Todella laiskasti olen jaksanut blogeja päivittää, mutta nyt tulee päivitystä oikein tuutin täydeltä sitten. Marilla on ollut tässä viime viikkoina paljon ohjelmaa. Liikunnan määrä ja liikunta-aika ovat kasvaneet, nyt mennään jo tunnin treenejä, välillä kevyemmin ja välillä raskaammin. Neljästä viiteen päivään viikossa on liikutettu ja tehty niin koulu- kuin estetreeniäkin.
Esteitä hypättiin tuossa viikolla 15. Pariinkin otteeseen hypättiin. Torstaina mentiin 70cm pystyä ja pienempää ristikkoa, ja kiivettiin sitä kertaalleen jopa 90cm pystystä yli. Mari hyppää vain ehkä hieman liian läheltä. Hienosti kyllä ylitti jokaisella hypyllä esteen, ja innostuikin kovasti. Välillä sitä ihan mietti, että pysyyköhän tämä lapasessa vaiko ei. Niin paljon Mari innostui.
Perjantaina otettiin muutama hyppy, jotta saatiin kuvia. Torstaina kun ei kameroissa ollut akkua. Virtaa oli edelleen ja intoakin. Pääasiassa touhuttiin sileällä kuitenkin perjantaina, vain kuvien verran hypättiin.
Sunnuntaina oli kaverini ratsastamassa, lauantaina liikutin ite kevyesti ja tosiaan sunnuntaina oli koulutuuppausta. Kaverini Oona, joka tuli ratsastamaan, on Marilla ratsastanut joskus kolmisen vuotta sitten viimeksi. Niinpä hänelle oli melkoinen yllätys, kun Mari liikkui nätisti eteen ja oli suhteellisen reipas. Oona tykkäsi kovasti Marista ja oli sitä mieltä, että se on kuin eri hevonen. Oona alkaakin kerran viikossa ratsastamaan Marilla, itse opastan sitten kentänlaidalta, ikäänkuin tunnin omaisesti. Siitä tulee varmasti oikein hauskaa! Tässä teille hieman kuvia Oonasta ja Marista:
Viime torstaina olikin sitten Marilla muutto, sitä ennen ehdittiin ratsastaa keskiviikkona, kun kaverini Nea ratsasti. On se kiva, kun on kavereita, jotka mielellään käyvät välillä selässä, Mari kun menee myös muilla kivasti. Muuttopäivä meni mielenkiintoisesti, Mari ei meinannut millään haluta traileriin, joten sitähän sitten lastattiin. Loppujen lopuksi peitettiin silmät pyyhkeellä, ja Mari käveli nätisti traileriin. Mari muutti Kirkkonummelle, Överbyn täysihoitotalliin ja on siellä nyt vajaan viikon asustellut. Tyytyväinen neiti on, juo hienosti juoma-automaatista ja saa hyvää heinää syödäkseen. Liikutettu ei vielä uudessa paikassa ole, mutta huomenissa sitten. Matka uuteen paikkaan oli kuitenkin mennyt hyvin, Mari oli vähän jotain heilunut trailerissa, ja perillä oli melko hikinen, mutta hienosti se oli muuten matkustanut. Tuli nätisti ulos ja käyttäytyi asiallisesti, kun uuteen paikkaan päästiin.