Aurinkoisen kevätpäivät hyppyjä ja apukäsien hehkutusta

Nyt kun meillä alkaa vihdoin ja viimein olemaan kenttä ihan todella kivassa kunnossa otettiin Fionan kanssa taas hyppypäivä kotikentällä. Olin alunperin menossa yksin maanantaina tallille, mutta Fiona kyseli pääsisikö mukaan ja niin sitten suunnattiin sinne yhdessä. Hain ponin valmiiksi tarhasta ja ehdin jalatkin pestä mutaliejusta ennen Fionan saapumista. Oltiin puhelimessa puhuttu hyppäämisestä, joten varusteltiin yhdessä poni hyppykuntoon ja Fionan verkatessa rakensin hänelle muutaman esteen kentälle.

Esteitä ei tullut tosiaan kuin kolme, yksi ristikko lävistäjälle ja pysty-okseri -sarja noin 9,5m välillä. Aluksi väli oli noin 9m, mutta pidennettiin sitä sitten, kun meinasi olla ahdas. Kunnolla ollaan hypätty isompaa viimeksi Laakspohjalla kisoissa, mutta kun olin itse viikkoa aiemmin ottanut hyppyjä sai Fiona nyt hypätä isompaa.

Alkuun meillä oli estekorkeus jossain 60cm tienoilla, mutta nosteltiin hiljaksiin niin, että lopulta meillä taisi olla pystyt jotain 70-80cm ja okseri huiteli 100cm korkeudessa. Okserille lisäilin pituuttakin ja Aapo ylitti täysin ongelmitta 100cm korkean ja 90cm pitkän okserin. Loppuun vielä laskettiin okseria niin, että meillä oli ehkä 80cm korkea pikkurata, jossa ristikkokin nostettiin pystyksi.

Pikkuradalla Fiona tuli sarjan, siitä päädyn kautta lävistäjälle ja sarjan A-osa toisesta suunnasta. Päädyn kautta vinolla tiellä okserille ja siitä sitten vielä lävistäjälle jos tuntui siltä. Ihan tarkalleen en muista hyppäsikö Fiona vielä okserin jälkeen tuota lävistäjää uudestaan, mutta pirun kivasti Aapo hyppäsi ja Fionan ratsastamana tuo hyppääminen näyttää niin pirun helpoltakin vielä!

Aapo oli kokoajan todella kivasti menossa esteille, eikä se kertaakaan vaikuttanut epäröivän yhtään. Fiona vähän sitä valitteli, kun sarjan A-osalle poni imi niin hyvin, että oikein tunsi kuinka se siitä kuumui ja sen vuoksi sitten poni tuli A-osalle turhan isosti ja tästä syystä väli jäi ahtaaksi. Ei olla kuitenkaan koko talvena paljoa hypätty, joten tämä intoilu todennäköisesti johtuu täysin tuosta hyppytauosta. Ulospäin poni kun ei näyttänyt yhtään siltä, että kiikuttaisi tai ei olisi kontrollissa, mutta sehän tuossa ponissa niin hauskaa onkin. Selkään tuntee todella selkeästi kuinka Aapo kuumuu ja laukka kasvaa, ulospäin vauhti on edelleen sama ja poni näyttää normaalilta hyvin etenevältä esteponilta. Jarrut kuitenkin löytyivät todella hyvin ja hypyt tosiaan olivat kivan oloisia.

Loppukäyntejä peltolenkillä kävellessämme juteltiinkin Fionan kanssa siitä, kuinka ponilla on selvästi lihaksisto kehittynyt, koska vielä syksylläkin tuli herkästi selättömiä hyppyjä ja poni tuli itse liian lähelle. Nyt se hyppää itse jo kauempaa, vaikka ratsastaja ei pyytäisikään ja hyppy tulee koko selän läpi. Aika harvassa nykyään on siis ne kerrat, kun poni on tullut pohjaan ja kerännyt itsensä jostain aivan käsittämättömästä paikasta esteen yli.

Oli ihana nauttia auringonpaisteesta yhdessä Fionan kanssa ja viettää tallipäivää kivassa seurassa. Tällä viikolla Fiona kävikin sitten vielä tiistaina vuokrauspäivän ja nyt lauantaina ekstrapäivän, kun meillä Aino sairastaa. Itse olen ollut ponin selässä vain keskiviikkona jolloin tuuppailtiin rennosti käynnissä ja ravissa ilman satulaa (koska kuskilla liukkaat kurahousut) ja perjantaina, jolloin käytiin rennosti maastossa ihan kahdestaan! Tuo maasto oli kyllä ihanan rentouttava, koska en joutunut kertaakaan käymään Aapon kanssa keskustelua siitä, mennäänkö sinne minne haluan vai eikö. Välillä on ollut kausia, kun Aapo ei ole mun kanssani tahtonut maastoon lähteä, joten mä suorastaan riemuitsin ponin selässä, kun se niin kivasti lähti mun kanssani maastoon.

Ei paljoa haitannut korkeuden nousu, ponihan näyttää ihan oikeasti esteponilta!

Korkeutta 100cm ja pituutta 90cm. Pitäiskö tehä kotikentälle joskus metrin rata näille hirmuille?

Täytyy nyt toivoa, että meillä alkaisi sairastelut hiljalleen helpottamaan. Harmittaa niin vietävästi, kun ei ole ihan toivotusti päässyt tallille lapsen tai omien sairastelujen vuoksi. Onneksi meillä on aivan huipputiimi kasassa ja sekä Asta että Fiona joustavat päivien suhteen paljon. Astakin kävi tuossa yhden viikon aikana kolmesti, kun meillä sairasteltiin. Ja Fionakin käy ekstrakertoja todella mielellään ja aina kertoo mitä on ajatellut tekevänsä. Molemilla on kuitenkin todella vapaat kädet tekemisten suhteen, joten ei Fionallakaan olisi mitään velvollisuutta kysyä onko suunnitelmansa mulle ok. Ei mun tarvitse pelätä, että Fiona tekisi mitään tyhmää, vaikka ikää onkin vasta 16v. Silti on kyllä todella kiva, että Fiona suunnitelmistaan kertoo. Astan suunnitelmat nyt on yleensä aika selvät, maastoilua tai höntsäilyä kentällä. Asta onkin meidän oma höntsäilijä, joka pitää aina hauskaa ponin kanssa. Mä en olisi voinut parempia apukäsiä ponin kanssa löytää, joten ei voi olla kuin tyytyväinen näihin ihaniin.

Mulle onkin todella tärkeää muistaa kiittää molempia aina silloin tällöin siitä kaikesta, mitä he ovat ponin ja mun eteeni tehneet. En ole koskaan joutunut stressaamaan tai miettimään Fionan tai Astan käydessä, että onko poni varmasti hoidettu hyvin ja kamat jätetty asiallisesti paikoilleen. Meillä on kaikilla sen verran samanlaiset ajatukset siitä, kuinka hyvin poni ja varusteet tulee hoitaa käydessään, että ei ongelmia ole tullut. Toki joskus meillä on voinut syystä tai toisesta olla jonkun jäljiltä kamat vähän normaalia huolettomammin jätetty, mutta näistäkin riittää aina kenen tahansa laittamana asiallinen muistutus vihkoon.

Mä en ymmärrä vieläkään mitä tässä  tapahtui, mutta poni näyttää kengurulta

Lisäksi esimerkiksi kisareissuilla meillä on Fionan kanssa aivan käsittämätön yhteys. Molemmat tietävät jo tallissa lähtövalmisteluita tehdessä oman roolinsa eikä meillä ole minkäänlaista ongelmaa saada kamoja autoon ja ponia lähtövalmiiksi, vaikkei edes kommunikoitaisi tallissa. Sama yhteys jatkuu kisapaikoillakin. Mä näen suunnilleen jo katseesta koska Fionaa joku asia järjestelyissä tai muussa ahdistaa tai stressaa ja osaan aika hyvin puuttua heti. Ei meidän myöskään tarvitse pahemmin keskustella siitä milloin Fiona itse nousee selkään ja ottaa vastuun ponista ja milloin on mun vuoroni. Varmaan koskaan ei ole ollut kisareissut yhtä helppoja, kuin Fionan kanssa, vaikka mäkin olen aika paljon ollut kisareissuilla mukana hoitajan roolissa. Ja edelleenkin mä olen ennemmin hoitajan kuin kisaajan roolissa, vaikka se kilpailumahdollisuus itselläkin olisi. Eiköhän sitä johonkin koulukisoihin tule tässsä vielä lähdettyä, ainakin toukokuulle on yhdet suunnitteilla, mikäli poni ei mene kaupaksi sitä ennen. 

Kuitenkin, näihin kuviin ja tunnelmiin päätettäköön nämä jorinat. Me nautitaan mahdollisimman täysillä tän ponin seurasta kun vielä voidaan. Koskaan ei tiedä mikä päivä tulee se tyyppi vastaan, joka ponin tahtoo ostaa. En mä mitenkään superahkerasti ole markkinoinut kyllä, valmentajan kautta on puskaradiossa viestiä ja sen lisäksi myynti-ilmoitukset muutamissa paikoissa.

Synkyn valmennuksessa

Pääsinpäs minäkin nauttimaan ihan  ratsastajan roolissa tuossa pääsiäisviikonloppuna Synkyn valmennuksesta, kun tallilla sellainen järjestettiin. Valmennus oli kolmipäiväinen, mutta valitettavasti itse jouduin viimeisen päivän jättämään välistä Ainolla puhjenneen enterorokon ja sen myötä tulleen päivystyskäynnin myötä. Yleensähän olen ollut vain sivustaseuraajana Synkyn valmennuksien osalta, sillä Fiona on meillä ollut se aktiivisemmin valmentautuva osapuoli. Tämän pääsiäisviikonlopun perusteella tosin olen päättänyt, että uuden hepan kanssa meitä valmentaa molempia sitten Synkky. Onpahan sitten yhtenäinen linja sekä Fionan että minun valmentajallani!

Ensimmäisellä tunnilla, perjantaina, katsottiin vain istuntaa. Mulla oli omassa istunnassa muutamia pikkujuttuja, joista osan jo tiesinkin ja osa sitten uusia juttuja. Lähinnä korjattiin jalan paikkaa, jalustinpituutta (jouduin lyhentämään ainakin yhden reijän ja silloinkin Synkky mietti onko liian pitkä jalustin!) sekä yläkropan asentoa. Sain kivoja ahaa-elämyksiä ja oli hauska huomata, että oikeasti se uusi asento tuntui jopa hyvältä, kunhan muisti pitää asennon kunnossa.

Kuski ei ihan istu oikein... (c) Pihla H.

Laukkatyöskentelyssä vähän Aapo oli ensin tahmea oikealle, mutta laukkasi kivasti. Vasemmalle poni sitten innostui ja meinasi kiikuttaa. Aika yllättävää sinällään, mutta ehkä ponia ahdisti kolme muuta ponia samalla ympyrällä. Saipa poni kiskaistua multa ahterin irti penkistä ja meni sitten sen vuoksi heti saada poni kunnolla kontrolliin. Ohjattavuus oli ok, mutta pidätteet eivät tahtoneet ihan mennä läpi. Kun ahteri pysyi penkissä ja pidin ohjat normaalia napakammalla tuntumalla, saatiin tosi kivaa laukkaa.

Seuraavalla kerralla saatiin osallistujaporukan kanssa houkuteltua yksi Pihla kuvaamaan ja hän kiltisti paleli osan molemmista valmennuksista kentän laidalla. Kaikki postauksen kuvat ovatkin hänen kuvaamiaan. Suurkiitokset näistä!

Tällä toisella kerralla tehtiin alkuun ihan perustyöskentelyä, voltteja, ympyröitä ja siirtymisiä niin askellajien välillä kuin sisälläkin. Aapo oli muuten ihan jees, mutta roikkui taas pirulainen oikealla. Ja kyllä muuten ärsytti! Saatiin kuitenkin Synkyn kanssa yhteistyöllä ponia vähän irti ja sitä myöden lopputunti meni alkutuntia paremmin.

Hän on hurjan söpö! (c) Pihla H.

(c) Pihla H.

Tehtiin myös reilun viikon päästä olevissa Savijärven koulukisoissa olevaa C-merkkirataa, sillä tallilta on pieni porukka lähdössä sinne kilpailemaan. Itse olen ollut hieman kahden vaiheilla, että lähteäkö vaiko ei, mutta taidan tällä kertaa jättää välistä.

Rata meni ihan ok, itse vähän hätäilin, mistä tulikin palautetta, mutta suotakoon se mulle itselleni anteeksi. Poni oli kuitenkin kiva, siirtymät tuli aika kivasti siinä missä tahdoin. Osa aavistuksen myöhässä, mutta suurin osa onnistui.

Loppuverryttelyssä Aapo olikin sitten ihan superhyvä, vähän tuntui siltä että poni alkoi vasta loppuverryttelyssä lämpenemään ja Synkkykin sanoi, että Aapolla alkaa nyt vasta olemaan työmoodi päällä. Yleensä mä tykkäänkin itse tehdä alkuverkan ponin kanssa melko löysällä ohjalla, koska silloin se lämpenee parhaiten. Tosin, yleisestikin Aapo on vähän sellainen, että toimii parhaiten, kun saa pitkän ja rauhallisen verkan. Puhuttiinkin myös tästä Synkyn kanssa ja samalla Synkky kysyi vähän, että millainen kisaverkka meillä on ollut tapana Aapon kanssa tehdä, vaikka onhan hän nähnyt Fionan kisaverkkaakin tekemässä.

Poni ehkä vähän jo harkitsee voivansa kuunnella kuskia (c) Pihla H.

Laama? (c) Pihla H.

Tästä valmennusviikonlopusta innostuneena sitten päätin keskiviikkona ratsastaa Aapon oikein rennolla fiiliksellä, mutta sillä ajatuksella, että poni joutuu kuitenkin töihin. Olin itse hieman inhottavalla fiiliksellä mennessäni tallille, ja en siksi tahtonut ottaa paineita ponin ratsastuksesta. Halusin vain saada touhuta rauhassa, ilman suurempaa hälinää.

Alkuun oli kyllä ihan kamala tunne ponin selässä, kun en vain millään saanut ajatustani ratsastuksen osalta kulkemaan. Tein kuitenkin jo joskus yli vuosi sitten hyväksi havaitsemaani kiemuraa. En kuitenkaan mennyt ihan koko kentän pituudelta, vaan noin suunnilleen lyhyen kouluradan kokoisella alueella. Karkeasti arvioituna sain tälle pituudelle mahtumaan 4-5 kiemuraa, vähän riippuen siitä kuinka hyvin Aapo taipui kaarteissa. Alkuun tein ihan vain rauhallisessa, miltei mummovauhtisessa, harjoitusravissa  tätä. Hiljalleen pyysin ponin parempaan raviin ja aina kaarteeseen pyysin pienempää ravia.

Aapo vertyikin tällä ihan kivasti taas, vaikka alkuun tuntui siltä ettei mene asetukset varsinkaan oikein kunnolla läpi. Tein kuitenkin testin ja laskin oikealta kuolainta yhden löysemmälle, ja sekin tuntui jo hieman auttavan. Ei meillä kuolain ole liian kireällä ollut (Synkky olisi muuten asiasta aivan varmasti huomauttanut), mutta tulipa nyt kokeiltua sitten laskea sitä alemmas. Välillä näinkin pienet asiat voivat vaikuttaa isosti.

Aapon mielipide valkusta (c) Pihla H.

Tein verryttelymielessä taas tuota c-merkin rataa, askeleenpidennys ei ihan onnistunut niinkuin toivoin eikä pysähdykset, mutta muuten olin aika tyytyväinen siihen, miten poni toimi ja vastasi apuihin. Laukkaympyrätkin onnistuivat paremmin kuin koskaan aiemmin. Kun olin kerran tehnyt radan läpi kävelin hetken ja otin sitten vielä laukkaa keskiympyrällä. Aloitin poikkeuksellisesti itselleni vaikeammasta suunnasta, nimittäin oikeasta laukasta. Tämä oli ihan fiksu veto, sillä jouduin yllättymään todella isosti. Ja voin kertoa, nyt harmittaa kun ei ollut kuvaajaa läsnä!

Poni teki niin hienosti ja rennolla fiiliksellä oikean laukan, että meinasin tipahtaa selästä pelkän järkytyksen vuoksi. Toki se kaatui hieman sisälle, mitä tekee varsinkin mun kanssani tosi herkästi, mutta se laukka. Rentoa, pyöreää ja hyvin rullaavaa laukkaa. Sain kevyellä raipan hipaisulla jopa parempaa pyörivyyttä laukkaan ja takaosan käyttöä ponista esille, tai siltä se ainakin selkään tuntui. Oli aivan se ja sama, miten mulla oli ohjat kädessä, sain pidentää ja lyhentää ohjaakin aivan vapaasti, ilman että poni siihen sen kummemmin noteerasi. Toki lyhentäessä nousi nenä ylemmäs, mutta jo parin askeleen päästä poni laski sen takaisin ja jatkoi hyvällä rennolla moodilla.

Kuski istuu kerranki ihan OK... (c) Pihla H.

Etukeno, ahteri irti penkistä ja käsi liian alhaalla... Mikä meni pieleen? (c) Pihla H.

Vasemmassa kierroksessa ei saatu ihan niin hyvää fiilistä, ehkä siksi, että yritin alkuun itse liikaa huolehtia siitä ettei poni roiku vahingossakaan oikeassa ohjassa. Kun lopetin turhan säätämisen, alkoi poni toimia vasemmallekin kivasti ja sain silloinkin laskea ohjaa pois, kehua taputtamalla liki korviin asti ja kerätä ohjia käteeni ilman isompaa reagointia. Parin askeleen pään nosto ja siinä kaikki reagointi. Ja taas, pienellä raipan hipaisulla sai aktivoitua  takaosaa nenän nousematta tai ponin karkaamatta alta. 

Ei, en vaan voi käsittää. Vaikka mulla olisi itellä miten ikävä fiilis niin Aapo kyllä saa aina paremmalle tuulelle. Sen huomasi taas, poni pisti niin parastaan ja tallilta lähtiessä fiilis oli jo monta kertaa parempi kuin tallille mennessä. Kyllä se vaan harmittaa luopua tosta kaverista, mutta toisaalta, Aapo on antanut mulle niin paljon, että nyt vaan on aika jonkun toisen päästä nauttimaan kaikesta siitä, mitä Aapo voi ja kykenee tarjoamaan. Eikä tuon ponin myynnillä onneksi mikään huippukiire ole, vaikka mulla kiikarissa olisikin jo yksi tietty heppa. Asiat kuitenkin saavat edetä omalla painollaan ja Aapollekin löytyy se ostaja sitten kun sen aika on.