perjantai 28. syyskuuta 2012

Asiaa blogiarvonnoista ja vähän kommentoinnistakin

Tässä muutamien päivien aikana oon huomannut, että tosi monissa (hevos)blogeissa on taas arvontoja käynnissä. Mulle itselleni ei ole missään vaiheessa noiden arvontojen idea oikein auennut, joten sen takia päätin kirjoittaa blogiin postauksen, jossa tätä arvonta-asiaa ihmettelen. Näin äkkiä kun hevostalli.netin Ratsastus -palstaa selailin löysin ainakin yhden blogin jossa vielä on arvonta käynnissä ja lukuisia, joissa on ollut arvonta käynnissä ihan hiljattain. Päätin kurkata myös muita palstoja ja Yleiseltä löysin sitten vielä pari arvontaa lisää.

Ainakin seuraavissa blogeissa on tällä hetkellä arvonta käynnissä, ja päätin nyt näistä jokaista arvontaa hieman kommentoida tässä samalla jollain tapaa, kun nämä arvontapostaukset tähän olen linkittänyt:

Kilpaponien elämää: En ymmärrä, miksei blogin kirjoittaja paljasta arvonnan palkintoa. Arvontapostauksesta tulee sen vuoksi sellainen mielikuva, ettei mitään palkintoa olisikaan vaan kirjoittaja kalastelee vain lukijoita itselleen. Mielestäni palkinto pitäisi ehdottomasti kertoa jo valmiiksi, koska ainakaan itse en tällaiseen arvontaan osallistuisi ihan jo sen vuoksi, että jos palkinto on sellainen, jolle tuskin olisi missään vaiheessa itsellä tarvetta, en viitisi turhaan osallistua.

Oh my nails: Kynsi-ihmisille palkinto on varmastikin oikein kiva ja mieleinen. Tämänkin tosiaan bongasin hevostalli.netistä, vaikkei olekaan hevosblogi. Itse saattaisin olla tästä arvonnasta myös kiinnostunut, jos palkinnot olisivat "laadukkaammat". Mitään peruskynsilakkoja, tarroja ja vastaavia en siis itse kaipaisi, vaan esimerkiksi UV-lakat, hileet (glitter dust), timantit ja tipit olisivat olleet mieluisia, sillä minulta löytyy välineet uv-geelikynsien tekoon.

Kimbe & Ruffe: Tässä on mielestäni ehdottomasti paras palkinto mihin olen koskaan blogissa törmännyt. Lahjakortti on nimittäin sellainen asia, että sen voi sitten käyttää juuri niihin asioihin, mitä tosissaan tarvitsee ja miellyttää omaa silmää. Tähän arvontaan päätin jopa itse osallistua, vaikka yleensä en missään arvonnoissa mitään voitakaan, mutta nyt oli sen verran innostava palkinto ja lukijaksi liittyminen ei ollut pakollista, joten koin voivani osallistua ilman sen kummempia velvoitteita.

Nämä arvonnat ovat jo menneet, mutta näistäkin on sananen sanottavana, palkintojen osalta lähinnä:

Elämäni ponityttönä: Palkinto on mielestäni melko kiva, aika perustavaraa, jolle on aina tarvetta jossain vaiheessa. Palkinto on myös paljastettu heti, joten niinsanottuja turhia osallistumisia ei tarvitse tällaisten palkintojen kanssa pelätä. Näissä riimupalkinnoissa olisi vain mielestäni hyvä huomioida se, että kaikki (kuten minä) eivät tuollaisia "perusriimuja" käytä, vaan riimulle on vaatimuksia. Esimerkiksi itse en tähän arvontaan olisi osallistunut sen vuoksi, että tuo riimu olisi heti mennyt myyntiin, meillä kun käytetään VAIN sellaisia riimuja, jotka saa aukin turvan päältä.

Miksunblogitus: Tämän palkinnosta on sama sanottava, kuin "Elämäni ponityttönä" -blogin palkintoriimusta. Kiva ja hyödyllinen palkinto siis, mutta tässäkään ei ole ajateltu tätä toista koulukuntaa riimujen käyttäjien suhteen...

Manu ja Tuulia: Tähän arvontaan olisin voinut periaatteessa itsekin osallistua, etenkin jos palkintoriimunnaruun olisi saanut itse vaikuttaa. Palkinto ei ole ihan niin peruskauraa, kuin yleensä, mutta  juomapullo olisi kyllä hyvä olla tallilla aina mukana, joten palkinto on järkevä ja hyötytavaraa. Riimunnaru/sukat ovat kiva lisä palkintoon. Tässäkin on ehkä vähän lukijoiden kalastelun makua, kun vain rekisteröityneet lukijat saivat arvontaan osallistua, mutta toisaalta, jos joku arvonnan takia lukijaksi liittyy, niin silloin kirjoittaja on ehkä varautunut siihen, että heti arvonnan päätyttyä tapahtuu lukijakatoa.


Ihan tosissaan kuitenkin jaksan ihmetellä, että järjestetäänkö blogiarvontoja tasan tarkkaan vain ja ainoastaan lukijoiden haalimiseksi vai mikä niiden idea on? Eikö ihmiset uskalla enää luottaa siihen, että jos blogi on tosissaan hyvä, siihen panostetaan ja sitä mainostetaan sopivissa määrin, niin varmasti löytyy kiinnostuneita lukijoita? Onhan arvonnoissa jotain hauskaakin, mutta tosiaan turhan monesti niitä palkintoja ei mietitä kunnolla, ja silloin saattaa innokkaita arvontoihin osallistujia jäädä saamatta. Voin nimittäin itse tunnustaa osallistuvani kaupoissa aina kaikkiin kilpailuihin, vaikka tiedänkin, etten voita ikinä mitään. Blogiarvontoihinkin voisin osallistua mielelläni, jos niissä ei aina vaadittaisi liittymistä lukijaksi ja palkinnot olisi tarkemmin mietitty.

Itse en ihan periaatteesta ole arvontaa blogissa järjestänyt, enkä varmaan tule järjestämäänkään. Toki varmaan tällekin blogille saisi vaikka miten paljon lukijoita, kun arvonnan pitäisi pystyyn, mutta miksi minä sellaista tekisin, kun todennäköisesti ne arvonnan myötä tulevat lukijat eivät olisi todellisuudessa blogista ja sen sisällöstä kiinnostuneita. Nytkään ei lukijat missään määrin ole aktiivisia, joten miksi olettaisin saavani kalastelemalla sellaisia lukijoita, jotka olisivat aktiivisia. Päivittäin on vierailuita kyllä blogissa, mutta kommentteja ei  näy juuri koskaan. Aiemminkin olen jo kommenttien perään huudellut, vaikken tätä blogia kommenttien vuoksi kirjoitakaan. Siitä huolimatta jaksan aina kiinnittää huomiota siihen, että blogissa kyllä vieraillaan muttei koskaan kommentoida. Miksi ihmiset ylipäätään lukevat blogeja, joista he eivät kuitenkaan ole sen vertaa kiinnostuneet, että kommentoisivat edes silloin, kun on postaus, jossa pyydetään kannanottoa? Postausehdotuksiakin olen lukijoilta pyytänyt, mutta siihenkään kysymykseen en saanut vastausta. Näinollen oletan, että lukijoilleni on aivan sama mitä blogiin kirjoitan.

Tämän enempää en nyt tuohon kommentointiin jaksa enää sanoa mitään. Toki arvonnat ovat hyvä keino saada lukijoita ja kommenttejakin, mutta tosiaan, ne aidot ja oikeasti blogista kiinnostuneet lukijat tulevat kyllä muillakin keinoin blogiin lukijoiksi. Olen myös sitä mieltä, että blogista tosissaan kiinnostuneet lukijat jaksavat myös kommentoida blogiin ja uskaltavat myös esittää blogin kirjoittajalle toiveita ja omia ajatuksia. 

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Helpottuneen huokaus...

Tänä iltana voin huokaista helpotuksesta, sillä Aapon tallipaikka-asia on nyt järjestyksessä. Sitä en nyt paljasta, että minne Aapo muuttaa, sillä huomenna keskustelen vielä puhelimessa tarkemmin tuosta tallipaikasta. Tänään kävin kuitenkin paikkaa katsomassa ja sain sovittua, että Aapo tuolle tallille muuttaa sitten sunnuntaina. Kiva pikkutalli kyseessä ja omistaja oikein mukavan ja rennon oloinen ihminen, jolla vaikuttaisi olevan maalaisjärkeäkin. Uskoisin, että tuolla tallilla tulemme viihtymään Aapon kanssa hyvin ja pitkään.

Uudessa kodissa päästään toivottavasti hyppimään lisää!
Muutto tulee olemaan varmasti kyllä oikein onnistunut ja helppokin, sillä kaverini, joka on Aapoa ennenkin muuttanut, tulee sen muuttamaan ja hän lupasi ponin lastauksenkin hoitaa, etten joudu itse mahani kanssa könyilemään etupuomin alitse yms. Saan siis itse vain sulkea takaseinän ja lastaussillan. En jaksa uskoa, että lastauksen suhteen tulisi mitään ongelmia, sillä poni on tuossa kaverin kopissa matkustanut muutamia kertoja jo ja kaverini on tasainen kuski hevosia kuskatessaan. Täytyy yrittää saada ponista valokuva, kun se on kopissa, sillä sellaista ei vielä olekaan Aaposta otettu, ehkäpä tällä kertaa sellaisen saan napattua ja voin sitten tehdä kunnollisen muuttopostauksen sunnuntaina tänne blogiin.
Tavaraa ei onneksi paljoa ole uudelle tallille mukaan otettavaksi, vain muutama loimi (yhteensä 4 kappaletta), satula, suitset, harjapussi ja juoksutusvälineet. Muut tavarat saavat kulkeutua tallille kotoani sitä mukaa, kun niitä siellä tarvitsee.

Tintti ja minä, kesäkuu 2010
Muuton yhteydessä pääsen näkemään kaverini suomenhevosen Tintin, jota vuokrasin ennen kuin ostin Aapon. Vuokraussuhde jäi lyhyeksi Tintillä todettujen kinnerpattien vuoksi, mutta edelleenkin tuo "poni" on minnu tärkeä, sillä se opetti minulle paljon. Tintti on ensimmäinen hevonen, jonka olen saanut kulkemaan rehellisesti oikeinpäin ja se on muutenkin ratsastettavuudeltaan juuri sellainen, mitä toivon  Aapon jonain päivänä olevan. Kapasiteetti ei Aapolla kyllä riitä yhtä pitkälle, kuin Tintillä, mutta ratsastettavuudeltaan haluaisin Aapon olevan jonain päivänä yhtä herkkä ja omalla tavallaan haastava. Tintistäkin täytyy kyllä napsia kuvia, sillä en ole tammaa tosiaan ainakaan vuoteen nähnyt, joten sen näkemisestä on saatava muisto itselle.

Saan olla kyllä erittäin kiitollinen sen asian puolesta, että tämä tallipaikka-asia järjestyi, vaikka menikin ihan näin viimetippaan tämä asian hoitaminen. Ei ole ensimmäinen kerta, kun näin käy, joten senkin vuoksi nyt aiotaan olla tuolla tallilla tosissaan niin kauan kuin vain mahdollista.

Seuraava etappi onkin sitten Aapon syntymätodistuksen saaminen sen isän omistajalta, jotta ponin rekisteröintiasia etenee ja saan sen ruunattua. Nyt jään vain odottelemaan sunnuntaista muuttoa ja pohtimaan miten poni tulee uudella tallilla viihtymään. Itse kuitenkin uskon viihtyväni oikein hyvin, kunhan vain ponikin sitten viihtyy.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Muutoskuvia

Näitä tuntuu nyt lähes joka tuutista tulevan, mutta ajattelin siitä huolimatta uskaltautua tekemään myös itse tällaisen muutospostauksen Aapon ulkomuotoon liittyen. Koska Aapolla on ratsastettu vasta hyvin vähän aikaa, päätin tehdä postauksen liittyen Aapon rakenteelliseen muutokseen, joka näkyy hyvin rakennekuvista, joita on tullut jonkin verran kuvattua. Onnekseni olen sattunut ottamaan Aaposta rakennekuvat sekä syyskuussa 2010 että nyt syyskuussa 2012, joten vuodenaikakin on näissä kuvissa sama. Talvirakenteitakin löytyisi Aaposta, mutta koska niistä ei löydy kunnollisia vertailukuvia, niin saatte vain syysrakenteet analysoitavaksi.

klikkaa kuvaa suuremmaksi
Ensimmäisessä kuvassa Aapolla on ikää 1½ vuotta, joten rakenteellisesti se ei tokikaan voisi olla samanlaisessa kunnossa, kuin nyt, mutta tuosta kuvasta näkee hyvin sen, miten huonossa kunnossa Aapon karva esimerkiksi oli, kun sen ostin. Ponin yleisilme on myös paljon surkeampi, kuin nykyään.
Jälkimmäinen kuva on suunnilleen 2 vuotta myöhemmin otettu kuva, Aapolla ikää kuvassa siis 3½ vuotta. Rakenteellisestihan poni on kehittynyt melko paljon, sillä tosin on kuvassa jonkin verran niin sanottua kesämahaa, onhan se ollut laitumella reilun 3kk ja kuvaushetkellä liikutusta on jatkettu vasta vajaan kuukauden verran.

Kahdessa vuodessa Aapo on kasvattanut itselleen massiivisen kaulan ja se on saanut pyöreyttä kehoonsa. Lihaksisto on myös kehittynyt melkoisesti, mikä ei välttämättä kuvassa niin hyvin erotu, mutta joka kuitenkin on todella tärkeä seikka ajatellen ponin tulevaa uraa ratsuna. Ryhti Aapolla on myös parantunut melkoisesti eikä se ole enää takakorkea (tosin takakorkeudesta täytyisi vielä saada eläinlääkärin varmistus). Omasta mielestäni myös Aapon yleisilme on kohentunut huomattavasti, se ei ole enää niin rääpäleen ja säälittävän näköinen, vaan näyttää ihan kelpo ponilta jo.

Ratsastuksellista muutosta voisi Aapon kanssa puida sitten, kun sitä on ratsastettu pidemmän aikaa ja se on kehittynyt ratsuna. Nythän se kulkee kivasti ollakseen vasta 3v, mutta kehitettävää on vielä paljon!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Paniikki iskee

Nyt on enää viikko aikaa löytää ponille uusi tallipaikka tai keksiä joku muu ratkaisu sen majoituksen suhteen. Sen vuoksi tässä olen tämän viikonlopun aikana tehnyt päätöksen, että Aapo on hiljaisesti tarjolla ylläpitoon, mutta ensisijaisesti yritän löytää tallipaikan. Huomenna olen aikeissa soitella parillekin tallille tallipaikoista ja lisäksi tutkailen ahkerasti, josko ht.netin markkinoille ilmestyisi lupaavia ilmoituksia ylläpitoon haluttavien puolelle. Omaa ilmoitusta en ole ajatellut tuonne markkinoille laittaa, sillä en ole keksinyt vielä, että miten saisin muotoiltua hyvän ilmoituksen. Tänne blogiin kuitenkin saatan tehdä ihan virallisen ilmoituksenkin asiaan liittyen, ja se näkyy sitten uutena sivuna yläpalkissa, jos niin käy. 

Siispä aionkin nyt sanoa myös teille blogin lukijoille, että JOS tiedät jonkun, joka etsii ylläpitoon ponia, niin asiasta voi mainita kommentilla (tai mainostaa suoraan ylläpitoponia etsivälle). Toiveissani olisi, että saisin Aapon edes talven yli ylläpitoon, vaikka seuraponiksi, mutta mielellään sen antaisin ihan käyttöönkin. Kokemusta nuorista olisi mielellään oltava ja ihan lapsille ei poni ylläpitoon lähde. Toivottavaa on, että ponia saisi käydä ylläpidon aikana satunnaisesti katsomassa. Kuulumisia olisi ehdottomasti saatava kuulla (sen verran tärkeä ja rakas poni minulle on). Sopivan ylläpitopaikan kohdalla myös pidempiaikainen ylläpito voisi olla varteenotettava vaihtoehto.
Ruunaus on tarkoitus toteuttaa, vaikka poni ylläpitoon lähtisikin, tällöin ruunauksesta aiheutuvat ell-kulut maksan minä. Tästä syystä ensisijaisesti Uudenmaan/Itä-Uudenmaan alueelle, jotta ruunaus voidaan suorittaa suunnitelmieni mukaan laserilla. Jos poni lähtee pidemmälle, ja  ruunaus joudutaan suorittamaan jollain muulla tavalla, on ylläpitäjällä vastuu ruunaushaavojen hoidosta eläinlääkärin ohjeiden mukaan.
Ylläpidosta tehtäisiin kirjallinen sopimus.

Lyhyesti sanottuna mainostan Aapoa nyt lukijoille näin: 3v poniori, joka kaipailee kiireesti majoituspaikkaa. Perusasiallinen käsitellä, mutta nuoren ikänsä ja oriuden vuoksi vaatii määrätietoisen ja osaavan käsittelijän, sillä kokeilee rajojaan varsinkin taluttaessa. Ratsuna raaka, mutta omaa hyvän työmotivaation ja nuoresta iästään huolimatta on yllättävän fiksu ratsastaa. Menee kaikki askellajit (laukka raaka), on hypytetty irtona, ja juoksutettu. Maastoilua ei juurikaan harrastettu (1-2 vuotiaana maastoiltiin paljon maastakäsin, nyttemmin jäänyt taas, osaksi siitä syystä, että poni oli laitumella ja ennen sitä ei ollut maastoiluun mahdollisuuksia). Tottunut nuorempana autoihin, rekkoihin, ja muihin tiellä vastaan tuleviin asioihin, joten maastoilu ratsainkaan on tuskin ongelma tämän kanssa. Maastakäsin on touhuttu aiemmin melko paljonkin, nyttemmin valitettavasti jäänyt liian vähälle. Tarhattu yksin ja kaverin kanssa, on sosiaalinen ja toivottavaa olisi, että saisi tarhata kaverin kanssa (tarhattu pääosin kavereiden kanssa, parilla tallilla tarhattu yksin). Yhtenä miinuspuolena on, että tarvitsee ämpärijuoton, sillä hajottaa vesiautomaatit herkästi (siihen kun on niin hyvä kyhnyttää itseään ja sitten on automaatti hajalla - tämä on nähty ainakin kolmesti). On kuitenkin asustanut niin sisä- kuin ulkokarsinassakin ja myös pihatto-olosuhteet ovat ponille tutut.

Kunhan tässä saan kehiteltyä jonkun mielestäni toimivan ylläpito-ilmoituksen, niin saatan blogiinkin tehdä iuhan virallisen sivun tätä ylläpitoasiaa koskien. Mikäli satut mainostamaan Aapoa jollekin tuntemallesi henkilölle, joka ylläpitoponia etsii, niin toivoisin, että kertoisit samalla myös sähköpostiosoitteeni (lottasvard1@gmail.com), josta voi lisätietoja kysellä.

Ja tosiaan huomautan nyt vielä, että tilanne on se, että Aapolle täytyy kehitellä talli-/ylläpitopaikka noin viikossa. Sunnuntaina 30.9 täytyisi aamupäivällä tietää, että minne poni kyseisenä päivänä lähtee.

torstai 20. syyskuuta 2012

Aapo tahtoo kotiin

Mä en voi mitenkään ymmärtää sitä, että miksi mulla on niin huono tuuri tallipaikkojen suhteen. Aina, kun meen ja iloitsen siitä, että on löydetty meille just hyvän olonen paikka, niin tulee jotain, jonka takia ei sit päästäkään sinne. Tällä kertaa syynä on tallinpitäjälle sattunut tapaturma toisen hevosen kanssa, jonka vuoksi hän on joutunut järjestämään apua tallihommiin, eikä sen vuoksi tahdo nyt tuota tyhjäksi jäänyttä karsinaa täyttää. Mulle jäi siis huimasti alle puolitoista viikkoa aikaa löytää tallipaikka. Ei siinä muuten, mutta vähän on hankalaa löytää kohtuullisen matkan päästä, korkeintaan 450e tallivuokralla olevaa paikkaa, joka majoittaisi oreja.

Vaatimuksia kun ei tosiaan tallipaikalle sen suuremmin ole. Mulle pääasia on, että hoito on asiallista, puitteet asialliset ja turvalliset sekä tallilta löytyy kenttä. Toivomuslistalla toki on sitten myös asioita, kuten tarhausmahdollisuus kaverin kanssa, estekalustoa, pesupaikka. Luksusta ei siis todellakaan vaadita, meille kelpaa niin pienet kotitallit kuin vähän isommatkin paikat. Toki pikkutallilla viihdyttäisiin varmaan paremmin.

Miksi, oi miksi, mulle tulee aina ihan viime tipassa nää kaikki vastoinkäymiset. Tää on nyt toinen tai kolmas paikka jo tältä syksyltä, joka peruuntuu. Nyt ei vaan oo enää mahdollisuutta saada jatkoaikaa tuolta laidunpaikastakaan, joten poni on PAKKO saada jonnekin 30.9. alkaen. Jos mulla olis nyt heti käytettävissä rahaa tarpeeks, mä nappauttaisin siltä pallit pois vaikka heti, mutta valitettavasti ei ole. Sitäpaitsi, multa puuttuu edelleen se yksi paperi, jonka vuoksi Aapo ei ole vieläkään rekisterissä, joten ei sen ruunaus edes onnistuisi sen vuoksi (klinikalla kun pitää olla passi mukana). Täytyy alkaa Aapon isän omistajaa ahdistelemaan tuon paperin suhteen, koska mun on pakko se saada mahdollisimman pian, jotta saan Aapon rekisteriin ja siltä pallit pois. Se olis tosi tärkeää jo senkin vuoksi, että tallipaikan saaminen helpottuisi huomattavasti, kun olisi ruuna eikä ori. 

Olen myös harkinnut vakavasti Aapon antamista ylläpitoon seuraponiksi, mutta valitettavasti ei markkinoilta ole sopivaa ilmoitusta löytynyt, enkä itse uskalla moista laittaa. Tallipaikkailmoituksen olen kyllä laittanut ja ahkerasti noita tallipaikkailmoituksia katsellut itsekin.

Nyt ei auta muu kuin rukoilla ja toivoa, että jostain ilmestyy meille tallipaikka. Olen ainakin yhtä aiemmin syksyllä peruuntunutta tallipaikkaa kysellä (se peruuntui, koska paikan tarjoaja ei saanutkaan siirtotallia siihen ajankohtaan mennessä, kuin piti). Asioillahan on tapana järjestyä, tavalla tai toisella, toivottavasti niin käy myös tälläkin kertaa.

Aapo tarvitsee asuinpaikan 30.9. alkaen!!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Taas banneriuudistusta

Innostuin niin kovin tuosta Aapon viime perjantain hypyttämisestä, että heitin Amandalle (Aapon entinen hoitaja) ajatuksen, josko hän kokeilisi väsätä meille uutta banneria, jossa olisi myös hyppykuva mukana. Amanda suostui ja näin ollen sain häneltä aivan ihanan banneripohjan. Tekstin fonttia ja väriä on säädelty moneen kertaan ja itsekin innostuin tekemään tuohon pohjaan pari tekstikokeilua, jotka eroavat oikeastaan vain fontin koossa (tuossa B-vaihtoehdossa on teksti "matkassa" isommalla fontilla ja ei koristusta mukana).

Niinpä päätin nyt sitten laittaa äänestyksen pystyyn siihen liittyen, että kumpi näistä pääsee blogin seuraavaksi banneriksi. Äänestysaikaa on 7.10 asti, jonka jälkeen vaihdan (taas) blogin banneria. Varsinaista tarvetta ei bannerin vaihtoon oikeastaan edes olisi, mutta nyt on vain tuon hypyttämisen vuoksi kova hinku saada blogiin banneri, jossa on myös hyppykuva mukana.

Äänestyksen löydät sivupalkista ja tässä on nämä banneriehdokkaat:

Amandan A vaihtoehto

Lotan A vaihtoehto

Amandan B vaihtoehto

Lotan B vaihtoehto

Nyt sitten vain kaikki äänestämään sitä omaa suosikkiaan!

lauantai 15. syyskuuta 2012

Vauhtiponi pomppaa pitkästä aikaa

Eilen en päässyt tallireissun jälkeen kirjoittelemaan, mutta kävin tosiaan vaihtamassa ponin satulaan kapeamman etukaaren ja tallinpitäjä kun tuli pihalle, niin hän ehdotti, että hypytettäisiin Aapoa, kun hän oli sen ajatellut muutoin vain juoksuttaa. Innostuin ideasta kovasti ja lähdettiinkin sitten rakentelemaan kentälle pientä estekujaa. Laitettiin vain kaksi estettä, sillä Aapohan ei ole esteitä hypännyt aikoihin.

Bonppa tarhassa

Sitten alkoikin melkoinen sade, joten otettiin poni sisälle, ja alettiin harjailemaan. Aapo ei oikein olisi halunnut käyttäytyä käytävällä, joten ainakin tunnin verran jouduttiin siinä käytävällä seisottamaan ponia ja harjoittelemaan jalkojen nostoa. Aapo kun oli sitä mieltä, että pyörii ja hyörii eikä nosta jalkoja kunnolla, vaan kiskoo ne heti alas. Muutamat hermoromahduksetkin meinasi poni näyttää ja tosiaan riehuminen käytävällä oli melkoista. Koskemisesta poni veti hepulin ja oli muutenkin todella hermostuneen oloinen Loppujen lopuksi onnistui niin jalkojen nostaminen kuin ylhäällä pitäminenkin ihan kivasti ja Aapo sai paljon kehuja. Toki rauhoittumiseen jouduttiin käyttämään apuna tallinoven avaamista sateen laannuttua, sillä Aapo tuntui hermostuneen osittain kiinni olevan tallinoven takia.

Kentällä päästettiin Aapo vapaaksi ja se lähti kohtuullisen vauhdikkaasti liikkeelle, kun tallinpitäjämme vähän juoksutusraippaa ponille näytti. Poni baanatti kentällä oikein hienosti ja minähän tietty kuvasin. Aapo vaikutti todella innokkaalta ja vaikka se kävikin vähän yhdessä kentän kulmassa katselemassa ja haistelemassa maata, niin ei se vaikuttanut siltä, että olisi kentältä halunnut karata pois.

Reipasta ravia

Aapo tuli sanomaan "Hei mamma!"

Gallopp


Kujalle kun saatiin Aapo ohjattua, niin se meni sinne kuin vanha tekijä ja ylitti asettamamme kolme maapuomia hienosti, tosin viimeinen taisi olla kyllä tolppien jalkojen päällä, eli kaksi maapuomia ja yksi minieste, jos ihan tarkkoja ollaan. Aapo tuntui todella tykkäävän tuosta puomien ylittämisestä, ja minulla oli todella hauskaa, kun katsoin ponin intoilua puomeilla. Jalkojaankin se varoi yllättävän hyvin, vaikka normaalisti ei paljoa kinttuihinsa katsele.

Kujalla
Kujalla

Kertaalleen Aapo teki vähän omia ratkaisuitaan, kun ei askeleet ihan kujalle mennessä sopineet ja poni päätti sitten yrittää reunaesteestä  ylitse. Valitettavasti tuo about metrinen este ei ihan niin vaan paikoiltaan ylittynytkään, vaan Aapo otti puomin jo etusillaan alas. Naureskelin kyllä, että ei näemmä korkeus olisi ongelma ollut, vauhtia vaan olisi pitänyt olla enempi. Sen verran komeasti poni lähti estettä ylittämään. Valitettavasti en ehtinyt saada kunnollista kuvaa tuosta reunaesteen ylittämisestä, joten joudutte tyytymään yhteen vähän huonompaan kyseisestä tilanteesta olevaan kuvaan.

Sitten tultiin reunaesteestä yli, kun askeleet ei sopineet.
Sillä välin, kun tallinpitäjä nosti tuon pudonneen puomin takaisin paikoilleen, päätti Aapo baanattaa kentän toiseen päähän tyytyväisen näköisenä. Poni esittelikin minulle sitten myös oikein kivan näköistä ravia laukan lisäksi.





Esteen korjauksen jälkeen pääsi Aapo taas kujalle. Kovin innoissaan poni tuntui puomeja ylittävän edelleenkin.



Välillä Aapon piti ihan vaan baanattaa kentän toisella reunalla ja hienosti poni kulkikin. Se vaikutti olevan todella innokas, reipas ja rennon letkeä. Itselleni  tuli aivan sellainen tunne, että Aapolla oli tosissaan kivaa kentällä, ja että se nautti oikein sydämensä kyllyydestä saadessaan juoksennella vapaana, vaikka suuntaa ei poni itse saanutkaan pääasiassa päättää.

Aapon räjähtävä laukannosto


Rentoa ja letkeää ravia

Lisää letkeää ravia
Siinä vaiheessa, kun nostettiin sekä ensimmäinen, että viimeinen este kannattimilleen, alkoi Aapo innostumaan entisestään. Keskeltä otettiin maapuomi pois ja pariin kertaan jouduttiin välejäkin vähän säätämään, kun poni oli niin innoissaan, mutta pääasia onkin, että ponilla oli kivaa. Kovin korkeiksi ei missään vaiheessa esteitä nostettu, korkeimmillaan ne olivat ehkä 40cm korkeat ja molemmat tosiaan pystyjä. Kerran Aapo myös onnistui pudottamaan tuon vihreä-valkoisen puomin, kun ei ihan askeleet sopineet. Sen jälkeen alkoi poni paremmin miettimään askeleitaan ja se ylittikin näitä pikkuesteitä sen jälkeen todella hyvin.

n. 30cm
n. 30cm
n. 30cm
n. 30cm
n. 30cm
Töttörööö ja n. 40cm
"Jee kivaa!"

Lopuksi otin vielä Aaposta muutamia rakennekuvia, ihan vertailun vuoksi, sillä edelliset rakennekuvat ponista ovat loppu keväältä ja niissä ponilla tuntuu olevan niin lyhyt selkä. Tosin se seisoo kyseisissä kuvissa myös hieman supussa, mutta toisaalta, ne on otettu ennen kesätaukoa ja nyt on sitten kesätauon jälkeen otettuja kuvia myös.

Vähän takaviistosta kuvasin ensin, vahingossa

Aapo n. 3½v
Hurjan kivaa oli kyllä Aapoa hypyttää, ja toivon, että sitä pääsisi sitten uudellakin tallilla hypyttämään irtona. Täytyy selvitellä siellä, että onko se vain sallittua. Hiljalleenhan olisi tarkoitus myös alkaa ratsastajan kanssa esteitä harjoittelemaan, joten on todella kiva kyllä tietää, että poni ainakin irtona hyppää mielellään.

Ja tosiaan, nyt tuli kuvia melko paljon, valitettavasti en ole näitä nyt kyllä yhtään käsitellyt, vaikka muutama olisikin pientä rajailua vailla. En myöskään ollut tänään niin kovin kriittinen kuvien valinnan suhteen, vaan valikoin kuvia vähän sen mukaan, että miten niistä välittyy ponin eilinen fiilis ja miten ne soveltuvat tähän tekstiin. Tallilla oli muutenkin mukana vain pikkuputki, mutta yllättävän hyvin sillä pystyi tuolla kentällä kuvaamaan.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Uudet tuulet puhaltavat

Nyt on Aapon kanssa muuttoasiat järjestyneet. Minulle tarjottiin viime viikolla paikkaa Vantaalta pieneltä kotitallilta, jota kävinkin sitten katsomassa. Talli vaikutti meille oikein passelilta ja se on sijaintiinsa nähden todella edullinen. Tämä kuukausi nyt asutaankin siis vielä laidunpaikassa ja kuun viimeisenä päivänä Aaposta tulee Vantaalainen.

Olen tässä muuton ja tallipaikan varmistuttua yrittänyt etsiä meille sopivaa hoitajaakin. Ajattelin alunperin, että ei pitäisi kovin vaikeata olla hoitajan löytyminen, kun tallille on hyvät julkiset kulkuyhteydet ja tehtäviin sisältyy liikutusmahdollisuus. Tosin, isona rajoittavana tekijänä on se, että vaadin hoitajalta vähintään 16 vuoden ikää, ainakin vielä toistaiseksi, kun Aapo on ori. Vaikka Aapo onkin tarkoitus ruunata loppuvuoden aikana, niin koskaan ei voi olla varma siitä, miten nopeasti ja paljon luonne muuttuu. Sen vuoksi pidän myös mahdollisimman tiukasti kiinni tuosta ikärajasta. Monia hoitajaehdokkaita karsii pois varmasti myös se seikka, että tarvitsen Aapolle hoitajan vähintään 2 kertaa viikossa ja  toisinaan tarvetta useammallekin käynnille olisi.

Mitään orjatyötä en ole aikeissa hoitajalla teettää. Tehtäviin kun ei kuulu muuta, kuin ponista ja varusteista huolehtimista. Tallitöitä siis ei tarvitse tehdä. Riittää, kun tulee paikalle sovitusti, hoitaa Aapon huolella (harjaa, tarkastaa mahdollisten haavojen varalta), liikuttaa annettujen ohjeiden mukaan (maasta tai selästä) ja huolehtii ennen lähtöään tavarat omille paikoilleen ja siivoaa muutenin omat jälkensä. Tämä ei mielestäni ole kovin paljoa vaadittu. Itseltäni menee näiden toimenpiteiden suorittamiseen tallilla keskimäärin 1,5-2h, riippuen touhuanko kokoajan, vai jäänkö suustani kiinni. Joskus hoitaja-aikoinani olen vastaavista hommista (+ ruokien laittaminen valmiiksi ja päivämössön antaminen) selvinnyt jopa alle tunnissa, tosin silloin ei ole paljoa rupateltu ja hommat on tehty reippaasti (esimerkiksi harjaamiseen en käyttänyt turhaa aikaa, sillä hoidokki ei aina kovin iloisella tuulella ollut, joten en halunnut sitä kiusata turhalla ympärillä pyörimisellä, kun se ei siitä selvästi pitänyt). Hoitajalta ei siis vaadita edes usean tunnin touhuamista tallilla, kunhan hoitaa annetut tehtävät.

Koska ponin liikutus tulee hoitajan myötä lisääntymään melko paljon, olen harkinnut sen klippaamista osittain. Vähän klippaaminen on kuitenkin vielä harkintavaiheessa, sillä en haluaisi joutua loimittelemaan Aapoa hirmuisen paljon, ja kun uudella tallilla ei ole edes kovin suuria säilytystiloja. Olen kuitenkin miettinyt, että jos Aapolle klippaisi ns. "vauhtiraidat", eli kaulasta alaosa ja kyljestä raita (täältä ns trace-malli), niin riittäsikö silloin kohtuullisen ohut toppaloimi (n. 200g) ja ratsastaessa sitten alkuverkkaan fleece-loimi (vaikka fullneck). Lisäksi mietityttää, että mistä löytäisi sitten kohtuuhintaisen, sopivan paksuisen fullneck toppaloimen. Pari vuotta sitten löysin Aapolle fullneck-loimen alennuksesta, nyt ei ole vielä toppaloimia alessa ollut tältä syksyltä. Aaponhan olisi tarkoitus liikkua ensi talvena 2-4 kertaa viikossa rankemmin ja muutoin sitten kevyemmin. Kevyemmällä liikkumisella tarkoitan sellaista, jossa poni ei oikeastaan hikoa, siis aikalailla maastakäsin suoritettua liikuntaa. Raskaampi liikutus on sitten selästä käsin suoritettua, treenipainotteisempaa liikkumista, jolloin ponin olisi ehkä jopa suotavaakin vähän hiota.

Klippausvinkkejä otan siis mieluusti vastaan! Myös klipatun loimittamiseen liittyen saa sanoa, jos on jotain omakohtaisia kokemuksia tai vinkkejä.

Loppuviikosta yritän päästä katsomaan Aapoa, joten silloin sitten pyrin myös poikaa kuvailemaan. En ole kovin innokas vanhoja kuvia postauksiin laittelemaan, joten tähänkin postaukseen sopivan kuvan löytäminen oli työn ja tuskan takana.


keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Lisää gimp-kokeiluita

Mä nyt ihan totaalisesti olen innostunut tästä kuvaleikkimisestä, ja taas on yksi tekele näytille laitettava. Tajusin tossa, että vois olla fiksua tehdä näille bannerikokeiluille oma sivunsa, joten sellaisen väsään tämän päivän aikana, ja sinne saa sitten käydä kommentoimassa näitä kaikkia kokeiluita. Toki näihin postauksiinkin saa laitella kommentteja.


Tämä onnistui mielestäni todella hyvin, keksin miten saan päätettyä kuvien päällekkäisyydestä ja siten sain tämän onnistumaan haluamallani tavalla. Osasin jopa lisätä vähän efektejä tuohon tekstiin ja siten voin olla mielestäni todella tyytyväinen tähän yksilöön. Vähän leveämpi tuo saisi olla, että kuvat mahtuisivat paremmin, mutta menettelee tuo noinkin. Mitäs tykkäätte?

tiistai 4. syyskuuta 2012

Tallipaikan katsomista ja bannerikokeilua

Kävin katsomassa tänään illalla yhtä tallipaikkaa. Sen kummemmin en paljasta missä paikka sijaitsee, mutta pieni  yksityistalli on kyseessä. Tallinpitäjällä on muutama muukin kyselijä paikasta ollut ja hän on luvannut heillekin paikan näyttää, tämän viikon loppuun mennessä hän ilmoittaa minulle, päästäänkö Aapon kanssa heidän asiakkaikseen vaiko ei.

Tallipaikkaa kun tulin katsomasta, niin huomasin erään kommentin, jossa kehotettiin lataamaan Gimp ja väsäämään sillä bannereita. Latasinkin sen heti ja päätin kokeilla sen toimivuutta. Ainoa asia, mikä tuossa Gimpissä jäi näin pikaisella kokeilulla häiritsemään, on kuvien päällekkäin asettaminen, en huomannut mitään keinoa, jolla olisin itse saanut päättää, että mikä kuva asettuu minkäkin päälle ja miten, mutta voipi olla, että olen vain hieman hidas. Tekstin sijoittaminenkin oli sen vuoksi hankalaa, kun se meinasi vähän joutua kuvien alle. Tekstiin olisi ollut myös efektejä lisättävissä, mutta en osannut niitä lisätä. Täytyy jatkaa harjoittelua.

Päätin silti uskaltautua laittamaan tämän ensimmäisen Gimpillä tekemäni bannerikokeilun näytille. Kommentteja kiitos!


Lisää leikkimistä

Tänään innostuin kokeilemaan Picasalla kuvien muokkausta, ja näistä alkoi tulla jo omaan silmään oikein miellyttäviä. Harmi vain, etten keksinyt, että mistä Picasalla saisi tuon taustan läpinäkyväksi, joten näissä on nyt sitten erittäin tylsä valkoinen tausta...

Toinen picasakokeilu


Ensimmäinen picasakokeilu

Alkuperäisessä koossaan nämä olivat paljon isompia, ja tosiaan melko hauskaa oli väsääminen. Ajattelin, että täytyy ruveta muokkailemaan kuvia tuolla picasalla ja sitten Paint.Netin avulla väsäillä niistä bannereita, tekstit laittaa sitten Picasalla taas, kun Picasan verkkotyökalussa on todella kivoja fontteja käytettävissä.

Ajattelin tässä vielä väsäillä näiden kahden kokeilun kuvina käytetyistä kuvista jonkinlaisen kokeilun myös Paint.Netillä, nyt kun olisi valmiiksi muokattuna sopivasti nuo kyseiset kuvat! Ihan täysin samanlaisina en noita kuvia saa kylläkään, sillä osa noiden kuvien muokkauksista on tehty tuota kollaasia luodessa, täytyy kuitenkin kokeilla, että mitä tuolla Paint.Netillä saan aikaan. Jos vaikka onnistuisin kiertämään noita kuvia ilman, että niistä leikkautuu paloja pois!

Paint.Netin tämän päivän tekeleistä tuli tällaisia, näissä vain fonttityyppi vaihtuu, kuvat ja sommittelu pysyy siis samana koko ajan.

Paint.Net versio 1
Tämä miellyttää itseäni aika paljon

Paint.Net versio 2
Tässä on tylsin (ja selkein) fontti

Paint.Net versio 3
Tästä myös tykkään itse todella paljon
Paint.Net + Picasa, kokeilu 1
Picasa ei anna tallentaa kuin JPG-tiedostona, joten läpinäkyvyys katosi

Paint.Net + Picasa, kokeilu 2
Picasa ei anna tallentaa kuin JPG-tiedostona, joten läpinäkyvyys katosi

Kommentoikaahan näitäkin nyt sitten!

Edit klo 17:19 - Picasa ei tue .PNG muotoa, joten en pysty tekemään bannereita niin, että loisin ensin Paint.Netillä pohjan, johon liittäisin Picasalla tekstin. Läpinäkyvyys kun vaatii tuon .PNG muodon, niin vaihtoehdot ovat joko läpinäkyvä tausta tai tekstin saaminen Picasalla... Huoh, sanon minä!

Edit klo 17:38 - Dafont on kaveri, postaukseen lisätty muutama tekele, jotka tehty lähestulkoon pelkästään Paint.Nettiä käyttäen (kuvat oli muokattu Picasalla jo valmiiksi, Paint.Netissä hyötykäytin näitä jo muokkaamiani kuvia siis)

Edit klo 17:52 - Bongasin Picasasta valikon, josta sai lisättyä .PNG -tiedostot sallituiksi. Tosin, kun näihin teki muokkauksia, tuli tallennus jpg-tiedostona. Siispä näissä ei ole läpinäkyvää taustaa, vaan tuli tuo ruutuhässäkkä väkisin taustalle... Ei kiva.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Omaa kivaa kuvien kanssa

Innostuin lataamaan taas pitkästä aikaa Paint.Netin koneelleni, valitettavasti siitä ei tällä hetkellä vain ole suomenkielistä versiota saatavilla, enkä löytänyt suomenkielistä lisäosaakaan siihen, joten jouduin selviytymään huonon englanninkielen taitoni kanssa, kun vähän innostuin leikkimään ja kokeilemaan unohdettua osaamista tuon ohjelman kanssa.

Lopputuloksena tällainen pieni bannerin tapainen:


Mitäs sanotte? Kannattaako mun edes yrittää kyhäillä näitä, jos joskus tulevaisuudessa  tulisi sellainen, jonka kehtaisi blogiin ihan käyttöön ottaa. Tällä hetkellä ongelmia tuottaa tuo ohjelman englanninkielisyys, sillä mä olen aivan onneton käyttämään ohjelmia englanniksi. Nytkin oli todella suuria vaikeuksia tuon käytössä, enkä siltikään onnistunut löytämään niitä paria tiettyä työkalua, joita olisin kaivannut.

Periaatteessa mulla nimittäin olisi kyllä haluja väsäillä itekin bannereita, mutta mua ärsyttää, kun ei ole kunnollista ohjelmaa. Paint.Net on kyllä hyvä ja näppärä ohjelma, mutta valitettavasti siinä on jotkut ominaisuudet todella hankalasti toteutettu. Koulussa kävin yhden ATK-kurssin, jolla käytettiin Photoshoppia, ja siitä tykkäsin kovin, harmi vain, etten ole siitä löytänyt mitään ilmaisversiota. Miksi, oi miksi ei vanhempia versioita voisi saada ladata ilmaiseksi?

Tosiaan, kommenttia kuulisin mielelläni tuosta tekeleestä. Sen verran tiedän itsekin sanoa, että kuvien rajaus on perseestä, mutta kun tosiaan en jaksanut alkaa työskentelemään kahden eri ohjelman välillä, niin tyydyin tekemään vain tuollaisen pelkistetyn. Tuon varsakuvan olisin tahtonut rajata niin, että ei olisi ollut mitään ylimääräistä kuvassa (vain lankkujen välistä kurkkiva Aapo), mutta valitettavasti juuri siihen tarvitsemaani työkalua en löytänyt. Lisäksi olisin halunnut sumentaa noiden kolmen vaakakuvan reunat, mutta siihenkään en löytänyt työkalua!

Ehkäpä kuitenkin jatkan tosiaan harjoittelua ja teen näitä, en tiedä vielä. Riippuu pitkälti motivaatiosta ja siitä miten saan opeteltua tuon Paint.Netin käytön englanniksi. Aikaahan on vielä hyvin, kun tässä on enää  4 viikkoa töitä ja sitten alkaa äitiysloma. Siinä äitiyslomalla näiden tekemistä olisi hyvä harjoitella, ennen kuin pikku-A syntyy. Kuitenkin, nyt haluan ehdottomasti kommentteja tuosta tekeleestäni, ensimmäistä kertaa siis suorastaan vaadin teiltä lukijoilta kommentointia!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Muutostyöt suoritettu, esittelyssä bannerit!

Nyt olen saanut tehtyä blogiin muutostyöt, vaikka alunperin epäilinkin, että näiden tekeminen olisi mennyt huomiselle. Jouduin kuitenkin tänään jäämään kotiin kipuilevan selän vuoksi, joten päätin nyt heti aamusta sitten hoitaa tämän muutosasian, kun kerran olin hereillä.

Bannereita en kovin montaa saanut tätä muutosta varten ja oikeastaan vain kaksi banneria olivat niinsanotusti ylitse muiden. Valitettavasti toinen kuitenkin oli epätarkka, joten en voinut sitä hyödyntää tässä blogissa. Nyt on siis uusi banneri otettu käyttöön ja sen on tehnyt lukijamme Rose, hänelle kiitokset tästä hienosta bannerista!

Tässä vielä esittelyssä kaikki bannerit, jotka sain määräajan sisällä ja pieni kommentti jokaisesta bannerista (klikkaamalla saat bannerit näkymään suurempina):

Tämä banneri on kaikessa yksinkertaisuudessaan oikeastaan aika kiva, mutta valitettavasti vähän  turhan yksinkertainen. Kuvavalinnat ovat mielestäni oikein onnistuneet, mutta bannerin taustaväri, sommittelu ja kuvien yksipuolinen leikkaus ei tällä kertaa napannut riittävästi, jotta banneri olisi blogiin päätynyt.


Tämä Rosen tekemä banneri pääsi tosiaan blogiin käyttöön ja tästä tykkään  todella paljon. Läpiväkyvä tausta mahdollistaa muokkauksen helposti ja tässä on mielestäni kivat kuvatkin valittu. Tämä banneri näyttää ainakin omasta mielesstäni siltä, että tähän on käytetty aikaa ja tämän tekemiseen on nähty myös vaivaa. Tykkään pikkukuvien rajauksista ja tuon isomman kuvan tarkasta leikkauksesta. Oikein onnistunut ja toimiva banneri! 


 Nämä kaksi ylläolevaa banneria ovat entisen hoitajamme Amandan tekeleitä. Kuvavalinnat ovat mielestäni kivat ja oikein toimivat, tällä kertaa kuitenkin nämä jäivät käyttämättä. Näistä alempi ehdottomasti enemmän mieleeni, sillä siinä on vähän muutakin väriä kuin pinkkiä. Kivoja bannereita nämäkin, kaipaisivat vain vielä vähän sitä jotain, vaikka pakko sanoa, että mahdollisesti näistä saattaa jompikumpi olla joskus myöhemmin käytössä.

 Tästä bannerista tykkään itse värien ja sommittelun puolesta todella paljon. Tästä ilmenee hyvin Aapon erilaiset luonteenpiirteetkin, sen verran hyvin on osattu kuvat valita. valitettavasti tämä banneri on korkeampi kuin muut ja epätarkka, joten sen vuoksi tämä ei nyt blogiin päätynyt. Mikäli banneri olisi tarkka, olisi tämä ehdottomasti seuraavan muutoksen jälkeinen banneri.

Tämä banneri on mielestäni myös kuvien, sommittelun ja värien puolesta todella kiva. Valitettavasti vain kahden reunimmaisen kuvan katkeaminen ikäänkuin kesken häiritsee liikaa, ja sen vuoksi tämä ei nyt blogiin päässyt. Tämä banneri olisi  toimivampi isommassa koossa, mutta valitettavasti haluan pitää bannerin koon sellaisena, ettei se valtaa koko näyttöä, kun blogin avaa, niin tätä ei voinut isompana pyytää. Bannerissa on myös vähän hölmösti tyhjää tilaa tuossa keskellä. Suurempana tai kuvat keskemmälle sijoitettuna voisi siis olla todella toimiva ja kiva banneri.


Tämä banneri on saman tekijän kuin tuo edellinenkin ja tässä mättää melko pitkälti samat asiat kuin tuossa toisessakin. Tämä on myös hieman pienempi, kuin mitä pyysin. Kuvat katkeavat siis hieman kesken, vaikka muuten banneri onkin kiva. Tuo ajatuskupla on mielestäni hauska lisä ja tässä on mielestäni kivasti laitettu tekstit. Hieman turhaa tyhjää tilaa tässäkin keskellä, mutta tosiaan, hieman suurempana tai kuvat keskemmälle sijoitettuna, olisi todella toimiva ja kiva banneri.

Suuret kiitokset vielä kaikille, jotka bannereita jaksoivat väsätä ja lähettää. Tässä tosiaan kaikki bannerit, jotka minulle esiteltiin ja olen sitä mieltä, että todella lahjakkaita bannerin tekijöitä teistä lukijoista löytyy. Nyt yritetään taas jaksaa jonkun aikaa tällä ulkoasulla, joka tosin ehkä vähän kaipaisi piristystä vielä, joten voipi olla, että väriä tulee vielä lisää jollain tapaa.

Ideoita piristykseen, postaustoiveita ynnä muuta saa laitella kommenttina tulemaan. Nyt kun tosiaan Aapoa syyskuun ajan tallinpitäjä liikuttaa, niin ei tule jokaisesta liikutuksesta kirjoitettua postausta, mutta jotain muita postauksia voisin kirjoitella toiveiden perusteella. Kysymyspostausta olen myös harkinnut, mutta lukijoiden epäaktiivisen kommentoinnin vuoksi en ole sellaista toteuttanut, kysymyksiäkin siis voi esittää, jos kiinnostaisi kysymyspostausta lukea.

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...