maanantai 30. joulukuuta 2013

Kysymyspostaus


Aion järjestää blogissa kysymyspostauksen, sillä lukijoita on jo yli 100! Saat kysyä aivan vapaasti, pyrin vastaamaan mahdollisimman moneen. Karsin kuitenkin kysymyksiä niin, että en vastaa samaan montaa kertaa ja voin yhdistellä samankaltaisia kysymyksiä. En vastaa myöskään liian henkilökohtaisiin kysymyksiin. Kysymyksestä riippuen, saatan pyytää myös Viviania tai Astaa auttamaan vastaamisessa.

Kysymisaikaa 7.1.2014 asti, jonka jälkeen vastaan ja julkaisen vastauspostauksen!

Kysymisaikaa pidennetty 11.1.2014 asti, sillä kysymyksiä on tullut niin kovin vähän. Kyselkää vain rohkeasti mitä tahansa mieleen juolahtaa :). 

"Tänään rikotaan ennätyksiä!"

Tänään oli suunniteltu hyppytreeni Kaktun ja Futuran kanssa ja kuvaajakin oli tiedossa. Olin itse tallilla jo todella aikaisin ja odottelinkin sitten Kaktua saapuvaksi melko kauan. Hänen saapuessaan lähdettiin kentälle rakentamaan esteitä, joita tulikin kahden sarjan ja kahden pystyn verran. Toiselle sarjalle laitettiin 7m väli, joka tarkoitti Futuralle yhtä ja Aapolle kahta askelta. Toisesta sarjasta tuli matala innari, jossa aluksi välinä 3.5m, mutta jouduttiin sitä pidentämään noin 0.5m verran, kun meinasi olla Futuralle liian ahdas. Aapon kanssa tämä välin pidennys ei haitannut, vaan meille sopi tuo aavistuksen pidempikin väli hyvin, vaikka se 3.5m väli olisikin ollut ihanteellisempi.

Eikö olekin hieno ratapiirros?

Kun oli saatu rata valmiiksi lähdettiin hakemaan hepat ponit ja suunnattiin molempien kanssa jalkapesulle. Kuvaajanamme toiminut Amanda auttoi minua pitämällä Aapoa, kun itse pesin sen koipia. Amanda auttoi myös ponin varustamisessa, joten melko nopeasti oli poni valmis. Lähdettiin kentälle ja Amanda talutteli Aapoa hetken aikaa ennen kuin kapusin selkään.

Aapo tuntui alusta asti melko kivalta, se oli sopivasti menossa, mutta ei kuitenkaan niin vauhdikas kuin kahdella aiemmalla hyppykerralla. Vähän jopa tuntui, että joutui patistamaan ponia eteen, mutta olin siitä ihan tyytyväinen. Verkkailtiin kaikissa askellajeissa lyhyehkösti ja aloitettiin sitten hyppääminen innarista.





Innaria tultiin ensin vasemmassa kierroksessa, ravilähestymisellä. Vähän meinasi tuntua siltä, ettei ravissa tuota saa sujuvaksi, joten tultiin sitten laukassa. Se sujuikin paljon paremmin ja Aapo oli ihan äärettömän hyvä. Koskaan ennen ei olla innareita menty ja nyt poni meni kuin vanha konkari. Ei pienintäkään epäröintiä tai muuta hölmöilyä.



Paras innarikuva

Aika pian alettiin tulla niin, että ensin tultiin lankku ja siitä kaareva linja innarille. Tämäkin tehtävä meni hyvin, vaikka tie olisikin voinut olla pidempi ja loivempi. Molempien ratsut kuitenkin pysyivät nahoissaan ja suorittivat tehtävän hyvin, joten todettiin tie ihan hyväksi.




Lankku-innari linjan jälkeen tultiin pari kertaa sarjaa ihan yksistään ja sitten lisättiin vielä sarjalle kaveriksi tuo pysty. Pystylle itselleen tuli melko haastava tie ja siitäkin tuli vähän tiukka linja sarjalle. Pidettiinkin pysty melko matalana koko ajan, ja saatiin ihan sujuva tehtävä tuosta, vaikka haastetta siinä kyllä oli. Piti olla molemmat pohkeet hyvin kiinni ja ratti kaikinpuolin kunnossa. Selvittiin kuitenkin hyvin, vaikka välillä Aapo meinasikin kiemurrella, kun oli vähän lyhyt suoristusmatka.

Loppuun tultiin tätä koko höskää vielä ratana seuraavasti; lankku-innari-sarja-pysty-sarja. Sarjaa nosteltiin aina parilla pykälällä hiljalleen, lähtökorkeuden ollessa jossain 60-80cm välimaastossa (ei mitattu, joten karkea arvio).




Rata meni jokaisella kerralla kivasti, kertaalleen tuli joku ihmeellinen hyppy sarjan A-osalle, joten käänsin sitten itse B-osalta pois, kun tunsin että siihen olisi muuten tullut kielto. Uusiksi sarjalle ja saatiin hyvät hypyt. Lopetettiin sitten meidän osalta radan hyppääminen ja tultiin enää pelkkää sarjaa. Nyt nosteltiin sitten hiljalleen ja lopulta me tultiinkin Aapon kanssa puhtaasti 100cm B-osa! Kerran vielä korotettiin, ja olisi menty puhtaasti yli, jos olisin saanut laukan reippaammaksi. Tultiin siis sisään sarjalle vähän liian hitaassa laukassa ja B-osalta tuli sitten takasten hännän mukana puomi alas. Oma moka siis. En kuitenkaan yrittänyt uudelleen, sillä Aapo alkoi tuntumaan jo vähän väsähtäneeltä, vaan tulin lankun kertaalleen, jotta saatiin lopetettua puhtaaseen hyppyyn. Siinä pelkkää sarjaa hypätessä ja esteitä nostaessa totesin, että minulla on tänään sellainen fiilis, että rikotaan ennätyksiä. Niinhän me sitten tosiaan tehtiinkin!


Kaktu otti vielä muutaman vähän isomman (olisikohan ollut 120cm)   hypyn sarjalla ja sitten lopeteltiin rennon ravailun ja pitkien loppukäyntien kera. Amanda keräsi esteitä pois meidän loppuverkatessa, mutta autoimme häntä kantamalla puomeja ja tolppia lähemmäs kentän porttia.

Hurjan hyvä fiilis jäi hyppelöistä ja oli todella kiva hypätä, kun Aapokin malttoi koko ajan kuunnella minua. Oli kiva huomata myös, että Aapolla on oikeasti kyllä kapasiteettia, kunhan ratsastajalle ei iske rimakauhu ennen aikojaan.

Kuvista ja videosta suuri kiitos Amandalle!!

perjantai 27. joulukuuta 2013

Kuulumispostausta pitkältä ajalta

Koska minulla ei olekaan omaa läppäriä käytössä äitini luona, vaikka piti, en saa joulukalenteria tehtyä valmiiksi. Pahoittelen suuresti, kun en sitä pystynyt tekemään, vaikka alunperin oli tarkoitus se saada kunnialla suoritettua loppuun asti.

Tässä on kuitenkin teille tarjolla oikein kuvarikas postaus, sisältäen paljon kuulumisia ja kuvia!

Joulua edeltäneellä viikolla kävin itse kolmesti tallilla liikuttamassa Aapon ja kahdesti ihan muuten vain. Maanantaina Erppa hoiti ponin liikutuksen, mutta kävin itse tallilla aamusta liikuttamassa tallikaverin ponin Fredin. Kyllä oli ponit ihmeissään, kun hainkin laumasta pienen valkoisen enkä pientä raudikkoa. Fred oli varsin mielenkiintoinen ratsu. Se on niin kovin erilainen kuin Aapo, niin ratsastettavuudeltaan kuin rakenteeltaankin. Koko on aika sama, mutta Fred tuntuu kyllä isommalta kuin Aapo, sillä Fredillä on pidempi kaula ja jalat. Sen askeleetkin ovat paljon isommat kuin Aapolla! Fredin tuuppailin kevyesti, tein paljon siirtymisiä ja väistöjä jonkin verran. Fred on tosi kiva ratsu kyllä, vaikkei ihan minun tyyliseni poni kuitenkaan. Mieluusti kuitenkin autan tallikaveria, kun ei Fredin liikuttamisesta ole minulle oikeastaan mitään vaivaa, niin simppeli se on.

Tiistaina puolestaan oltiin pitkästä aikaa tunnilla, kun löysin meille opettajan nettihaun avulla. Sain Kaktun kuvaamaan ja olin todella tyytyväinen tuntiin. Vähän ehkä häiritsi se, että opettajan ääni hukkui vieressä kulkevan moottoritien ääniin, mutta opetustyyli oli aika kiva.

Teimme tunnilla alkuun ihan vain siirtymisiä ja muutamia pysähdyksiä. Aapo tuntui aika menevältä ja useampaankin otteeseen se nosti laukan, kun piti vain mennä reippaapaa ravia! Kun ravin säätely alkoi sujumaan, alettiin tekemään vähän väistöjä. Ensin käynnissä pituushalkaisijalta uralle. Vasenta pohjetta Aapo väisti taas hyvin, mutta oikean väistämisen kanssa joutui tappelemaan. Aapolle oikean pohkeen väistäminen on huomattavasti vaikeampaa ja tunnilla se tuntui lähes mahdottomuudelta! Saatiin kuitenkin muutama ihan ok väistö myös oikeaa pohjetta väistäen. Ravissakin kokeiltiin ekaa kertaa väistöjä. Tehtiin sellaista tehtävää, jossa piti heti pitkälle sivulle tultaessa ja ponin suoristuttua kulmasta ottaa parin metrin väistö uran sisäpuolelle ja sitten ennen kulmaa väistettiin takaisin uralle. Tämä sujui yllättävän hyvin ja Aapo ihan oikeasti väisti myös ravissa. Olin hurjan tyytyväinen poniin!

Taitaa olla väistöstä

Harmillinen takaviistokuva, mutta poni on hianona<3


Väistöjen jälkeen otettiin ympyrällä laukkaa. Olin ehtinyt heittää raipan pois, kun tuntui ihan siltä, ettei minulla tahdo ohjat pysyä raipan vuoksi kädessä. Siispä laukannostot ja koko lopputunti meni ilman raippaa. Ympyrällä haettiin ensin hyvin rauhallinen ja pyöreä ravi, Aapo meni oikeasti ihan todella madellen, mutta todella kivassa muodossa kuitenkin. Aloitettiin oikealle ja vaikeatahan se laukannosto oli, kun ei Aapo ole niin hitaasta laukasta tottunut nostamaan. Saatiin kuitenkin pari ok nostoa, mutta laukan ylläpito oli kovin vaikeata.
Vasemmalle laukat onnistuivat paremmin ja poni laukkasi hyvin. Otettiin molemmissa suunnissa laukat niin, että sisäohja oli aivan löysä ja ulko-ohjasta oli hyvä tuki. Tämä toimi sinällään hyvin, että Aapo haki hyvään pyöreään muotoon sekä laukassa että ravissa ja saatiin pari nostoakin vasemmalle todella pyöreällä ponilla, mutta ohjaaminen oli etenkin oikeassa kierroksessa vaikeaa. Aapolla on ympyröillä, etenkin oikeassa kierroksessa, taipumus valua ulos kentän keskellä, ja tämän asian kanssa oli taas vaikeuksia. Siirsin kuitenkin sisäkättä aina reilusti sisäänpäin, vaikka ohja olikin löysä, ja sain ponin pysymään paremmin ympyrällä.
Otettiin vielä loppuun pari laukkaa oikealle, paremmalla menestyksellä kuin alkuun. Laukkojen jälkeen loppuravit uralla ja sitten käynnit talutellen.

Aapo oli kiva tunnilla, vaikka vähän vaikeata olikin, kun tehtiin melko hankalia tehtäviä. Sain itse kehuja istunnastani, opettajan mukaan en häiritse Aapoa istunnallani, vaan istun todella siististi. Tästä tuli hyvä mieli. Tunnilla otetuista kuvista kiitos Kaktulle!

Keskiviikkona Asta kävi maastoilemassa Aapolla ja torstaina poni sai vapaan, sillä olin itse liian väsynyt selvitäkseni tallille. Perjantaina Vivian kävi ja Aapo oli sikaillut. Menin sitten lauantaina hänen kanssaan tallille, olemaan tarvittaessa avuksi. Otettiin joulukuviakin Aaposta ja Vivianista. Lauantaina Aapo oli oikein reipas ja asiallinen, vaikka Vivian onnistui tippumaankin, kun oli laukassa vähän erimielisyyttä suunnasta ponin kanssa. Ei kuitenkaan käynyt pahasti ja Vivian kiipesi takaisin selkään. Kävin itsekin pikaisesti selässä kokeilemassa tiistaina opittua löysän sisäohjan kanssa tapahtuvaa laukannostoa, Aapo nosti hyvin, kun annoin sen ravata reippaasti.

Sunnuntaina Asta kävi ponin kanssa joulumaastossa. Olivat käyneet käyntimaaston ja kaikki oli mennyt kivasti, vaikkei lunta ollutkaan vaan satoi vettä. Joulumaasto oli tallinpitäjän järjestämä, ja sillä oli mukana tallinpitäjän lisäksi hänen miesystävänsä, Asta ja Aapo sekä Mari ja Fred. Pienellä porukalla siis maastoilivat.

Maanantaina hyppäsin ja Vivian oli kuvailemassa ja auttelemassa. Annoin Vivianin laittaa ponin kuntoon kun itse kävin rakentamassa esteitä. Tein toiselle pitkälle sivulle sarjan yhden askeleen välillä ja toiselle pitkälle sivulle pienen okserin. En jaksanut saati sitten halunnut tehdä kovin montaa estettä, joten tein siksi vain muutaman esteen. Kävin hakemassa ponin ja sitten siirryttiin kentälle. Verkkailin aika nopeasti ja aloitin hyppäämisen okserista. Tehtiin siitä aluksi tosin pysty, jota tultiin muutaman kerran.
Kun pysty meni hyvin, tulin sarjaa, johon ei ihan mahduttukaan ensin. Se oli vähän liian pitkä innariksi, mutta liian lyhyt yhdelle askeleelle. Vivian joutui siis pidennyspuuhiin ja noin metrin verran väliä pidentämällä saatiin väli sopivaksi. Toisella yrittämällä meni jo paremmin.



Aapolla oli kamalan paljon intoa ja pari kertaa tultiinkin sarjan B-osasta ohi, kun Aapo intoili ja itse en muistanut pitää sisäpohjetta kunnolla välissä kiinni.

Lopuksi tultiin vielä U:n muotoista tehtävää niin, että ensin okserille ja siitä U:n muotoisella tiellä sarjalle. Aapo tykkäsi kovasti ja kertaalleen kävi niin, etten saanut sitä ihan kunnolla kiinni kaarteessa ja sitten himmasin juuri ennen sarjaa liikaa. Otettiinkin A-osa sarjasta mukaan ja B-osalle ihan ihmeellinen hyppy. Uudella yrityksellä poni malttoi sitten jo kuunnella ja päästiin hyvin yli useampaan otteeseen.



Estekorkeus pysytteli siellä 50-60cm kieppeillä, ja sekin korkeus oli jo tarpeeksi saamaan Aapon intoilun partaalle. Päästin Vivianin loppuverkkailemaan ponin ja annoinpa hänen tulla hyvin pienen (ehkä 20cm) korkean ristikonkin. Nätisti Aapo malttoi ravissa tulla ristikon yli Vivianin kanssa. Sain esteet kerättyä ja lähdettiin sitten talliin. Poni pääsi liikutuksen jälkeen vielä pihalle kavereiden kanssa.

Jouluaattoaamuna lähdettiin Marin kanssa tallille jo aikaisin. Oltiin tallilla joskus vähän kahdeksan jälkeen ja kerättiin siinä kamat kasaan. Odoteltiin Kaktuakin ja kun oli koko remmi koossa varustettiin heposet ja lähdettiin vauhdikkaaseen joulumaastoon! Oli äärettömän kiva reissu. Mentiin noin puolentoista tunnin ajan reippaasti, Futura kärjessä.
Otettiin paljon ravia (Aapo ja Fred tosin laukkasivat lähes kaikki ravipätkät pysyäkseen Futuran perässä) ja laukkaakin melkoisesti. Aapo ei meinannut pysyä laukkapätkillä pöksyissään vaan vei minua ihan 6-0 pitkin metikköä. Pariin otteeseen hihkaisinkin "Varokaa!", kun Aapo ampaisi matkaan kuuntelematta pidätteitä. Kaikesta huolimatta oli todella kivaa ja Aapokin rauhoittui, kun pistin sen pari kertaa menemään yhden jyrkän ylämäen aivan yksin laukassa, kavereiden jäädessä mäen alle. Näiden mäkilaukkojen myötä Aapo vähän sitten jo malttoi, vaikka viimeisellä laukkapätkällä vetikin useat pukit ja rallitti sekä Fredistä että Futurasta ohitse.
Loppumatka meni oikein rauhallisesti ja Aapokin tyytyi asemaansa perähevosena. Enää ei ollut kiire kavereiden perään, vaikka nämä menivät mitä askellajia edellä. Eikä ollut kiire myöskään siksi, että kaverit olisivat olleet liian kaukana, ei Aapoa se enää loppumatkasta kiinnostanut.
Maastoreissuun olen hurjan tyytyväinen, vaikka välillä Aapo vähän kuskasikin minua. Pääasia kuitenkin on, että meillä kaikilla oli hauskaa, niin ratsastajilla kuin ratsuillakin. Aapo ainakin nautti, se oli oikea ohjus ja selvästi innoissaan maastoilusta.

Joulupäivänä kävin äitini kanssa tallilla. Haettiin poni tarhasta ja äitini sai harjata Aapoa tallissa. Aapo nautiskeli huomiosta ja rentoutui oikein kunnolla. Kentälle mentiin juoksuttelemaan piuhojen kanssa. Vasemmalle Aapo meni todella hyvin, mutta oikealle se sai jonkun ihmeellisen hepulin ja yritti vain paeta paikalta. Sain kuitenkin pienen pätkän hyvää liikkumista myös oikealle, joten päätin sitten päästää Aapon revittelemään oikein kunnolla. Se oli aika hyvä ratkaisu, sillä Aapo veti oikein reipasta laukkaa pitkän aikaa, eikä sitä tarvinnut paljoa pyytää juoksemaan - toisin kuin yleensä. Aapo tuli myös todella nätisti luokse heti, kun menin kyykkyyn tai otin liinan käteeni. Hienoin poni! Loppukäynnit kävimme kävelemässä peltolenkillä ja äiti sai taluttaa Aapoa loppumatkasta, kun tallikin jo näkyi. Aapo käveli todella nätisti äitini kanssa ja oli ilo katsoa sitä, miten iloinen äitinikin oli ponin taluttamisesta!




lentävä lihapulla!

4v loppuvuoden rakennekuva



Karvalapsi ja sen ihmismummi päiväkävelyllä!

Tapaninpäivänä kävinkin yksin tallilla ja auttelin ensin tallikaveria hyppäämisessä. Hänen innoittamanaan päätin ottaa itsekin muutaman hypyn, sillä Aapo oli maanantaina kovin innoissaan ja nyt oli tilaisuus tulla kahta sarjaa. Janette samalla vähän neuvoi, mikä oli hyvä asia. Havaittiin nimittäin, että en ole itse sarjoilla tarpeeksi nopea. Aapo oli todella hyvä, vaikka mokailinkin jonkin verran. Kuvia ei tullut, kun oli jo pimeää, kun itse hyppäsin.

tiistai 17. joulukuuta 2013

LUUKKU 17: Haaste - laita hyvä kiertämään

Ohjeet: Kiitä sitä jolta sait haasteen. Sano vähintään viisi kehua ja 5 kiitosta tutuille tai tuntemattomille, ja laita haaste eteenpäin just niin monelle kuin haluat.  Ja jottei menisi ihan liian helpoksi, kehu itseäsikin, koska suomalaiset harvoin sitä taitoa osaa.

Suurkiitokset Kaktulle tästä haasteesta, jonka hän minulle antoi.

Ihan ensimmäisenä haluan kiittää Aapon kasvattajaa siitä hyvästä, että hän ponin minulle kauppasi, vaikka Aapon syntyessä sanoikin ettei sitä aio myydä. Kiitokset hänelle hienosta ponista, jonka olen saanut omakseni! Paljon hyvää on koettu yhdessä, vaikka eri teille onkin päädytty muiden ihmisten toimesta.

Äitiäni haluan kiittää siitä, että hän ymmärtää tämän harrastuksen merkityksen ja antaa minulle mahdollisuuden harrastaa vaikka äiti olen itsekin nykyisin. Äitini on paras lapsenvahti, mitä voisin kuvitella ja sen vuoksi olen hänelle erityisen kiitollinen. Äiti myös avustaa monesti kyyditsemällä tallille tai ostamalla Aapolle jotain tarpeellista. Hän on tuntuu olevan kovin innostunut Aaposta itsekin!

Ex-poikaystävääni haluan kiittää myös, sillä hän mahdollisti minulle myös harrastusta ja antoi minun elää siipeilijänä ajoittain. Hän toimi myös suurena henkisenä ja fyysisenä tukena, kun sitä on harrastuksen ylä- ja alamäkien vuoksi tarjottu. Edelleenkin, hän on yksi parhaista keskustelukumppaneista, mitä voin kuvitella!

Haluan myös kiittää kaikkia niitä tallinpitäjiä, joiden talleilla olemme olleet Aapon kanssa. Monesta paikasta ei olisi halunnut lähteä, mutta toisinaan on pakko vaihtaa syystä tai toisesta. Kiitokset kaikille siitä ajasta, jonka olen saanut olla asiakkaana Aapon kanssa.

Kiitoksia lähetän myös nykyiselle tallinpitäjällemme, kun on ottanut meidät talliin asumaan ja on niin ihanan joustava monien asioiden suhteen. Homma toimii ja saadaan olla tyytyväisiä niin poni kuin tiiminsäkin! Kiitokset ja kehut sinnekin siis :).



Kehuja ja kiitoksia haluan antaa erityisesti myös Astalle, joka on tiimimme tärkeimpiä jäseniä. Ilman Astaa en olisi pystynyt Aapoa pitämään lähelläni loppuraskaudesta, vaan olisin todennäköisesti joutunut etsimään ponille ylläpitäjän. Asta on paras mahdollinen hoitaja, mitä voin kuvitella. Hän hoitaa ponin juuri niin kuin on sovittu, paremminkin. Hän on luotettava ja aina niin innoissaan poneilusta. Ilman Astaa ei tiimimme olisi A-tiimi!

Ihanaa talliporukkaamme haluan kiittää ja kehua siitä hyvästä, että meillä on aivan mahtava tallihenki ja tallilla tosissaan viihtyy. On miellyttävä tulla tallille, kun siellä on mukavia ihmisiä ja juttuseuraakin saa miltei jokaisesta! Toivottavasti meillä pysyy porukka hyvänä vielä pitkään! Jatketaan kaverit samaan malliin, muistetaan moikata ja olla ystävällisiä toisille. Ihania olette kaikki! :)

Kiitokset ja kehut myös muille Aapon tiimissä mukana oleville tai siinä aiemmin mukana ollelle. Molemmat Amandat, Annika, Erppa... Ilman teitä kaikkia, olisin voinut olla ajoittain suuressakin pulassa. Kiitos kaikille, sillä olette olleet suureksi avuksi omalta osaltanne.

Maailman paras poni<3
Erityiskiitokset ystävilleni Nealle ja Kaktulle, jotka ovat olleet suureksti avuksi. Etenkin Kaktu on ollut äärettömän suurena apuna opettaessaan Aapoa ratsuksi ja sanat eivät riitä kertomaan, kuinka kiitollinen hänelle olen. Kaktu on ystävä, joka piristää päivää pelkällä tallille ilmestymisellään, hän on ihanin ja avuliain ihminen mitä tiedän. Olen äärettömän onnellinen siitä, että olen saanut tutustua häneen. 
Nealle kiitokset lukuisista muuttokuskaamisista ja siitä, että olen saanut häneltä paljon oppia myös muuten, kuin Aapon kanssa, vuokratessani hänen hevostaan. Nea on ollut meille muutenkin apuna, käydessään välillä läpiratsastamassa Aapoa. Nean avulla olen saanut paljon uusia näkökulmia ja hänen kanssaan toivon saavani olla tekemisissä vielä pitkään. Nea on suuri psyykkaajani, joka naureskelee kun itse stressaan. Lopulta aina huomaankin stressaamisen olleen turhaa...

Itseäni olen huono kehumaan tai kiittämään, mutta voisin kehua itseäni siitä, että pyrin olemaan mahdollisimman positiivinen ja ystävällinen kaikille. Kuuntelen myös mielelläni tallikavereiden juttuja, niinkin mielelläni, että olen valmis myöhästymään bussista sen vuoksi! Haluan olla kaikkien kaveri, ja pyrin tulemaan siksi kaikkien kanssa juttuun.

Kiitos myös kaikille blogin lukijoille, jotka olette päättäneet meidän matkaamme seurata. Vaikka en blogia aloittaessani odottanutkaan saavani juurikaan lukijoita, on ilo huomata, että teitä on jo yli 100 (tätä postausta kirjoittaessa lukijamäärä 101 lukijaa)! Tämän lukijamäärän kunniaksi täytyy ehdottomasti suunnitella jotain.

Suurimmat kiitokset kuuluu maailman ihanimmalle ponille, joka ottaa paljon, mutta antaa paljon enemmän. Aapo<3

Olipas vaikeata... Ainakin näin väsyneenä :D. 

Haluan haastaa seuraavat bloggaajat:


SUURET PAHOITTELUT KUN VÄLISTÄ PUUTTUU POSTAUKSIA. MINULLA ON PUOLIKSI VALMIITA POSTAUKSIA VINO PINO, JOTKA JULKAISEN SITÄ MUKAA KUN SAAN NE VALMIIKSI.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

LUUKKU 11: Aapon kehitys - puskaponista helppo C-tasoiseksi

Aapon kanssa on lähdetty ihan puskista liikkeelle, sillä sen olen Kaktun avulla saanut perusasiat osaavaksi ja siitä on sitten Astan kanssa jatkettu itse. Muutamia kertoja on eräs entinen tallikaverini (ja entisen vuokraponini omistaja) Nea käynyt ponin selässä läpiratsastusmielessä, mutta muuten ollaan tosiaan itsekseen pärjäilty. Tunneillakaan ei ole käyty kuin muutamia kertoja, itseasiassa alle 10 kertaa!

Kaktu aloitti Aapon kanssa työskentelyn lopputalvesta 2012. Tällöin hän alkoi opettaa Aapolle perusasioita, jotka poni oppi nopeasti. Toki olin itse tehnyt jo pohjatyön, sillä poni oli totutettu ratsastajaan ja selkäännousuun. Muutamat kerrat oli harjoiteltu liikkeellelähtöä, kääntymistä ja pysähtymistä joten Aapo ei ollut ihan alusta asti opetettava. Se osasi jo vähän, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että sillä olisi voinut kehuskella. Aapo oli todella nopea oppimaan ja jo neljännellä kerrallaan Kaktu kokeili ponin kanssa ravia. Aapo meni hienosti ja hakeutui pyöreäksi helposti. Kaktu kehuikin paljon sitä, miten helppo ja miellyttävä Aapo on. Nykyään se ei ole enää ihan niin helppo...

Aapon ekoja raveja

Kaktu työskenteli Aapon kanssa kevään aikana vähän reilun kymmenen kertaa. Sinä aikana poni oppi kulkemaan kaikissa askellajeissa, kääntyi hyvin ja sillä oli toimiva kaasu ja jarru. Aapo oppi myös kulkemaan vesilätäköistä, joita se muuten inhosi yli kaiken! Kesäksi lähdettiin laitumelle ja parin kuukauden tauon jälkeen Kaktu kävi pari kertaa ponia ratsastamassa laidunpaikalla. Myöhemmin sitä ratsasti laidunpaikan pitäjä, joka jatkoi samalla perusasioiden kertaamislinjalla.

Laitumelta lähtiessämme tuli tiimiin mukaan Asta. Hän sai varsin vapaat kädet ponin kanssa työskentelyyn, sillä itse olin viimeisilläni raskaana. Asta treenasikin ponin kanssa perusasioita ja toisinaan kokeili ihan mielenkiinnosta uusiakin juttuja, kuten pohkeenväistöä. Asta myös maastoili ponin kanssa aivan sujuvasti ja ongelmitta.

Asta ja Aapo, kun yhdessä on taivallettu vasta 10 päivää!

Ainon synnyttyä pääsin itsekin taas heppailemaan ja ponin selkään. Talvi treenattiin paljon laukannostoja, sillä Aapo oli aina laukkaamisesta niin innoissaan, että pukitteli vallattomasti. Saatiin tämä pukittelu kitkettyä talven aikana pois ja ruunauksen myötä poni rauhoittui muutenkin, vaikka alkuun olikin vielä todella vallaton.

Lopputalvesta otettiin harjoituksiin mukaan maapuomit ja pienet esteetkin, eikä mitään ongelmia ollut. Aapo otti kaiken innolla vastaan ja oli motivoitunut työskentelemään. Kevään edetessä treenailtiin entistä ahkerammin sitä, että poni olisi rento ja kulkisi oikeinpäin. Kaktukin kävi muistaakseni kerran keväällä ja kerran kesällä ponin selässä. Hän otti hyppyjäkin ja totesi Aapon olevan todella vahva esteen jälkeen. Se kuitenkin hyppäsi mielellään ja suurella sydämellä.

Aapon selässä, päivää vajaa 2kk Ainon syntymän jälkeen, ei tyydytty hissuttelemaan!

Käytiin vanhalla tallilla muutamia kertoja tunnillakin ja Aapon kanssa tuntui kehitys menevän eteenpäin. Poni alkoi olemaan koko ajan vain parempi ja parempi, kunnes koettiin takapakkia Aapon keksiessä eräiden tynnyreiden olevan pelottavia. Työskenneltiin enimmäkseen loppuaika silloisella tallilla vain toisessa päässä kenttää. Hypätessä kokeiltiin myös meidän isointa estettä, kun Asta hyppäsi ponin kanssa noin 90cm korkean trippelin.

Uudelle tallille muuton myötä aloin keskittymään vielä enempi ponin kulkemiseen hyvin, sillä parin tallikaverin ansiosta minua puraisi kisakärpänen ja aloin janoamaan kisoihin pääsyä. Erppa menikin ponilla yhdet estekisat ja seuraavat starttasin itse. Luokkina oli 40cm (ekat kisat) ja 60cm (tokat kisat), joissa molemmissa tuli yksi pudotus, ratsastajan mokan vuoksi.

Nea läpiratsastaa nykyisellä tallilla, ponilta tosissaan vaadittiin oikeinpäin liikkumista!

Marraskuun alussa pääsin vihdoin koulukisoihin ponin kanssa ja tavoitteena oli hyväksytty suoritus. Ratsastin ennen kisoja Aapon vain kerran itse, ja sekin juuri kisoja edeltävänä iltana. Treenattiin rataa ja olin varma, että kisat menisivät huonosti. Aapo kun ei tahtonut millään nostaa oikeaa laukkaa. Kisapaikalla Aapo käyttäytyi asiallisesti ja päästiin verkkaamaan. Poni oli verkassa todella tahmea ja valitinkin mukana olleelle Nealle, ettei se liiku kunnolla eteen. Ei kuuntele raippaa eikä kannusta. Radalle päästessä huomasin pohjan olevan tosi huono, eikä Aapo meinannut päästä eteenpäin. Olin varma huonosta suorituksesta ja jännitin radan muistamista. Unohdikin viimeisen käyntisiirtymisen, mutta kappasvain, siitä huolimatta saatiin 50,83%, ja saatiin hyväksytty tulos. Ilman tuota unohdustani, oltaisiin saatu yli 51%, mutta olen tyytyväinen. Vain alle kahdessa vuodessa olin saanut pienestä ponistani mitään osaamattomasta vasta 3-vuotiaaksi kääntyneestä ponistani asiallisesti käyttäytyvän ja virallisesti helppo C -tasoisen 4-vuotiaan, joka pian kääntyisi 5-vuotiaaksi. Kaikki tämä ilman ammattiratsuttajia, ihan vain itse harrastaen ja satunnaisesti osaavampien kavereiden läpiratsastuksen avulla.


Haluankin tällä postauksella kiittää sekä Kaktua että Neaa, jotka ovat molemmat meitä auttaneet omalla tavallaan. Nyt meillä puhaltaa uudet tuulet ja tarkoituksena on alkaa käymään tunneilla vähintään kerran viikossa tai kahdessa. Mahdollisesti myös vuokraajamme on kiinnostunut tunneilla käymisestä, joten voi olla, että poni pääsee valvovan silmän alle useamminkin. Toiveissa olisi, että kaudella 2014 saataisiin puhdas rata 60cm luokasta ja päästäisiin ehkä starttaamaan helppoa B:tä.

tiistai 10. joulukuuta 2013

LUUKKU 10: Aapon tiimi - eli niinkutsuttu "A-team"

Aapon tiimi on muokkautunut vuosien varrella ja nyt meillä on mielestäni hyvän oloinen tiimi kasassa. Toivon, että tämä tiimi meillä pysyisi, sillä jatkuva uuden tiimiläisen etsivä on aika väsyttävää puuhaa. Nyt olen viimeisen puolen vuoden aikana kahteen tiimiläiseen pettynyt ja siksi toivon, että tiimimme on nyt kasassa.

Tiimiin kuulun tietenkin minä itse ihanan pienen tyttäreni Ainon kanssa. Itse käyn tallilla 3-4 kertaa viikossa liikuttamassa ponin, joko ratsain tai maastakäsin. Aika paljon pyrin ratsastamaan itse, mutta koska meillä on tiimissä myös Asta ja Vively, teen paljon maastakäsin juttuja myös. Tavoitteenani on kuitenkin kilpailla Aapon kanssa jonkin verran ensi vuonna, joten pyrin treenaamaan jonkin verran ja olen nyt etsinyt meille opettajaa. Aino on puolestaan tuleva innokas heppatytön alku, joka viihtyy tallilla hyvin. Aino tykkää kovasti taputella Aapoa ja onpa hän istunut ponin selässäkin monet kerrat. Erityisesti Ainoa huvittaa hepat, jotka työntävät pään syliin ja antavat hänen taputtaa naamasta.

Heppatyttö-Aino, ikää alle vuosi ja kovasti on aina ratsastamassa Aapolla

Toinen, ja varmaan tärkein tiimimme jäsenistä on Asta. Hän on ollut tiimissämme nyt reilun vuoden ja hän on ollut oikea pelastus minulle. Ilman Astaa en tiedä mistä olisin sopivan hoitajan vuosi sitten syksyllä löytänyt ja saattaisinkin olla aikamoisessa pulassa nyt. Asta on pitänyt Aapoa kuin omaansa ja kun itse pystyin taas aloittamaan talleilun, siirtyi hän aktiivisen hoitaja-vuokraajan rooliin. Muutaman kuukauden mittaisesta tauosta huolimatta, Asta on säilynyt tiimimme jäsenenä, enkä hänestä halua missään tapauksessa luopua. Nykyisin Asta käy noin kaksi kertaa viikossa Aapoilemassa, toisella kerralla hoitajana ja toisella vuokraajana. Asta tuntuu keskittyvän rentoon touhuamiseen ponin kanssa. Monesti hän käykin maastossa tai menee kentällä rennosti ilman satulaa. Hyvin harvoin hän on kirjoittanut päiväkirjaan työskennelleensä oikein tosissaan. Asta on meidän tiimin rentoutuja ja hauskanpitäjä!

Hurjapää-Asta, mahtava Aapo ja about 90cm korkea omalaatuinen trippeli.

Tiimimme nuorin aktiivijäsen on Vivian Hän on 14-vuotias tyttö, joka käy vuokraamassa Aapoa kahdesti viikossa. Vivian on aloittanut Aapon vuokraamisen vasta marraskuun lopussa, joten hän on varsin uusi tiimiläinen. Vivianista olen saanut varsin asiallisen ja luotettavan kuvan. Hän tuntuu olevan kovin rauhallinen ja määrätietoinen hevosten kanssa ja Aapostakin hän tuntuu pitävän. Käsittelee ja ratsastaa siististi, tai ainakin näin on ollut silloin kun itse olen paikalla. Vivian kuuntelee myös hyvin annettuja ohjeita ja noudattaa niitä hienosti. Ei luule liikoja omista taidoistaan vaan on varsin nöyrä tyttö. Vivianin suosikkipuuhista Aapon kanssa en osaa vielä kertoa, sillä ratsukon yhteistyö on vasta alussa, eikä tämän vuoksi yhteiskuvaakaan ole.


Vähemmän aktiivinen tiimiläisemme Erppa käy aina silloin tällöin hoitelemassa ja liikuttelemassa Aapoa. Nykyisin Erppa tosin käy eniten minun mukanani ja mennään puoliksi poni. Erppa tuli hoitajaksi, kun Astalle tuli tauko hoitamiseen keväällä. Erppa on käynyt Aapon kanssa ponin elämän ensimmäiset kilpailut ja olen luvannut Erpalle, että hän saa joskus tulevaisuudessa mennä Aapolla uudestaan kisoihin. Erppa on touhuillut Aapon kanssa niin maastakäsin kuin ratsainkin, lainasinpa Erpalle Aapoa rippikuviinkin kaveriksi.

Aapo ja Erppa EVR:llä, ponin ekoissa kisoissa.


Heidän lisäkseen meillä käy satunnaisesti kavereita kuvailemassa tai moikkailemassa Aapoa. Tällaisina satunnaisina talliapureina on toiminut entinen hoitajamme Amanda, entinen työkaverini Amanda, kuorokaverini Oona, entinen tallikaverini Johis ja pikkusiskoni Jenni.

maanantai 9. joulukuuta 2013

LUUKKU 9: Minä hevosenomistajana - tiimimme kertoo

Pyysin Astaa ja Erppaa kertomaan blogin joulukalenteria varten siitä, millainen hevosenomistaja heidän mielestään olen. Tässä postauksessa on kerrottu, millaisena hevosenomistajana he minut näkevät.

Asta, ollut tiimissämme reilun vuoden. Aapon luottohoitaja ja nykyisin myös kertaviikkoon vuokraaja. "Heti jo ensitapaamisesta jäi hyvä fiilis, eikä se oo vielä vuodenkaan jälkeen muuttunut, huonommaksi ainakaan (; 
Mulle tärkeetä hoito/vuokrahevosen valinnassa on myös tottakai omistaja ! Lotan kanssa oltiin samalla aaltopituudella aikalailla samantein kun alotin Aapoa hoitamaan. Meillä oli samanlaiset ajatukset siitä millä tavalla ponia liikutetaan/koulutetaan/ruokitaan jne. Arvostan suuresti sitä, että jokaikistä hoitopäivää ei oo ennakoon pilkulleen päätetty, vaan mulla on ollu tosi vapaat kädet sen suhteen mitä teen. Tiedän, että Lotta luottaa muhun ja siihen, että en tee mitään, mikä olis haitaks ponille.

Mun mielestä, Lotta on fiksu, asiallinen ja maalaisjärjen omaava omistaja, joka osaa asettaa rajat, mutta myös antaa vastuuta ja vapaampaa käyttöä, kun tietää, että voi luottaa ihmiseen ja jos tälläiseen on mahdollisuus (: 
Oon kamalan huono kyllä kertomaan näitä, mutta pääasia mun mielestä on se, että me tullaan tosi hyvin toimeen keskenämme, jolloin kynnys kysyä asioista on todella matala ja samoin pystyn helposti ehdottamaan omia ideoita. On myös erittäin kiva tietää, että ponin omistaja kysyy munkin mielipiteitä ja näkökulmia asioihin (:"

Mun kaikki kolme A:ta, vasemmalta alkaen: Aapo, Aino, Asta <3

Erppa, ollut tiimissämme alkukesästä. Aapon hoitaja, joka käy silloin tällöin ponia hoitelemassa ja liikuttelemassa.
"Lotta pyysi minua kuvailemaan häntä ponin omistajana hoitajan näkökulmasta. Täältä siis tulee.

Lotta on ponin omistajana tarkka, mutta kuitenkin hyvin rento. Lotta tietää mitä tekee, mutta kysyy usein myös muiden mielipiteitä, joka on tietenkin hyvä asia. 
Jos Lotta aloittaa jotain tai haluaa saada tahtonsa läpi niin tämä myös tapahtuu vaikka siinä sitten kestäisi kauemminkin. Hän on myöskin taitava käsittelemään Aapoa silloinkin, kun se vähän pönttöilee. 

Lotta ei yleensä jännitä mitään Aapon kanssa, ja silloinkin jos jännittää pyytää rohkeasti auttamaan. Lotta tuntee Aapon hyvin joten pystyy antamaan hyviä neuvoja ponin kanssa touhutessa. 

Plussaa on myös se että Lotta luottaa minuun, että hoidan ponin huolella, eikä kokoaikaa soittele minulle ja kysele että kai teit niin ja etkai näin. 
Lotan ponia on oikein mukava hoitaa, kun on mukava poni ja mukava ponin omistaja!"

Erppa ja Aapo estekisoissa, ponin ekat kisat!!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

LUUKKU 8: Aapon luonne - miten se on kehittynyt

Koska en pysty nyt toteuttamaan alunperin tähän luukkuun suunnittelemaani postausta, päätin vaihtaa aiheen toiseen. Tässä postauksessa aion nyt siis puhua hieman tarkemmin Aapon luonteesta.

Kuten olen varmaan monet kerrat blogissakin mainittu, on Aapo perusluonteeltaan todella miellyttävä, rauhallinen ja helppo. Tämän havaitsin jo ponin ostaessani, sillä Aapon saattoi taluttaa vaikka otsatukasta kiinni pitäen tarhaan tai talliin. Tallissa se ei piitannut vaikka olisi ollut kiimaisia tammoja vieressä ja muutenkin käsittely oli helppoa.

Aapo alkoi kuitenkin talvella testailemaan ja sen kanssa talutuslenkkien tekeminen oli välillä kurjaa. Testailuvaiheesta päästiin kuitenkin yli ja elo oli taas helppoa ja mukavaa. Aapon kanssa pystyi käymään talutuslenkeillä ihan tavallisella riimu+naru yhdistelmällä, paitsi testausvaiheessa, jolloin käytin suitsia. Poni pääsi myös kavereiden kanssa ulos ja sen myötä tosiaan käytös taas tasoittui ja ponista tuli taas oma laama itsensä.

Tallinvaihdon myötä Aapossa alkoi ilmetä orimaisempia piirteitä yksintarhauksen seurauksena. Se alkoi käymään kierroksilla nähdessään toisia hevosia ja se riekkui herkemmin. Aapo tuntui myös stressaavan puolipäivätarhauksen vuoksi. Käsissä se kuitenkin pysyi ja oli pääsääntöisesti aina todella asiallinen, vaikka jämäkkyyttä se vaatikin todella paljon käsittelijältä.

Toisen tallinvaihdon myötä Aaposta tuli paljon rauhallisempi taas, mutta se ei pysynyt tarhassa sähköjen toimimattomuuden vuoksi. Se joutui siis olemaan sisällä todella paljon, mutta pääsi ulos aina pienissä pätkissä. Valitettavaa, mutta silloin se oli pakkotilanne. Vaihdoimme taas tallia ja ponista tuli tosi kiva. Se sai olla pihatossa ja käsiteltävyys oli todella hyvä. Aapo oli juuri se poni, jonka olin ostanut vuotta aiemmin ja olin todella onnellinen.

Jälleen kerran pääsin toteamaan yksintarhauksen olevan Aapolle huono juttu, kun muutimme ja se joutui tarhaamaan yksin. Oli Aapon 3-v kevättalvi, ja se alkoi oreilemaan oikein toden teolla. Kaikki tapahtui ihan hetkessä, sillä vain kuukaudessa ponin luonne muuttui kiltistä ja lempeästä ponista ihmisten päälle hyppiväksi hurjaksi oriponiksi. En itsekään tuntunut ponille pärjäävän ja toisinaan pelkäsinkin sitä. Muistan kerrankin hakeneeni Aapon itkien tarhasta, kun se vain riehui ja uhmasi. Laitumelle lähdön ajattelin auttavan, mutta poni juoksutti nuorempiaan ja joutui tarhaamaan vanhan ruunan kanssa kaksin. Taluttaessa ja tallissa se oli aivan kamala, ratsastaessa parempi.

Vaihdettiin tallia ja saatiin Asta tiimiin. Poni oli syksyn ja melko ison osan talvestakin todella kiva, vaikkakin orimainen. Se oli kuitenkin käsiteltävissä ja itsekin uskoin taas poniin. Ruunauksen myötä kaikki palaset sitten loksahtelivat hiljalleen paikoilleen ja poni alkoi palautua entiselleen.

Nyt on taas uusi koti ponilla mutta olosuhteet ovat Aapolle mitä ihanteellisimmat. Se saa tarhata laumassa, se pääsee tallissakin haistelemaan kavereita ja sitä hoidetaan päivittäin. Aaposta on tullut taas oma itsensä ja se on todellinen luottoponi.

Kaikenkaikkiaan siis jos pitäisi Aapon luonnetta kuvailla, voisin sitä kuvailla näin: "Aapo on todellinen luottoponi, kun sen kanssa saa luotua hyvän suhteen ja siihen tutustuu. Toki sillä on nuoren ponin kujeita, mutta perusluonne on hyvä ja rauhallinen, sellainen vähän ratsastuskouluponin tyyppinen kaiken nähneen oloinen. Aapo viihtyy parhaiten omissa oloissaan tai heppakavereiden seurassa, mutta kyllä sille ihmisseurakin kelpaa."

Mamman hienoin luottoponi<3

lauantai 7. joulukuuta 2013

LUUKKU 7: Hoitohevoseni vuosien varrelta

Koska haluan joulukalenterissa tosiaan avata vähän itseänikin, niin haluan jakaa teille tiedon kaikista niistä hevosista, joita olen hevosharrastukseni aikana hoitanut. Hevoshistoriani olen melko hyvin kertonut jo esittelysivullani, mutta tässä postauksessa keskityn nyt vain entisiin hoitohevosiini.

Ensimmäisen oikean hoitohevoseni sain kesällä 2006, jolloin tutustuin Aapon kasvattajaan. Hänellä oli silloin puoliveriruuna Carnival Captain, tutummin Capu. Capu asusteli tuolloin Stall Labbackassa, eli tutummin Vikkullassa. Capun kanssa touhuilin pääasiassa ihan vain hoitajan juttuja, taluttelin maastossa, juoksutin ja autoin ennen ja jälkeen ratsastuksen. Muutamia kertoja pääsin menemään selästäkin ja tulipa ruunalta kerran tiputtuakin maastokävelyllä. Capua hoidin vain kesän ajan, sillä elokuussa ruuna muutti Nevakseen, enkä enää päässyt käymään ruunaa hoitamassa.
Luonteeltaan Capu oli oikein kiva, nuori ja sen vuoksi ei mikään helpoin mahdollinen, mutta silti todella mukava. Capu ei luottanut uuteen ihmiseen ihan hetkessä, mutta rauhallisella toiminnalla ruuna oli miellyttävä hoitaa ja käsitellä. Capun hoitaminen opetti minulle paljon.

Minä ja Capu v. 2008, kun pääsin ruunaa taas näkemään ja ratsastamaankin, omistaja piti tunnin minulle

Capun jälkeen olin vuoden verran ilman hoitohevosta, kunnes syksyllä 2007 löysin hoidettavakseni puoliveriruuna Mr. Unon, eli Uunon, joka asusteli Ruskeasuolla kilpatallilla. Uunoa hoidin vain muutaman kuukauden, sillä Uunolle tuli hyvin lyhyen ajan sisään lisää hoitajia, ja en kokenut hoitamista enää miellyttäväksi. Unon kanssa kävin talutuslenkeillä keskuspuistossa ja harjailin ruunaa hoitopäivinäni. Uuno oli luonteeltaan myös vähän säpäkkä ja juuri sellainen mitä nuoren voi olettaa olevankin. Uunon laskisin itse kuitenkin vähän tusinahevoseksi hoidettavuudeltaan, sillä en siihen ehtinyt kovin hyvin tutustua.

Unosta ei valitettavasti ole parempaa kuvaa

Uunoa hoitaessani löysin Ruskeasuolta myös toisen hoidokin, Poliisitallin puolella asustaneen ratsuponitamma Sarlotan, eli Lotan. Lotta oli oikein miellyttävä hoitoponi, jo ihan pelkästään nimensäkin vuoksi. Lotan kanssa käytiin kävelemässä keskuspuistossa niin ratsain kuin talutellenkin. Lottaa hoidin kahden vuoden ajan ja se olikin ensimmäinen pitkäaikainen hoidokkini. Lotasta tykkäsin kovasti ja on ilo tietää tamman porskuttavan edelleen menemään. Ikää Lotalla on täutustumaan myös sellaisiin hevosihmisiin, joista osan kanssa olen edelleenkin tekemisissä.llä hetkellä jo 21 vuotta!
Luonteeltaan tämä teräsmummo on säpäkkä ja vähän tammamainen, mutta varsin hellyyttävä ja mukava. Lotalla on sopivassa määrin temperamenttia, mutta se ei kuitenkaan ole mikään rasittava tapaus. Niitä harvoja tammoja, joista pidän.

Lotta-poni!

Lotan hoitamisen lopetettuani en joutunut kauaa olemaan ilman hoitohevosta, sillä löysin samana syksynä hoidettavakseni täysiveriruuna Gibdarchasin, eli Gibbenin. Gibben asusti Karlvikin yksityistallilla Itä-Helsingissä ja kävin sitä hoitelemassa kerran viikossa. Gibbenin kanssa kävin talutusmaastoissa, tein kapsonityöskentelyä ja ihan vain nautin heppailusta. Gibben oli vanha ja vähän äkäinenkin, sillä se ei voinut sietää joitakin asioita. Ruuna oli kuitenkin älyttömän mukava ja luotettava tapaus, sen saattoi päästää tulemaan tarhasta vapaana ja se käveli perässä. Gibbeniä hoitaessani pääsin touhuamaan myös muiden hevosten kanssa ja osallistumaan tallitöihin, vaikka ruuna täysihoitotallissa asuikin. Gibbeniä hoidin syksyyn 2011 asti, jolloin tiemme erosivat, kun en halunnut enää erään silloisen kaverini paskanpuhumisen takia tallille mennä. Tuolloin minulla oli muutenkin jo Aapo, joten lopettaminen ei tuntunut niin pahalta. Keväällä 2012 sain kuulla Gibbenin tulleen tiensä päähän ja nykyisin tuo valloittava ruunavanhus laukkailee vihreämmilla laitumilla. Gibben jäi viimeiseksi hoitohevosekseni.

Gibben talvi 2010 tai 2011
 
Gibben elokuu 2010
Tällainen historia minulla siis on hevosenhoitajana. Jos en olisi Aapoa ostanut, olisin varmaan edelleenkin hoitajan roolissa, sillä en viihdy pelkästään tuntiratsastajana. Vaikka minulla nämä hoidokit ovatkin vaihtuneet melko monesti, niin jokainen on opettanut minulle paljon asioita niin hoitamisesta kuin hevosten käsittelystäkin. Ilman näitä jokaista, en olisi voinut edes kuvitella ostavani omaa. Suuri kiitos siis näistä jokaisen omistajalle siitä, että olen saanut olla mukana tiimissä hoitajan roolissa!

perjantai 6. joulukuuta 2013

LUUKKU 6: Unelmieni hevonen

Vaikka moni voisi niin luullakin, ei Aapo ole minun unelmieni hevonen. Itseasiassa, en tykkää rautiaista hevosista noin yleisesti. Sama kuin en pidä punaisista autoista. Väri on liian yleinen. Siitä huolimatta, Aapo on rautias ja autonikin on itseasiassa punainen.

Koska Aapo ei tosiaan ole unelmieni hevonen, ajattelin kertoa teille jotain asioita, mitä unelmieni hevosessa olisi. Näitä kaikkia voi olla vaikea löytää samasta hevosesta, joten siksi Aapo kelpaa minulle vallan mainiosti. Sitäpaitsi, Aapossa on paljon niitä piirteitä, mitä unelmieni hevosessa olisi!

Väri on tärkeä seikka, vaikkei sitä aina edes ajattele. Itse en pidä kimosta ja rautiaasta värinä, joten ne eivät myöskään suosikkihevoseni väritykseen kuulu. Tummanruunikko, punaruunikko ja musta ovat suosikkejani. Lisäksi tykkään vähän erikoisemmista väreistä, kuten voikoista ja hallakoista. Ruunivoikko on aivan yli-ihana väri mielestäni!

Merkit ovat myös tärkeät. En voisi kuvitellakaan omistavani hevosta, jolla ei ole merkkejä. Mitä isommat merkit, sen parempi. Aapolla on jo aika hyvän kokoiset merkit, plus että sillä on valkoista mitä ihmeellisimmissä paikoissa (kuten mahan karvapyörteessä, ja ylähuulen luona).

Luonne on tietysti ratkaisevin tekijä hevosessa. Itse tykkään, että hevosessa pitää olla luonnetta, mutta se ei saa olla kuitenkaan liian haastava. Perusasiallinen siis, mutta vähän pilkettä silmäkulmassa. Aapo on pitkälti sellainen, mitä tykkään, mutta vähän turhan ailahtelevainen sekin kyllä on. Aapoon ei kaikenlisäksi voi luottaa ihan niin paljoa, kuin mitä tykkäisin hevoseen luottaa. Kahdella entisistä hoitohepoistani on ollut sellainen luonne, josta tykkäsin todella paljon.

Ratsastettavuus merkitsee myös paljon. Tykkään itse erityisen paljon hevosista, jotka kuuntelevat hyvin istuntaa. Mielestäni sellaiset hevoset opettavat parhaiten ratsastamaan. Oma haaveni on, että saisin vielä alleni sellaisen hevosen, mitä entinen vuokrahevoseni Tintti on. Siinä on hevonen, jonka ratsastettavuus on minun mieleeni. Reipas, mutta silti luotettava. Aapo on kuitenkin silti oikein kiva ratsastaa, vaikka se saisikin olla keveämpi edestä ja herkempi.
apo siis mahtuu tähän kastiin oikein hyvin!

Liikkeet ja hyppytyylin voisi laskea ratsastettavuuteenkin, mutta mieluummin erittelen ne. Unelmieni hevosella olisi ihan hyvän kokoiset liikkeet, ei mitkään huippuisot kouluratsun liikkeet, vaan sellaiset, joissa olisi mukava istua, mutta jotka kuitenkin olisivat vähän näyttävämmän puoleiset. Hyppytyyliltään hevonen saisi olla sellainen, joka hyppää mielellään ja suurella sydämellä. Kaikkea ei saisi pelätä, mutta toki uusia esteitä saisi ihmetellä, rohkea. Ei siis automaattia kiitos!
>> Aapolle voisin ottaa lisää näyttävyyttä liikkeisiin, ja enemmän rohkeutta esteille. Muuten se on täydellinen!

Koko on varmasti monelle muullekin hyvin tärkeä seikka. Itse olen erittäin tarkka hevosen koosta, sillä en pidä isoista ratsuista. Koen oloni paljon paremmaksi ponien tai pienten hevosten kanssa. Unelmieni hevonen olisikin 140-155cm korkea. Muuten hevonen olisi mieluummin vähän pyöreähkö kuin ihan sporttimallinen rungoltaan. Tykkään kylmäverityyppisistä hevosista, koska yleensä niillä tuntuu olevan kiva leveä selkä. Aapo täyttää siis kokovaatimukseni aika hyvin.

Kokonaisuutena voisi siis ajatella, että Aapo on täydellinen muuten, mutta sen väri on väärä, liikettä on vähän turhan vähän, se on vähän liian epäluuloinen uusia esteitä kohtaan (kävelee vierestä ongelmitta, mutta kun pitäisi ylittää niin kieltää herkästi) ja se on hieman turhan jääräpäinen luonteeltaan. Kaikista näistä pikkuvioista huolimatta, Aapo on minulle erityisen tärkeä ja rakas enkä siitä halua luopua. Vaikkei Aapo unelmien ratsuni olekaan, on se minulle täydellinen.

torstai 5. joulukuuta 2013

Apuohjakuuri jatkuu

Tänään jatkoin Aapon kanssa apuohjakuuria ottamalla käyttöön kumipiuhat. Liikutin Aapoa kaiken kaikkiaan noin 40min, josta ensimmäiset 5min taluttelin alkukäyntejä, sitten noin 15-20min mentiin piuhojen kanssa ja lopun ajan menin ilman piuhoja.

Aapo toimi taas tosi kivasti, heti alusta alkaen se tuntui todella hyvältä ja kaveri sanoikin sen liikkuvan hyvin takaosaansa käyttäen. Työskentelin vain käynnissä tehden ympyröitä, voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia, välillä pidettiin ohjat tuntumalla ja välillä annoin ponille ihan löysät ohjat, jotta se sai venyttää itseään. Hyvin Aapo tajusi venyttää aina ohjia saadessaan ja vastaavasti se lyheni aika kivasti aina kun otin ohjat käteen.

Oikea kierros oli taas huomattavasti parempi, kuin vasen. Aapo asettui ja taipui kivasti, kun vasempaan  sitten ei tahtonut asettuminen maistua ponille laisinkaan. Pääasia kuitenkin on, että Aapo tajusi hyvin myös kumipiuhojen idean, vaikka meinasikin tukeutua niihin vähän turhan paljon. Enimmäkseen tulen siis varmaan käyttämään sivuohjia ratsastaessa ja kumipiuhoja juoksuttaessa.

Liikutuksen jälkeen vielä koristeltiin tallikaverin kanssa Aapon karsinaa, mutta aika vaisut koristelut meillä vielä on. Pitäisi vielä jotain keksiä siihen. Asensin myös Aapolle slowfeed-heinäverkon karsinaan, johon se tulee tästä eteenpäin iltaheinänsä saamaan. Tämä siksi, että Aapo syö iltaheinänsä aina todella nopeasti ja sillä ei siten riitä heinää yöksi enää.

LUUKKU 5: Mitä löytyykään lukulistaltani?

En ole koskaan tainnut puhua blogissa siitä, mitä blogeja luen. Osa näistä blogeista on sellaisia, joiden lukemisen myötä olen itsekin innostunut bloggaamaan. Näin joulukalenterissa voisin kuitenkin asiaa hieman avata, joten tässä nyt listaa blogeista, joita luen:

Kaktun blogia aloin seuraamaan, kun tajusin Kaktun käyneen tallilla missä kaverini ratsasti. Olin siis nähnyt Kaktua joskus pienempänä ja innostuin sitten blogiakin lukemaan. Tämä on ehdottomasti suosikkiblogini ja osasyy siihen miksi itse bloggaan !

Millan blogia tulee luettua myös paljon, sillä hänkin on minulle hieman tuttu isoveljensä kautta. Millalla on ihanat ponit ja muutenkin tykkään Millan tyylistä. On kiva seurata sivusta miten Millalla menee poniensa kanssa. Ehkä me joskus törmätään kisoissa, mutta eipä Milla mua varmaan kyllä tunnista! Tämä blogi kuuluu niihin, joiden vuoksi olen itsekin innostunut bloggaamaan.

Kata on minulle jo aiemmin tullut tutuksi ja luin hänen blogiaan jo ennen Tomppaa, siis Paavon aikaista blogia. Katalla on mielestäni todella hyvä asenne heppailuun ja hänen kehitystään on ilo seurata. Lisäksi Kata on ihan IRL todella mukava tyyppi ja hänen kanssaan on kiva jutella. Katan edellinen blogi on myös toiminut omana innoittajanaan minun bloggaamisen aloittamiseen.

Amandan blogia päädyin alunperin lukemaan hoitosuhteemme kautta. Amanda hoiti Aapoa jonkin aikaa talvella 2012 ja aloin seuraamaan hänen bloginsa kautta, että mitä hän on touhunnut Aapon kanssa. Edelleenkin ollaan Amandan kanssa tekemisissä ja luen hänen blogiaan ahkerasti. Amanda on kehittynyt ratsastajana huimasti ja lisäksi hän on vielä ahkerakin tallilla!

Astan blogi
Astan blogia luen siksi, että sinne Asta purkaa enempi sydäntään kuin jutellessa. Lisäksi hän monesti laittaa postauksiin ponijuttuja Aapoiltuaan. Astan blogia en linkitä, sillä en tiedä haluaako Asta blogiinsa kamalaa kävijäryntäystä.

Lauran blogia päädyin lukemaan alunperin siksi, että minua kiinnosti kovin hänen hevosjutut. Olin lisäksi lukenut ht.netistä vaikka mitä ja halusin luoda oman mielikuvani hänestä. Jäin koukkuun ja luen blogia edelleen.

Tallinpitäjämme lifestyle blogi jota tykkään todella paljon lukea. On niin tallinpitäjän arkea, omien heppojen kanssa touhuilua kuin kaikkea muutakin. Veeralla on todella kiva tyyli kirjoittaa ja on aina kiva lueskella hänen blogiaan.

Erpan, Jannan ja Nekun blogeja aloin seuraamaan, koska asuimme Aapon kanssa tallilla missä tytöt käyvät. Erppa tosin nykyään harvemmin, mutta Janna ja Nekku edelleenkin. Kaikkien kolmen blogeja on kiva seurata, paljon heppailua ja tutut kirjoittajat.

Entisen tallikaverini Anskun blogi, josta seurailen hänen ja heppansa Bregon kuulumisia. Kun ei enää törmäillä tallilla, niin blogin kautta on kiva seurailla. Toiveissa olisi, että joskus päästäisi menemään yhdessä kisoihin vielä.

Uuden vuokraajamme Vivianin blogi. Tarkoitus olisi seurailla vähän blogin kautta Vivianin heppailuja vaikka meillä päiväkirja onkin. Tykkään kuitenkin lukea myös muualta kuin päiväkirjasta ja blogista voi nähdä kuviakin, jos hyvin käy!


Näiden lisäksi luen paria teiniäti-blogia sekä tätini blogeja. Näitä en kuitenkaan linkitä, sillä halusin laittaa nyt vain hevosteluun liittyvät blogit. Tällaisia siis seuraan aktiivisesti, lukulistalla on pari jo lopettanuttakin blogia, joita ei vain ole tullut poistettua sieltä.

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...