Tämän viikon perjantaina meillä kävi tallilla Minna Reino valmentamassa. Päätin itsekin osallistua Nemon kanssa 30min mittaiseen valmennussessioon ja odotin tuota kyseistä valmennusta innolla. Valitettavasti into vaihtui suureen pettymykseen ja toteamukseen, ettei kyseinen valmentaja ole meille sopiva. Ymmärrän kyllä miksi hän haki tiettyjä asioita minun ja Nemon kanssa, mutta fakta on se, että me ei todellakaan oltu vielä valmiita siihen muotoon ja tuntumaan mitä Minna meiltä vaati. Emme siis tosiaan tehmeet ihmeempiä, lähinnä vaadimme hevosta tuntumalle, mutta kun itse olen yli vuoden nyt Nemoa ratsastanut huomattavasti kevyemmällä tuntumalla, niin äkillinen napakampi ohja ja tuntuma sai meiltä molemmilta pasmat sekaisin. Erityisesti itseäni jäi harmittamaan se, että en tajunnut sanoa tämän vaaditun tuntuman olevan liian vaativa meille. Vaikka valmennuksen alussa kerroinkin, että Nemo on 5v ja vasta reilun vuoden ajan ratsastettu, tosin siten, että tämä alkuvuosi on ollut melkein kokonaan taukoa ratsastuksesta, ei Minna tuntunut ottavan sitä millään lailla huomioon. Koska Nemoa on vasta reilu vuosi ratsastettu ja se on tosiaan ollut koko alkuvuoden todella kevyellä liikutuksella lähinnä pohjien vuoksi, itse en koe sen olevan vielä lihaksistoltaan ja fyysiseltä kunnoltaan valmis kantamaan itseään niin korkeassa ja lyhyessä muodossa, kuin meiltä perjantaina vaadittiin. Etenkään kovin pitkiä aikoja. Toki se pätkittäin jaksaa ja pystyy, mutta jos pitää oikeasti monta kierrosta jaksaa ravata lyhyessä ja korkeassa muodossa, niin ei vaan yksinkertaisesti voi olettaa tuollaisen huomattavasti vähemmän ratsastetun 5-vuotiaan jaksavan.
Lopulta jouduinkin toteamaan, etten enää uskalla olla selässä, kun Nemo laittoi aivan ranttaliksi pukittamalla, pomppimalla ja muutenkin vastustelemalla. Onneksi meillä kuitenkin on tallilla oikeita teiniapinoita ja kaverini Ronja kävi sitten Nemon selässä ja sai sen liikkumaan eteen sen sijaan, että olisi pomppinut paikoillaan ja riehunut. Puhuimmekin sitten, että Ronja ratsastaa nyt pari viikkoa lisäkseni Nemoa, jotta saadaan siltä tuollainen pölhöily pois. Emme aio vaatia niin tiukkaa pakettia mitä Minna vaati, mutta vaaditaan kuitenkin parempaa reagointia jalkaan. Ja nimenomaan siksi Ronja saa käydä Nemon selässä apunani, että hän ei säikähdä vaikka Nemo hermostuisikin ja temppuilisi. Luonnollisestikin itse olen mukana, mutta napakampana ja paremman tasapainon omaavana Ronja saa mennä valvovan silmäni alla Nemolla.
Tarkemmin en tuosta Minnan valmennuksesta nyt kuitenkaan kerro, sillä en halua sitä sen suuremmin muistella. Huono maku jäi suuhun ja sillä selvä. Hänen valmennuksiin emme enää hakeudu vaan katsotaan jos löytyisi joku muu meille sopiva, kunnes tallinpitäjämme pystyy alkaa pitämään meille säännöllisesti tunteja. Onneksi tallinpitäjällämme on muitakin ideoita meille valmentajaksi, näillä näkymin aiomme mennä Nemon kanssa yhdelle estevalmentajalle, jonka valmennettavana tallinpitäjämme käy yhden nuoren ponin kanssa.
| Oma mielipiteeni on, että vasta reilun vuoden ajan ratsastetulle 5-vuotiaalle tää on vähän liian tiukka muoto... |
| Nemoa alko vituttamaan... |
Valmennuksen jäljiltä Nemo sai olla laitumella eilisen ja tänään sitten menin itse. Otettiin pikkuhyppyjä, joista ei valitettavasti ole kuvia, mutta Nemo oli ihan super. Ratsastin sitä sillä tuntumalla, millä ollaan menty (ja itseasiassa sekin tuntuma on napakampi kuin alkuaikoina, vielä vain ei olla siinä pisteessä, että saisin oikeasti pitää ohjan todella lyhyenä ja todella napakalla tuntumalla) ja se toimi aivan mahtavasti. Kaikki pidätteet menivät läpi, ei vastustelua tai mitään. Pari kertaa meinasi vähän puskea lapa edellä toisessa päädyssä, mutta ei ollenkaan pahasti. En viitsinyt montaa hyppyä ottaa, mutta tultiin muuten meidän eka sarja, tosin ravissa vaikka siinä olisi ollut yhden askeleen laukkaväli. Nemo oli hieno!
Postauksen kuvat ovat perjantain valmennuksesta, tallikaverini Ronjan kuvaamina.
Haluan vielä loppuun muistuttaa, että vaikka itse en kokenut kyseistä valmentajaa meille sopivaksi, en silti epäile etteikö hän olisi hyvä valmentaja. Varmasti hän on sopiva monelle muulle ratsukolle, mutta ainakaan tällä hetkellä hän ei meille sovi.
Haluan vielä loppuun muistuttaa, että vaikka itse en kokenut kyseistä valmentajaa meille sopivaksi, en silti epäile etteikö hän olisi hyvä valmentaja. Varmasti hän on sopiva monelle muulle ratsukolle, mutta ainakaan tällä hetkellä hän ei meille sovi.