Välillä saa netin keskustelupalstoilta lukea, kuinka joku ei ymmärrä yli-ikäisiä poniratsastajia. Vähän samaiseen aiheeseen liittyen, luin eräästä blogista, kuinka blogin pitäjältä on kyselty mitä hän aikoo tehdä, kun ponivuodet loppuvat. Koska itse kuulun myös näihin yli-ikäisiin poneilijoihin, päätin kirjoittaa aiheeseen liittyen postauksen.
Ponivuodethan päättyvät virallisesti sen vuoden lopussa, kun täyttää 16 vuotta. Itsehän olen ostanut Aapon vasta kun täytin 19. Siis ostin ponin 3 vuotta ponivuosieni päättymisen jälkeen. Minä en siis ole koskaan joutunut kuuntelemaan kyselyitä siitä, että mitä aion tehdä ponivuosien päättyessä. Sen sijaan sain Aapoa ostaessani paljon ihmettelyjä siitä, että miksi ostan ponin, kun olen ylittänyt poni-iän. En kuitenkaan koskaan ole ollut mitenkään kovin halukas suuntaamaan kilpailuihin, joten miksi minun pitäisi hommata hevosen mitoissa oleva ratsu, kun pituuteni ja painoni puolesta pystyn varsin hyvin poneilla menemään. Suoraan sanottuna, voisin mennä jopa isoimmilla pikkuponeilla. Pienin poni, jonka selässä olen sopusuhtaiselta näyttänyt, on ollut 115cm korkea shetlanninponin ja russin risteytys, mutta kyllä itse laittaisin tuohon vähintään 10cm lisää korkeutta, jotta tunnen oloni ponin selässä mukavaksi. Hevosissakin pienemmät hevoset ovat enemmän mieleeni, sellaiset 155cm korkeat hevoset ovat mielestäni vielä sopivia, mutta jos säkäkorkeus menee paljon yli 160cm, niin tunnen itseni kovin pieneksi siellä korkealla.
Eräs tallinpitäjä yritti jopa ehdottaa minulle erästä nuorta, mutta pienikokoista, puoliveritammaa ostettavaksi, mutta en tuosta kyseisestä tammasta innostunut. Olisihan Claire ollut tosiaan oikein näppärä ja Aapoa vanhempikin, mutta hintaluokka oli aivan eri luokkaa. Jos minulla olisi tuolloin ollut riittävästi rahaa, olisin saattanut Clairen ostamisesta innostuakin, mutta toisaalta, mitä tekisin Clairen kaltaisella arvokkaammalla hevosella, kun minulle riittää harrasteluun arvottomampikin menopeli. Tunnearvo on kuitenkin Aapollakin suuri, vaikka se halpa hevonen olikin.
Suurin syy siihen, että ostin mieluummin ponin kuin hevosen, on kuitenkin omassa pituudessani. Olen sen verran lyhyt, että voin mennä poneilla varsin hyvin ja ison ponin selässä oloni on huomattavasti kotoisampikin, kuin hevosen selässä. En ole ajatellut kilpailla mitenkään hirmuisen tavoitteellisesti enkä muutenkaan ole mitenkään huippu tavoitteellinen harrastaja. Toki toivon, että pääsisin Aapon kanssa joskus kilpailemaan, mutta tavoitteissa onkin lähinnä vain seuratason kilpailut, kohtuullisella tasolla. Ei siis mitään kovin vaativia koululuokkia tai isoja estekorkeuksia. Arvioisin meidän pääsevän ehkä korkeintaan helppo B ja 90cm tasolle. Kaikki toki riippuu siitä miten pitkälle Aapon kapasiteetti ja oma rohkeuteni riittävät. Tulevaisuudessa Aapo saa toivottavasti toimia myös pikku-Ainolle opetusmestarina, sikäli mikäli pikkuneiti hevostelusta innostuu.
Olen siis tyytyväinen (ja ponistaan ylpeä) ponisennu, joka elättelee toiveita siitä, että ponista olisi omalle jälkikasvullekin iloa. Pääasia kuitenkin on se, että poni on perheenjäsen, jota ei vaihdeta isompaan ratsuun vain sen vuoksi, että se on poni.

![]() |
| Toukokuu 2012, kun vielä uskalsi käydä itse selässä. |

.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)