Tunnilla taas

Reilun vuoden tauon jälkeen päästiin tuossa lokakuun alussa taas meille sen tutun ja turvallisen opettajan tunnille. Olinkin tuona kyseisenä maanantaina todella hyvissä ajoin tallilla ja viimetipassa kyselin paria kaveria kuvailemaankin. Onnekseni sain kuin sainkin kaverin mukaani kuvailemaan, itseasiassa ihan kaksin kappalein. Toinen kuvasi videota ja toinen sitten kuvia. Postaukseen kuitenkin tuli nyt vain kuvat, sillä en ole saanut editoitua videota klippien suuren määrän vuoksi.

Ehdin kivasti verkkailla Nemon käynnissä ja ravissa ennen tunnin alkua, joka aloitettiinkin käyntityöskentelyllä. Ei tehty mitään vaikeaa, lähinnä korjattiin mun istuntani ensin oikeaan asentoon ja sitten katsottiin, että saadaan Nemo liikkumaan sopivassa tahdissa ja astumaan alleen. Lähtökohtaisesti ajatus oli se, että ei katsota missä pää menee, vaan miten jalat toimivat. Sieltä se pääkin sitten asettui hyville asemille, kun saatiin jalat toimimaan toivotusti. Nemon kohdalla käynti ei todellakaan ole sen paras mahdollinen askellaji, vaikka käynti onkin nyt ollut melkoisen hyvää ja aktiivista. Täytyy kuitenkin myöntää, että ihan liian vähän tulee käyntiä työstettyä, mutta ehkäpä tässä nyt saisi aktivoiduttua sillä saralla ja työstettyä käyntiäkin paremmaksi. 

Ravissa jatkoimme hyvin samaa teemaa kuin käynnissäkin, kuskin asentoa korjattiin ensin ja sitten lähdettiin tekemään hevosen liikkeelle taikoja. Kun sain itse oman kevennyksen oikeaan asentoon ja muutenkin istunnan hyväksi, alkoi Nemokin liikkumaan aivan eri tavalla. Ei siis tehty todellakaan mitään älyttömän vaikeita tehtäviä, voltteja, ympyröitä ja suunnanmuutoksia lävistäjällä käyntisiirtymällä tai kevennyksen vaihdolla. Tärkeää oli saada käännökset onnistumaan, omat kädet pysymään omilla paikoillaan ja ymmärtää pohkeen oikea-aikainen käyttö. Hevonenhan toimi tosi kivasti heti, kun kuski tajusi jutun juonen ja sai annettua avut juuri silloin kun oli tarvis. Pystyin jopa tuntemaan sen, koska Nemo otti sisätakajalkaa paremmin alle voltilla! 

Laukat eivät ihan hirmuisen hyvin sujuneet, nostot olivat jokseenkin hätäisiä ja Nemo meinasi kaahottaa laukassa niin, että tuntui kuin jarrut olisivat kadonneet. Kuitenkin kun sain kiinni ideasta istua takajalkojen päällä rauhoittui laukkakin, mutta tosiaan laukka ei ollut eilen meidän vahvuus millään lailla. Tarvitaan kuitenkin laukassa vielä paljon treeniä, koska vaikka laukat sujuvat aina välillä tosi kivasti, tulee tällä hetkellä melko usein näitä päiviä kun Nemo meinaa vain kaahottaa. Pyritään nyt kuitenkin siihen, että saataisiin tehtyä paljon laadukkaita, hyviä nostoja, jolloin tulisi voimaa lisää ja sitä kautta laukkaaminen tulisi Nemolle helpommaksi. Lisäksi täytyy nyt yrittää päästä mahdollisimman paljon tekemään edes käyntimaastoja kaverin kanssa, jotta saisi liikuntaan enemmän monipuolisuutta ja mielestäni maastossa saa kivasti treenattua hevosta, jos vain on mäkiä käytössä.

Tuosta kyseisestä tunnista tulin uskomattoman hyvälle tuulelle, koska saatiin paljon onnistumisia ja tehtiin asiat niin, että homma pysyi todella helppona ja yksinkertaisena. Ei kiinnitetty liiaksi huomiota tuntumaan, pään ja kaulan asentoon tai muuhun vastaavaan, vaan lähdettiin sieltä oman istunnan kautta hakemaan tahtia hevoseen ja niin vain se pää ja kaulakin sieltä löysi sitten oman paikkansa.

Nyt olisi pyrkimyksenä jatkaa säännöllistä tunneilla käymistä ja jatkaa tätä kehittymisputkea mikä meillä nyt on ollut. Valitettavasti joka viikko ei pystytä tuntia järkkäämään, mutta jos nyt pari kertaa kuussa saataisiin opettajan kanssa aikataulut yhdistettyä, olisin todella onnellinen.

Tämän kyseisen tunnin jälkeen meillä on ehtinyt myös sattua yhtä jos toista. Koska olen näitä kuvia odotellut, en ole jaksanut päivitellä erikseen muita asioita ja siksi päivittelen nyt tähän pikaisesti muitakin kuulumisia.

Ehdimme käydä syksyn aikana muistaakseni yhdellä tunnilla tämän kuvin ja videoin ikuistetun tunnin lisäksi. Sen jälkeen ei olla ehditty sopimaan uusia tunteja sileällä. Esteitä taidettiin hypätä pari kertaa, mutta sattuneista syistä hyppääminenkin sitten pääsi jäämään. Kerran yksi tallikaveri otti Nemolla pikkuhyppyjä, ja kivasti tuo kyseinen vasta 12-vuotias kaveri Nemon kanssa pikkuesteitä hyppäsi.

Marraskuun alussa meillä vaihtui tallipaikka ja olemme nyt pienehköllä maneesittomalla tallilla. Onneksi vajaan 2km päässä on maneesi, jota saa vuokrattua, mutta vielä emme ole sinne ehtineet. Ennen muuttoa Nemo nimittäin tiputti toisen etukenkänsä ja kehitti vielä kaviopaiseenkin sitten. Tuota paisetta ei ensin meinannut löytyä, joten laitettiin kenkä pohjallisen ja silikonin kanssa, mutta viikkoa myöhemmin sitten paisekin löytyi. Sitä hoideltiin viikko ja tällä viikolla saatiin kenkä takaisin jalkaan ja päästiin jatkamaan liikuttelua. Nemo ehti seistä tässä 3 viikkoa, joten eilen liikuttelin vain varovaisesti käynnissä ja ravissa. Tänään tuli vapaapäivä lapsen joulujuhlan vuoksi ja huomenna ajattelin juoksuttaa Nemon.

Viikonloppuna ajatuksenani on ratsastaa uudemman kerran ja toivottavasti Nemo malttaisi keskittyä paremmin kuin eilen. Kun päästään taas liikuttelemaan, yritän saada sovittua taas tunteja ja lisäksi meillä on suunnitteilla lähteä käymään traikulla yhden entisen tallikaverin hepan nykyisellä tallilla. Siinä vaiheessa, kun sinne päästään, on tarkoitus ottaa pientä hyppytreeniä isossa maneesissa hyvällä pohjalla.

Ei menny ihan putkeen se valmennus...

Tämän viikon perjantaina meillä kävi tallilla Minna Reino valmentamassa. Päätin itsekin osallistua Nemon kanssa 30min mittaiseen valmennussessioon ja odotin tuota kyseistä valmennusta innolla. Valitettavasti into vaihtui suureen pettymykseen ja toteamukseen, ettei kyseinen valmentaja ole meille sopiva. Ymmärrän kyllä miksi hän haki tiettyjä asioita minun ja Nemon kanssa, mutta fakta on se, että me ei todellakaan oltu vielä valmiita siihen muotoon ja tuntumaan mitä Minna meiltä vaati. Emme siis tosiaan tehmeet ihmeempiä, lähinnä vaadimme hevosta tuntumalle, mutta kun itse olen yli vuoden nyt Nemoa ratsastanut huomattavasti kevyemmällä tuntumalla, niin äkillinen napakampi ohja ja tuntuma sai meiltä molemmilta pasmat sekaisin. Erityisesti itseäni jäi harmittamaan se, että en tajunnut sanoa tämän vaaditun tuntuman olevan liian vaativa meille. Vaikka valmennuksen alussa kerroinkin, että Nemo on 5v ja vasta reilun vuoden ajan ratsastettu, tosin siten, että tämä alkuvuosi on ollut melkein kokonaan taukoa ratsastuksesta, ei Minna tuntunut ottavan sitä millään lailla huomioon. Koska Nemoa on vasta reilu vuosi ratsastettu ja se on tosiaan ollut koko alkuvuoden todella kevyellä liikutuksella lähinnä pohjien vuoksi, itse en koe sen olevan vielä lihaksistoltaan ja fyysiseltä kunnoltaan valmis kantamaan itseään niin korkeassa ja lyhyessä muodossa, kuin meiltä perjantaina vaadittiin. Etenkään kovin pitkiä aikoja. Toki se pätkittäin jaksaa ja pystyy, mutta jos pitää oikeasti monta kierrosta jaksaa ravata lyhyessä ja korkeassa muodossa, niin ei vaan yksinkertaisesti voi olettaa tuollaisen huomattavasti vähemmän ratsastetun 5-vuotiaan jaksavan.

Lopulta jouduinkin toteamaan, etten enää uskalla olla selässä, kun Nemo laittoi aivan ranttaliksi pukittamalla, pomppimalla ja muutenkin vastustelemalla. Onneksi meillä kuitenkin on tallilla oikeita teiniapinoita ja kaverini Ronja kävi sitten Nemon selässä ja sai sen liikkumaan eteen sen sijaan, että olisi pomppinut paikoillaan ja riehunut. Puhuimmekin sitten, että Ronja ratsastaa nyt pari viikkoa lisäkseni Nemoa, jotta saadaan siltä tuollainen pölhöily pois. Emme aio vaatia niin tiukkaa pakettia mitä Minna vaati, mutta vaaditaan kuitenkin parempaa reagointia jalkaan. Ja nimenomaan siksi Ronja saa käydä Nemon selässä apunani, että hän ei säikähdä vaikka Nemo hermostuisikin ja temppuilisi. Luonnollisestikin itse olen mukana, mutta napakampana ja paremman tasapainon omaavana Ronja saa mennä valvovan silmäni alla Nemolla.

Tarkemmin en tuosta Minnan valmennuksesta nyt kuitenkaan kerro, sillä en halua sitä sen suuremmin muistella. Huono maku jäi suuhun ja sillä selvä. Hänen valmennuksiin emme enää hakeudu vaan katsotaan jos löytyisi joku muu meille sopiva, kunnes tallinpitäjämme pystyy alkaa pitämään meille säännöllisesti tunteja. Onneksi tallinpitäjällämme on muitakin ideoita meille valmentajaksi, näillä näkymin aiomme mennä Nemon kanssa yhdelle estevalmentajalle, jonka valmennettavana tallinpitäjämme käy yhden nuoren ponin kanssa.

Oma mielipiteeni on, että vasta reilun vuoden ajan ratsastetulle 5-vuotiaalle tää on vähän liian tiukka muoto...

Nemoa alko vituttamaan...

Valmennuksen jäljiltä Nemo sai olla laitumella eilisen ja tänään sitten menin itse. Otettiin pikkuhyppyjä, joista ei valitettavasti ole kuvia, mutta Nemo oli ihan super. Ratsastin sitä sillä tuntumalla, millä ollaan menty (ja itseasiassa sekin tuntuma on napakampi kuin alkuaikoina, vielä vain ei olla siinä pisteessä, että saisin oikeasti pitää ohjan todella lyhyenä ja todella napakalla tuntumalla) ja se toimi aivan mahtavasti. Kaikki pidätteet menivät läpi, ei vastustelua tai mitään. Pari kertaa meinasi vähän puskea lapa edellä toisessa päädyssä, mutta ei ollenkaan pahasti. En viitsinyt montaa hyppyä ottaa, mutta tultiin muuten meidän eka sarja, tosin ravissa vaikka siinä olisi ollut yhden askeleen laukkaväli. Nemo oli hieno!

Postauksen kuvat ovat perjantain valmennuksesta, tallikaverini Ronjan kuvaamina.

Haluan vielä loppuun muistuttaa, että vaikka itse en kokenut kyseistä valmentajaa meille sopivaksi, en silti epäile etteikö hän olisi hyvä valmentaja. Varmasti hän on sopiva monelle muulle ratsukolle, mutta ainakaan tällä hetkellä hän ei meille sovi.

Ratsailla taas

Jes, pohjat on lumentulon myötä taas kunnossa ja saatiin tallinpitäjän kanssa aikataulutkin osumaan yksiin siten, että päästiin Nemon kanssa tänään tunnille. Viimeksi olen ratsastanut muistaakseni lokakuussa, ja silloinkin on tehty maastolenkki. Toki tässä muuton jälkeen tuli kertaalleen selässä käytyä käpyttelemässä, kun testailtiin tallikaverilta yleispenkkiä, mutta sitä en kovin ratsastukseksi laske. Koska Nemo on liikkunut viimeaikoina niin kevyesti, oltiin ihan sillä mielellä liikenteessä, että katsotaan miten heppa toimii ja tallinpitäjämme pääsee vähän näkemään millainen se on ratsastajan kanssa. Jo varustaessa Nemo oli oikea tättähäärä ja jouduin sitä muutamaan kertaan hieman ojentamaan. Saatiin kuitenkin kamppeet niskaan niin kuskille kuin ratsullekin ja sitten laidunlohkolle, jonka pohja sallii tällä hetkellä käytön.

Selkään noustessa Nemo meinasi pistää ranttaliksi ja yritti lähteä liikkeelle sekä pyöriä jatkuvasti. Parit napakat ärähdykset ja pääsin selkäänkin. Kävellessä Nemo yritti vetää palkokasvia syvälle nenuun ja meinasi siinä vähän etupääkin kevetä turhan paljon, kun oltiin eri mieltä siitä mihin mennään. Päästiin kuitenkin käpyttelemään ja hiljalleen tekemään töitäkin. Aloiteltiin ihan käynnissä ympyrällä työstämään takapään moottoria paremmin mukaan ja nenää sopivalle korkeudelle. Nemo meinasi kuitenkin kokoajan jännittyä kovin ja tarjota ravia, siispä otettiin melko nopeasti ravityöskentelyä, jotta saatiin virtoja pois ja heppa rauhoittumaan. Ravissa työstettiin samalla idealla kuin käynnissä - rentoa isoa ravia eteen hyvällä moottorilla ja selkä ylhäällä. Oikea kierros oli hyvä ja Nemo meni hienosti, vasemmassa puski sisälavalla ja tuuppasi takapään ulos. Tuntui myös hieman jäykältä vasemmalle, mitä pidän hyvin todennäköisenä, sillä Nemolle on ollut juoksuttaessakin viime aikoina vasen kierros selkeästi hankalampi kuin oikea.

Nemoa vähän epäilyttää tää homma nyt

Kun ravi alkoi ympyrällä sujua, otimme välikäynnit joiden jälkeen jatkettiin suoralla uralla. Alkuun mentiin ihan vain kulmia huolella ja pikkuhiljaa lisättiin sekaan suunnanvaihtoja lävistäjällä. Nemo toimi todella kivasti, mutta kuskilla oli vähän nappulat ajoittain hukassa, joka toki sotki heppaakin. Loppupeleissä Nemo myös alkoi viskomaan päätään ilmoittaakseen ettei jaksa enää. Siinä vaiheessa otettiin yksi hyvä kulma jonka jälkeen vain reipasta isoa ravia eteen. Hiljalleen käyntiin ja loppukäynnit sitten taluttaen.

Tunnin jälkeen Nemo sai kuivatella tallissa useamman tunnin, kun päädyin vielä kuvailemaan tallinpitäjän hepan juoksutusta ja toisen tallikaverin ponin irtojuoksutusta. Kuvailujen jälkeen rakenneltiin vielä uusi hieno pöytätaso rehulaarien ylle. Tai no, apukäsinähän siinä tuli toimittua ja yleisönä. Pitkän puoleinen tallipäivä tuli kyllä pidettyä, aamulla yhdeksän aikaan lähdin kotoa ja palasin vasta neljän jälkeen. Hupsista. Saan olla Nemoon kuitenkin hurjan tyytyväinen, sillä vaikka pöytätason rakennushommissa tuli yhtä jos toista mekkalaa, ei herra herkkäsielu hermostunut karsinassa yhtään. Lähinnä ihmetteli miksei jo pääse akaisin ulos omaan pihattomökkiin mussuttamaan heiniä.

Kunnollinen asetus ja sitä rataa?

Tunnille kuvausavuksi sain tallikaverin, jolle suuren suuri kiitos kuvaamisesta. Keli ei ollut kuvaamisen kannalta todellakaan ihanteellinen, kun oli pirun kylmä tuuli ja melkoinen lumipyrykin vaivasi. Kelin vaikutuksen näkee kyllä kuvissa hyvin, lumipyry oli tosiaan melkoinen! Ja viima kävi kovasti kasvoihin. Suoraan sanottuna, todella inhottava talvikeli. Nemokin oli tunnin jälkeen aivan lumiukko, sen verran kertyi niin pyllyn päälle kuin kaulaankin lunta.

Huomenissa mennään Ainon kanssa yhdessä tallille, liikutellaan Nemoa ja ehkä nostan Ainonkin kyytiin hillumaan. Vielä en ole sen suuremmin suunnitellut, että mitä Nemon kanssa tehdään. Riippuu paljon siitä millainen keli on (onneksi ei pitäisi olla kylmä) ja onko tallilla minkä verran porukkaa. Todennäköisesti kuitenkin ainakin käväisen Nemon selässä rennosti keventelemässä isoa ravia, jotta ei ihan heppa jäykisty tästä päivästä. Lisäksi varmaan venytellään ja touhuillaan maastakäsin, kun Ainokin on mukana.

Kuski tais unohtaa mitä on tuntuma...

Synkyn valmennuksessa

Pääsinpäs minäkin nauttimaan ihan  ratsastajan roolissa tuossa pääsiäisviikonloppuna Synkyn valmennuksesta, kun tallilla sellainen järjestettiin. Valmennus oli kolmipäiväinen, mutta valitettavasti itse jouduin viimeisen päivän jättämään välistä Ainolla puhjenneen enterorokon ja sen myötä tulleen päivystyskäynnin myötä. Yleensähän olen ollut vain sivustaseuraajana Synkyn valmennuksien osalta, sillä Fiona on meillä ollut se aktiivisemmin valmentautuva osapuoli. Tämän pääsiäisviikonlopun perusteella tosin olen päättänyt, että uuden hepan kanssa meitä valmentaa molempia sitten Synkky. Onpahan sitten yhtenäinen linja sekä Fionan että minun valmentajallani!

Ensimmäisellä tunnilla, perjantaina, katsottiin vain istuntaa. Mulla oli omassa istunnassa muutamia pikkujuttuja, joista osan jo tiesinkin ja osa sitten uusia juttuja. Lähinnä korjattiin jalan paikkaa, jalustinpituutta (jouduin lyhentämään ainakin yhden reijän ja silloinkin Synkky mietti onko liian pitkä jalustin!) sekä yläkropan asentoa. Sain kivoja ahaa-elämyksiä ja oli hauska huomata, että oikeasti se uusi asento tuntui jopa hyvältä, kunhan muisti pitää asennon kunnossa.

Kuski ei ihan istu oikein... (c) Pihla H.

Laukkatyöskentelyssä vähän Aapo oli ensin tahmea oikealle, mutta laukkasi kivasti. Vasemmalle poni sitten innostui ja meinasi kiikuttaa. Aika yllättävää sinällään, mutta ehkä ponia ahdisti kolme muuta ponia samalla ympyrällä. Saipa poni kiskaistua multa ahterin irti penkistä ja meni sitten sen vuoksi heti saada poni kunnolla kontrolliin. Ohjattavuus oli ok, mutta pidätteet eivät tahtoneet ihan mennä läpi. Kun ahteri pysyi penkissä ja pidin ohjat normaalia napakammalla tuntumalla, saatiin tosi kivaa laukkaa.

Seuraavalla kerralla saatiin osallistujaporukan kanssa houkuteltua yksi Pihla kuvaamaan ja hän kiltisti paleli osan molemmista valmennuksista kentän laidalla. Kaikki postauksen kuvat ovatkin hänen kuvaamiaan. Suurkiitokset näistä!

Tällä toisella kerralla tehtiin alkuun ihan perustyöskentelyä, voltteja, ympyröitä ja siirtymisiä niin askellajien välillä kuin sisälläkin. Aapo oli muuten ihan jees, mutta roikkui taas pirulainen oikealla. Ja kyllä muuten ärsytti! Saatiin kuitenkin Synkyn kanssa yhteistyöllä ponia vähän irti ja sitä myöden lopputunti meni alkutuntia paremmin.

Hän on hurjan söpö! (c) Pihla H.

(c) Pihla H.

Tehtiin myös reilun viikon päästä olevissa Savijärven koulukisoissa olevaa C-merkkirataa, sillä tallilta on pieni porukka lähdössä sinne kilpailemaan. Itse olen ollut hieman kahden vaiheilla, että lähteäkö vaiko ei, mutta taidan tällä kertaa jättää välistä.

Rata meni ihan ok, itse vähän hätäilin, mistä tulikin palautetta, mutta suotakoon se mulle itselleni anteeksi. Poni oli kuitenkin kiva, siirtymät tuli aika kivasti siinä missä tahdoin. Osa aavistuksen myöhässä, mutta suurin osa onnistui.

Loppuverryttelyssä Aapo olikin sitten ihan superhyvä, vähän tuntui siltä että poni alkoi vasta loppuverryttelyssä lämpenemään ja Synkkykin sanoi, että Aapolla alkaa nyt vasta olemaan työmoodi päällä. Yleensä mä tykkäänkin itse tehdä alkuverkan ponin kanssa melko löysällä ohjalla, koska silloin se lämpenee parhaiten. Tosin, yleisestikin Aapo on vähän sellainen, että toimii parhaiten, kun saa pitkän ja rauhallisen verkan. Puhuttiinkin myös tästä Synkyn kanssa ja samalla Synkky kysyi vähän, että millainen kisaverkka meillä on ollut tapana Aapon kanssa tehdä, vaikka onhan hän nähnyt Fionan kisaverkkaakin tekemässä.

Poni ehkä vähän jo harkitsee voivansa kuunnella kuskia (c) Pihla H.

Laama? (c) Pihla H.

Tästä valmennusviikonlopusta innostuneena sitten päätin keskiviikkona ratsastaa Aapon oikein rennolla fiiliksellä, mutta sillä ajatuksella, että poni joutuu kuitenkin töihin. Olin itse hieman inhottavalla fiiliksellä mennessäni tallille, ja en siksi tahtonut ottaa paineita ponin ratsastuksesta. Halusin vain saada touhuta rauhassa, ilman suurempaa hälinää.

Alkuun oli kyllä ihan kamala tunne ponin selässä, kun en vain millään saanut ajatustani ratsastuksen osalta kulkemaan. Tein kuitenkin jo joskus yli vuosi sitten hyväksi havaitsemaani kiemuraa. En kuitenkaan mennyt ihan koko kentän pituudelta, vaan noin suunnilleen lyhyen kouluradan kokoisella alueella. Karkeasti arvioituna sain tälle pituudelle mahtumaan 4-5 kiemuraa, vähän riippuen siitä kuinka hyvin Aapo taipui kaarteissa. Alkuun tein ihan vain rauhallisessa, miltei mummovauhtisessa, harjoitusravissa  tätä. Hiljalleen pyysin ponin parempaan raviin ja aina kaarteeseen pyysin pienempää ravia.

Aapo vertyikin tällä ihan kivasti taas, vaikka alkuun tuntui siltä ettei mene asetukset varsinkaan oikein kunnolla läpi. Tein kuitenkin testin ja laskin oikealta kuolainta yhden löysemmälle, ja sekin tuntui jo hieman auttavan. Ei meillä kuolain ole liian kireällä ollut (Synkky olisi muuten asiasta aivan varmasti huomauttanut), mutta tulipa nyt kokeiltua sitten laskea sitä alemmas. Välillä näinkin pienet asiat voivat vaikuttaa isosti.

Aapon mielipide valkusta (c) Pihla H.

Tein verryttelymielessä taas tuota c-merkin rataa, askeleenpidennys ei ihan onnistunut niinkuin toivoin eikä pysähdykset, mutta muuten olin aika tyytyväinen siihen, miten poni toimi ja vastasi apuihin. Laukkaympyrätkin onnistuivat paremmin kuin koskaan aiemmin. Kun olin kerran tehnyt radan läpi kävelin hetken ja otin sitten vielä laukkaa keskiympyrällä. Aloitin poikkeuksellisesti itselleni vaikeammasta suunnasta, nimittäin oikeasta laukasta. Tämä oli ihan fiksu veto, sillä jouduin yllättymään todella isosti. Ja voin kertoa, nyt harmittaa kun ei ollut kuvaajaa läsnä!

Poni teki niin hienosti ja rennolla fiiliksellä oikean laukan, että meinasin tipahtaa selästä pelkän järkytyksen vuoksi. Toki se kaatui hieman sisälle, mitä tekee varsinkin mun kanssani tosi herkästi, mutta se laukka. Rentoa, pyöreää ja hyvin rullaavaa laukkaa. Sain kevyellä raipan hipaisulla jopa parempaa pyörivyyttä laukkaan ja takaosan käyttöä ponista esille, tai siltä se ainakin selkään tuntui. Oli aivan se ja sama, miten mulla oli ohjat kädessä, sain pidentää ja lyhentää ohjaakin aivan vapaasti, ilman että poni siihen sen kummemmin noteerasi. Toki lyhentäessä nousi nenä ylemmäs, mutta jo parin askeleen päästä poni laski sen takaisin ja jatkoi hyvällä rennolla moodilla.

Kuski istuu kerranki ihan OK... (c) Pihla H.

Etukeno, ahteri irti penkistä ja käsi liian alhaalla... Mikä meni pieleen? (c) Pihla H.

Vasemmassa kierroksessa ei saatu ihan niin hyvää fiilistä, ehkä siksi, että yritin alkuun itse liikaa huolehtia siitä ettei poni roiku vahingossakaan oikeassa ohjassa. Kun lopetin turhan säätämisen, alkoi poni toimia vasemmallekin kivasti ja sain silloinkin laskea ohjaa pois, kehua taputtamalla liki korviin asti ja kerätä ohjia käteeni ilman isompaa reagointia. Parin askeleen pään nosto ja siinä kaikki reagointi. Ja taas, pienellä raipan hipaisulla sai aktivoitua  takaosaa nenän nousematta tai ponin karkaamatta alta. 

Ei, en vaan voi käsittää. Vaikka mulla olisi itellä miten ikävä fiilis niin Aapo kyllä saa aina paremmalle tuulelle. Sen huomasi taas, poni pisti niin parastaan ja tallilta lähtiessä fiilis oli jo monta kertaa parempi kuin tallille mennessä. Kyllä se vaan harmittaa luopua tosta kaverista, mutta toisaalta, Aapo on antanut mulle niin paljon, että nyt vaan on aika jonkun toisen päästä nauttimaan kaikesta siitä, mitä Aapo voi ja kykenee tarjoamaan. Eikä tuon ponin myynnillä onneksi mikään huippukiire ole, vaikka mulla kiikarissa olisikin jo yksi tietty heppa. Asiat kuitenkin saavat edetä omalla painollaan ja Aapollekin löytyy se ostaja sitten kun sen aika on.