Pistettä vaille I-palkittu

Savijärven tamma- ja varsanäyttely käytiin tänään Runon kanssa katsastamassa läpi. Tallille selviydyin itse aamulla puoli kahdeksan paikkeilla, toteamaan, että kasvattajamme Riikka on juuri tuomassa traileria valmiiksi jo tallille odottamaan. Käytiin Riikan kanssa moikkaamassa ponia pihatossa ja todettiin, että sen jalat joutuu pesemään oikein kunnolla. Riikka lähti sitten hetkeksi jo Savijärvelle ja itse jäin puunailemaan ponia.

Nappasin Runon narun päähän ja vein suoraan vesariin, missä huuhdoin jaloista alkuun pahimmat kurat pois. Siirsin Runon siitä puomille ja aloin harjailemaan ponia kuivattuani jaloista pahimmat pois. Runo seisoi hienosti puomissa, ja antoi nätisti harjata, vaikka väistämisestä meinasi neiti hienohelma olla vähän erimieltä. Letittelin myös tammuskan harjan, kun aikaa tosiaan oli reilusti, vaikka viimeisimmästä pylpyröiden tekemisestä onkin aikaa semmoiset viitisen vuotta ainakin, ja silloinkin olen vain korjannut auenneen pylpyrän. Runo kun oli siisti, päätin vielä putsata ponin näyttelyriimun (mihin saa kuolaimet kiinni) ja puunata lisää ponia. Riikkakin ehti jo tulla takaisin tallille ja totesi, että pestään vielä kertaalleen ponin etuset, ihan saippuan ja harjan avulla. Riikka myös siisti pari Runon leteistä, muuten oli hienot letit ponilla, muutama vain piti tehdä uusiksi, kun olivat päässeet räjähtämään.

Pistettiin Runo sitten traikkuun, minne se käveli oikein hienosti ja mallikelpoisesti. Savijärvelle kun päästiin, tuli Runo nätisti trailerista ulos ja vietiin poni mitattavaksi. Fiksuina tosin tajuttiin, että Riikka oli unohtanut ponin passin olevan hänellä, joten se oli jäänyt kotiin. Meidät kuitenkin huolittiin mukaan, kun oli ponilla siru ja mittaaja tarkasti Heppa-järjestelmästä merkit yms. Runon mitoiksi merkattiin 133,5cm ja 136cm. Poni on siis 2,5cm verran takakorkea. Mittauksen jälkeen oli odottelua, ja Riikka vähän kokeili miten poni liikkuu. Vilmakin sitä vähän ravuutti. Poni oli ihan ok:n oloinen, ravasi ja vähän virittämällä liikkui kivasti.

Itse arvostelun aikana Runoa joutui hieman passittamaan eteen, poni kuitenkin liikkui oikein mallikkaasti, vaikka Riikka meinasikin vähän kulkea ponin edellä ja sai siitä kommenttia tuomareilta. Heh. Runo sai ihan kivat pisteet, 8-8-7-8-8, eli yhteensä 39 pistettä, jääden vain yhden pisteen päähän I-palkinnosta. Jouduttiin siis tyytymään II-palkintoon, mutta siitä saa olla iloinen, että poni oli ryhmänsä paras. Arvostelussa mainittiin ponilla olevan hyvä rotu- ja tammaleima, ilmeikäs pää, kapea ja pitkä kaula, jotain rungostakin sanottiin, miinusta poni sai maininnalla "massaa saisi olla enemmän, etenkin ylälinjassa". Se kyllä tiedettiin, että poni on solakassa kunnossa ja että saisi olla massavampi, mutta piti silti käydä katsomassa, että mitä sieltä Savijärveltä oikein tulee. Ensi vuonna sitten on poni laitettu niin hyvään kuntoon, että vedellään ykkösiä kaikkialta.

Kotimatkalle lähdettiin, niin, että oli Runon siskon, Murun, emä mukana kyydissä. Riikka tiputti minut ja Runon tallille, missä sitten purin tytöltä letit ja päästin sen pihattoonsa syömään heiniä.

Runon letit

tausta, ponin ilme ja asento kusee...

mut on se vaan silti hieno<3

Uusi elämä edessä

Taas sattuu ja tapahtuu uutta. Tallilta savustettiin pihalle, joten ponit muuttavat jälleen. Tällä kertaa itseltäni muuttaa vain Aapo ja Runo kuitenkin. Runo menee Paippisiin, siskonsa Murun kanssa pihattoon asustamaan. Ponilapset pääsevät tapaamaan toisensa taas. Aapo puolestaan menee väliaikaisesti Askolaan, lähempää kuitenkin etsitään kohtuuhintaista paikkaa jatkuvasti. Toki vaihtoehtona on laittaa Aapo jonnekin ratsutettavaksi, mutta nyt ainakin pari kuukautta tuolla Askolassa ollaan, kun siellä on meille väliaikainen paikka luvattuna.

Mutta entäs Manu ja Mari? Tämä on kaikista mielenkiintoisin osuus ehkäpä, Marin toinen omistaja on teoriassa kieltäytynyt ostamasta osuuttani takaisin, joten voi olla, että joudutaan lähteä tekemään osaomistajuuden purkua. Mikäli näin on, tamma menee jollekin, sitä on paha sanoa minne se päätyisi. Manu puolestaan menee kaverilleni Annille, hänen minishettis orinsa kaveriksi. Manu jää siis sellaiselle ihmiselle, jonka luona sitä pääsen katsomaan ja Janne pääsee sitä hoitelemaan. Ja sikäli mikäli Manu on Annin mielestä käyttökelpoisessa kunnossa, on se tarkoitus ratsuopettaa heti kun lihaksistoa saatu kehitettyä ja poni mahdollisesti jollekin hänen tuttavaperheelle ylläpitoon.

Se, minkä takia tallilta on savustettu ulos tai mitä tallilla on tapahtunut, ei ole tämän postauksen aihe. Ponien kanssa aloitetaan nyt uusi elämä, uusien ihmisten keskellä ja täysin puhtaalta pöydältä. Tietyt ihmiset jäävät menneisyyteen ja saavat puolestani siellä pysyäkin. Itselläni ei heille ole ponien muuton jälkeen mitään sanottavaa, tehköön mitä tekevät, minä teen, niinkuin olen ohjeistusta muun muassa Runon kasvattajalta saanut. Ainakin on yksi ihminen, jolta voin rehellisesti ja suoraan kysyä neuvoa ja opastusta, ja joka mielellään avustaakin ohjeistamalla.

Tallivapaata ja kuulumisia tallilta!

Vieläkin on vaikea uskoa, että itselläni oli tosissaan tallivapaa viikonloppu melko pitkälti. La-su välisenä yönä tosin käväisin tallilla, kun Manu oli ollut pidempään karkuteillä. Kas kummaa, poni löytyi vain alle 30min tallilla oltuani, omasta metsästä aivan metsän reunalta. Vähän kun huuteli, maiskutteli ja vihelteli niin poni hirnahti, Nea oli yrittänyt samaa ilman lopputulosta. Liekö sitten nyt auttaneet kädessäni olleet porkkanat? Hain sitten ponin ja vein sen karsinaansa. Sunnuntaina Minni soitti mökiltä palattuaan Manun olevan kolmijalkainen... Oli tutussa liekassa saanut itsensä jonkun minipuskan ympärille ja liekanaru kiertynyt jalan ympärille. Maanantaina kuitenkin kun kävin tallilla siivoamassa karsinat ja hoitamassa iltatallin, niin Manu oli aivan normaali, käveli ja varasi jalalle painoa. Onneksi. Sunnuntaina oli Kia ja Sara hoitaneet Marin, sillä Saralla oli maanantaina synttärit, ja lupasin Kialle hänen saavan viedä Saran talutusmaastoon Marilla niin, että ponilla on pinkki varustus. Talutusmaastoon siksi, että Mari ei ole täysin maastovarma, ja jos joku on maastakäsin vierellä, se on varmempi eikä riehu niin herkästi. Itsekään en täysin tammaan maastossa nimittäin luota, vielä vähemmän luotan, jos joku muu sillä menee yksin. Hyvin oli tytöillä kuulemma mennyt!

Viikonloppuna tosiaan Nea lupasi hoitaa tallivuorot, kun itsellä oli auto-ongelma Jannen päätettyä lähteä Sulkavalle ja jättää lupaamansa korvaus tankkauksestani maksamatta. Niin sitten olin rahattomana viikonlopun... Lauantaina onneksi kaverini Heidi käytti silloin yöllä tallilla ja nyt maanantaina sain kerättyä pulloista rahat kasaan. Onneksi äitini ei vie pulloja kauhean usein kauppaan!

Maanantaina en muuta tallilla tehnytkään, kun siivosin ja tein illan. Tosin, tallille tullessani huomasin AAPON sadeloimen olevan erään "Ässä" ponin päällä. Olen useampaan otteeseen sanonut tallilla Nealle, joka aamutallit tekee, että minun hevosteni varusteita ei muille pueta ilman lupaa. On se kiva sitten tosiaan löytää oma sadeloimi kuraisena toisen päältä, varsinkin kun kyseinen loimi on tarkoitus myydä, jos se ei enää Aapolle mahdu. Muuten päivä oli ihan hyvä. Runo sai seistä elämänsä toista kertaa puomissa, tällä kertaa paremmalla seurauksella kuin ensimmäisellä kerrallaan. Toki ponin piti welshille tyypillisesti olla kamalan peloissaan ja lähestulkoon panikoitua, kun puomia lähestyttiin. Rehellisesti sanottuna Runo alkoi muistuttaa herkkäsieluista arabia siinä tilanteessa. Herkkä Runo onkin, ulkona ollut sade oli jotain aivan kamalaa ja poni diivailikin sitten puomilla ja yritti päästä sellaiseen asentoon, ettei vettä olisi tullut päälle. Aapo käyttäytyi tapansa mukaan hienosti puomilla, samoin Mari. Manu oli ensimmäistä kertaa puomilla, ja seisoi vain tyynen rauhallisesti. Se on sitten fiksu poni! Yksi kaveri Niinakin tuli siinä sitten tallille pyörähtämään, ja kehui kovasti, kuinka Manu näyttää paljon paremmalta, kuin tullessaan. Runoonkin hän tutustui tällä käyntikerralla enemmän. Niina auttelikin sitten iltatallin teossa ja saatiin se nopeasti kahteen pekkaan tehtyä. Niina onkin lupautunut olla aina apuna jos tarvitsee, hänelle saa soittaa, jos tarvitsen jonkun tuuraamaan itseäni. Hyvä muistaa sinällään, että nytkin viikonloppuna oli jäänyt näköjään minun hevosteni karsinoiden siivous vähän vähemmälle...

Nyt kuitenkin pakko painua pehkuihin, päivällä pitäisi taas etsiä tästä talosta pulloja ja ehkä lainata pikkusiskoltakin vähän rahaa, että pääsee iltapäivällä käymään Puistolassa, kun ostin Aapolle nettikirppikseltä vihreät glitterpintelit! Jannekin tulee huomenna, ja pääsen sitten autolla taas tallille. Ihanaa!

Ei hyvää, ettei jotain huonoakin

Tähän viikkoon on sattunut jo nyt mukavia asioita. Ensin maanantaina sain huomata Runon osaavan kulkea hienosti jo liinassa, ja eilen Mari näytti osaamistaan kanget suussa. Tämä oli sitten huono päivä. Oikein huolella.

Aapon kun otin karsinastaan, pääsin toteamaan, että takajalat on kuin tukit. Lämpimät eivät olleet, mutta pehmeät tukit. Noh, siirsin Aapon hetkeksi Manun karsinaan, jotta sain siivottua sen karsinan. Nea tuli siinä vaiheessa tallille, ja otti sitten pyynnöstäni Aapon liinan päähän. Poni käveli kyllä nätisti, mutta Nea ei sitten saanut sitä juoksemaan liinassa. Kävin itse pyytämässä ponilta parit ravit. Liikkuu puhtaasti ja mielellään. Liikutuksenkaan jälkeen ei tunnu lämpöä jaloissa tai mitään, mutta turvotus ei laske. Huomenna uusi kokeilu liikutuksen vaikutuksen suhteen, ja sitten letkulla kylmäys, jos ei liikunnalla laske turvotus. Haavereita ei kummastakaan takasesta löydy, ja muutenkin, pohdittiin parin tutun kanssa, että imppari se tuskin on, kun ei jalat lämpimät ja molemmat aivan samanlaiset tukit...

Toinen ei niin mukava asia tänään oli, kun kokeilin miten Runo reagoi puomilla olemiseen. Sidoin ponin löysälle puomiin, ja eikös se sitten haistellessaan maata saanut narun niskan taakse. Päätä nostaessa sitten jäikin niskaan painetta, ja voi että sitä paniikin määrää, mikä siitä seurasi. Edes paniikkilukolla varustetusta narusta ei ollut hyötyä. Ja ei, Runo vain reuhtoi enemmän ja meinasi taittaa niskansa, kun yritti paeta niskaan tullutta painetta. Ei  tyttöparka tajunnut laskea päätä, jotta naru olisi löystynyt. Oli siis pakko vain irroittaa naru puomista. Huomenna uusi yritys Runonkin kanssa siis.

Huoh, itsellä jää ilmeisesti viikonlopun aikana talleilut vähäisiksi, kun Janne meinaa lähteä ehkä sukuloimaan Sulkavalle. Jään yksin tänne ja autoa ei ole sitten käytettävissä. Alunperin oli tarkoitus nyt vihdoin ja viimein saada haettua ajoissa lankkuja Terrasta, että saadaan Aapolle tehtyä lankkutarha, mutta näköjään ei sitä vieläkään saada tehtyä, kun en saa autoa mitenkään käyttööni. Masentavaa...

Uusia tuulia

Mari osaa yllättää. Eilen kokeiltiin illalla ponille sen 12-vuotisen elämän aikana ensimmäistä kertaa kankia. Minni ratsasti ponilla, ja hienosti meni. Ei edes vastustellut. Harmitti vain hirmuisesti, kun ei ollut kameraa, eikä meillä ole kentällä peilejäkään. Puhelimella sain jokusen huonon kuvan napsaistua, niitä en tänne julkista laadun heikkouden vuoksi. Jonain päivänä pitäisi kyllä yrittää saada Minni uudelleen Marsun selkään niin, että ponilla on kanget. Ja silloin pitää olla kamera mukana.

Mari näytti niin hienolta kouluponilta!

Epäonnistumisia

Tää on taas niitä päiviä, kun tuntuu, että voisin lahdata kaikki hevoset ihan omatoimisesti jonnekin metikköön ja jättää ruhot sinne villieläinten syötäväksi. Syy on selvä, taas vaihteeksi. Ensin viikko etsittiin vetoautoa kisoja varten, no saatiin auto, niin poni pelleili.

Lastaus aloiteltiin siis aivan normaalisti, ei mitään ylimääräistä hermoilua tai muuta, tosin vähän kiire siinä oli. Poni oli ihan menossa ja kaikintavoin lähdössä kisoihin, mutta ei. Stoppia stopin perään. Ja toistoja. Vajaan puolentoista tunnin ajan Nea jaksoi olla mukana touhussa, tosin siitäkin puolet meni siihen, että neiti marmatti. Kun ei tule mitään, ja jos ei mene, niin mä joudun soittamaan yhdelle tyypille, jos saa sen hevosella mennä yms. Aivan kuin se olisi minun vikani, että ponilla on HOO VEE asenne. Puolentoista tunnin kohdalla sain menettää hermoni sitten Janneen, joka ei toiminut annettujen ohjeiden mukaisesti. Olin uhannut jo aiemmin, että jos ei toimi kun ohjeita tulee, niin lyön. Ja niin sitten löin, koulupiiskalla. Ja niin sitten sain viimeisen puolituntia kokeilla aivan yksinäni. Sitten oli pakko lopettaa, kun alkoi turhautuminen olla niin suurta, ettei olisi hevosen kannalta ollut enää turvallista yrittää. Siinä alkoi jo harkita terävän veitsen hommaamista ja ponin puukottamista kuoliaaksi. Niin paljon ärsytti.

Tarkoitus on nyt kuitenkin treenata seuraavat kolme viikkoa, ja lähteä uudelleen yrittämään kisaamista 24.9. EVR:n tiloihin. Siellä olisi tarjolla joko C- tai B-merkin esteosuutta. Marin toisella omistajallakin on silloin sopivasti vapaata, niin saadaan apukäsiä ja Marin paremmin tunteva ihminen mukaan. Toivottavasti vain saadaan kyyti järjestymään helposti!

Näin hienosti Mari hyppäsi 2vk sitten kotikentällä Sannan kanssa