittää, vaikka en ihan helposti tokikaan alas tule.

Takas selkään, vaikka kyljessä vähän tuntuikin!

Pari tällaista ylitystä ja sit sai riittää
Kaiken kaikkiaan valmennuksesta kuitenkin jäi tosiaan hyvä fiilis. Jälleen kerran Aapoa luultiin piensuokiksi, Pantsun toimesta, mutta mua se ei haittaa ollenkaan. Ei se todellakaan ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen, joka Aapoa suokiksi tai piensuokiksi luulee. Kehujakin kuitenkin saatiin, sillä Pantsu sanoi Aapon olevan hauska poni, niin raskaan oloinen mutta hyppää todella kevyen näköisesti. Niinhän se onkin, vähän skrode, mutta todella kevyt hypätä. Tukea se tarvitsee kyllä vielä aika paljon, varsinkin vieraissa paikoissa, mutta hyppää silti todella kevyesti, isommatkin esteet.

Tänään poni saikin sitten kävelypäivän, kun käytiin vähän reilun puolen tunnin talutusmaasto. Aapo käveli tosi kivasti, otettiin pari muutaman metrin ravipätkääkin ja poni oli kyllä niin innoissaan. Samoiltiin metsässä ja nautittiin toistemme seurasta. Tää on sitä parhautta ponin omistamisessa kyllä. Ihan liian vähän tulee käytyä talutusmaastoissa, mutta onneksi Asta sitä jonkin verran harrastaa ponin kanssa.

Huomenna me mennään Astan kanssa Horse Show:hun, sieltä tulossa myös postausta viikonlopun jälkeen! Aapo pääsee huomenna sitten ohjasajo puuhiin, kun meidän naksuttelija Sari käy ponin kanssa touhuilemassa.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Illat pimenee ja kuvaajia ei ole

Nyt iltojen alettua pimetä on alkanut töihin paluu tympiä. Tallille ei pääse arkisin valoisalla, aina on pimeää. Onneksi edes viikonloppuisin pääsee valoisalla tallille, mutta ei silloinkaan yleensä kuvaajaa ole matkassa mukana.

Viimeisen viikon aikana en itse hypännyt kertaakaan, Asta hyppäsi kerran. Pääsin kuitenkin itse maastoon, ja siitä nautin aivan suunnattomasti, muut käyntikertani menivätkin sitten vähän sekalaisissa tekemisissä, kun päädyin jopa juoksuttamaan ja maastakäsittelemään yhtenä päivänä. Perjantaina oli kuitenkin niin ihana keli, että päätin lähteä maastoon, kun kerran äitini haki Ainon hoidosta. Sitä osasi ihan eri tavalla nauttia maastoilusta, kun keli oli ihanan kirpakka ja aurinkoinen, pilvisellä ja harmaalla kelillä kaikki on niin ankeaa. Lauantaina menin ilman satulaa, poni oli vasemmalle ihan super, oikealle rautakanki. Ärsyttävää. Saatiin kuitenkin ihan todella kivaa liikettä vasemmassa kierroksessa, ihan löysällä ohjalla. Poni oli niin rento ja kiva! Sunnuntaina piti olla tunti, mutta kamalan kaatosateen vuoksi todettiin Vernan kanssa, että jätetään välistä, joten poni sai vapaan.

Tällä viikolla on taas monta päivää itselläni tiedossa, kun eilen oli vuokraajan päivä, Asta meni tänään ja itse menen sitten sunnuntaita lukuunottamatta kaikki muut. Sunnuntaina suunnataan Astan kanssa Horse Showhun, joten meidän naksutus-Sari käy silloin ponia ohjasajamassa. Saa nähdä mitä tässä keksii kaikkina näinä päivinä, kun menen itse.

Tämmöinen pikkupäivitys tähän väliin, yritän päivitellä ensi viikolla aktiivisemmmin, sillä ainakin Horse Showsta ajattelin kirjoitella postausta. Otan hallille kameran mukaan, saa nähdä osaanko yhtään sisätiloissa kuvata ja löytyykö ponille mitään ostettavaa. Muutenkin yritän nyt loppuviikosta saada jonkun kaverin tallille mukaan, jos vaikka saisi kuvia tänne blogiinkin. On niin kamalan ankeaa kirjoitella, kun ei ole kuvia mukaan teksteihin. Syksy on valitettavasti  tällaista, eikä se näin työssäkäyvänä pienen lapsen äitinä helpota ennen kuin päivät alkavat taas pidentyä ja valoa riittää iltamyöhään asti. Sitten niitä kuvia saa taas mihin vuorokauden aikaan tahansa, nyt ei oikein saa.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Voihan kökkö mikä poni!

Nyt ei ole edes kuvia tämän päivän ratsastuksesta, mutta pakko tulla silti päivittelemään sitä, miten rasittava voi poni olla ratsastaa! Eilisen treenin jäljiltä ajattelin tänään mennä ihan vain rennosti ilman satulaa, fiilistellä ponia ja nauttia. Tarhasta hakiessa Aaposta on tullut varsin kultainen, se tulee portille vastaan, antaa laittaa narun ja tulee portistakin nätisti. Tänään en laittanut edes ketjua suuhun, kun halusin katsoa miten hyvin suostuu seisomaan aloillaan ilman. Aiemminhan on jouduttu ketju suussa taluttamaan, kun poni on porttia sulkiessa kiskaissut yllättäen pään alas ja päätä kun yrittää nostaa, kääntää poni ahterin ja lähtee kävelemään pois. Vapauttaen näin itsensä. Ketju suussa ei tätä ongelmaa ole ollut, joten ollaan sitten haettu tarhasta niin. Tänään poni kuitenkin seisoi nätisti takanani poikittain, kun suljin porttia, sivusilmällä näin kokoajan pään ja jos poni meinasi laskea, nykäisin todella kevyesti narusta. Hienosti totteli. Aapo myös käveli talliin epätavallisen nätisti, pää vierelläni ja rapsuteltavissa.

Tällaisella ilmeellä poni tulee aina tarhasta vastaan, kun sen pitää häätää tarhakaveri pois.
Aapo on pomo heidän kahden pienen rautiaan laumassaan.

Ratsastuksesta ei kuitenkaan meinannut tulla sitten mitään. Aapo ei meinannut ensin tulla jakkaran viereen, sitten se siirtyi kun olin jo jakkaran päällä (tosin vain lähemmäs jakkaraa, ihana poni helpotti mamman selkäännousua) ja liikkeelle meinasi lähteä heti kun selkään pääsin. Voin kertoa, oli nivuset eilisen tammamamman ratsastuksen jäljiltä kipeät! Aloin kuitenkin sinnikkäästi kävellä ponin kanssa, mutta hyvin nopeasti huomasin, ettei se tänään ole sellainen, että rento humputtelu olisi kivaa. Siispä aloin työstää ponia ensin käynnissä, vaadin reagointia jalkaan, hyvää käyntiä ja asettumista. Vähän tehtiin myös väistöjä, avoja ja sulkuja. Poni toimi niissä aika kivasti, tosin pohkeenväistöissä taas huomasi sen, miten haluton Aapo on asettumaan oikealle, rehellisesti. Saatiin kuitenkin aika näppärää pätkää, joten otettiin ravissa samoja juttuja. Ihan niin hyvinhän meillä ei ravissa samat asiat suju kuin käynnissä, mutta aika hyvin saatiin silti homma sujumaan. Jopa väistöä saatiin ravissa tehtyä jonkin verran, vaikka se on minulle itselleni vaikeaa!

Poni on niin söötti, vaikkei kuva tarkka olekaan <3

Taivutteluiden ja väistätysten jälkeen työstin taas ponia hieman käynnissä, lähinnä keskityin lapoihin ja asettumiseen. Aika hyvin alkaa jo sujumaan, kun olen muistanut tarkkailla niitä lapoja ihan tosissani. Sitä en tiedä miten paljon muut Aapoa viime aikoina ratsastaneet ovat muistaneet lapoihin keskittyä, mutta itse pyrin aina vahtimaan niitä, etteivät eksy omille teilleen. Käynnissä alkoi oikealle asettuminenkin jo tuntua aika kivalta, joten nappasin ponin raviin ja jatkettiin ravityöskentelyä. Siinä vaiheessa meillä pakka hajosi. Vasemmalle ihan tosi kivaa pätkää, poni korjasi lavat hienosti, asettui hyvin ja oli kivan rento, oikealle sitten taas poni työnsi kaulan ja takapään sisälle eikä siten asettunut kunnolla. Kokeilin kaikki Aapoa läpiratsastaneelta Nealta (onpas hankalaa, kun on kaksi saman nimistä kaveria, joiden nimet vielä kirjoitetaankin samalla tavalla!) saamani vinkit ja pari muualta tulluttakin, mutta mikään ei tuntunut toimivan. Yhdistin sitten kaksi eri vinkkiä, jotka sitten yhdessä toimivat edes jotenkuten ja sain ponin ajoittain asettumaan hetkellisesti oikein. Hermo siinä meinasi kyllä mennä, kun poni vain puri kiinni ja painoi menemään. Istunnalla ja pohkeilla toimi kääntäminen, mutta se asetus ei sitten millään sieltä meinannut tulla. Välillä piti jopa hakea vasemmalta se fiilis, mikä pitäisi asetuksesta tulla, kun ei sujunut.

On se vaan ihana!

Laukassa tämä puoliero korostui taas todella paljon. Eilen katsoessani Nean (jolla siis nykyään on Aapon emä, ei se Nea, joka on Aapoa käynyt läpiratsastamassa) menoa Aapon kanssa, huomasin sen heittävän oikeassa kierroksessa takapään sisälle laukassa. Siihen halusin tänään laukkatyöskentelyssä keskittyä erityisesti. Vasen kierros oli kyllä taas hyvä, poni toimi ja kuunteli hyvin, vaikkei ihan parasta laukkaansa tarjoillutkaan. Ihan ok kuitenkin ja mikä tärkeintä, en meinannut luiskahtaa pois satulattomasta selästä. Sain ihan rauhassa kokeilla ratsastaa laukkaa paremmaksi, ilman ponin hermostumista. Oikeassa kierroksessa sitten Aapo olisi halunnut vain kaahottaa, eikä pidätteet meinanneet mennä läpi. Vasemmalle sain pelkällä istunnalla pyytää ponin raviin, mutta oikealle ei toivoakaan. Pidätteitäkin sai tehdä muutaman, ennen kuin se vähän ronskimpi sitten meni läpi. Siinähän sitten peruuteltiin puolisen kentänmittaa, kun poni kävi niin tyhmäksi. Peruutuksen jälkeenkin Aapo olisi halunnut vain kaahottaa menemään, mutta ronskisti vain nappasin seis, kun ei kerran normaalit pidätteet olleet ponin mielestä kuuntelemisen arvoisia. Raippakin oli ihan ärsyttävä ponin mielestä, pienikin hipaisu sai ponin joko lisäämään vauhtia tai tekemään minipukin, vaikka normaalisti Aapo kyllä sietää raipan aika hyvin. Nyt vain on tällainen kausi taas menossa, kun raippaa ei voi sietää. Työstettiin sitten taas oikealle sitä ravia, jotta poni suostui kuuntelemaan ja lopulta saatiin otettua laukkaakin niin, että poni suostui kuuntelemaan. Ihan ok:sti se laukkasi kyllä, mutta se takapään korjaaminen ei oikein tahtonut tällä kertaa onnistua, niin paljon poni meinasi innostua, kun vähänkään pyysi väistämään takaosaa ulospäin - siis suoristamaan itsensä. Lavatkin jäivät siinä rytäkässä tällä kertaa aivan unohduksiin, kun piti niin keskittyä siihen, ettei poni lähde innostuksissaan liian vauhdikkaasti etenemään.

Tammuskainen eilen <3

Loppuraveissa poni oli kyllä hyvä, sain oikeallekin sitä kaipaamaani rehellistä asettumista, vaikka en pitkiä pätkiä, vasemmalle mentiin kokonaisia ympyröitä monta. Loppukäynnit käytiinkin sitten maastossa, mentiin meidän pellot kiertävä lenkki ympäri, hienosti poni oli koko lenkin, sain ihan rauhassa heilutella jalkoja ja könöttää kyydissä. Alas selästä en kyllä meinannut tallipihassa päästä, niin puhki olin. Ja ponikin. Ihana Aapo kuitenkin on, ja se sai monta oman pihan omenaa siitä hyvästä, että on niin maailman ihanin poni.

Kuvitin tätä postausta nyt viimeisen viikon aikana kuvaamillani pääkuvilla, pitäkää hauskaa, kun katselette millaisia jättipäitä nämä kaksi ovat!

lauantai 11. lokakuuta 2014

Vauva ja mamma samana päivänä!

Aapon emä, Helmiisa (tuttujen kesken Mari, Marsu, Marsa...), on tässäkin blogissa jokunen vuosi sitten seikkaillut hevoskokoinen tamma, jota en ole tosiaan itse nähnyt kolmeen vuoteen. Nyt, kolmen vuoden jälkeen, käytiin taas tamman nykyään omistavan Nean kanssa yhdessä tallilla, ensin Aapoa moikkaamassa sitten Marin luona.

Aapon luona oltiinkin yllättävän nopeita, kun meillä meni kaiken kaikkiaan tallilla vain puolitoista tuntia! Aapo oli ihanan puhdas tarhasta hakiessa ja varustuskin sujui nopeasti ja ongelmitta. Ratsastin ensin itse jonkin aikaa, verkkailin vähän kaikissa askellajeissa ponia kuulolle ja pyysin Neaa tekemään kentälle yhden esteen, jotta voisin ottaa jokusen hypyn sillä ajatuksella, että katson miten poni kuuntelee. Viime hyppykerralla Aapo oli vähän turhan menossa, joten nyt sitten tosiaan ihan yksittäisellä esteellä halusin kuulostella sitä, miten poni kuuntelee. Yllävän hyvä se oli, kun vertaa viime hyppykertaan. Vähän innoissaan, mutta ei kertaakaan ollut sen tuntuinen, että ampaisee vain matkaan, kun näkee esteen. Nea kuvaili meitä ja kun sain sellaisen hypyn, että poni tuntui hyvältä koko hypyn ajan, päästin Nean käymään ponin selässä.

Jalat nousee!

Poni lähti vähän kaukaa ja kuski ei meinannu päästä mukaan



väliravailuita ilman jalustimia, poni fiiliksissä!


Tätä tää poni oikeesti rakastaa!

Se lähti vähän kaukaa, mut jalka nousee!

Nea oli ihan varma siitä, että poni lysähtää hänen allaan, vaikka ei Nea ole paljoa minua isompi. Pidempi Nea on kuin minä, ja lähempänä normaalipainoa kuin minä. Ei siis mitenkään iso todellakaan. Vähän se oli mielenkiintoista katsottavaa, kun eihän Nea yhtään Aapoa osannut ratsastaa, niin erilainen se on kuin Mari. Näppärästi Aapo kyllä meni, vaikka vähän ihmeissään olikin uudesta ratsastajasta.

Aapon luota lähdettiinkin sitten sompailemaan aivan toiselle puolelle Vantaata. Mutkien kautta päästiin perille ja voi että miten hyvältä tuntui nähdä tammamamma tarhassaan! Vähän Marin piti irvistellä, kun menin sille siihen tarhan aidalle lässyttämään ja tokihan Mari haistoi Aapon vaatteistani. Mari on aina ollut vähän kiukkuinen toisia hevosia kohtaan ja varmaan tuo Aapon haistaminen sai sen hieman minullekin nyrpeää naamaa näyttämään. Hienosti mamma antoi kuitenkin rapsutella ja pusutella. Nea nakitti minut sitten Marin selkään ilman satulaa ja voi että kun mamma oli päässyt lihomaan sitten viime näkemän, niin sen selkä oli kuin nojatuoli. Helppo siellä oli istua, mutta tuntui kyllä siltä, etten osannut tammaa yhtään ratsastaa. Niin paljon se voi hevonen kolmessa vuoressa muuttua ratsastettavuudelta, että ei tosiaan enää osaa ratsastaa, vaikka silloin kolme vuotta sitten tuli ratsastettua itse melkein päivittäin. Tänään ratsastus jäi siihen, että ehkä 15-20 minuutin ajan kokeilin kaikkia askellajeja ja sitten lopetin. Tammalla oli kuitenkin jo aiemmin päivällä käynyt vuokraaja ja Neakin kävi selässä.

Lihonut mamma <3

Siinä Marin luona ollessamme saatiin paikalle vielä yksi Tuusulan aikaisista "pikkutytöistä" (eihän niistä enää tuota nimitystä voi käyttää, kun osa on jo täysi-ikäisiä ja loputkin kohtapuoliin!) ja oli kyllä aika hauska huomata, miten helppoa oli edelleen jutella. Pitipä kutsua hänet Aapoakin katsomaan, on siitä reilu kolmisen vuotta, kun kukaan tytöistä on Aapoakaan nähnyt.

Päivän kuvista suurkiitokset Nealle!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Vihdoin taas täällä

Mä olen ollut kamalan huono nyt viimeaikoina päivittelmään, kun ei vain ole ollut kuvamateriaalia ja inspiraatiokin on ollut hieman hukassa. En edes tarkalleen muista, että mitä kaikkea olen tämän kahden viikon aikana tehnyt ponin kanssa. Viime viikolla ainakin hypättiin yhtenä päivänä ja pääsinpä maastoonkin.

Meidän vuokraajakin sattui tuossa lopettamaan, mutta löysin sopivasti meille heti uuden vuokraajan. Tällä viikolla olen ollut taas päivät töissä ja iltaisin päässyt tallille. Yksi tallikaveri on liikutellut ponia myös tässä viimeaikoina muutamia kertoja.



Meille piti alunperin tulla viime keskiviikkona yksi vuokraajakokelas, mutta häntä ei sitten koskaan paikalle kuulunut, joten ratsastin itse. Silloin Aapo oli ihan super hyvä. Mulla jäi koko ratsastuksesta niin sairaan hyvä fiilis, ettei ole tosikaan. Kyllähän poni alkuun vähän oli vänkyrä taas, kuten aina, mutta todella nopeasti se suostui rentoutumaan ja kulkemaan hyvin. Vauhtia sillä kyllä oli vaikka muille jakaa taas, mutta se oli silti ratsastettavissa. En mä kauaa silloin ratsastanut, vajaan tunnin, mutta miksi olisi pitänyt sen pidempään mennäkään, kun poni oli niin hyvä.

Aapo lähti vinohypylle vähän kaukaa ja kuski jäi jälkeen



Torstaina sitten hypättiin ja sain Astan meille kuvausavuksi. Oli ihan superia, poni oli kyllä niin pirun innoissaan, että taidan seuraavalle hyppykerralle laittaa taas kimblet suuhun. Ei siinä varsinaisesti muuten mitään ongelmaa ollut, mutta varsinkin tarhapäätyä kohti hypätessä poni vähän kuumui aina, kun käännettiin esteelle. Tarhoilta pois päin hypätessä ei ihan niin vahvasti lähtenyt kuumumaan ja ryysimään, mutta  vähän siinäkin. Kerran jouduin jopa kääntämään ihan viimetipassa pois esteeltä, kun poni tuntui siltä, ettei ole hanskassa kunnolla. Istunnan sai kyllä niin pirun tiiviinä pitää siinä hypätessä koko ajan, että musta vähän tuntui siltä, että ei kunto kestä. Vaihdotkin meillä oli torstaina hieman mielenkiintoiset, Aapo muutaman kerran tuli väärässä laukassa alas esteiltä, eikä normaalit vaihtoavut menneet läpi, annoin sitten uudet avut kevyen raipankosketuksen kera ja poni päätti vaihtokäskyä protestoida pukilla. Mua itseäni ne vaihtopukit vaan nauratti, kun tiesin sen johtuvan vaan siitä, että poni oli niin innoissaan eikä olisi halunnut mitään omasta mielestään turhia ja ylimääräisiä vaihtoja tekemään. Loppuverkoissa Aapo oli kyllä sitten ihan superhyvä. Laukattiin ihan löysällä ohjalla, rentona ja pyöreänä. Oma fiilis oli ihan "WAU", kun oli niin älyttömän helppoa istua. Ei tarvinnut oikeastaan mitään tehdä, senkun vahti, ettei poni riko raville, ja antaa sen laukata. Ihan käsittämätöntä. Ohjakin oli ihan pitkänä. Superein poni.

Eilen meillä olikin sitten vuokraajakokelas käymässä, meni hyvin ja ainakin omien sanojensa mukaan tykkäsi Aaposta. Hän alkaakin nyt sitten kerran viikossa käymään. Tänään mulla piti itselläni olla aamuksi ja illaksi menoa, joten kaverin oli tarkoitus liikuttaa ponia, aamun meno kuitenkin peruuntui, joten täytyy tästä hiippailla tallille päin hiljalleen. Postauksen kaikki kuvat ovat  torstain hyppelöistä, kiitos niistä ihanaakin ihanammalle Astalle.


Tarkennus vähän väärässä paikkaa, mut ei se mitään, poni on ihku<3

Sain vaan lepuuttaa käsiä reisillä, kun poni laukkas niin hienosti löysällä ohjalla. Kyl siitä viel hieno poni tulee!

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...