Yksi mun suurimmista unelmistani toteutui viime viikonloppuna, kun suuntasin lauantaina auton keulan kohti pohjoista ja lähdin pitkälle ajomatkalle. Matkalla pysähdyttiin perhetuttujen luo yöpymään ja sunnuntaina aamulla lähdettiin aikaisin jatkamaan matkaa kohti Oulunsaloa. Perillä odottikin sitten mun elämäni poni, jota olin tullut hakemaan takaisin kotiin.
Aapo osoitti tunnistavansa ja muistavansa napakalla hirnahduksella heti kun se kuuli ääneni ja näki minun lähestyvän karsinaa. Karsinassa ponilapsi painoi pään syliin ja suorastaan kerjäsi huomiota. Pitkään siinä sitten pussailtiinkin toinen toistamme ennen kuin pääsin allekirjoittelemaan ponista papereita.
Puoli yhdentoista aikaan aloin laittamaan ponia traikkuun, ja sehän käveli sinne tuttuun tapaan porkkanan perässä sen kummempia kyselemättä. Kuitenkin edellisen kerran ponia on lastattu silloin toukokuussa 2016, kun se muutti Oulunsaloon. Edessä olikin sitten pitkä matka takaisin etelään, ja ensimmäinen pidempi pysähdys tehtiin taas perhetuttujen luona, kun haukattiin itse vähän syötävää. Aapolla oli siinä vaiheessa jo heinät melkein kokonaan loppu, mutta ei se tuntunut ponia haittaavan.
Valittiin vähän huono reitti perhetutuilta lähtiessä ja jouduttiin ajamaan todella mutkikasta pikkutietä, Aapo kuitenkin matkusti todella rauhallisesti ja näinollen päästiin Nokialle ilman mitään ongelmaa. Siellä tehtiin kuskin vaihto ja siinä vaiheessa ei todellakaan ollut heinää enää lainkaan jäljellä. Syötin muutaman porkkanan ponille ennen kuin jatkettiin matkaa.
Itselleni tämä reissu oli ensimmäinen, kun vedin heppakoppia, mutta ihan näppärästi se sujui. Sain jopa ajettua Klaukkalan läpi ilman ongelmia ja tallin pihaankin päästiin oikein hyvin.
Perillä Aapo ei oikein olisi malttanut odottaa trailerista poispääsyä, mutta eipä se suurempia töhöillyt kuitenkaan. Sinne se jäi onnellisena syömään heinää, kun itse lähdettiin vielä yötä vasten palauttamaan traileria. Sellainen 10h meni ponin paluumatkaan takaisin kotiin.
Ikäväkseni jouduin sitten eilen huomaamaan, että ponilla on etujaloissa kasvanut kaviot vinoiksi ja takasiin on kasvatettu ihan hirmuisen paljon kantoja. Tulee kengittäjälle hieman hommaa, kun aletaan niitä korjaamaan taas sellaisiksi, että ponin on niillä helpompi liikkua. Tällä hetkellä sen kaikki kaviot ovat paljon pystymmät kuin koskaan aiemmin ja lisäksi rokotusohjelman joutuu aloittamaan täysin alusta. Aapo olisi pitänyt silloin 2016 rokottaa viimeistään lokakuussa, mutta se on rokotettu vasta joulukuussa, joten rokotusväli on päässyt venähtämään 14kk mittaiseksi. Näinollen poni ei ole kilpailukelpoinen ennen kuin sen rokotusohjelma on aloitettu kokonaan alusta.
Ratsastuksellisestikin siinä on aika paljon hommaa, sillä ainakin pyllyn lihaksisto on heikentynyt huomattavasti ja alakaula kasvanut. Projektia pukkaa siis, mutta onneksi mulla on maailman parhaat Fiona ja Asta jälleen touhuissa mukana ja poni saa niin paljon huomiota, kuin sille vain jaksaa antaa. Luonnollisestikin eilen kiipesin nimittäin itse selkään heti, tänään oli Fionan vuoro ja huomenna Asta käy toivottelemassa ponin tervetulleeksi takaisin kotiin. Aino menee ratsaille vasta lauantaina, sillä hän ei halua ratsastaa pimeässä ja vähän kuulemma jännittääkin mennä taas Aapon selkään. Ilo oli kuitenkin suuri, kun neiti pääsi tänään ponin näkemään ja sitä hoivailemaan.
