maanantai 28. syyskuuta 2015

Harjoituskilpailut, HUI!

Meidän tallilla järjestettiin viikonloppuna harjoitusestekilpailut, joissa oli lähinnä oan tallin ratsukoita, yksi naapuritalliltakin saapui. Aapo pääsi menemään kolme starttia, koska ensimmäinen oli Ainon kanssa maapuomiluokassa ja muut kaksi sitten Fionan kanssa 50cm ja 70cm luokissa.

Aino meni oman luokkansa Fionan taluttamana käynnissä, hienosti ohjat ponin kaulalla ja raippaa kädessä poikittain pitäen. Tais pikkuneiti olla sitä mieltä, että maapuomit on amatööreille, niin ne voi mennä ilman ohjia. Fionalla puolestaan aika näppärä suoritus 50cm luokassa, ainoana uskalsi tehdä todella lyhyen tien uusinnassa, joka johti voittoon. 70cm tuli ikävä unohdus uusinnan ekalle esteelle, vaikka rata täysin sama kaikissa luokissa, ja siitä syystä uusinnasta hylky, vaikka perusrata puhdas. Huvittavinta näissä Fionan suorituksissa on se, että 50cm Aapo oli todella löysä ja rata ei tosiaan ollut parasta mahdollista hyppäämistä. 70cm Fiona sai Aapon hyvin hereille ja tempo oli perusradalla todella hyvä ja muutenkin rata oli todella sujuva, vaikkei laukat aina ihan oikein tulleetkaan. Ja kun sitten tosiaan tuli se harmillinen unohdus uusinnan ensimmäisen esteen suhteen, niin hylkyhän sieltä tuli uusinnasta. En viitsi kisoista sen suuremmin jaaritella, pääsette katsomaan vain kuvia meidän kisaradoista.














Kisojen jälkeen saatiin tallinpitäjältä lupa päästää Aapo tallilla  asuvan vuonoruuna Nesson kanssa vapaaksi kentälle ja voi että, pojat olivat aivan kavereita heti! Nesso on ensimmäinen vaalea hevonen, kenet Aapo on heti hyväksynyt ja pojat rapsuttelivatkin pitkään ja hartaasti toisiaan sulassa sovussa. Jouduttiin hieman houkuttelemaan, että saatiin pojat vähän hölkkäämään ja irroittelemaan pitkän kisapäivän päätteeksi. Pojat siis käytännössä itse loppuverryttelivät itseään, vaikka luonnollisesti me ihmiset sitten huolehdimme loppukäynneistä. Pakkohan poikien rakkaustuokiota ja juoksentelua oli kuvatakin, joten siitäkin muutama kuvanen tähän.

Pojat rapsutushetkellä, näin oltiin pitkään!



Kaksi lentävää lihapullaa!

maanantai 7. syyskuuta 2015

Hävettää

Edellisestä päivityksestä vierähtänyt taas aivan luvattoman paljon aikaa, ihan hävettää. Mulla olisi kyllä ollut intoa kirjoitella kuulumisia, mutta aika ja jaksaminen ei vaan oo oikein riittänyt. Onhan tässä kuitenkin tullut palattua pitkältä kesälomalta töihin ja syksykin on alkanut. Meillä on tallillakin tunnit alkaneet pyörimään ja Aapokin on päässyt mukaan alkeistunneille. Kivasti se tuntuu tunneilla toimivan ja Ainolle saadaankin lainailla vastapalveluksena sitten sopivaa pikkuponia, Petteriä.

Aino on muuten oppinut ravaamaan. On se jo kahdesti Petteriltä tippunutkin, mutta Aapon ravissa tyttö istuu todella hienosti. Ei tarvi pitää kiinni. Ihan itte Aino pyytää Aapoa raviin ja siellä se istua tönöttää pitäen ohjista kiinni. Raipalla koskee, jos poni hidastaa ilman lupaa. Komento on muutenkin kova, monet kerrat on Aino topakasti sanonut Aapolle, että "Aapo pysähDy!" Eihän se aina pysähdy kun Aino käskee, mutta treeniä treeniä.

Tallilla ehti avajaisetkin tossa reilu viikko sit olla. Fiona veti Aapon kanssa estenäytöksen, aika sujuvasti, vaikka pari kieltoa tulikin ponin alkaessa kyttäämään yleisöä. Estekorkeus taisi olla enimmillään yhdessä okserissa jotain metrin luokkaa loppupeleissä. Muutenkin Fiona on aika paljon käynyt nyt lähinnä hyppäämässä. Kyllä Fiona tuuppaileekin, mutta enemmän mä olen antanut Fionan hypätä, kun hän sen homman kuitenkin hallitsee paremmin kuin minä. Kivastihan toi poni kuitenkin Fionan kanssa toimii ja musta tuntuu, että Fiona oikeesti tykkää Aapon kanssa touhuta. Monesti tuntuu, että Fionaa vaan huvittaa jos Aapo possuilee, vaikka varmasti se välillä ärsyttääkin. Fiona ei kuitenkaan menetä totaalisesti hermojaan ponin kanssa, niinkuin mä itse monesti.

Oon itekin päässyt tunnille - tallikaveri pitää oman heppansa vuokraajalle noin kerran viikkoon tuntia ja mä sitten sain puhuttua itseni mukaan. Viime torstaina olin ekaa kertaa mukana ja voi vitsit. Enhän mä oikeesti osaa yhtään mitään. Nyt alan kyllä yrittämään päästä viikottain mukaan tunnille, ettei mee ihan harakoille tää harrastus. Vaikka periaatteessa mulle riittääkin, että Aapo liikkuu eteen, taakse ja kääntyy niin kyllä mä haluan osata sitä ratsastaa niin, ettei se kipeydy. Sattumoisin sain nakitettua tän kyseisen tallikaverin hepan vuokraajan kaverin käymään aina silloin tällöin Aapon selässä, jos sattuu kaverinsa mukana olemaan tallilla - saa ponikin välillä oikeasti meidän muuta tiimiä osaavamman ratsastajan selkäänsä.

Meille ei siis kuulu mitään järin ihmeellistä, mitä nyt Aapo on välillä oma ihana kamala itsensä ja vetää herneet nenään siitä, kun ei anna kaahottaa - näin kävi eilen ja meinasin löytää itseni keskeltä kuralätäkköä. Onneks oli satula! Asta käy maastoilemassa ponin kanssa, Fiona hyppää ja mä sit tuuppailen minkä kerkiän. Ihan hyvä työnjako meillä. Erppakin kävi ponia moikkailemassa pitkästä aikaa, kun avajaispäivän jälkeisenä päivänä päädyin ite kotona siivoilemaan eikä sit Fiona tai Asta tallille päässyt niin kysäisin sit Erpalta. On se hyvä, että on tämmöisiä ihmisiä tuttavapiirissä, keiltä voi apua tarvittaessa pyytää! Erppahan ratsastelee nykyään Aapon entistä tarha- ja tallikaveria Texasia, kun käy samalla tallilla missä poni asustaa. Texasistakin on tullut aika näppärän oloinen peli nyt - ainakin mitä oon kuvia nähnyt.

Tällä kertaa tuotan pettymyksen enkä lisää postaukseen kuvia - mulla olis kyllä iso kasa kuvia, joita on pitänyt postauksissakin käyttää, mutta enhän mä ole saanut kirjoitettua. Täytynee tehdä kuvapostaus loppukesän/alkusyksyn kuvasaldosta. Mitäs te semmoisesta tykkäisitte?

Muutenkin kertokaa vaan rohkeasti arvoisat lukijat, mikäli jotain tietynlaista postausta haluaisitte saada. Mä tiedän olevani tällä hetkellä valitettavan epäaktiivinen - yritän parhaani mukaan aktivoitua, mutta en voi luvata kuitenkaan mitään. Jos vaikka pääsis kuitenkin takas siihen 1-3 kertaa viikossa päivittelyyn, vähän sen perusteella miten on kuvia.

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...