lauantai 30. marraskuuta 2013

Laiskuutta ilmassa

Olen ollut nyt todella laiska postailemaan, sillä en saa kirjoitettua postauksia kuin äitini luona käydessäni. Omassa kodissa ei toimi netti kuin puhelimessa, joten postailu on vähäistä sen vuoksi. Pitäisi aina jaksaa raahautua porukoille tallireissujen jälkeen, mutta en vain ole jaksanut.

Kelit on olleet aika kivoja ja on tehty Aapon kanssa aika paljon asioita. Asta on käynyt nyt aina kahdesti viikossa ja itse olen sitten hoitanut muut päivät, kun meillä vuokraaja lopettikin käymisen lyhyeen. Asta menikin viime viikolla pe ja la, tällä viikolla ke ja to.

Sunnuntaina hypättiin, siitä on tulossa omakin postaus, kunhan saan käsiteltyä kuvat ja videot. Maanantaina tuuppasin lyhyesti ja tiistaina sitten sainkin Oonan mukaani tallille. Oona tuli kuvaamaan ja saipa hän alkuverkatakin Aapon. Kaktukin kävi tuolloin ponin selässä pitkästä aikaa, ja voivotteli sitä, kuinka erilainen se on nyt. Tiistaistakin tulossa oma postauksensa kunhan saan kuvat käsiteltyä ja tekstin kirjoitettua.

Keskiviikkona poni olikin sitten Astan kanssa maastossa, olivat saaneet Kaktusta ja Futurasta maastoseuraa ja poni oli joutunut olemaan reipas pysyäkseen ison Fubsterin vauhdissa. Torstaina puolestaan Asta oli juoksuttanut ponin. Perjantaina meillä kävi uusi vuokraajakokelas ja hänet päätin ottaa meille nyt vuokraajaksi. Tyttö on vasta teini-iässä, mutta hurjan fiksu ja asiallinen. Ratsasti todella siististi ja Aapokin vaikutti varsin tyytyväiseltä.

Tänään kävin tallikaverin kanssa maastossa. Mentiin vajaa tunnin lenkki ja Aapo oli tosi kiva. Se liikkui reippaasti ja oli hyvin nätisti koko reissun ajan. Kerran vähän yritti singota paikalta, kun tallille palatessa kaveri joutui omaa heppaansa komentamaan ja Aapo sitten veti herneet nenään raipan äänestä. Höpsö poni.

Huomenna aion mennä kentälle tekemään käynnissä töitä. Ajattelin laittaa Aapolle sivuohjat ja keskittyä itsekin oikein kunnolla ohjien kädessä pysymiseen ja siihen, että saan pitää tuntuman suuhun. Saa nähdä, miten meidän harjoitukset onnistuvat!

torstai 21. marraskuuta 2013

Lyhyt tuuppaus, kiva poni

Sain tänään kaverini Johiksen mukaan tallille ja kelistä huolimatta kuvailtiinkin, tosin kovin tarkkoja kuvia ei huonon kelin vuoksi saatu. Ensin hoidettiin Aapo käytävällä ja siitä sitten suunnattiin kentälle. Päästiin nauramaan jo selkäännousun aikana, kun jotain sekoilin ja en meinannut selkään päästä ponin lähtiessä liikkeelle.

Aapo oli alkuun vähän hassu, se ei oikein tahtonut liikkua eteen ja kun pyysin sitä vähän reippaampaan menoon tarjosikin poni ravia. Malttia ei meinannut kävelyyn riittää, joten aloiteltiin sitten ravailu rennosti pitkällä ohjalla. Aapo ravasi tosi nätisti ja Johis kehui sitä miten kivan näköisesti poni eteni.



Alkuravailujen jälkeen tein käynnissä vähän töitä, väistättelin takaosaa ympyrällä ja tehtiin suoralla vähän pohkeenväistöä. Käyntityöskentelyn jälkeen jatkettiin ravissa ja otettiin laukkaa. Laukan jälkeen poni parani taas huimasti ja oli oikein miellyttävä ratsastaa. Laukassa tehtiin vain muutamia ympyröitä ja lisäyksiä suoralla uralla. Aapo oli oikein innokas ja vaihtoi pari kertaa laukankin ihan ominpäin. Ravisiirtymiset otettiin istunnalla ja hyvin onnistui.

Loppuun ravailin isolla ympyrällä, puolipitkillä ohjilla. Poni meni oikein rennosti ja tosi hyvää ravia. 

Raipan vaihto kädestä toiseen, eikä poni sano mitään :D


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Hämärää touhua

Sain tänään Erpan mukaani tallille, ja kun olin ensin viettänyt aikaani kuvaillen Kaktua ja Fubsteria, pääsin laittelemaan Aapoa kuntoon. Laittelin Aapoa valmiiksi, kun Erppa saapui ja hän sai sitten auttaa ponin varustamisessa. Annoin Erpan myös alkuverkata ponin.

Kiipesin itse Erpan jälkeen ponin selkään ja pyysin ihan alkuun sitä liikkumaan kunnolla eteen. Otettiin laukkaakin aika nopeasti ja se oli selkeästi hyvä ratkaisu. Laukkojen jälkeen poni alkoi kuuntelemaan paremmin ja saatiin ravissa varsinkin aika kivoja pätkiä.

Tehtiin paljon ympyröitä ja voltteja, väistätin myös takaosaa käynnissä ympyrällä. Aapo ei aluksi olisi halunnut väistää, mutta väisti sitten kuitenkin. Loppua kohden poni parani ja loppujen lopuksi ratsastin vain noin 30min. Käytiin vielä loppukävelemässä peltolenkki ja Erppa sai istuksia sen aikaa ponin kyydissä.

Erppa kuvaili ja videoi ratsastustani, mutta videota en nyt vielä jaksanut alkaa tekemään. Teen videon ratsastuksista huomenna ja lisään sen sitten mukaan tänä tekstiin.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Syksyn pimeys ja kuvattomuus...

Huoh. Syksy on sitten varmaan inhottavinta aikaa heppailla. Ei kuran takia, vaan pimeyden. On inhottavaa, kun lähestulkoon aina on pimeää, kun tallille pääsee tai viimeistään pois lähtiessä. Vaikka periaatteessa pääsenkin käymään tallilla juuri silloin kun itselleni sopii, niin välillä sitä kuitenkin tulee lähdettyä vasta kun on pimeä. Viime viikon talleilutkin tuli tehtyä pimeään aikaan, ja kuvia ei saanut.

Tiistaina kävin valoisaan aikaan, kun päätin lähteä ennen sateita tallille. Olinkin paikalla jo yhdeksältä ja Aapo ei oikein tainnut ilahtua aamuisesta jumppatuokiosta. Tuuppailin ponia kevyehkösti noin 40 minuuttia ja aika kiva se oli. Alkuun vähän tahmeahko, mutta parani kuitenkin siitä sitten. Mentiin paljon laukkaa ja se oikeasti sujui. Vaikkakaan Aapo ei ihan reippaimmillaan ollut, niin laukka nousi molempiin suuntiin heti oikein ja poni laukkasi nätisti pitkiäkin pätkiä. Olen hurjan tyytyväinen. Laukan jälkeen ravikin alkoi sujua ja tehtiinkin sitten vain rennosti ympyröitä ja muita perusjuttuja. En jaksanut alkaa "hifistelemään" mitään, sillä en kokenut sille olevan tarvetta.

Keskiviikkona pääsinkin yksin tallille, kun Aino oli vähän tavallista vaisumpi rokotuksien takia ja äitini sitten sanoi voivansa olla Ainon kanssa. Keksittiin sitten Joni-hepan vuokraajan kanssa, että hypätään rennosti ja käytiin tekemässä kentälle muutama este. Laitettiin vielä hepat valmiiksi ja sitten kentälle. Verkkailtiin rauhakseen ja kun alettiin hyppäämään, ei Aapo meinannut oikein tajuta nostella jalkojaan. Kolme ensimmäistä hyppyä olivatkin aivan kamalia, mutta sitten poni alkoi tajuta, että nyt oikeasti hypätään, niin alkoi jalatkin nousemaan. Hölmö poni!

Hypeltiin jonkin aikaa ja olin aika tyytyväinen, kun poni vaihtoi laukatkin monesti tullessamme esteitä pienenä ratana. Loppuun vielä houkuttelin Janeten käymään ponin selässä ja sanomaan mielipiteensä siitä esteillä. Janeten kanssa Aapo hyppäsi oikein reippaasti ja kiltisti.

Torstaina pyysinkin sitten vuokraajaa menemään tallille, vaikka itse piti sinne alunperin suunnata. Ainon edellisiltainen kuumeilu kuitenkin meni etusijalle ja jäätiin kotiin.

Tänään kävin taas itse, pääsin valoisaan aikaan ja kaverikin piti alunperin saada mukaan, mutta hänen autonsa reistaili ja ei siten päässyt mukaan. Kuvia ei siis tänäänkään saatu, mutta eipä ne olisi kaunista katsottavaa olleetkaan, sen verran huono Aapo oli tänään ratsastaa.

Tuuppailin vajaan tunnin ja kun sain sen edes ajoittain hyväksi, päätin lopettaa. Täytyy nyt muistaa muistutaa Astaa ja vuokraajaa siitä, että mihin asioihin täytyy kiinnittää erityisesti huomiota aina, ettei poni pääse niin kamalaksi, kuin mitä se taas tänään oli aluksi.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Helppo C -tasoinen poni!

Eiliselle saatiin kuin saatiinkin kyyti järjestymään ja päästiin EVR:lle starttaamaan koulukisoissa tuttarin lyhyen radan helppo C. 

Päivä alkoi traikun noutamisella ja tallilla sitten keräilin kamoja kasaan, annoin ponin syödä osan päiväheinistä karsinassa ja pesin jalat sekä hännän. Aapo oli vähän kummissaan, kun tällaisia toimenpiteitä tehtiin, mutta ihan oma fiksu itsensä muuten.

Nean saapuessa pakattiin kamat autoon, lastattiin poni (joka muuten meni heti ensimmäisellä yrittämällä sisään) ja lähdettiin liikkeelle. Matka meni hyvin ja kisapaikalla poni tuli nätisti traikusta ja oli taas niin asiallinen etten voi olla kuin ylpeä ponista! Katakin oli samoissa kisoissa ja sanoi Aapoa kovin pieneksi. Onhan se Tomppaan verrattuna!

Hetki käveltiin, sitten kamat ponille niskaan, itselle saappaat jalkaan ja kypärä päähän ja sitten verkkailemaan. Käveltiin ensin aika pitkään ja verkassa yritin vain saada ponin asettumaan kunnolla etenkin oikealle ja liikkumaan hyvin eteen. Pohja oli todella pehmeä ja raskas, eikä Aapo oikein jaksanut liikkua siinä kovin hyvin. Radalle lähdinkin sitten sillä asenteella, että katsotaan mitä tästä tulee.

Rata aloitettiin aitojen sisäpuolelta, joten ravailin uralla ja annoin ponin vähän tutustua tuomarin autoon ja aitoihin. Ei mitään ihmeellistä, joten olin sen suhteen varsin tyytyväinen. Kulmat olivat todella upottavat ja poni tiputti aina käyntiin kulmissa. Ei vain päässyt etenemään ravissa.

Rata alkoi hyvin, Aapo pysyi melko suorana pituushalkaisijalla, puolivolteista tuli vähän turhan loivia, mutta muuten jees. Keskiravia ei ponista irronnut, mutta eipä sillä vielä kunnolla riitä voima siihen, varsinkaan noin pehmeällä pohjalla. Käyntisiirtyminen omasta mielestä ok, raviin vähän haluton siirtymään. Laukka nousi kivasti (pienen kiihdytyksen kautta), mutta laukkaympyrässä vähän oli hankaluuksia. Rikottiin ravillekin kulmassa ja uuden laukan sain vasta lävistäjällä - juuri ja juuri. Oikea laukka nousi hyvin, mutta taas tuli ravirikkoa kulmassa. Penteleen sohjokulmat! Ympyrä meni huonosti, tuomarikin kommentoi sitä epämääräiseksi. Hienosti unohdin viimoisen käyntisiirtymisen, kun piti kokoajan punkea ponia eteen, mutta uudelleen ratsastuksen myötä ihan kivasti. Keskikäynti sujui hyvin, tuomarikin kommentoi sen puhtaaksi, mutta yliastunnan puutteelliseksi. Tervehdykseen päästiin hyvin.

Alakerran kommentteina saatiin "Kiva sh. Vielä tekemistä perusasioissa mutta reipasta treeniä niin pisteenne paranevat varmasti."

Kokonaispisteet olivat 91.5p, jolloin prosentteja saatiin 50,83%. Tähän tulokseen olen tyytyväinen, sillä tuollaista 50% tulosta lähdettiin hakemaankin. Kokonaisuudessaan pisteet olivat 3 ja 6.5 pisteen välillä, laukasta tuli kolmosta (laukkalävistäjä ja keskiympyrä oikealle), sisääntulosta tuli sitten tuo 6.5p. Vitosia ja kutosia on sitten eniten.

Traikulla riisuttiin ponilta kamat ja kävelytin sitä sen aikaa, kun Nea kävi kysymässä paperiani. Hänen palatessaan laitettiin poni koppiin (minne se muuten lähestulkoon juoksi) ja lähdettiin kotimatkalle. Autossa puhuttiin, että jos en olisi unohtanut sitä viimeistä käyntisiirtymistä ja olisin saanut ratsastettua ponin paremmin, olisi prosentit voineet olla huomattavasti paremmat. Tyytyväinen kuitenkin täytyy olla, sillä nämä olivat ponin ensimmäiset koulukisat.

Alakerran kommentit naurattivat kyllä kovasti. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun Aapoa luullaan suokiksi ja aina se vaan jaksaa naurattaa. Täytyy varmaan seuraaviin koulukisoihin kyllä kirjoittaa tussilla poniin teksti "en ole suomenhevonen, vaikka siltä näytänkin".

Video kisaradastamme tulee näkyviin tänne, kunhan Youtube saa sen ladattua.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Laiskuus huipussaan

Tässä on kyllä viimeaikoina tullut oltua vähän turhan laiska. En ole itse liikuttanut ponia kokonaiseen viikkoon.  Viimeksi kävin viime lauantaina selässä, kun piti tuuppailla, mutta puoliksi irronnut kenkä esti aikeeni. Tuolloin taluttelin vain kaveria käynnissä ja poni oli niin hienosti!

Sunnuntaina poni sai vapaan, maanantaina ja keskiviikkona kävi vuokraaja, Astalla oli tiistaina liikutusvuoro ja torstaina ponilla oli kengitys. Kengityksen jälkeen nakitin yhden pojan tallilta kokeilemaan Aapoa, kun hän on sanonut olevansa kiinnostunut Aapoa kokeilemaan. Hän ratsasti kevyesti vajaan tunnin ja oikein hyvin meni. Perjantaiaamuna Asta kävi kevyen maaston ja itse kävin illalla vielä vähän treenaamassa koulurataa. Ollaan lähdössä tänään iltapäivästä koulukisoihin ja ei olla treenattu juuri lainkaan, kun aluksi oli hankaluuksia saada järjestettyä kyyti. Vähän jännittää, että miten poni toimii, mutta 50% ylittävää suoritusta vain haetaan, sijoituksesta muutoin en jaksa stressata.

Pahoittelut siis vielä tästä postaustauosta. Illalla tiedossa kisapostaus, joten silloin sitten tarkemmin. Toivottavasti saan kuvia ja videon radasta!

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...