Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa mitään materiaalia, kun aina on pimeää kun käy tallilla. Paitsi viikonloppuisin. Silloin on sentään mahdollisuus päästä valoisalla, mutta nykyään kun en asustele enää niin lähellä kaikkia kuvaustaitoisia kavereita, on kuvia tai videoita paljon vaikeampi saada. Toivon kuitenkin, että saataisiin sopiva määrä lunta ja kiva pikkupakkanen niin, että pystyy edelleen hyvin liikuttamaan. 

Kuulumisia kuitenkin haluan kertoa, vaikka postaukset pitkälti kuvattomia näin pimeään vuodenaikaan ovatkin. Jos haluaa kuvia katsella, niin instagramin puolelle pyrin päivittelemään useamman kerran viikossa jotain kuvien kanssa. Ihan ei päivittäin sinnekään kuulumisia tule, mutta viikoittain kyllä.

Meillähän on kaikenkaikkiaan sujunut kyllä tosi kivasti. Asta on käynyt ponia hoitelemassa jokusen kerran ja itse olen myös paljon Ainon kanssa touhunnut. Aino on intoutunut taas ratsastamaan, vaikka hoitaminen ja taluttelu taitavat vielä olla ne ykkösjutut. Ratsain mennään ihan vain taluttaen käyntiä Ainon jännityksen vuoksi, mutta mielestäni hienoin asia Ainon kohdalla on se, että hän haluaa itse  taluttaa ponin kentälle, nousta jakkaralta selkään ja sekä pyytää ponin liikkeelle että pysäyttää sen itse. Loppukäynnit pitää myös aina saada taluttaa. Kova tyttö se on myös harjailemaan ponia, tässä yhtenä iltana en meinannut millään saada Ainoa pois Aapon karsinasta, niin kova tarve oli neidillä harjata poniaan.

Ainon käytössä on ihan oma lasten satula sekä omat suojatkin. Satulassa luonnollisesti pinkki huopa ja suojat vaaleanpunaiset. Meidän normisatula on joutumassa kuitenkin vaihtoon, mullahan oli Aapon takaisin ostaessa sille olemassa satula, mutta odotuksista huolimatta se ei vaan istu kunnolla. Ratsastaessa satula ei tunnu liikkuvan selässä juurikaan, mutta kuitenkin selän molemmilta puolilta, sään takaa, menee karvat enempi tai vähempi ruttuun. Olemme kokeilleet erilaisia vaihtoehtoja karvojen ruttaantumisen estämiseksi, mutta mikään kokeilemistamme asioista ei ole auttanut. Siispä nyt on myynnissä sitten tuo aivan mielettömän kiva 16" estesatula, jonka olisin niin kovin toivonut sopivan Aapolle.

Tällä viikolla sain Aapon entisen bestiksen Nesson vanhan vuokraajan Noran visiitille ja meillä oli kyllä niin hauskaa tallilla, että ihan ikävä tuli meidän muutaman vuoden takaisia yhteisiä tallihetkiä. Aino sai ensin ratsastaa ja taisipa Norakin vähän yllättyä siitä miten hienosti Aino osasi itse kiivetä ponin kyytiin. Ainon ratsastettua Nora sai kokeilla ponia ja muisteltiinpa siinä, että on siitä ainakin 3 vuotta jo, kun Nora on viimeksi ponin selässä käynyt. Siitä huolimatta ilman satulaa meneminen ei ollut millään lailla este edes ajatustasolla, kun annoin mahdollisuuden ratsastaa ponilla. Samaksi tutuksi ja turvalliseksi poniksi Norakin Aapoa luonnehti, kuin mitä se oli ennen ratsastuskouluvisiittiään. Ja niinhän se on, selässä on aina yhtä tuttu ja turvallinen olo, kuin ennenkin. Noran kanssa puhuttiin myös, että jos meillä on Aapon vakitiimin kanssa tilanteita, ettei kukaan pääse, voin häneltä kysyä josko hän haluaisi käydä ponin hoitamassa.

Perjantaina pääsen tunnille Aapon kanssa, ja viikonloppuna pitäisi juhlia Ainon 6v synttäreitä. Niin se aika rientää, on aivan hämmentävää ajatella, että reilu 6v sitten Asta tuli tiimiimme Aapon hoitajaksi kun odotin viimeisilläni Ainoa ja ehti hoitaa ponia 3,5 vuotta ennen kuin se lähti ratsastuskouluun. Ja nyt saamme taas häärätä saman ponin kimpussa. Asta on kyllä ollut aivan luottohoitaja ja mä tosissani toivon, että hän pystyy käymään mahdollisimman säännöllisesti Aapoa hellimässä. Ainon juhlien vuoksi Asta onkin lupautunut poneilemaan tällä viikolla ja uskon, että hän kyllä nauttii saadessaan olla Aapon kanssa.

Tämän laskeskelun lisäksi tajusin tuossa eräänä päivänä, että siitä on jo 8 vuotta, kun ostin Aapon ensimmäistä kertaa itselleni! Ponihan on toki ihan maitovarsa-ajoilta tuttu, mutta 8-vuotta sitten tein siitä kaupat ja sain ihanuuden itselleni. Aapon kasvattajankin kanssa juttelin silloin kun sain kuulla ponin olevan tulossa myyntiin ja hänkin oli sitä mieltä, että poni täytyy saada takaisin tuttujen ihmisten keskelle. 

Viikko takana

Nyt on vietelty ponin kanssa taas ensimmäinen yhteinen viikko, oma motivaatio on kyllä niin korkealla nyt, kun on saanut ponin kotiin ja tallilla käyminen on taas suorastaan ihanaa verrattuna siihen, mitä se oli vajaa vuosi sitten, kun Nemon kanssa motivaatio katosi.

Tällä viikolla on tosiaan käyty koko vanhan tiimin voimin ponia hellimässä, kun Fiona kävi tiistaina ja Asta keskiviikkona. Asta oli kyllä aivan fiiliksissä ponin tapaamisesta ja sainkin häneltä tallikäynnin jälkeen monta viestiä, joissa hän hehkutti ponia. Mutta niinhän se on, ei Aapoa voi olla rakastamatta. Asta menee ensi viikollakin hoivailemaan Aapoa, mikä on todella kiva juttu, sillä matkan vuoksi Asta ei todennäköisesti pääse ihan joka viikkoa käymään ponia hoitelemassa. Fiona valitettavasti sairastui ja emme päässeet nyt viikonloppuna toteuttamaan alkuviikosta suunnittelemaamme estetreeniä, mutta kävin sitten itse eilen kevyesti tuuppailemassa ja tänään sain siskoni mukaan tallille kuvailemaan. Täytyy toivoa, että Fiona nyt pikaisesti paranisi ja pääsisi ponia ratsastelemaan.

Ekat laukat yritin saada vähän vauhtia poniin, ei se raukka enää edes uskalla pyynnöstä mennä "täysii"

Laukkojen jälkeen ravi oli vähän parempi jo, mutta vielä ei olla ihan niin pitkällä mahan alla takasen kanssa kuin ennen

Tänään myös tallikaverini Dominika kokeili Aapoa, sillä meillä oli jo aikoinaan Nemon kanssa puhe, että hän olisi sitä kokeillut, mutta se jäi toteuttamatta. Nyt sitten hän pääsi Aapoa kokeilemaan ja onhan tuo 9v ponipallero aivan erilainen kuin hänen vanhuuden jäykkä 26v hevosensa. Hauskaa oli kyllä nähdä kaveria välillä jonkun muun kuin omansa selässä. Itse menin hänen jälkeensä sitten ja yritin saada ponia liikkumaan kunnolla eteen. Olen tällä viikolla huomannut, että Aapo jää todella herkästi kipittämään pohkeen taakse ja nyt sitten halusin saada sen irti oikealta ja liikkumaan paremmin eteen. Tein siis lähinnä voltteja sekä ympyröitä saadakseni ponin venyttämään kylkiään ja hieman väistöjä aktivoidakseni takaosaa. Alkulaukat yritin usuttaa ponia hieman reippaampaan menoon, jotta se ottaisi pidempää askelta ja venyttäisi siten isolla laukalla koko kroppaansa. Kun poni alkoi  tuntumaan kivalta pyysin siskoani rakentamaan meille pienen esteen kentälle ja tulin sitä muutaman kerran.

Laskeskelin, että en ole varmaan kolmeen vuoteen hypännyt Aapolla, sillä kun Fiona alkoi aikoinaan Aapolla käymään, luovutin hyppyhommat suosiolla hänelle. Nyt halusinkin sitten päästä kokeilemaan miten meillä hyppyhommat vielä sujuvat ja kivastihan poni meni. Se oli aivan intoa täynnä ja esteen jälkeen poni teki tutut pää alas ja heilutus -liikkeensä. Itse vain nauroin selässä, sillä poni tuntui niin tutulta. Ei otettu montaa hyppyä, ehkä 4 ristikolle ja 2 pystylle, sillä Aapo oli niin intoa täynnä ettei se oikein malttanut ennen estetta odottaa ratsastajaa. Kuitenkin saatiin omaan makuuni todella kivoja ja onnistuneita hyppyjä, vaikka meninkin pitkillä jalustimilla ja rehellisesti sanottuna olin hetkittäin aivan hukassa oman istuntani kanssa. Onneksi Aapo on tottunut siihen, että saatan välillä olla ratsailla hukassa kuin lumiukko, sillä se vain mennä puksutti tyytyväisenä.

Päivän paras hyppy!

Liiankin tuttua, mutta niin hauskaa pitkästä aikaa!

Meillä suurimmat tavoitteet nyt loppuvuoteen on ehdottomasti ponin jumppaaminen siten, että saadaan se edestä pehmeämmäksi ja takapää paremmin mukaan. Tällä hetkellä ollaan jouduttu tekemään huomattavasti menneitä vuosia pidemmät alkuverryttelyt, jotta Aapon saa liikkumaan yhtään isommalla liikkeellä. Se hieman harmittaa, sillä ainakaan itsellä ei ole lapsen vuoksi mahdollisuutta ratsastaa arkena liki 2h, josta puolet pelkkää alkuverryttelyä. Toisena tavoitteena on saada korjailtua kavioita, jotka ovat huomattavasti pystymmät kuin ponin pois myydessäni ja rokotusten korjaaminen ajantasalle. Toki kavioiden osalta Aapollahan on varsinkin etusten linja lavasta alaspäin ollut aina aika pysty, mutta omaan silmääni ainakin kaviot ovat tuon pystyn linjan huomioiden hieman liian pystyt tällä hetkellä ja samaa on myös moni muu ponin kavioita viime päivinä nähnyt sanonut. Liikkeessä huomaa, ettei kavio pyörähdä niin hyvin, kuin sen pitäisi ja miten se on aiemmin pyörähtänyt, vaan liike töksähtää normaalia enemmän. Takaset ovat myös pystymmät kuin ennen, omaan silmääni näyttää siltä kuin ne olisi kengitetty samaan tapaan kuin etuset ja niitäkin olen useammankin itseäni kokeneemman kanssa pohtinut, että hieman turhan pystyt ovat kaviot ja kannat kasvaneet liikaa.

Aino on myös luvannut tsempata ponihommissa, kovasti se harjailee ja on innokkaasti taluttamassa ponia, mutta ratsaille saaminen on vielä hieman haastavaa. Ainolla pääsi tulemaan vähän ikäviä kokemuksia tuossa alkusyksystä ja sen vuoksi ratsastaminen jännittää kovasti. Eilen pikkuneiti käveli muutaman kierroksen talutettuna ja tänään puoli kierrosta. Ennemmin tuo taitaa talutella poniaan.

Kauhiasti jännittää, mutta onneksi täti pitää jalasta kiinni

"Äiti Aapo kävelee ihan yhtä hienosti kun ennenki! Hieno poika Aapo!"

Tuhlaajapoika palasi kotiin

Yksi mun suurimmista unelmistani toteutui viime viikonloppuna, kun suuntasin lauantaina auton keulan kohti pohjoista ja lähdin pitkälle ajomatkalle. Matkalla pysähdyttiin perhetuttujen luo yöpymään ja sunnuntaina aamulla lähdettiin aikaisin jatkamaan matkaa kohti Oulunsaloa. Perillä odottikin sitten mun elämäni poni, jota olin tullut hakemaan takaisin kotiin.

Aapo osoitti tunnistavansa ja muistavansa napakalla hirnahduksella heti kun se kuuli ääneni ja näki minun lähestyvän karsinaa. Karsinassa ponilapsi painoi pään syliin ja suorastaan kerjäsi huomiota. Pitkään siinä sitten pussailtiinkin toinen toistamme ennen kuin pääsin allekirjoittelemaan ponista papereita.

Puoli yhdentoista aikaan aloin laittamaan ponia traikkuun, ja sehän käveli sinne tuttuun tapaan porkkanan perässä sen kummempia kyselemättä. Kuitenkin edellisen kerran ponia on lastattu silloin toukokuussa 2016, kun se muutti Oulunsaloon. Edessä olikin sitten pitkä matka takaisin etelään, ja ensimmäinen pidempi pysähdys tehtiin taas perhetuttujen luona, kun haukattiin itse vähän syötävää. Aapolla oli siinä vaiheessa jo heinät melkein kokonaan loppu, mutta ei se tuntunut ponia haittaavan.

Valittiin vähän huono reitti perhetutuilta lähtiessä ja jouduttiin ajamaan todella mutkikasta pikkutietä, Aapo kuitenkin matkusti todella rauhallisesti ja näinollen päästiin Nokialle ilman mitään ongelmaa. Siellä tehtiin kuskin vaihto ja siinä vaiheessa ei todellakaan ollut heinää enää lainkaan jäljellä. Syötin muutaman porkkanan ponille ennen kuin jatkettiin matkaa.

Itselleni tämä reissu oli ensimmäinen, kun vedin heppakoppia, mutta ihan näppärästi se sujui. Sain jopa ajettua Klaukkalan läpi ilman ongelmia ja tallin pihaankin päästiin oikein hyvin.

Perillä Aapo ei oikein olisi malttanut odottaa trailerista poispääsyä, mutta eipä se suurempia töhöillyt kuitenkaan. Sinne se jäi onnellisena syömään heinää, kun itse lähdettiin vielä yötä vasten palauttamaan traileria. Sellainen 10h meni ponin paluumatkaan takaisin kotiin.

Ikäväkseni jouduin sitten eilen huomaamaan, että ponilla on etujaloissa kasvanut kaviot vinoiksi ja takasiin on kasvatettu ihan hirmuisen paljon kantoja. Tulee kengittäjälle hieman hommaa, kun aletaan niitä korjaamaan taas sellaisiksi, että ponin on niillä helpompi liikkua. Tällä hetkellä sen kaikki kaviot ovat paljon pystymmät kuin koskaan aiemmin ja lisäksi rokotusohjelman joutuu aloittamaan täysin alusta. Aapo olisi pitänyt silloin 2016 rokottaa viimeistään lokakuussa, mutta se on rokotettu vasta joulukuussa, joten rokotusväli on päässyt venähtämään 14kk mittaiseksi. Näinollen poni ei ole kilpailukelpoinen ennen kuin sen rokotusohjelma on aloitettu kokonaan alusta.

Ratsastuksellisestikin siinä on aika paljon hommaa, sillä ainakin pyllyn lihaksisto on heikentynyt huomattavasti ja alakaula kasvanut. Projektia pukkaa siis, mutta onneksi mulla on maailman parhaat Fiona ja Asta jälleen touhuissa mukana ja poni saa niin paljon huomiota, kuin sille vain jaksaa antaa. Luonnollisestikin eilen kiipesin nimittäin itse selkään heti, tänään oli Fionan vuoro ja huomenna Asta käy toivottelemassa ponin tervetulleeksi takaisin kotiin. Aino menee ratsaille vasta lauantaina, sillä hän ei halua ratsastaa pimeässä ja vähän kuulemma jännittääkin mennä taas Aapon selkään. Ilo oli kuitenkin suuri, kun neiti pääsi tänään ponin näkemään ja sitä hoivailemaan.