Vuosi 2016 paketissa

Nyt alkaa olemaan vuosi 2016 paketissa. Mulle itselleni vuosi oli tietyllä tapaa kehityksen, itsetutkiskelun ja muutosten vuosi. Alkuvuodesta käytiin Aapon kanssa parit kisat, Fiona estepuolella ja minä koulupuolella. Ponille otettiin eka heB starttikin kaverini Roosan toimesta ja sieltä hyväksytty tulos. Helmikuussa aloin pohtimaan myös ponin myymistä ja lopulta ponista tehtiinkin Oulunsalon Ratsastuskoulun kanssa kaupat toukokuussa. Vieläkin tulee ikävä, kun ponia ajattelen ja muistelen sitä 5,5 vuotta, joka saatiin viettää yhdessä. Aapo opetti mulle niin paljon hevosenomistajuudesta ja siitä kuinka kaksinaamaisia ja mustavalkoisia ihmisiä hevospiireissä on. En halua kuitenkaan alkaa tässä postauksessa osoittelemaan mitään tiettyjä tahoja sormella, manipuloiviin ihmisiin olen kuitenkin törmännyt aivan liian paljon ja joutunut näkemään sen, miten paljon pahaa voi yksi tai kaksi ihmistä saada aikaan.

Aapon lähdettyä ehdin olla kuukauden hevosetta kunnes löysin Nemon. Muistan vieläkin kuinka lähdin katsomaan Nemoa sillä ajatuksella, että jokaisesta kokeillusta hevosesta oppii jotakin. Toki fakta on se, että olisin varmasti voinut löytää budjettiini sopivana jonkin muunkin hevosen, mutta Nemo säväytti kyllä todella vahvasti. Nemon kanssa oikeastaan ainoa asia, mikä tällä hetkellä mietityttää on meidän tulevaisuus kouluradoilla. Eläinlääkäriä olemme takajalkojen vuoksi konsultoineet ja epäilykset karvojen paluuseen on isot, toivotaan että edes jonkin verran saisimme karvoja kuitenkin jalkoihin kasvamaan ja ihon pysymään sellaisessa kunnossa, ettei kouluradoille suuntaaminen koidu ongelmaksi. Sukunsa puolesta Nemosta pitäisi onneksi olla estepuolellekin, joten jos ei koulupuolella päästä etenemään jalkojen arpien vuoksi (koska onhan ne karut vaikkeivät Nemoa vaivaakaan), täytyy mun ryhtyä esteratsastajaksi. Jaiks!

Nemon kanssa kesä touhuttiin aktiivisesti, sitten tuli tallin muutto ja iltojen alettua pimenemään aikaisin jouduin keventämään Nemon liikutusta omalta osaltani. Hoitaja kävi 1-2 kertaa viikossa liikuttamassa maastakäsin, itse kävin viikonloppuisin maastossa ratsain ja arkena hoitelin sitten pimeässä juoksuttelua, kun ei maastoon nähnyt lähteä. Kelitkin vaikuttivat toki, ilman kenttää on vaikea liikuttaa edes juoksuttaen, kun ei pohja olisi sallinut edes ravailua, kun tilaa  ei kunnolliseen ympyräänkään ollut. Nemo joutui siis väkisinkin lomailemaan jonkin verran olosuhteiden pakosta.

Omalta osaltani tuli marraskuun aikana ajankohtaiseksi elämäntilanteessakin muutoksia ja jouduin vähentämään tallikäyntejä. Ihanat tallikaverit huolehtivat Nemolle ruuat valmiiksi ja siivosivat karsinaa. Itse kävin parina päivänä viikossa hoitamassa Nemoa pikaisesti, koska ei vain yksinkertaisesti oman elämäntilanteen vuoksi ollut kunnolla aikaa muuhun ja luonnollisestikin se harmitti. Marraskuun lopulla Nemo muutti uuteen talliin ja vajaata viikkoa myöhemmin muutin itse. Nyt olen käynyt koko joulukuun 5-7 kertaa viikossa tallilla, aina vähintäänkin harjaamassa ja hoitamassa jalkoja. Sääolot ovat seilanneet plussan ja pakkasen välillä, joten liikutukset ovat olleet hyvin vaihtelevalla mallilla. Pohjien mukaan on kuitenkin juoksuteltu ja olen selässäkin käynyt kertaalleen. Nemo on ollut innokas ja reipas pienimies, joka tosin keksii jos jonkinmoista hermoilua ajoittain. Keksinkin antaa sille tässä eräänä päivänä liikanimen "Herra Paniikkihäiriöinen Kana", kun poitsu meinasi tippua suorilta jaloilta tallin käytävälle auton mennessä tallin ohi. Nykyisellä tallilla ei kentälle ole vielä uskaltauduttu arkena, kun matka sinne on täysin valaisematonta tietä. Harjoittelemme toistaiseksi reittiä ensin valoisalla, jotta Nemo ei enää matkaa jännitä. Sitten siirrytään pimeän harjoitteluihin. Arkena siis edelleen liikutus on heikkoa, mutta Nemo onneksi asustaa pihatossa ja sillä on päivisin kaveri (yöt on yksin kun kaveri on karsina-asukki). Aamuisin kuulemma vetävät hurjaa rallia tarhassa ja ovat muutenkin lähes yhtä riehakkaita kuin toisen tarhan ponilauma. Taitaa olla meidän poikamiesten tallilla ihan säännölliset aamu-, päivä- ja iltajumpat hepoilla. Siltä ainakin välillä tuntuu kun tarhailevia hevosia katselee.

Tämä vuosi päätettiin Nemon kanssa juoksutukseen. Sain houkuteltua miehulaisen mukaan kameran varteen, hyvä niin, koska joululahjaksi saamani minikameran suuntaaminen videota varten ei ole ihan helppoa. Juoksutusvideo olikin nimittäin taivasvideo - ette siis saa videota, vaikka olin niin suunnitellut. Tätä postausta kuitenkin kuvittaa mieheni kuvaamat kuvat tältä päivältä. Nemo oli hurjan innokas ja reipas menijä. Muutamat pukkikoikkaloikatkin koettiin, kun herralla oli vähän omaa kivaa. Huomenna pyrin aloittamaan uuden vuoden ratsastamalla. Riippuen siitä, saanko jonkun kaveriksi varmuuden vuoksi kentän laidalle mukaan. Tuo meidän käytössä oleva kenttä kun ei ole oman tallimme pihassa, niin haluan ensimmäisillä ratsastuskerroilla varmuuden vuoksi jonkun mukaan vahtimaan, ettei mitään käy.

Vuodelta 2017 odotan suunnattomasti sitä, että päästään Nemon kanssa kunnolla treenaamaan, saadaan muutamia arjen rutiineja sujuvammiksi ja opitaan yhdessä asioita. Suunnitelmissa olisi päästä jotkut 1-tason kisat käymään kesän aikana ainakin koulupuolella, mahdollisesti myös estepuolella. Tulevan kauden kisat tulevat olemaan meille täysin tutustumista uusiin paikkoihin ja haetaan rentoutta myös vieraissa paikoissa toimimiseen. Yritän myös kysellä meidän tallinpitäjältä vinkkejä ja apuja siihen, miten meidän kannattaisi lähteä vieraisiin paikkoihin tutustumaan noin muutenkin.

Ratsastuksellisesti aiomme pyrkiä siihen, että Nemo toimisi sujuvasti kaikissa askellajeissa, saataisiin laukannostoihin varmuutta ja kuskille keskivartalon korsetti siihen kuntoon, että ne kouluratojen harjoitusravipätkätkin pystyy istumaan ongelmitta. Maastoilua aiomme myös alkaa tarhakaverin kanssa harjoittamaan, kunhan saadaan aikatauluja sopimaan yksiin. Ylipäätään tarvitaan maastoiluun paljon lisää rutiinia, mutta toisaalta, eipä Nemolta voi hurjaa maastoiluvarmuutta vielä odottaakaan, kun vasta minulle tulon jälkeen sillä on alettu maastoilemaan. Tällä hetkellä pääsemme kuitenkin turvallisesti poistumaan taluttaen tallin pihasta niin radalle kuin kentän suuntaankin. Vanhalla tallilla tämä ei ollut millään lailla itsestään selvää, että poistuminen onnistuu. Aion nyt mahdollisimman paljon vahvistaa tätä poistumista ensin maastakäsin aina kun poistumme yksin, jotta saamme senkin sujuvaksi ja varmaksi. Nemo pitää kovasti äänellä kehumisesta, joten monesti pyrin kehumaan kokoajan Nemoa, jotta se tajuaa poistumisen olevan turvallinen ja kiva juttu.

Näihin kuviin ja kuulumisiin haluamme Nemon kanssa päättää tämän vuoden. Iso kiitos kaikille lukijoille ja teille, jotka olette jotain kommenttiakin jaksaneet jättää. En voi luvata tulevalle vuodelle kovinkaan paljoa aktiivisempaa postaustahtia, sillä työssäkäyvänä perheenäitinä en voi kuluttaa kaikkea liikenevää aikaani tietokoneen ääressä. Pyrin kuitenkin muistamaan teitä vastaisuudessakin aina, kun saan edes jonkinlaista kuvamateriaalia haalittua kasaan.

Rauhallista ja hepparikasta vuotta 2017 kaikille!

Tapaturma-alttiutta ilmassa?

Nyt kun on takajalkoja hoidettu eläinlääkärin konsultaatio-ohjeiden mukaisesti, ja pohjatkin sulaneet ajattelin mennä tänään tallille oikein ajan kanssa ja käydä tutustumassa Nemon kanssa tuohon kenttään joka meillä naapuritallilta käytettävissä. Eipä tosin sinne kentälle sitten päästykään, kun herra käveli tarhasta hakiessa toooodella haluttomasti ja stoppaili jatkuvasti pitkin matkaa. Tallissa aina niin iloinen ja reipas Nemo painoikin vain päätä alas ja lepuutteli kovasti toista takasta. Vasemmasta lavasta löytyi haaverikin.

Harjailin siinä Nemon läpi ja tunnustelin kaikki jalat läpikotaisin. Toista takasta varoi, mutta antoi kuitenkin koskea. Ei selkeää aristusta mitään kohtaa kosketellessa. Suoritimme perusteellisen harjauksen ja rasvailtiin jalat tuttuun tapaan, mutta toiseen takaseen ei oikein millään saanut rasvoja laitettua. Nemo vain väisti ja väisti niin, että sai jo pepunkin käytävän narujen ali. Sopivasti kyllä tuli pari tallikaveria tuomaan oman hevosensa narua sisään ja rapsuttelivat Nemoa päästä ja kaulalta hetken, jolloin unohtui se pahin väistely ja jalat sain rasvattua.

Lavan haaveriin laitoin myös nyt ensialkuun sinkkivoidetta, mitä myös jalkoihin on nyt laitettu. Illemmalla menen vielä käymään tallilla ja katson silloin uudemman kerran tuota lavan haaveria sekä tutkailen jalkaa tarkemmin. Tarhaan viedessä Nemo vaikutti olevan hieman ep tuosta jalasta ja muutenkin jäykkä. En kuitenkaan saanut aiemmin ketään avuksi, jotta olisin voinut tarkemmin katsoa liikkeessä jalkaa. Siksi täytyy illalla käydä tutkailemassa vielä lisää. Valoa ei toki juurikaan ole, mutta onneksi on otsalamppu.

Hevoseni lienee tapaturma-altis...

Töhinää töppösiin ja sitä rataa

Voihan kökkö näitä kelejä sanon minä! Muutama päivä saatiin taas nauttia kivoista keleistä ja liikutusmahdollisuuksista, mutta nyt on taas kaikki aivan jäätikkökakkaa. Sunnuntaina sain vielä juoksuteltua Nemon kunnolla, eilen pääsin tallille niin myöhään, että jalat sai vaan rasvat ylleen ja Nemo pääsi iltapöperöille takaisin pihattoon. Nyt on taas niin paljon plussalla, että lumet sulaa ja koska maa on vielä kylmä, tulee pinnalle vain tyhmä jäätikkö.

Tänään meillä kävi ell toista heppaa raspailemassa ja tallinpitäjämme oli pyytänyt häneltä jos voisi vilkaista samalla Nemon jalkoja ja sanoa niistä mielipiteensä. Takasten suhteen saatiinkin vain ohjeeksi jatkaa rasvailua Helosanin sijaan sinkkivoiteella, ja lisäksi pesua Hexocilillä 2-3 päivän välein 1-2vk ajan. Koville pakkasille pintelit suojaamaan ihoa, ettei pakkanen pääse kuivattamaan ihoa ja ärsyttämään sitä. Tammikuussa hän on tulossa seuraavan kerran tallillemme ja silloin sitten katsotaan miten tämä hoito on vaikuttanut jalkoihin. Samalla laitetaan todennäköisesti Nemolle rokotus. Oikeasti meillä olisi rokotusajankohta vasta helmikuussa, mutta tallinpitäjämme muisteli ettei silloin ole kenelläkään mitään normaalia ell tarvetta (siis raspailuja tai rokotuksia tmv), joten fiksumpaahan se on hoitaa rokotus samaan syssyyn muiden kanssa niin ei tarvitse eläinlääkärin yhden rokotuksen takia ajella meille vielä helmikuussakin. Vähän ell kyllä epäili, että tuskin tulee enää karvat kasvamaan takasissa normaalisti, kun ovat niin pitkään olleet tuollaiset millaiset ovat. Saa siis nähdä kuinka meidän harrastekilpurin tulevaisuuden suunnitelmalle käy. Toivossa on kuitenkin hyvä elää, joten nyt sitten ollaan sormet ja varpaat ristissä sen suhteen, että jaloissa vielä karva alkaisi kasvamaan.

Huomenna aion käydä katsomassa jos joko kenttä tai rata olisi siinä kunnossa, että voisi käydä kävelyllä tai juoksuttamassa. Jos hyvä tuuri käy ja tallinpitäjämme mitenkään ehtii, niin kokeillaan yksi tallikaverin entisen hepan satulaa Nemolle. Omaan silmääni se näyttää sopivalta, mutta otetaan nyt kokeneemmankin mielipide. Sikälimikäli satula on hyvä, saamme yleispenkinkin käyttöön. Vaikka koulupenkillä tykkäänkin ratsastaa noin muuten, en sillä maastoilusta nauti. Ja kun esteharjoitteluakin pitäisi pikkuhiljaa päästä tekemään, on siihenkin yleispenkki kivempi kuin koulupenkki. Ihan oikea estesatulahan olisi kaikista ihanteellisin, mutta koska Nemolla tulee selkä varmasti vielä muuttumaan, en viitsi sellaiseen vielä satsata. Yleispenkki saa alkuun kelvata, jos vain tuo tallikaverin satula on sopiva.

Kiirettä pitää, mutta pitäköön

Nyt on pidetty aika haipakkaa varmaan pari kuukautta jo, ja Nemo on ollut pitkälti ratsastuslomalla. Liikutus on ollut kaikinpuolin kevyttä, lähinnä taluttelua tai juoksutusta. En ole kuitenkaan ottanut stressiä asiasta, sillä Nemo on niin nuori ja ratsutus aloitettu muutenkin myöhään, että parempi edetä hiljaksiin ja antaa pojun vähän miettiä asioita välillä. Oman elämäntilanteen muutoksen vuoksi Nemo on nyt myös vaihtanut tallipaikkaa. Kovasti harmitti jättää vanha talli taakse, koska meillä oli niin ihana porukka, mutta uusi talliporukka vaikuttaa kyllä myös oikein mukavalta. Nemo on päässyt asumaan pihattoon ja saanut kaverin 5v pv-ruunasta.

Valitettavasti nyt kun olisi hieman paremmin aikaa panostaa Nemoon, on kelit olleet surkeat. Kenttä on vaihtelevasti koppuraa tai jäätikköä, samaten käytössämme oleva hiekkapohjainen rata on paikoitellen jäätikköä ja muuten kivikova. Ratsastamaan en siis ole vieläkään päässyt, mutta koetan järjestää niin, että pääsisin joku viikonloppu tallinpitäjämme matkassa maneesille. Olemme uudella tallilla käyneet pari kertaa lyhyellä kävelylenkillä, lähinnä tutustumassa ympäristöön. Muuten Nemo on saanut totutella pihattoelämään. Kengätkin meiltä vielä uupuu takasista, kun Nemo ei viime kengityksessä antanut kengittäjän koskeakaan takasiin (en päässyt itse paikalle, joten tallikaveri piti tuolloin Nemoa). Viikon päästä tulee nykyiselle tallille kengittäjä ja sain sovittua Nemon samaan syssyyn, että saadaan takapäähänkin kengät. Etupään osalta katsotaan kengittäjän kanssa yhdessä tarvitseeko tehdä välivuolua vai ei. Todennäköisesti kyllä vuollaan etusiakin ja isketään samat kengät takaisin.

Kuvia en ole saanut kuin muutamia puhelimella, ja ne olen laittanut suoraan instagramiin. Siellä meitä voi seurata tunnuksella @aaponemo.

Tällä hetkellä olen itse jäätävässä flunssassa ja yskässä, mutta koetan viikonlopun aikana päästä tallille. Tänään olisi sopivasti plussakeli, mutta epäilen suuresti, ettei meillä ole rata taikka kenttä tarpeeksi sula, jotta viitsisi edes käynnissä työskennellä. Ajatuksenani oli käydä tallilla kurkkaamassa kentän kunto, mutta koska täytyy hakea lapsi hoidosta riittävän ajoissa, en välttämättä ehdi tänään tallille, kun pitää flunssalääkkeitäkin vielä apteekista hakea. Tässä välilämmittelyn lomassa kotosalla tulin vain kirjoittelemaan hieman kuulumisia teille kohmeisilla sormilla.

Tulisi nyt sopivat kelit liikuttamisen suhteen, niin pääsisi tuon elikon kanssa touhuamaan ahkerammin. Onneksi se sentäs ulkoilee 24/7 pihatossa, vaikka ei koppuraiseksi jäätyneessä tarhassa paljoa liikukaan...

Jee, meille on tullut talvi!

Lumifriikki ilmoittautuu! Tänne Helsinkiin on satanut nyt vajaan viikon sisällä ensilumi ja voi tätä riemua, mä olen aivan innoissani, vaikka lunta ei vielä paljoa olekaan. Pakkanenkin on pysynyt mukavasti pikkulukemissa, joten ulkoilu on oikeasti kivaa. Tallilla en ole paljoa silti ehtinyt touhuamaan, kun on ollut niin pirusti kaikkia muita kiireitä, joihin on pakko nyt uhrata suurin osa ajasta. Onneksi meillä on ihana talliporukka ja superhoitaja, jotka jeesivät ja esimerkiksi Nemo saa aina mössönsä ja pääsee valvotusti pihalle, vaikken itse pääsisikään paikalle. Niin, meillä tosiaan ulkoillaan tällä hetkellä valvotusti, sillä kentänpohjan ja kaivon rakennustyöt ovat saaneet Nemon ahdistumaan tarhassa ja se ei pysy edes kunnollisilla sähköillä varustetussa tarhassa, jossa aiemmin pysyi. Taisin jo edelliseen postaukseen mainita siitä, että Nemo on nyt siitäkin tullut läpi, mutta esimerkiksi eilen oli tullut hermostuneena tarhasta vaikka tallinpitäjä oli ollut paikalla. Karsinassakin oli vielä ollut hermona, mutta rauhoittunut saadessaan heinää (jota oli kyllä tarhassakin ollut tarjolla).

Eilen sateli koko aamupäivän ihania isoja hiutaleita ja houkuttelinkin Astan kaverikseni tallille, jotta saataisiin hieman lumikuvia. Käytiin hieman kävelyttämässä Nemoa tallitiellä, ihan rennosti vain, koska en ollut vielä vääntänyt hokkeja kiinni. Nemo on muuten jännä tapaus, vapaana kävelee perässä tai jopa vähän edellä ilman mitään ongelmia, mutta narussa seilaa, pomppii ja pörhöilee. Treenaillaan toki jatkuvasti tuota narussa kulkemista, mutta lähinnä mua itseä mietityttää, että johtuuko se tuosta paikasta, koska vanhalla tontilla Nemo käveli narussakin todella nätisti. Uudella tontilla on alusta asti ollut ongelmia narussa kävelyn kanssa, mutta vapaana kulkenut kokoajan todella nätisti. Tätä tosin ilmenee vain kun poistutaan pihasta ja usein vasta tietyssä kohtaa. Tokikaan en tiedä millä tavoin hoitajan kanssa menee, käsitykseni mukaan kuitenkin tiellä kulkeminen sujuu paljon paremmin kuin alkuun (ts. lähes ilman jumitusta ja pörhöilyä).

Yritettiin edustaa

Ruuvailin myös hokit eteen, koska meillä ei (edelleenkään) ole takana kenkiä siitä syystä, ettei Nemo niitä antanut maanantaina kengittäjän käydessä laittaa. Oli vain latonut sivuille, ja kengittäjä joutui toteamaan voivansa tulla joku toinen kerta, kun pystyn itse olemaan paikalla. Nyt olenkin sitten yrittänyt pohtia ratkaisuja sille, että pystyn olemaan itse läsnä - töitä kun on vaikea sumplia, mutta mulla on kuitenkin pari vapaapäivää tiedossa loppukuusta... Tiukkaakin tiukempaa pohdintaa siis näiden kengitysasioiden suhteen.

Nemon kanssa muuten siis hommat rullailevat kevyellä liikutuksella, valvotulla ulkoilulla ja runsaalla rakkaudella. Harmittaa toki, kun ei voi nyt pitää kokopäiväisesti ulkona, mutta joskus on pakko  tehdä kompromisseja. Parepi kuitenkin lyhyet valvotut ulkoiluhetket, kuin jatkuvasti karkuteillä oleva hevonen, vaikka ei Nemo pihasta poistukaan. Laki kuitenkin vaatii, että aitausten oltava sellaiset, että hevonen niissä pysyy, ja kun ei Nemo nyt kunnon sähköaidassakaan pysy (liekö sitten ylisosiaalinen ihmiselle vai oikeasti pelkää kaivuria tmv), niin pidetään sitten sisällä. Harmittaahan se toki pitää nuorta paljon sisällä, mutta nyt on pakkorako ja ratkaisuja asiaan pohditaan jatkuvasti.

Hän kävi ohjatusti tutussa "ryteikössäkin"

Sain muuten eilen sähköpostilla kuvia mätsärissä olleelta kuvaajalta! Näiden allaolevien Nemon edustuskuvien (c) Eeva Laakso. Vauvaltajan toi elikko näyttää, mutta on se silti komea pikkumies. Ja siitä tulee vielä hieno. Oaan silmään näyttää jopa siltä, että pylly olisi pyöreämpi kuin kesällä Nemon tullessa mulle.

Syystunnelmia

Huoh, ei tämä bloggaaminen ole kyllä juuri lainkaan innostanut nyt tässä syksyn edetessä, kun kelit ovat mitä ovat ja muutenkin masentaa. Vaikka mä rakastankin aurinkoisia ja kirpakoita syyspäiviä, tämä harmaus ja pimeys saa mut aivan väsyneeksi. Ei edes konetta jaksa aina availla, eikä kyllä maltakaan. Niin paljon kaikkea muuta puuhaa ollut viimeaikoina.

Me ollaan tässä syksyn mittan Nemon kanssa otettu nyt ihan tietoinen ratsastusloma. Nemo alkoi olla tuossa hieman turhan protestoiva, joten päätin antaa sille pari viikkoa täyttä lomaa ratsastuksesta, taluttanut ja juoksutellut olen jonkin verran. Muuten on saanut ulkoilla aamusta iltaan - osin yksin, osin kaverien kanssa, riippuen siitä miten herraa on kiinnostanut aidoissa pysyä. Nyt on onneksi pysynyt paremmin, tuossa pari päivää sitten tuli taas pitkästä aikaa läpi, vaikka Nemon omassa aitauksessa kulkee sähkökin ihan todella hyvin. Nyt kuitenkin Nemo pääsi tuon meidän johtajatamman kaveriksi taas, kun tehdään testiä, että pysyykö täysin vapaalla heinällä tamman kanssa, vai hakeutuuko silti tarhasta karkuteille. Lämppäriruuna siirrettiin väliaikaisesti Nemon tarhaan, jotta voidaan vähän seurailla sitäkin, onko sillä Nemon käytökseen merkitystä, onko se koko porukassa, yksin vai vain tamman kanssa. Se on kuitenkin jo todettu, että kun muut lähtevät maastoon tai pois näkyvistä ylipäätään, täytyy Nemo laittaa karsinaan. Muuten se on karkuteillä.

Hevoseni näyttää hieman vajaaälyiseltä...

Lokakuun puolivälissä ryhdyttiin Nemon kanssa hurjiksi ja lähdettiin 16.10 tutustumaan uusiin paikkoihin, kun Tuusulassa järjestettiin mätsäri. Ilmoitin poitsun ja sitten tulikin takapakkia... Kyyti ei meinannut millään järjestyä, sillä vaikka saisinkin itse kevyttä koppia vetää, en ole uskaltautunut vielä kokeilemaan. Auto löytyi omasta takaa, kopin sain vuokrattua kaverilta, mutta kuskiongelma meinasi pilata kaiken. Onneksi minulla on ihana miesystävä, joka suostui lähtemään kuskiksi, vaikkakin hieman vastahakoisesti. Sitten kuitenkin omasta autostani hajosi pakoputki ja jouduimme pohtimaan vetoautoa, onneksi kaverin kopin kokonaismassa on 1200kg ja miehen autolla saa vetää 1300kg. Niin sitten pakattiin traileri pikkurellun perään, ja juuri ja juuri laillisella yhdistelmällä huristeltiin mätsäriin.

En ehtinyt kovin paljoa harjoittelemaan, sillä ilmoittauduin aika viimetipassa ja meillä oli samalla viikolla jos jonkinmoista härdelliä. Varsinainen puunaus ja loppuviimeistelykin tapahtui vasta mätsäriaamuna, joten lähdettiin matkaan pölyisen ja irtokarvaisen hevosen kanssa, jolta muuten puuttui toinen etukenkäkin, kun ei ehditty kengittäjää saada ajoissa paikalle, enkä ehtinyt hakemaan kaverilta lainaan välineitä yhden irroitusta varten. Letityskin oli ihan tuskaista, mutta sain puolivalmiiksi ja sykeröt käänneltiin paikanpäällä hepan kävellessä pientä ympyrää.

Nemo lastautui kotona ihan kivasti, vähä ihmetteli, mutta tuli nätisti. Matkustikin rauhassa eikä perilläkään hötkyillyt trailerissa ollenkaan. Purkaminen sujui hyvin ja sain sykeröt käännettyä miehen taluttaessa Nemoa pienellä ympyrällä. Jepjep, sykeröt voi kääntää liikkeessäkin, ja kauniistikin vielä. Koska halusin antaa Nemon rauhassa ihmetellä paikkaa, otimme sen todella ajoissa autosta ulos ja taluttelinkin melkein pari tuntia Nemoa kentällä ennen kuin päästiin tutustumaan maneesiin ennen luokan alkua. Koin tuon taluttelun kuitenkin ihan hyödylliseksi, sillä vaikka Nemo ehkä hieman väsähtikin, se kuitenkin myös rauhoittui hyvin. Alkuun kulkeminen oli vauhdikasta käyntiä ja täyttä kyvyttömyyttä seisoa aloillaan, kun loppuviimein Nemo jopa malttoi pysähtyä lyhyiksi hetkiksi. Maneesissa olemista jännitin itse ehkä eniten, mutta aivan turhaan. Nemo oli hieman ihmeissään, mutta niin nätisti ja rauhassa kuin vain voi lapsiheppa olla. Muistan vieläkin hyvin Aapon ensireaktion Kerran maneesissa, joten tottakai jännitin miten Nemo reagoi, etenkin kun olen maassa enkä selässä. Nemo kuitenkin yllätti positiivisesti ja kuunteli hienosti mitä sen halusin tekevän. Vartin maneesitutustumisen jälkeen takaisin pihalle ja puolen tunnin odottelu omaa vuoroa.

Kun päästiin arvosteltavaksi Nemo oli todella fiksusti, vähän väsyneen oloinen kyllä, eikä olisi ihan jaksanut esiintyä edukseen, mutta olen tyytyväinen kuitenkin. Ravi ei ihan irronnut niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta toisaalta, Nemo olisi ehkä tarvinnut hieman enempi tilaa voidakseen ravata kunnolla. Saatiin kuitenkin hyvä arvostelu ja sininen ruusuke parikehästä. Oltiin siis parista parempia huonompia, ja meitä vastassa oli supersuloinen 5-vuotias tiikerinkirjava tamma, joka oli kyllä ehdottomasti omaakin silmää miellyttävä otus... Jouduimme siis Nemon kanssa vielä odottelemaan ulkona ennen kuin kaikki sinisen ruusukkeen saaneet otettiin vielä maneesiin bis-kehään etenevän nuoren valitsemista varten (ilmeisesti kaikki punaisen saaneet menivät automaattisesti bis-kehään).

Kotimatkalle lähtö olikin sitten yhtä kaaosta. Mieheni oli verkkakentän laidalla jutellut naapuritrailerin isännän kanssa ja aina kun jotain sanoin miehelleni, ivasi tämä naapuritraikun isäntä. Lastaustilanteessakin hänen piti tulla pällistelemään ja ärsyttämään, teki niin mieli käydä käsiksi, mutta avasin vain suusanallisen arkkuni ja annoin tulla täyslaidallisen - väsymys ja koko päivän kestänyt ärsytys miestä kohtaan purkautuivat totaaliräjähdyksenä siis. Pahoittelut vain naapuritraikkuun ja söpön tiikerinkirjavan tamman porukalle. Teidän isäntä pisti multa hermot todella tiukille. Loppupeleissä kävikin sitten niin, ettei Nemo meinannut lastautua, ja yhden nuoren orin porukka tuli jeesailemaan. Kiitosta vain, itsellä loppui usko totaalisesti, kun mieskään ei ohjeita kuunnellut.

Päällisin puolin siis meni kivasti, vaikka kyllä jäi harmittamaan, kun en saanut heppaihmistä itselle apukäsipariksi, olisi mennyt niin paljon helpommin tutun hevosihmisen kanssa, kuin täysin hevosia ymmärtämättömän miehen kanssa. Täytyy nyt vaan opetella itse vetämään traikkua ja hoitaa ne hommat yksin. Muuten ei päästä Nemon kanssa sitten millään kulkemaan...

Hakkuuaukealla oli vissiin jotain pelottavaa

Poseeraus 10+ ja sitä rataa?

"Se o moro! Meitsi häippäsee nyt. Kaverit syö jo..."

Mätsärin jälkeen jatkettiin vielä ratsastuslomaa ja touhuilin Nempan kanssa maastakäsin, käytiin myös metsäkävelyllä niin, että siskoni oli kaverinsa kanssa mukana, hän kuvaili meistä muutamia kuvia ja saatiin sitten ns. syysfototkin otettua, vaikka värit eivät kovin syksyisiä nyt olekaan. Seuraavaksi sitten talvikuvia, jos saisi niihin kivoja lumisia maisemia ja jotkut järkevät kuteet itsellekin päälle. Tuolloin Nemo kuitenkin oli yksi possu, se vain kiiruhti, pyöri ja pomppi. Mentiin ihan tuttua lenkkiä, mutta ei toi elukka vaan tykkää yksin pihasta poistua. Siksi näitä harjoitellaan. Yritettiin pihassa ottaa Nemosta kunnon rakennekuvaakin, mutta Nemo totesi vain "kiitti mulle riitti" ja häipyi paikalta pukin saattelemana - ei pysynytkään vapaana paikalla, vaikka yleensä on pysynyt. Oli vissiin vähän ärsyttävä kuvaustuokio. Meillä oli kuitenkin siskon kanssa hauskaa, hän niin harvoin käy mukana tallilla, että on oikeasti aika herkkua saada hänet mukaan. Ja vielä kameran kanssa. Ihana sisko <3.

Viime viikolla sain kasvattajalta Nemon kuvia niin vauva-ajoilta kuin nyt vähän isompanakin. Ja sain jopa julkaista niitä teille tänne nähtäväksi! En ala sen suurempia sepittelemään näistä, kun en tiedä. Olen kuitenkin jonkin verran pitänyt Nemon kasvattajan kanssa yhteyttä ja on ollut ilo huomata, että voin kysyä halutessani asioita häneltä ja hän kyselee itsekin välillä Nemon kuulumisia. Mielelläni hänelle niitä kuulumisia kerronkin, on tuo Nemppis vaan niin mahtavaksi hepaksi osoittautunut. Tässä nyt siis vauva-Nemosta kuvapläjäys:

En kestä noita koipia <3

Tässä on jo takasissa arvet, joten arvioisin että Nemo on tässä noin 1-2v.

Eilen könysinkin sitten vasta selkään tämän ratsastusloman jälkeen ja Nemolla riitti kyllä virtaa. Ei vastustellut ratsastajaa juuri lainkaan, oli vain innolla menossa eteenpäin eikä malttanut odottaa maastokaverien jalustinten säätelyä ja vöiden kiristelyä. Ravipätkillä olisi halunnut mennä varamammasta ohi ja mentiinkin välillä ihan minilaukkaa Netan perässä. Pukkejakin lensi, kun en antanut Nemon mennä viipottaa miten sattuu vaan pidin sen minulle sopivammassa vauhdissa ja askellajissa. Pariin otteeseen jouduin hihkaisemaan edellä menneelle tallinpitäjällemme tammansa kanssa, että hidastaa tai pysäyttää, kun Nemo alkoi temppuilemaan ihan tosissaan, onneksi tuolla Netta-tammalla on rauhoittava vaikutus Nemoonkin, sai itsekin hanskattua tilanteen paremmin, kun edellä oleva ratsukko on tyyni ja tarvittaessa juurikin hidastaa tai pysähtyy, jotta ongelmilta vältytään. Tätä se on nuoren kanssa, jossain vaiheessa päästään onneksi treenaamaan kentälle ja saadaan otettua erilaisia puomi- ja estetehtäviäkin mukaan, jolloin voidaan monipuolistaa treenejä paljon. Innolla odotan myös, että päästään taas tunneille, nyt meillä pääsee kentän rakennushommat etenemään, kun kaikki sovitut puut on kaadettu tieltä ja päästään rakennuspuuhiin. En malta odottaa! Lisäksi odotan, että saadaan lumi maahan ja päästään tekemään hankitreeniä.

Nemppiksen ruokinta

En muista avasinko koskaan blogin puolella Aapon ruokintaa, mutta Nemon ruokinnasta ajattelin tulla hieman kertoilemaan, sillä Nemon kanssa ruokintaa ei ole olluy ihan niin helppo suunnitella kuin Aapolla, etenkään kun haluan pitää ruokinnan mahdollisimman yksinkertaisena. En ole koskaan tykännyt ajatuksesta syöttää hevoselle monesta eri purkista ja pussukasta, joten Nemon kohdalla sopivan rehun löytäminen oli tosiaan omanlaisensa prosessi - Aapon kanssa valitsin vain sen perusteella, mikä sopii ja on suunniteltu erityisesti hyvälle rehunkäyttäjälle. Vertailinkin nyt Nemon kohdalla paljon eri ruokien sisältöjä, syöttömääriä ja hintoja, mutta sopivaa "säkkirehua" ei vain tuntunut löytyvän. Etenkään, kun laskujeni mukaan moni noin 20kg säkki olisi kestänyt suositussyöttömäärillä ehkä hyvällä tuurilla 2-3 viikkoa. Kilohinta toki edullinen, mutta jos pelkkiin hevosen ruokiin menee jo yli 50e/kk, on se mielestäni älytöntä. Lisäksi monissa näissä yleisimmissä ruuissa on syöttömäärät todella suuret, mitä en koe millään tapaa järkeväksi. Hevosen tärkein ravinto on kuitenkin hyvälaatuinen korsirehu, joten miksi sitten väkirehujen syöttömäärät ovat tolkuttoman suuret? Myönnettäköön, en ole koskaan ymmärtänyt syytä sille, että väkirehujen syöttömäärät ovat jopa 3-5 litraa päivässä.

Alkuun Nemo söi yksinkertaisesti pellavaa, soijaa ja kivennäistä, koska halusin päästä seuraamaan millainen rehunkäyttäjä Nemo on ja kaiken kukkuraksi poika tuli suoraan laitumelta, jonne ei ollut väkirehuja saanut lainkaan. Satunnaisesti laitoin pienen lorauksen (alle puoli desiä) öljyä sekaan. Tähän sitten luonnollisesti päälle vielä laidun/niitetty heinä, joiden kanssa meillä ei kyllä ole pihistelty. Kun päästiin muuttamaan uudelle tontille jatkoin jonkin aikaa samalla ruokinnalla, mutta tutkailin kokoajan eri vaihtoehtoja Nemon mutusteltavaksi. Racingin rehuja en ole uskaltanut syöttää, koska Nemo on nuorempana saanut allergisen reaktion Racingin kivennäisestä, vaikka varsinaisesti ei itselläni huonoja kokemuksia olekaan ja esimerkiksi Aapon kohdalla olin todella tyytyväinen Racingin Pony-rehuun. Kuitenkin olen sen verran pihi tyyppi, etten halua maksaa ruuista mitään tolkuttomia summia, varsinkaan jos säkki kestää korkeintaan pari viikkoa, joten monet rehumerkit hylkäsin jo mielestäni tähtitieteellisen hinnan vuoksi. Löysin kuitenkin facebookin kautta Martan Hamppu nimisen firman, joka mainosti hamppu-pohjaista Lento-rehua. Tutkailin tuota rehua jonkin verran ja päätin sitten loppupeleissä kokeilla sitä. Hevosille suositellaan 3-4dl syöttämäärää päivässä ja laskin, että 3dl syöttömäärällä pienin eli 5kg säkki riittää 28 päivää, joten riittoisaa rehu ainakin on! Vähän itseä toki hinta arvelutti, 5kg säkki maksaa 27e + postikulut päälle, Epäilin saanko säkkiä myytyä eteenpäin, jos Nemolle tuo rehu ei uppoakaan. Huoleni oli kuitenkin turha, Nemo on tykännyt Lennosta todella paljon ja syö puuronsa aina suurella ruokahalulla.

Lento, tässä näkyy hyvin mm. kuivattu punajuuri

Tilasin tuossa syyskuun alkupuolella siis tuon 5kg säkin Nemolle ja aloin syöttämään aluksi noin desiä päivässä ja muutaman päivän päästä nostin määrän 1,5dl päivässä. Koska Nemo saa tuon Lennon lisäksi soijaa, en ole halunnut ihan tuota suositusmäärää syöttää, varsinkaan kun tällä hetkellä meillä on liikutus kevyttä. Kun liikunnan määrä kasvaa kentän valmistuttua, aion nostaa Lennon määrän 2dl ja soijaa Nemo tulee saamaan saman 1,5dl kuin tälläkin hetkellä. Pellavaa Nemo ei nyt syö, koska koen sen saavan Lennosta kaiken tarpeellisen. Toki pidemmän päälle seuraillaan, josko täytyy tuo Lennon määrä nostaa sitten ihan suositusmääriin asti, mutta tällä hetkellä tuo "ponimäärä" vaikuttaa riittävän oikein hyvin.

Väkirehupuuronsa Nemo saa vaihtelevasti riippuen siitä mihin aikaan käydään hoitamassa vai onko jätetty vain boksiin odottamaan iltaa. Heinää Nemo syö kuitenkin lähestulkoon vapaasti, meillä lisätään tarhaan heinää noin 3-4 kertaa päivässä ja Nemolla ainakin on heinää riittänyt aika hyvin seuraavaan ruokintahetkeen asti. Muut ovat kyllä todellisia imureita, mutta nyt kun Nemo väliaikaisesti tarhailee yksin, on sillä heinää edessään käytännössä kokoajan. Hirmu fiksusti Nemo siis rajoittaa itse heinän syömistään eikä tosiaankaan syö yhtään enempää, kuin minkä jaksaa.

Soijarouhe, tämäkin hurjan riittoisaa, yksi säkki kestää useamman kuukauden!

Talliporukalla ollaan tekemässä Makanalle kimppatilausta, sieltä Nemolle tulee vielä biotiinia (jos saataisiin siitä apua kavioiden laatuun) ja psylliumia. Jahka tässä pakkaset tulee ja maa jäätyy kunnolla, aion syöttää Nemolle kuurin ihan siitä syystä, että jo ennen minulle tuloaan Nemolla on ollut hiekkaa mahassa. Biotiini tulee sitten ihan tuonne puuron sekaan, olen aikoinaan Aapollekin syöttänyt biotiinia ja koin siitä kyllä olevan apua niin karvan kuin kavioidenkin suhteen. Nemolla on lisäksi vähän hentoiset jouhet, vaikka harja melko paksu onkin. Toivon kuitenkin biotiinin vahvistavan myös Nemon jouhia.

Tällä nykyisellä ruokinnalla Nemo tuntuu olevan oikein tyytyväinen. Virtaa riittää liikkumiseen, jopa niin paljon, että kuskilla meinaa mennä hermot hepan pöllöilyyn. Ei Nemo paha ole tällä ruokinnalla, mutta kyllä tosiaan esimerkiksi hoitaessa ei oikein ole malttia enää seistä aloillaan ja ratsastaessakin Nemo tykkäisi stoppailla, peruutella ja mennä ihan miten itseä huvittaa sen sijaan, että kuuntelisi ratsastajan ohjeita suunnan ja vauhdin suhteen (ja toki jos ratsastaja yrittää ehdottaa reippaampaa vauhtia, tulee ahdistus, mitä seuraa stoppi - peruutus - pukitus -sarja).

Nemo nuolee kupin aina niin tyhjäksi kuin saa

Yritä nyt sit ottaa hitaalla pokkarilla kuvaa, kun toinen on syönyt koko naamallaan

Siispä vaikka Nemosta on tarkoitus tehdä harrastekilpuri, aion pyrkiä pitämään sen ruokinnan mahdollisimman yksinkertaisena, perustuen riittävään heinäruokintaan jota täydennetään lisärehuilla. Olen hevosharrastukseni aikana törmännyt moniin erilaisiin ruokintoihin ja päässyt itsekin syöttämään monesta eri purkista hoitaja-aikoinani. Vaikka itse en näin haluakaan toimia, ja välillä harmittelen entistä hoitohevostani, joka söi väkirehuja 30 litraa päivässä (turvotettuna siis tämä määrä, kuivana määrä oli noin 3-4 litraa). Puurossa oli seassa jos jonkinmoista kivennäistä, nivelvalmistetta ja muuta, mutta näin oli omistaja päättänyt, joten mössöjä syöteltiin. Itse en kuitenkaan omaani halua samalla mentaliteetilla ruokkia, joten katsotaan kuinka hyvin pystyn pitämään kiinni periaatteestani "vähempi on parempi".