Nemo pieni

Pienisuuri Nemo on saapunut kotiin ja vähän on jo ehditty yhdessä touhuilemaankin. Nemo on kyllä juuri sen oloinen kaveri, miltä musta koeratsastuksen perusteella tuntuikin. Se on fiksu, järkevä ja todella lunki nuori. Tokikaan ei voi vielä täysin heppaa tuntea, mutta mulla on vahva tunne siitä, ettei Nemo ollut lainkaan huono ostos.

Eilen Nemoa haettiin yhden kaverini kanssa ja kivastihan tuo pojan nouto meni. Nemo käveli aika kivasti traileriin ja matkusti hyvin. Perillä oli kyllä hikinen ja vähän ihmetteli kun kopista otettiin ulos, mutta oli fiksusti. Laitoin alkuun karsinaan syömään matkaheiniään ja vasta kun tallinpitäjämme saapui hieman myöhemmin, päästettiin Nemo hetkeksi vielä laumaan. Tavaraa Nemolla tuli kyllä ihan riittämiin mukana. Satulan lisäksi tuli kahdet suitset, muutamat kuolaimet, harjoja, iso kasa huopia, useampi loimi, heijastimia, naruja ynnä muuta sälää. Kävin jo eilen illalla varusteita läpi ja vielä tänäänkin tutkailin hieman.

Nemo pieni ekaa iltaa uudessa kodissa

Nemon kanssa mennään nyt alkuun aika rennolla otteella. Tutustutaan tämä viikko lähinnä maastakäsin, saatan ehkä käydä selästä vähän kävelemässä ja keventelemässä, mutta suurimmalla todennäköisyydellä mennään tosiaan maastakäsin touhuillen ja luottamusta rakennellen. Valmentajani kanssa puhuin tästä ajatuksestani myös ja hän oli sitä mieltä, että ihan fiksu toimintamalli. Kuitenkaan näin nuoren kanssa ei ole mikään kiire. Etenkään kun kasvurajoja ei ole Nemolta kuvattu, joten ei ole tietoa kasvaako vielä.

Tänään sain aamulla kaverikseni tallille Noran, joka räpsi vähän kuviakin meistä ja Nemosta. Nora ihasteli myös sitä, kuinka sosiaalinen ja utelias pikkupoika Nemo on. Mulle on aika iso kulttuurishokki jo se, että Nemo on Aapoa sen ainakin 20cm isompi, mutta sen lisäksi se on vielä paljon uteliaampi, kohteliaampi ja sosiaalisempi. Toki Aapokin osasi olla sosiaalinen, mutta sillä kyllä meni mamman lepertelyyn ja hellimiseen nopeammin hermot kuin Nemolla. Nemo kun tuntuu olevan aina valmis hellittäväksi.

Laumassakin Nemo tuntuu tulevan hyvin kaikkien kanssa juttuun. Mitään sen suurempia tilanteita ei ole tullut, mitä nyt Nemo kyllä tarjoaa takasta, jos toinen roikkuu liian pitkään persuksissa kiinni. Ei kuitenkaan monota mitenkään jatkuvalla syötöllä vihaisesti, vaan nasauttaa kerran ilmoittaakseen, että nyt riittää. Ihmistä kohtaan on tosiaan utelias, kiltti ja hyväkäytöksinen. Kertaakaan ei ole ollut tunnetta, että Nemo yrittäisi jyrätä. Toki on reippaampi kuin Aapo ja en olekaan vielä joutunut vetämään Nemoa samalla lailla perässäni kuin Aapoa. Nemo on myös herkempi reagoimaan asioihin, vaikka perusjärkevä onkin, eikä nyt ihan jokaista rasahdusta säiky. On vain perusluonteeltaankin herkempi. 

Ensi viikon tiistaina päästään tosiaan jo ensimmäiselle tunnille. Aloitamme nyt ihan vain puolen tunnin mittaisilla valmennuksilla, sillä Nemon kunnosta ei ole kovin suurta varmuutta. Yksi tärkeimpiä seikkoja nyt onkin, että opin itse istumaan Nemon liikkeissä, joten aika maltilla tässä muutenkin edetään uusien asioiden opettelun ja muun osalta. Mä itse en tahdo kiirehtiä ja pilata Nemon hyvää motivaatiota työskentelyyn ja ihmisen seurassa olemiseen. Haluan sen vuoksi viettää Nemon kanssa kiireetöntä aikaa, touhuta asioita ja herkutella kuivalla leivällä. Pyrin luomaan meidän välille niin vahvan luottamuksen, että Nemon kanssa ratsuasioiden opettelu on sitten helpompaa ja päästäisiin kokemaan kehitystä sopivassa tahdissa yhteisvoimin.

Vielä Nemo on aika lihasköyhä ja vauvamainen rakenteeltaankin, mutta nyt alkuun tyydymme ihan vain kivennäiseen ja pellavaan. Valmentajani kanssa aiomme yhdessä keskustella ruokinnasta tarkemmin, kun hän ensi viikolla tulee pitämään meille tuntia. Siihen asti Nemo saa tyytyä heinään, pellavaan, kivennäiseen ja tuoreeseen.

Nemovauva 4v

Omalla tavallaan tuntuu kyllä niin omalta, että on taas nuori kasvamassa. Aapon kanssa sitä oppi paljon ja Nemonkin kanssa tulee oppimaan varmasti paljon. Tietyllä tapaa olen nyt tietoisempi siitä mitä haluan missäkin vaiheessa tehdä, kuin mitä Aapon kanssa olin. Nyt tukiverkostokin on hieman erilainen kuin aiemmin, joten uskoisin, että Nemo tulee kehittymään eri tavalla kuin Aapo.

Vauva ja mamma samana päivänä!

Aapon emä, Helmiisa (tuttujen kesken Mari, Marsu, Marsa...), on tässäkin blogissa jokunen vuosi sitten seikkaillut hevoskokoinen tamma, jota en ole tosiaan itse nähnyt kolmeen vuoteen. Nyt, kolmen vuoden jälkeen, käytiin taas tamman nykyään omistavan Nean kanssa yhdessä tallilla, ensin Aapoa moikkaamassa sitten Marin luona.

Aapon luona oltiinkin yllättävän nopeita, kun meillä meni kaiken kaikkiaan tallilla vain puolitoista tuntia! Aapo oli ihanan puhdas tarhasta hakiessa ja varustuskin sujui nopeasti ja ongelmitta. Ratsastin ensin itse jonkin aikaa, verkkailin vähän kaikissa askellajeissa ponia kuulolle ja pyysin Neaa tekemään kentälle yhden esteen, jotta voisin ottaa jokusen hypyn sillä ajatuksella, että katson miten poni kuuntelee. Viime hyppykerralla Aapo oli vähän turhan menossa, joten nyt sitten tosiaan ihan yksittäisellä esteellä halusin kuulostella sitä, miten poni kuuntelee. Yllävän hyvä se oli, kun vertaa viime hyppykertaan. Vähän innoissaan, mutta ei kertaakaan ollut sen tuntuinen, että ampaisee vain matkaan, kun näkee esteen. Nea kuvaili meitä ja kun sain sellaisen hypyn, että poni tuntui hyvältä koko hypyn ajan, päästin Nean käymään ponin selässä.

Jalat nousee!

Poni lähti vähän kaukaa ja kuski ei meinannu päästä mukaan

väliravailuita ilman jalustimia, poni fiiliksissä!

Tätä tää poni oikeesti rakastaa!

Se lähti vähän kaukaa, mut jalka nousee!

Nea oli ihan varma siitä, että poni lysähtää hänen allaan, vaikka ei Nea ole paljoa minua isompi. Pidempi Nea on kuin minä, ja lähempänä normaalipainoa kuin minä. Ei siis mitenkään iso todellakaan. Vähän se oli mielenkiintoista katsottavaa, kun eihän Nea yhtään Aapoa osannut ratsastaa, niin erilainen se on kuin Mari. Näppärästi Aapo kyllä meni, vaikka vähän ihmeissään olikin uudesta ratsastajasta.

Aapon luota lähdettiinkin sitten sompailemaan aivan toiselle puolelle Vantaata. Mutkien kautta päästiin perille ja voi että miten hyvältä tuntui nähdä tammamamma tarhassaan! Vähän Marin piti irvistellä, kun menin sille siihen tarhan aidalle lässyttämään ja tokihan Mari haistoi Aapon vaatteistani. Mari on aina ollut vähän kiukkuinen toisia hevosia kohtaan ja varmaan tuo Aapon haistaminen sai sen hieman minullekin nyrpeää naamaa näyttämään. Hienosti mamma antoi kuitenkin rapsutella ja pusutella. Nea nakitti minut sitten Marin selkään ilman satulaa ja voi että kun mamma oli päässyt lihomaan sitten viime näkemän, niin sen selkä oli kuin nojatuoli. Helppo siellä oli istua, mutta tuntui kyllä siltä, etten osannut tammaa yhtään ratsastaa. Niin paljon se voi hevonen kolmessa vuoressa muuttua ratsastettavuudelta, että ei tosiaan enää osaa ratsastaa, vaikka silloin kolme vuotta sitten tuli ratsastettua itse melkein päivittäin. Tänään ratsastus jäi siihen, että ehkä 15-20 minuutin ajan kokeilin kaikkia askellajeja ja sitten lopetin. Tammalla oli kuitenkin jo aiemmin päivällä käynyt vuokraaja ja Neakin kävi selässä.

Lihonut mamma <3

Siinä Marin luona ollessamme saatiin paikalle vielä yksi Tuusulan aikaisista "pikkutytöistä" (eihän niistä enää tuota nimitystä voi käyttää, kun osa on jo täysi-ikäisiä ja loputkin kohtapuoliin!) ja oli kyllä aika hauska huomata, miten helppoa oli edelleen jutella. Pitipä kutsua hänet Aapoakin katsomaan, on siitä reilu kolmisen vuotta, kun kukaan tytöistä on Aapoakaan nähnyt.

Päivän kuvista suurkiitokset Nealle!