Pienen ratsastajan varusteet

Pienen lapsen äitinä, sitä haluaisi pukea myös lapsen tallille ratsastusvarusteisiin. Toki näin talviaikaan ei moinen onnistu, mutta lämpimämmillä keleillä kyllä. Meillä ainakin on alettu jo omien ratsastusvarusteiden perään kyselläkin, pelkkä kypärä ja hanskat eivät ole enää riittävät!

Ainolle onkin jo ostettuna talviratsastushousut, kokoa 116, joten menee vielä jonkin aikaa, että ovat sopivat. Itselläni on samanlaiset koossa 160 ja tykkään kyseisistä housuista aivan älyttömästi. Vaikkeivät olekaan toppahousut, niin ovat silti oikein lämpimät ja erittäin miellyttävät jalassa. Parin vuoden päästä ollaan siis samiksia, kun Ainokin pääsee housujaan käyttämään, ja toivon mukaan saan tytön siihen mennessä jonnekin nappulatunneillekin. Olen kuitenkin yrittänyt etsiä pienempiä housuja sekä muita varusteita Ainolle, sillä tällä hetkellä tytöllä on vain kypärä ja hanskat. Hanskoistakin on toinen pari mennyt ja karannut omille teilleen - uusia samanlaisia on metsästetty, mutta aina ovat XXL:stä loppuneet.

Etsintä ei ole helppoa, sillä housujen koko pitäisi olla 92/98, jos haluaisi tälle vuodelle sopivat. Kesäksi ihan ehdoton hankinta kyllä, koska pitäähän ponitytöllä omat housut olla! Aiemmin on menty henkkamaukan feikkihousuilla, mutta nekin ovat jo jääneet pieneksi eikä kyseisiä housuja luonnollisesti enää saa, paitsi ehkä käytettynä, jos jaksaisi etsiä tarpeeksi hyväkuntoisia. Tämän hetkisissä henkkamaukan feikkihousuissa on saumat paikkakohdassa, joten ovat siksi ehdoton no-no. Pitäähän ratsastushousujen nyt edes olla asialliset, vaikkei aidot olisikaan. 

Tänäiltana löysin muutamia hevostarvikeliikkeitä, joilla miniratsastajille sopivia varusteita. Hippodomella tiesin jo entuudestaan olevan yhdet housut, mutta tottakai halusin löytää lisää. Loppujen lopuksi Horseprolta löytyi kaikista oikeimman näköiset miniratsastajan housut ja kun valikoimaakin on peräti kolmien housujen verran! Ihan loistofiilis tuli. Bongasin myös Ratsastusvaruste Nurmi nimisen firman, jonka sivuilta löytyi Mountain Horsen pöksyjä, pienimpänä kokona 100. Sekään koko ei ole kaukana, sen verran kovaa vauhtia Aino kasvaa. Näissä oli värivalikoimaakin kivasti, aina tutusta ja turvallisesta tummansinisestä, punaisen ja pinkin kautta valkoiseen kisapöksyyn. Seuraavaksi sitten tuli ensisijaiseksi etsintäprioriteetiksi kengät. Näin vuosi sitten Horsefairissa ihan pienet ratsastussaappaat, mutta moisia ei ole missään verkkokaupassa vastaan tullut, enkä millään muista minkä firman kojulla saappaat näin. Harmillista. Reunos kuitenkin pelasti, ja sieltä löytyi jodhpurit, joissa pienin koko 26. Ainolla ei ihan noin iso jalka vielä ole (vaikka juuri ostettiinkin koon 25 talvikengät, normaalisti meillä kengät kokoa 22-23). MH:n housuja melko minikoossa kaupanneen Ratsastusvaruste Nurmen sivuilta yritin myös jalkineita katsella, mutta pienin koko oli valitettavasti 28. Horzen sivuilta bongasin pienimmät saappaat, joissa niissäkin koko on peräti 28. Jodhpureitakin heillä oli samaisessa koossa, niin kesäksi kuin talveksikin. Ja sitten se suurin tuskastusta tuottava tekijä, chapsit. Mistään, ihan tosissaan mistään, ei löydy minichapseja, kun säären pituus on (taipeesta ajas, kuten mittausohje neuvoo) vain 20cm. Toki pituutta tulee kokoajan lisää, mutta tällä hetkellä se on tuo. Tällä hetkellä pienin chapsikoko, mitä olen löytänyt, löytyi Horsepron sivuilta ja on kokoa 4v. Siis vasta kahden vuoden päästä realistinen hankinta. Hööksilläkin lastenkoot alkavat 110cm ylöspäin, 

Harmillisen vähän näitä löytyy siis. Ulkomaisilta sivuilta olen kyllä löytänyt ainakin housuja jonkin verran, mutta koska olen noiden kokojen suhteen aika höveli, en niistä oikein ymmärrä. Lähinnä siis ulkomaiset kengän koot ja tuumakoot on minulle vaikea hahmottaa näissä meidän senttimitoituksissa, joita lastenvaatteissa on (tästä syystä varmaan löydänkin lastenosastolta helpommin itsellekin sopivia, kun voi vain oman pituuden perusteella valikoida koon).

Varmastikin markkinat tällaisille miniratsastajille on pienet, mutta itse ainakin kaipaisin näitä miniratsastajien varusteita myös esimerkiksi Horzelle ja Hööksille. Näillä näkymin täytyy kuitenkin vain tyytyä odottamaan Horsefairia ja varata sinne reilusti käyttörahaa mukaan, jotta voi sieltä sitten ostaa Ainolle kaikki tarpeelliset ratsastusvarusteet, mikäli vain sopivia löytyy. Tosin se edellyttää sitten tytön ottamista mukaan, että voi sovittaa, mutta se on pienempi paha, nyt Aino kuitenkin on jo sen ikäinen, että jaksaa ihmetellä asioita paljonkin. Evästä vaan reilusti mukaan, niin ei ongelmia tule matkaan. Näin jälkeenpäin on nimittäin jäänyt harmittamaan, etten niitä pieniä pöksyjä ja saappaita sieltä mukaani napannut viimevuonna! Olis pitänyt kaverin painostaa oikein kunnolla, niin olisin ne varmaan mukaan napannut. Toivotaan siis parempaa onnea minivarusteiden shoppailuun tälle vuodelle!

Tällaista miniratsastajan varustejorinaa tällä erää. Kunhan taas innostun näistä minivarusteista höpisemään, niin kerron teille haaveistani saada ponillekin sellaiset varusteet, jotka ovat Ainolle sopivat. Kun esimerkiksi tuo meidän isompien ratsastajien 17" satula on aivan järjettömän iso Ainon pienelle pepulle ja lyhyille jaloille.

Maastoiluharjoituksia

Tämän postauksen kirjoittaminen tietyllä tapaa huvittaa mua, koska varsinaisesti maastoilussa ei sen suuremmin Aapon kanssa ongelmia ole. Se menee melkeinpä mihin vaan eikä juurikaan säiky maastossa. Itse olen kuitenkin joutunut eräänlaisen ongelman maastoillessa kohtaamaan nyt useammankin kerran ja etenkin nyt se tuntuu tulleen ihan vakituiseksi vieraaksi meidän kahdenkeskisille maastoreissuille.

Alustettakoon tätä sen verran, että taluttaen, kaverin kanssa, tai jalkaisin olevan ihmisen kanssa ei ole mitään ongelmaa, myöskään Astan kanssa poni ei ole tällä tavoin toiminut maastoillessa ja käsittääkseni Erppakin on päässyt esimerkiksi laidunpellolle menemään ilman minkäänlaisia ongelmia. Ongelma siis esiintyy vain ja ainoastaan minun kanssani, kun ollaan kaksin liikenteessä ratsain.

Alkuun meillä on sujunut maastoilu Aapon kanssa todella kivasti kaksinkin, poni on toiminut kivasti ja ollut ihan nivelellä ratsastettavissa, kun ollaan yksin oltu liikenteessä. Eihän me kovin usein olla kaksisteen ponin kanssa maastoon päästy, mutta aika monesti olen tilaisuuteen tarttunut, jos sellainen on tullut. Ollaan siis yksinkin maastoiltu jonkin verran, eikä meillä ole ongelmia näillä normaaleilla maastoreiteillä ollut. Pari vähän jännempää paikkaa on, mutta nekin on päästy ohittamaan ilman sen suurempia välikohtauksia.

Syksyllä lähdettiin Aapon kanssa naapuritallille valmennukseen ja silloin tuli ensimmäistä kertaa tällainen ongelma vastaan (jos ei kesällistä kettujen vuoksi sattunutta pelkoepisodia lasketa - silloin kuitenkin päästiin menemään sinne minne oli tarkoituskin, vaikka päädyttiinkiin lähtemään eri reittiä), ongelma toistui myöhemmin syksyllä, kun tarkoituksenani oli ratsastaa Aapo Keravalle koulukisoihin, missä Erppa ponilla starttasi. Keravan reissun jälkeen ei juurikaan maastoon päästy yhdessä ja jouluaattona sitten sattui se säikkymisvälikohtaus, kun Aapo pelästyi pulkkaa ja keskeytettiin omalta osaltamme aattomaasto ponin erittäin voimakkaaseen hermostumiseen (turvallisuussyistä). Joulun jälkeen ei sitten ollakaan oikeastaan maastoiltu, mitä nyt pari kertaa käyty lähimetsässä rämpimässä, eikä silloin ole mitään ongelmia esiintynyt. Näistä jokaisesta pääsee lukemaan omista postauksistaan, joten en sen suuremmin niitä tähän kirjoita.

Nyt olen viimeisen viikon sisällä päässyt kahdesti lähtemään ponin kanssa itsekseni maastoon ja nämä ongelmat ovat erittäin vahvasti mukana lähdössä. Aapo menee tallin pihasta poistuessa aivan ihmeelliseen tilaan, se ei varsinaisesti ole hermostunut tai peloissaan, kieltäytyy vain etenemästä ja yrittää ryysiä takaisin pihalle tai kentälle päin. Taluttaen ei tee mitään, kävelee vain tyytyväisenä perässä. Itse yritän pysytellä tilanteissa rauhassa ja antaa ponille kaksi vaihtoehtoa - joko edetä nenä menosuuntaan tai sitten peruutetaan. Liukkaissa kohdissa peruutuksen tilalla on vaihtoehto seistä rauhassa paikoillaan nenä menosuuntaan - jos kuitenkin pyörii niin peruutetaan mahdollisimman turvallisesti.

Viikonloppuna lähtiessäni maastoon poni ei edes suostunut peruuttamaan tallinpihasta pois, pyöri vain ympyrää ja yritti ryysiä takaisin pihalle. Reittikin on tuttu, samaa lenkkiä ollaan tehty ties miten monet kerrat. Koska tallinkulmalla oli sinä päivänä todella liukas kohta, hyppäsin alas ja talutin ponia sitten jonkin matkaa maastoon. Vaadin kuitenkin siltä taluttaessa enemmän kuin normaalisti - se ei saanut lainkaan haahuilla tai jäädä ihmettelemään ympäristöä. Naama oli eteenpäin ja jos ei toiminut pyydetysti joutui peruuttamaan. Eihän se mitään tehnyt, vähän ihmetteli mun mamma murisi ja ärisi. Koska en ollut ottanut satulaa mukaan, jouduin hieman harjoittamaan akrobatiaa päästäkseni takaisin selkään - poni kun ei kiven viereen suostunut seisahtumaan vaan lähti kiipeämään sinne kivikkoon, minkä vieressä olisi pitänyt seistä. Aika vauhdilla komensin ponin sieltäkin pois - ajatuksella, että jos katkoo jalkansa niin omapa on vikansa. Tyhmästä päästä kärsii koko poni - niinsanotusti. Tyydyin siis ottamaan maasta vauhtia ja pomppaamaan siitä ponin kyytiin. Edelleenkään ei poni tahtonut edetä, kunhan pyöri ja yritti lähteä kotiin.

Siinä vaiheessa mua alkoi jo ihan tosissaan ärsyttämään - onhan se nyt kumma, kun ei enää voida maastoon lähteä! Peruutusvaihde siis päälle ja johan se poni meni sinne minne halusin. Peruuttipa muuten yllättävän suoraan ja aikansa peruuteltuani alkoi jopa myötäämään normaalin pää ylhäällä peruuttelun sijaan (mitä Aapo muuten tekee todella herkästi). Aina välillä tarjosin ponille mahdollisuutta edetä nenä menosuuntaan, mutta aina se vaan yritti kääntyä  takaisin tallille ja joutui sitten peruuttamaan. Peruuteltiin siinä melko pitkälle ja lopulta poni suostui sitten muutaman askeleen edetä nenä menosuuntaankin, varsinkin, kun tajusi, että eteen liikkuessaan pääsee metsäpolulle. Siellä sitten kulkikin todella nätisti ja fiksusti.

Tänään lähdettiin uudestaan maastoon treenailemaan ja taas alkoi poni temppuilemaan jo tallin pihasta poistuessa. Onnistuinpa peruuttamaan ponia siinä niin, että sillä aavistuksen luisti toinen takanen osuessaan jäätikölle, joten suostui sitten kävelemään normaalisti tallin kulman taakse ja siitäkin vielä muutaman metrin eteenpäin. Siinä vaiheessa stoppasi jälleen ja pääsi säikähtämäänkin, kun tallikaveri siirtyi kentältä pellolle ja näki tämän vain vilaukselta. Oltiin valitettavasti juuri jäätikön kohdalla, joten koin turvallisimmaksi tulla alas ja taluttaa ponin ladon ohi, sillä tiesin ladon nurkalta alkavan hyvän pohjan.

Takaisin selkään ja eteenpäin - herttinen, ponihan liikkui reippaasti ja nätisti. Kehuin paljon ja höpöttelin omiani. Hieno poni!

Päästiin aina laitumen ohi, mutta sieltä poni olisi sitten halunnut kääntyä oikealle, kun oli tarkoitus mennä suoraan. En antanut mahdollisuutta, joten jouduttiin sitten peruutuskurssille taas. Tällä kertaa en joutunut peruuttamaan niin paljoa, kun poni jo suostui taas jonkin matkaa kävelemään nätisti. Metsään olisi taas halunnut, mutta kun en päästänyt niin meinasi ryysätä kotiin. Ja peruuttelemaan. Peruuteltiinkin sitten aika pitkä pätkä, kun ei eteneminen oikeinpäin ponille maistunut. Tarjosin myös seisoskelua, kun meinattiin jo ojaan peruutella, ja siitä sitten poni lähti nätisti, kun ohi meni koiranulkoiluttaja! Päästiin siis aikomalleni suoralle, missä otin pienen pätkän ravia ja sitten kotiin. Kotimatka meni myös hyvin - ei pelleilyä, ei sekoilua.

Aapohan kääntyy noissa ryysimisyrityksissään käytännössä pennin päällä, jos sitä yrittää patistaa vaikkapa ravilla eteen, ei se sitä tee, vaan kääntyy ympäri ja lähtee ravilla kotiin. Pelokaskaan poni ei ole, sillä pelätessään Aapo menee kyllä aika holtittomaan tilaan, eikä sitä silloin saisi edes paikoillaan pideltyä. Enemmän tuo tuntuu olevan sellaista "en mene, jumitan" -tyyppistä, sillä heti kun tulee alas, poni toteaa että "ai perhana, pakko se on näköjään edetä" ja lähtee kävelemään perässä. Enempi jos komentaa, lentää perä tai kevenee etupää, ei Aapo pystyyn hypi, mutta kevenee edestä niin, että huomaa, ettei etusten nouseminen välttämättä kovin kaukana ole. Peruuttaessa potkii myös takasilla, jos raippa on kädessä, koska reagoi raipan heilumiseen (pelkkä raipan päässä olevan narun heiluminen siis riittää - kun ärsyttää moinen härpäke siinä näkökentässä). Selvästi tuntuu tajuavan, että fiksumpaa olisi tehdä niinkuin sanotaan, mutta protestoi tosiaan sivusilmällä havaitsemaansa raippaa kunnollisilla sivupotkuilla.

Mä en tosiaan ymmärrä tuon ponin sielunelämää taas yhtään, mutta sen tiedän, että meidän täytyy tätä keskenämme maastoilua treenata ja paljon. Ei siitä tule mitään, jos en pääse yksin Aapon kanssa maastoon, kun kuitenkin kovasti intoa sellaiseen on. Harmillisesti näitä ongelmia ei saa kuvatuksikaan, kun poni kulkee heti nätisti, jos on ihmis- tai heppakaveri matkassa mukana, eikä itselläni ole selästä käsin oikein mahdollisuutta kuvaamiseen.

Onkos lukijoissa kenelläkään kokemuksia maastoiluongelmista? Jos on, niin millaisia ongelmia ja kuinka ne on ratkaistu?

Maneesilla

Meillä on käytännössä naapurissa maneesi, jota on mahdollisuus vuokrata ja päädyttiin tälle päivälle sitten varailemaan maneesiaikaa Erpan kanssa. Matkalla tallille pohdin, että mitenhän pystytään matka ratsastamaan, mutta onneksemme vain molempien tallien tallitiet osoittauituivat liukkaiksi, joten päästiin sitten menemään ihan hyvin matkat.

Varattiin menomatkaan sellainen 35-40min, mutta liukkauden (ja Aapon alkumatkan hidastelun) vuoksi meillä meni hieman oletettua pidempään ja maneesiaika jäi sitten vajaaseen tuntiin. Se ei kuitenkaan ollut mikään ongelma, sillä ponilla on liikutus ollut hyvin kevyttä ja nyt kun päästiin sitten ulkoilmaa huomattavasti lämpimämpään maneesiin, tuli ponille hiki hyvin vähällä vaivalla. Puuskuttamaankin se saatiin, kun otettiin maneesista kaikki ilo irti ja tehtiin aktiivinen, mutta lyhyt treeni.

Ai miten niin vino kuski? Hauskaa oli silti!

Poni vähän innostui päästessään laukkaamaan...

Aloitettiin maneesilla niin, että itse lämppäilin ponia kaikissa askellajeissa ja vähän hain vain omaan istuntaan samaa fiilistä, mitä sain Tolkinkylässä tunnilla viikko sitten. Tein ihan normaaleita siirtymisiä, yritin keskittyä omaan istuntaan parhaani mukaan ja hyödynsin myös peilejä sen mitä tajusin ja muistin. Vähän käyntiväistöjäkin tehtiin ja ai että, kun poni väisti kivasti. Piti ihan peilistä seurata sitä väistöä (kun tajusin sen katseenkin nostaa taas sieltä ponin niskasta pois) ja kyllä siinä hymy nousi huulille, kun poni niin kivasti väisti. Menin itse ehkä noin 20 minuuttia, jonka jälkeen päästin Erpan ponin selkään.

Ei laukattu oikeelle niin vinossa, kuin syksyisessä Pantsun valmennuksessa (tai kotikentällä) !

Näennäisesti suora kuski - todellisuudessa vas. kylki lytyssä ja oikee hartia ihan väärässä paikassa

Kevennyskuvat on pääsääntöisesti ihan kauheita, mut poni on niin ihku simmut kiinni ja korva töttörööllä!

Erppa työsti ponia paljon ravissa ja jonkin verran laukassakin. Kovin kivan näköisesti poni meni Erpan kanssa ja olin itsekin kiinnittänyt huomiota siihen, miten kivasti poni laukkasi maneesissa. Välikäyntejäkin sai ottaa melkoisesti, sen verran hyvin poni alkoi kaulalta hikoamaan ja puuskuttikin lopulta aika hyvin.

Oltiin Erpan kanssa tästä maneesikerrasta yksimielisesti todella iloisia ja tyytyväisiä poniin. Vaikka menomatkasta poni vähän häselsikin ja kyttäili, niin paluumatka kotiin meni hyvin helposti ja ongelmitta, vaikka suojatiet olivatkin liukastuneet hiukan.

Erpan istunta on paljon parempi kuin mun, ja ponikin tyytyväisempi Erpan kanssa.

Aapo on ihan liekeissä!

Tallilla poni saikin sitten melko lyhyen loppuhoidon, kun oltiin iltatallin aikaan takaisin - riisuttiin varusteet ja harjailtiin kevyesti poni läpi ennen kuin päästettiin se iltaruoille karsinaansa. Suunniteltiin myös jo seuraavaa mahdollista maneesiajankohtaa, näillä näkymin pyritäänkin nyt sitten pääsemään noin parin viikon välein maneesille, mutta saa nähdä miten tämä toteutuu.

Erpan seurassa

Lähdin tänään viemään eilistä tuntia varten tallilta mukaani nappaamani tavarat takaisin tallille ja lupauduin kuvailemaan Erpan menoa Aapon kanssa. Alkuun Erppa meni jonkin aikaa kentällä, mutta siirryttiin pitävämmän pohjan toivossa laitumelle, missä olikin tosiaan miellyttävämpi pohja. Aapo pääsi matalahkoon hankeen ravailemaan ja laukkailemaan.

Kun Erpalta alkoi sormet ja varpaat jäätymään kapusin itse ottamaan pari reipasta pätkää myös ponin kanssa, vaikka Erpan kypärä olikin jopa paksusta piposta huolimatta hieman iso. Aapo oli ihan innoissaan, kun sai painaa laidunta pituussuunnassa laukalla ja jarrutusmatkat oli hieman pitkiä. Ei se ihan lapasesta lähtenyt, vaikka kiikuttaa yrittikin. Hauskaa oli ja nyt toivon suuresti, että lumet pysyisivät maassa ja kentälle tamppautuisi oikein kunnollinen lumimatto jääkerroksen päälle, jotta pääsisi kentälläkin menemään turvallisesti.

Kuvista kiitos Erppa, pahoittelut, en ole jaksanut näitä mitenkään käsitellä, joten osa on jokseenkin pimeitä.

Vinttikoira?

Aapon mielestä olis pitäny saada mennä kovempaa.

Joten reagoida piti näin

"Mä haluun mennä!!!!"

Söppänin poniini<3

Suomen talvi, pimeä ja vähäluminen!

Tällä hetkellä mua itseäni kyllästyttää vähän kaikki, johtuen tästä lumettomuudesta ja lämpötilan seilaamisesta plussalta pakkasen puolelle. Meillä on kenttä ollut joinain päivinä ok, muutamana päivänä ihan hyvä, mutta suurimmaksi osaksi jäätikköä. Pellotkaan ei ole pohjiltaan mitään parasta mahdollista, joten motivaatio uhkaa kadota ihan olemattomiin. Eipä ole bloggaaminenkaan innostanut, kun ei ole oikein kirjoitettavaa ollut.

Kahteen viikkoon en ole saanut blogatuksi, vaikka onhan tässä touhuiltu ja asioita tapahtunut. Ihan ensimmäisenä täytyneekin kertoa, että meillä on nyt vuokraaja, joka on osalle lukijoista varmaan jo tullutkin blogin myötä tutuksi. Saatiin tiimiin vahvistukseksi Erppa, jonka ylläpitohevonen lähti vuodenvaihteessa takaisin omistajilleen ja sain sitten houkutelluksi Erpan vuokrailemaan ponia. Tämä oli itselleni luontevin ratkaisu, sillä Erppa on jo entuudestaan tuttu ja  tuntee poninkin. Ei tarvitse siis perehdyttää tai muutoinkaan ottaa stressiä siitä, että mitenköhän se vuokraaja touhuilee tai pärjääkö varmasti. Erppa tietää, miten Aapo toimii ja miten sitä kannattaa käsitellä. Erpalle oli myös helppo tarjota vähän normaalia parempaa vuokrausdiiliä, sillä oltiin jo sovittu kilpailemisesta ensi kaudella. Siksipä Erppa (vieraista vuokraajista poiketen) on saanut diilin, joka mahdollistaa kilpailemisen ja valmentautumisen niin esteillä kuin koulussakin. Luotan Erppaan huomattavasti enempi, kuin mitä aivan vieraaseen vuokraajaan uskaltaisin luottaa, sillä hän on sen verran ponin kanssa jo touhuillut ja saanut todistettua minulle sen, että on luottamuksen arvoinen.

Poni on liikkunut melko kevyesti tämän pari viikkoa. Erppa on liikutellut pohjien mukaan kyllä kaikissa askellajeissa, mutta itse olen tyytynyt vain köpöttelemään ja ottamaan rennosti, kuten Astakin. Heti vuoden vaihduttua käytiin saattelemassa yksi kaveri uudelle tallille, reissu meni talutellen, kun oli vähän turhan liukasta kengättömälle pikkumiehelle. Virtaa olisi Aapolla silloinkin kyllä ollut, mutta en tosiaan käynyt sitten edes pellolla liikuttelemassa sen koommin, kun ponilla oli jo päiväheinäaika.

Muutenkaan en tosiaan ole stressiä liikutuksesta ottanut, pohjien ollessa hyvässä kunnossa, olen liikutellut oikein perusteellisesti, mutta jos pohjat on tuntuneet turhan liukkailta, olen tyytynyt käyntityöskentelyyn tai maastotalutteluun, jos olen päässyt yksin tallille. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä tuonne lähimaneesille, jos nämä kelit jatkuvat. Meiltä kun ei tuonne lähimmälle maneesille ole kuin sen 3km matkaa ja ollaan siellä jo kerran Aapon kanssa käyty, Pantsun valmennuksessa, aiemmin syksyllä. Maneesi on siis tuttu Aapolle, eikä se todennäköisesti ihan kamalaa hepulia siellä saisi. Saa nyt nähdä, josko tässä saisi aikaiseksi kyseltyä maneesin vuokrausmahdollisuutta.

Tänään oli tällainen maastotaluttelupäivä. Laidun olisi ollut kyllä ihan kohtuullinen ratsastusta ajatellen, mutta koska olin varannut iltapäiväksi paritunnin tuon toiselle tallille muuttaneen kaverin kanssa, päätin käydä vain taluttelemassa ponia. Samoiltiin tallin läheisessä pikkumetsässä, poni pääsi ihan tosissaan nostelemaan kinttujaan, kun kävelytin sen jokaisesta mahdollisesta juurakosta ja turvallisesta kivikosta. Enkä antanut edes paria kaatunutta puuta kiertää, vaan ylitettiin ne jalkoja nostellen. Metsästä mentiin vielä laitumelle tarpomaan ja ponihan innostui siitä niin, että olisi mieluusti vain juoksennellut ympäriinsä.

Tallilta tulikin sitten kaveri hakemaan ja suuntailtiin Tolkinkylään paritunnille. Ratsukseni oli laitettu hieman Aapoa isompi eestinheppa Rio, johon rakastuin kyllä kovasti. Rio oli kiva pieni ruskea suklaaponi, jolla oli huisin helpot liikkeet! Ravissa sai vain matkustaa ja laukkakin oli niin helppoa, ettei tosikaan. Käynnissä meinasin laittaa ponin kipittämään, kun tuntui ettei se etene, mutta onneksi oli hyvä opettaja, joka heti pisti moiselle ajatukselle stopin.

Tunnilla keskityttiin ihan perusratsastukseen, paljon istuntaan keskittymistä kaikissa askellajeissa, joten siirtymisiä tuli tehtyä melkoisesti. Raviväistöjäkin tehtiin ja eihän niistä alkuun mitään meinannut tulla. Mä jotenkin itse hätäilen aina raviväistöissä ja sitä myöten sitten saan ratsun juoksemaan alta pois. Tein sitten kerran käynnissä ja johan alkoi ravissakin sujumaan! Rio oli kyllä kiva, ei vetänyt ihan pienestä hernettä nenään ja oli kivan herkkä. Taas kyllä tuli toisaalta huomattua, miksi mä en noista ratsastuskouluhepoista niin kovin tykkää - Riokin oikoi kulmissa, vaikka mitä yritti selässä tehdä. Suoralla se kyllä kuunteli hyvin, mutta kulmissa ja päädyissä tosiaan puski vain sisäpohjetta vasten, vaikka ympyrät ja voltitkin meni ihan kohtalaisesti, tai ainakin paremmin kuin kulmat ja päädyt. Tätä pientä miinusta lukuunottamatta Rio oli siis todella kiva ratsu ja tykkäsin kovin.

Työpaikan tarjoama smartumsaldo mahdollisti tämän tunnin ja suunnittelinkin jo kovasti, että haluan mennä uudestaankin. Isoon ryhmään tuskin innostun lähtemään, koska olen tottunut menemään pienessä porukassa, mutta jos pienryhmään, kaverin kanssa paritunnille tai ihan yksärille.