Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohjasajoa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohjasajoa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. elokuuta 2014

Tiedätkö sen tunteen?

Moni hevosenomistaja (kuten varmasti hoitaja ja vuokraajakin) tietää varmasti sen tunteen, kun yhtenä päivänä poni ei toimi sitten mitenkään, mutta seuraavana on kuin unelma. Mulla on vähän sellaisia fiiliksiä ollut Aapon kanssa viimeaikoina, kun se ei ole ratsastaessa tuntunut toimivan sitten mitenkään. On se ollut ihan ok, mutta sellaisia wau-elämyksiä ei ole nyt tullut, mitä aiemmin tuli melko usein.

Perjantaina pohdinkin kovasti, mitä sitä tekisi ponin kanssa. Ratsastaa ei huvittanut. Tallikaverini Sari, joka vuokraa Aapon nykyistä tarhakaveria Texasia maastakäsittelyyn ja ajopuuhiin oli aikeissa ohjasajaa Texasin, joten siitä innostuneena päätin minä tehdä Aapon kanssa samaa puuhaa, tosin Sarin ja Texasin jälkeen, sillä lainasin Texasille meidän vyötä ja ohjia (Texasin omistajan entisen hepan valjaat ovat vähän väärän kokoiset). Hurjaksikin ryhdyin, sillä päätin kokeilla ohjasajoa kuolaimettomilla. Aapo olikin vähän hämillään alkuun, kun en ole edes ratsastanut kuolaimettomilla useampaan kuukauteen ja nyt tosiaan sitten ohjasajoin. Poni kuitenkin toimi moitteetta, ja olin hurjan tyytyväinen. Aiemmin viikolla oli ratsastukset menneet vähän miten sattuu, mutta nyt sitten ohjasajossa poni oli tosi kiva.





Pienestä hämmennyksestä huolimatta poni toimi kivasti. Yllätyin ihan, kuinka hyvin se meni, vaikka alkuun vähän venkoilikin. Ylitettiin puomia, mentiin voltteja ja ympyröitä, peruuteltiin ja tehtiin käynti-ravi siirtymisiä. Sari otti Ainon vahtimisen lomassa muutamia kuvia, siitä suurkiitos hänelle näistä ohjasajokuvista!

Annoin Sarinkin vähän ohjasajaa Aapoa, jotta hän saisi tuntumaa siitä, millainen Aapo on ohjasajaessa. Aapo on kuitenkin tietyllä tapaa edellä Texasia melkein kaikessa, vaikka onkin vuoden nuorempi. Tämän huomaa lähinnä ratsastettavuudessa ja käsittelyssä. Ja onhan pojat melko erilaisia luonteeltaan, Texas sellainen tasainen tallaaja, joka ei juurikaan hötkyile, ja Aapo sitten on vähän häslä ja adhd.

Poni raudaton




Lauantaiaamuna sitten Nea tuli läpiratsastamaan ponin, oikein kivan oloisesti poni meni Nean kanssa ja loppuun pääsin itsekin fiilistelemään ponia. Nea vähän neuvoi (oikein kädestä pitäen) ja rupesin tajuamaan hyvin lavan korjaamista ja ponin ratsastamista käynnissä. Ihan superhyvä fiilis tuli, kun sisäistin taas vähän asioita ja poni toimi. Eihän se mun kanssani niin tasaisesti mene edes Nean opastuksessa, kuin Nean kanssa, mutta hiljaa hyvä tulee.




Tänään Erppa hyppäsi ja poni meni oikein kivan oloisesti. Vähän neuvoin Erppaa samalla, ja hypytkin paranivat, kun Erppa pysyi itse pystyssä paremmin ja ratsasti tarmokkaammin. Erppa varmaankin kirjoittelee hypyistä postausta omaan blogiinsa, joten tässä kuvina vain hieman esimakua sekä Aapon tyylinäyte suihkussa olemisesta.

Tarkoituksena on, että Erppa menee ensi viikolla Aapon kanssa estevalmennukseen ja sitten loppusyksystä kisoihin. Kisaluokista ei ole vielä varmuutta, se varmistunee valmennuksen jälkeen, kun on saatu mielipidettä ratsastuksenopettajalta, joka Erpalle valmennuksen pitää.


Pidennettiin Erpan jalustimia hyppyjen jälkeen, mutta silti Erpan jalka ei paljoa satulan siiven alapuolelle tule!

Aapoa kiinnostaa ihan sairaasti...

Tää oli Aapon mielestä jees, vettä alaleukaan :D


"En tahdo pääpesua!"

"Mä en tahdo! Tää on tyhmää, ja mä kastun. Yäk!!"

Elefanttiponi naamapesun jälkeen

Suihkun jälkeen on hyvä käydä ottamassa vähän hiekkaa pintaan


"Ainii, mun ruoat jäi tonne" (näköjään kamera tarkennellut taas vähän mihin sattuu)

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Tuntiratsukko ja ajoponi

Tiistaina ja torstaina meillä kävi kaksi eri opettajaa pitämässä tunnit. Tiistaina kävi eräs nuori Ypäjällä opiskellut tyttö, joka piti ihan äärettömän hyvän tunnin kaikinpuolin. Liikkeelle lähdettiin ihan siitä, että käytiin oma istuntani läpi ja Verna korjasi siitä ensin muutaman asian. Tämän jälkeen hän otti meidät liinan päähän ja tehtiin siinä vähän hommia käynnissä ja ravissa. Lähinnä haettiin minulle hyvää asentoa, oikeaa käsien paikkaa ja oikeanlaista fiilistä. Tehtiin siirtymisiä, joissa oli tarkoituksena saada poni pysymään rentona ja oma istunta rentona ja oikeana koko siirtymän läpi.

Aapo oli todella kivan reipas, ja liinassa kulki oikein asiallisesti. Oikeassa kierroksessa yritti sinkoilla suuntaa vaihtaen samalla tavalla, kuin juoksuttaessakin tekee, mutta vain pari kertaa. Otin sitten kevyesti yhdellä sormella ohjasta kiinni ja kaikki pelleily loppui heti. 

Kun liinassa saatiin oma istuntani hyväksi ja poni kuuntelemaan, siirryttiin ilman liinaa menemiseen. Jatkettiin edelleen samalla käynti- ja ravityöskentely linjalla. Verna painotti hyvin paljon positiivista vahvistamista ja pääsinkin käyttämään ääntäni todella paljon kehujen merkeissä. Aapolle äänenkäyttö on tuttu apu ja se reagoikin äänellä kehumiseen toivotulla tavalla - ollen hetki hetkeltä enemmän ja enemmän rennosti oikeinpäin. Tunti lopetettiinkin todella hyvään ravipätkään sillä, että Verna käski minut hyvän pätkän jälkeen käyntiin ja seis, siitä heti alas selästä ja paljon kehuja ponille. Loppukäynnit Aapo sai kävellä vapaana perässäni.

Torstaina puolestaan meillä kävi jo joulukuussa yhden tunnin pitämässä käynit Maarit. Verkkasin itsenäisesti, mutta Maarit keskeytti alkuravailuni käskemällä verkkaamaan väistöillä käynnissä. Olin hieman ihmeissäni tästä, sillä Aapo jännittyy väistöistä todella herkästi ja olisin halunnut mieluummin saada sen reippaaksi, sillä se oli todella hidas ja laiska. Verkkailin kuitenkin ohjeiden mukaisesti, kun Maarit rakensi meille puomitehtäviä. Alkuun tehtiin puomitehtäviä. Meillä oli kavaleteiksi korotetut viuhkaan asetetut ravipuomit ja ihan suorat ravipuomit. Viuhkan mallissa olevia puomeja ei olla ennen menty ja se olikin meille vaikea tehtävä. Varsinkin kun välit olivat selvästi epäsopivan mittaiset Aapolle. Sama oli tasamaalle asetettujen ravipuomien kanssa. Tehtävää vaikeutettiin entisestään ottamalla suorista puomeista yksi pois ja pidentämällä välejä. Tosin, eipä niistä tullut sopivat laukkaa ajatellen, vaan Aapo meinasi mennä nenälleen pariinkin otteeseen, kun ei askel vain osunut puomeille.

Jonkin aikaa tehtiin töitä puomeilla ja sitten siirryttiin isolle pääty-ympyrälle. Siinä ensin tehtiin vähän töitä käynnissä, ja Maarit tulikin sitten vierelle kävelemään ja avustamaan ponia oikeinpäin. Tämä tapahtui sisäohjasta nyppimällä ja en ollut kovinkaan tyytyväinen siihen, miten Aapo alkoi siinä jännittymään ja pakenemaan alta. Sinnikkäästi kuitenkin ratsastin koko tunnin loppuun, mutta paha maku kyllä jäi suuhun. Loppukäynnit Aapo sai taas tepastella vapaana kentällä, kun itse autoin puomien pois keräämisessä.

Perjantaina kävin viemässä tallille uuden sisätoppiksen, jonka olin fb-kirppikseltä Aapolle löytänyt. Thermo masterin sisätoppis oli paljon sopivampi, kuin meillä aiemmin ollut sisätoppis, joten pääsenkin laittamaan tuon toisen myyntiin. Aapolla on niin lyhyt selkä, että on melko vaikea löytää oikeasti kunnolla sopivaa loimea sille. Odottelin siinä tallilla Astaakin ja käytiin yhdessä ohjasajamassa ponia maastossa. Juteltiin siinä lenkin aikana, kuinka mukava olisi päästä laittamaan Aapolle kärryt perään, ja kuinka paljon Aapo varmaan kärryttelystä tykkäisi. Toivommekin, että pääsisimme piakkoin kokeilemaan sille kärryjä perään ja sitäkautta sitten Asta pääsisi kärryttelemäänkin Aapon kanssa.

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...