Näytetään tekstit, joissa on tunniste läpiratsastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste läpiratsastus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. elokuuta 2014

Tiedätkö sen tunteen?

Moni hevosenomistaja (kuten varmasti hoitaja ja vuokraajakin) tietää varmasti sen tunteen, kun yhtenä päivänä poni ei toimi sitten mitenkään, mutta seuraavana on kuin unelma. Mulla on vähän sellaisia fiiliksiä ollut Aapon kanssa viimeaikoina, kun se ei ole ratsastaessa tuntunut toimivan sitten mitenkään. On se ollut ihan ok, mutta sellaisia wau-elämyksiä ei ole nyt tullut, mitä aiemmin tuli melko usein.

Perjantaina pohdinkin kovasti, mitä sitä tekisi ponin kanssa. Ratsastaa ei huvittanut. Tallikaverini Sari, joka vuokraa Aapon nykyistä tarhakaveria Texasia maastakäsittelyyn ja ajopuuhiin oli aikeissa ohjasajaa Texasin, joten siitä innostuneena päätin minä tehdä Aapon kanssa samaa puuhaa, tosin Sarin ja Texasin jälkeen, sillä lainasin Texasille meidän vyötä ja ohjia (Texasin omistajan entisen hepan valjaat ovat vähän väärän kokoiset). Hurjaksikin ryhdyin, sillä päätin kokeilla ohjasajoa kuolaimettomilla. Aapo olikin vähän hämillään alkuun, kun en ole edes ratsastanut kuolaimettomilla useampaan kuukauteen ja nyt tosiaan sitten ohjasajoin. Poni kuitenkin toimi moitteetta, ja olin hurjan tyytyväinen. Aiemmin viikolla oli ratsastukset menneet vähän miten sattuu, mutta nyt sitten ohjasajossa poni oli tosi kiva.





Pienestä hämmennyksestä huolimatta poni toimi kivasti. Yllätyin ihan, kuinka hyvin se meni, vaikka alkuun vähän venkoilikin. Ylitettiin puomia, mentiin voltteja ja ympyröitä, peruuteltiin ja tehtiin käynti-ravi siirtymisiä. Sari otti Ainon vahtimisen lomassa muutamia kuvia, siitä suurkiitos hänelle näistä ohjasajokuvista!

Annoin Sarinkin vähän ohjasajaa Aapoa, jotta hän saisi tuntumaa siitä, millainen Aapo on ohjasajaessa. Aapo on kuitenkin tietyllä tapaa edellä Texasia melkein kaikessa, vaikka onkin vuoden nuorempi. Tämän huomaa lähinnä ratsastettavuudessa ja käsittelyssä. Ja onhan pojat melko erilaisia luonteeltaan, Texas sellainen tasainen tallaaja, joka ei juurikaan hötkyile, ja Aapo sitten on vähän häslä ja adhd.

Poni raudaton




Lauantaiaamuna sitten Nea tuli läpiratsastamaan ponin, oikein kivan oloisesti poni meni Nean kanssa ja loppuun pääsin itsekin fiilistelemään ponia. Nea vähän neuvoi (oikein kädestä pitäen) ja rupesin tajuamaan hyvin lavan korjaamista ja ponin ratsastamista käynnissä. Ihan superhyvä fiilis tuli, kun sisäistin taas vähän asioita ja poni toimi. Eihän se mun kanssani niin tasaisesti mene edes Nean opastuksessa, kuin Nean kanssa, mutta hiljaa hyvä tulee.




Tänään Erppa hyppäsi ja poni meni oikein kivan oloisesti. Vähän neuvoin Erppaa samalla, ja hypytkin paranivat, kun Erppa pysyi itse pystyssä paremmin ja ratsasti tarmokkaammin. Erppa varmaankin kirjoittelee hypyistä postausta omaan blogiinsa, joten tässä kuvina vain hieman esimakua sekä Aapon tyylinäyte suihkussa olemisesta.

Tarkoituksena on, että Erppa menee ensi viikolla Aapon kanssa estevalmennukseen ja sitten loppusyksystä kisoihin. Kisaluokista ei ole vielä varmuutta, se varmistunee valmennuksen jälkeen, kun on saatu mielipidettä ratsastuksenopettajalta, joka Erpalle valmennuksen pitää.


Pidennettiin Erpan jalustimia hyppyjen jälkeen, mutta silti Erpan jalka ei paljoa satulan siiven alapuolelle tule!

Aapoa kiinnostaa ihan sairaasti...

Tää oli Aapon mielestä jees, vettä alaleukaan :D


"En tahdo pääpesua!"

"Mä en tahdo! Tää on tyhmää, ja mä kastun. Yäk!!"

Elefanttiponi naamapesun jälkeen

Suihkun jälkeen on hyvä käydä ottamassa vähän hiekkaa pintaan


"Ainii, mun ruoat jäi tonne" (näköjään kamera tarkennellut taas vähän mihin sattuu)

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pikkuponiratsastusta

En ole nyt päivitellyt, sillä olin alkuviikon mökillä ja sieltä palattuani en juurikaan ole kuvia Aaposta saanut otettua. Pikaisesti päivittelen kuvattomasti meidän kuulumisia kuitenkin, ettette aivan luule meidän väsähtäneen kaikesta auringonvalosta johtuen.

Torstaina kävin itse liikuttelemassa ponin, mentiin kaverin kanssa pellolle liikuttamaan ponit ja Aapokin oli yllättävän kiva. Tehtiin paljon väistöjä sekä avoja käynnissä. Muutaman kerran hypättiin ojien yli, jotta sain ponia vähän innostumaan. Treenattiin myös yhden pelottavan kohdan ylittämistä ja vaikka poni aika paljon epäröikin, päästiin jokaisella yrittämällä yli hienosti. Loppuun käytiin kävelemässä maastossa, ja olin hurjan ylpeä kun Aapo 5v oli niin hienosti, vaikka Fred-pappa noin 20v sikaili ihan kympillä. Oltiin ihan vain ilman satulaa ja suussa suora kuolain. Ihan mahtifiilis, kun uskalsin käydä noin maastossa, vaikka vaan käveltiinkin!

Perjantaina Verna ratsasti ponin, oltiin taas pellolla ja hän työsti ponia taivutellen. Verna ratsasteli reilun tunnin verran ja poni oli lopulta aika hyvä.

Lauantaina Nea tuli taas ratsastamaan Aapolla, sillä hän toi meille satulankin. Vaihdettiin ensin kapeampi kaari satulaan ja sitten lähetin Nean kentälle. Nea tuuppaili ponia ihan kunnolla noin tunnin ajan ja mitä kirppistalkoiluiltani ehdin vilkuilla, meni poni todella kivan näköisesti. Nea teki sen kanssa avoja, sulkuja ja väistöjä niin käynnissä kuin ravissakin ja lisäksi vaati ponia huomattavasti enempi, kuin mitä ollaan tunneilla vaadittu. Nea sai ponin myös laukkaamaan kivasti pyöreänä ja olin kyllä kovin ylpeä pienestä ponistani, kun se on niin potentiaalinen! Sovittiin Nean kanssa, että tässä kuukauden sisällä hän tulee ratsastamaan ja kranioimaan ponia, jotta nähdään vähän, että missä mennään lihashuollon kanssa. Tärkeintä kuitenkin on, että saatiin nyt Nealta tuo satula meille ostettua ja poni pääsi oikein kunnolla hikitöihin.

Tänään poni saikin vapaan, sillä meillä oli tallilla kirpputori. Kovinkaan paljoa en saanut myytyä, mutta muutamia tavaroita kyllä. Vielä on paljon tavaraa myytävänä, ja täytyykin niitä tuossa joku päivä kuvailla, että saan päivitettyä tuota blogin kirppissivua.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Puolikuntoinen omistaja

Kävin tänään vielä ennen mökille lähtöä tallilla, mutta kaverini Nea tuli ratsastamaan ponin. Olen itse puolikuntoinen ja oltiin Nean kanssa puhuttu jo alkuviikosta, että hän tulisi joku päivä ratsastamaan Aapolla ja tuomaan satulan meille lainaan. Tänään ei kuitenkaan vielä satulaa saatu käyttöön pysyvästi, sillä Nea vielä tarvitsee sitä oman heppansa kanssa ja en itse muistanut eilen Hööksistä ostaa kapeampaa kaarta siihen. Koska Nea tuli ratsastamaan, pidettiin vielä tänään kenttäpäivä, kun oli suora kuolainkin kokeilussa ja en olisi päässyt rattaiden kanssa pellolle (pellolle vievällä tiellä on mutakohta, mistä en olisi rattaiden kanssa päässyt). Tänään ei kuitenkaan eilisen tahmailusta ollut tietoakaan, sillä poni oli heti alkukäyntien jälkeen aivan sen oloinen, kuin olisi lentoon lähdössä.

Poni olikin tänään aivan kuivuneen mudan peitossa, kun hain sen tarhasta, joten puunailin sitä Neaa odottaessani. Jalkojen puunaamisessa olikin hommaa, sillä pienet pölyhiukkaset ärsyttivät jo valmiiksi ärtynyttä kurkkuani ja jouduin vähän väliä pitämään yskimistaukoja. Minulla olikin ponin puunaus kesken Nean saapuessa, mutta aloin sitten pikaisesti ponia varustamaan, kun Nea satulan kanssa tuli. Auttelin Nean pihassa jo selkään ja lähdettiin kentälle. Poni oli aivan erilainen kuin eilen, sillä se käveli jo alkukäynneissä aika kivasti. Nea käveli todella pitkät alkukäynnit, sillä hänellä oli tärkeä puhelu siinä meneillään ja puhui sen loppuun ennen kuin alkoi ratsastamaan kunnolla.



Nea työsti ponia pääasiassa ravissa, ensin toki käynnissä kaikin puolin avut läpi ja kun poni toimi käynnissä niin sitten ravissa työskentelyä. Aika paljon näin Nean tekevän avoja, sulkuja ja jonkin verran väistöjäkin. Myös ympyrällä poni pääsi aika paljon työskentelemään. Nea pisti ponin työskentelemään vähän totuttua rankemmin, sillä hän vaati ponilta enempi kuin ollaan tunneilla vaadittu. Mielestäni tämä oli ihan hyvä, sillä poni työskenteli Nean kanssa ajoittain todella kivan oloisesti, se oli rento, mutta kuitenkin aika kivassa paketissa.

Laukat Nea otti myös molempiin suuntiin, lähinnä hakien ponilta rentoa laukkaa ilman, että pää nousee ihan taivaisiin. Aapo menikin varmaan ensimmäistä kertaa elämässään ihan oikeasti aika pyöreänä laukkaa ratsastajan kanssa. Eihän se toki täydellisen pyöreänä mennyt, mutta ajoittain kyllä ainakin omaan silmääni ihan kivan pyöreänä ja lyhyenä. Hieno ponimies!




Laukkojen jälkeen poni vilautti aina muutaman askeleen ajan ihan todella hienoa raviakin, niinkuin se aina yleensä laukkojen jälkeen tekee. Loppuraveissa Nea tunnusteli ponia ja kokeili hieman keskiraviakin, kun poni tuntui siltä, että voisi onnistua. Ihan ei ponilapsi kuitenkaan jutun jujua tajunnut ja yritys jäi yritykseksi. Ravailujen ja pitkien loppukäyntien jälkeen poni päästettiinkin sitten omaan karsinaansa yöpuulle ja puhuttiin Nean kanssa siitä, että hän tulee jossain vaiheessa kevään edetessä taas ratsastamaan Aapolla, kun oma tammansa on tällä hetkellä kantavana.

Tokikaan Aapo ei koko aikaa tasaisesti kulkenut, vaan välillä pää nousi ylös tai vaihtoehtoisesti turpa painui luotiviivan taakse ja näin ollen poni oli kuolaimen takana. Se kuitenkin meni yllättävän pitkiäkin pätkiä tasaisesti ja niistä olen erittäin iloinen. Läheskään kaikissa postauksen kuvissakaan poni ei varmasti ole ihan tasaisesti luotiviivalla tai aavistuksen etupuolella, mutta yritin katsoa parhaimmat kuvat tähän postaukseen kuitenkin.

Loppuraveissakin ponilta vaadittiin asettumista

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Unohtuneita poneiluita

Unohdin viime viikolla laitella postausta Vernan läpiratsastuksesta, joten kerron vain lyhyesti, että Verna tosiaan viikko sitten tiistaina läpiratsasti ponin. Työsti sitä ensin pitkin ohjin ja vaati sen, että poni kuuntelee istuntaa. Verna vaati ponilta vuoroin asettumista ja taipumista tahdin kustannuksella ja vuoroin sitten tahtia asetuksen ja taipumisen kustannuksella. Aapolla kun ei ihan vielä riitä voima kulkea hyvässä tahdissa ja samalla taipua hyvin. Verna teki verrytellessään paljon avoja, sulkuja ja väistöjäkin, poni meni hienosti. Vernan ratsastuksen jälkeen Ainokin pääsi ponin selkään, pitihän tytön päästä esittelemään uutta hienoa kypäräänsä!

Komea poni ja meidän maailman ihanin valkku!

Jäin sitten Vernan käynnin jälkeen pyörimään tallille ja päädyin sitten ratsastamaan Rooma-ponilla. Rooma olikin ihana tuttavuus, olen sitä tallissa jo ihastellut ja lopullisesti rakastuin kun pääsin käymään selässä. Rooman omistaja pyysi, että ratsastaisin Roomaa, koska hänellä itsellään on vähän ratsastukseen vaikuttavia vaivoja erään tippumisen jäljiltä. Kävin sitten ponin selässä ottamassa kaikki askellajit läpi molempiin suuntiin, ihan vain rennosti ponia tunnustellen. Rakastuin täysin Rooman herkkyyteen ja liikkeisiin. Roomakin on eestiläinen ja niillä on paljon samankaltaisuuksia liikkeissä Aapon kanssa, mutta Rooma on huomattavasti herkempi. Rakastuin täysin!

Tarttiskohan Aino ehkä vähän sopivamman kokoisen ratsun?


Aino kattelee Vernaa, josko sais jotain opetusta

Perjantaina käytiin äidin kanssa Puuilossa ostamassa Aapolle rehuja ja niitä viedessä sitten huomasin, ettei Vivian ollut ratsastanut, vaan tyytynyt talutteluun. Koska olin suunnitellut Aapon koko viikon sen perusteella, että hän ratsastaa (kuten joka viikko), päätin sitten liikuttaa Aapon ratsain. Ponille oli kuitenkin viikonlopulle suunniteltu kevyt päivä, koska itse en päässyt lauantaina ja olin sopinut Erpan liikuttavan ponin oman kuntonsa mukaan (eli joko maastakäsin tai ratsain), joten äitini lähti sitten Ainon kanssa kotiin ja itse jäin ratsastamaan ponin. Menin ihan lyhyesti kaikki askellajit läpi, sen verran, että poni liikkuu muutenkin kuin kävellen. Aapo oli aika tahmea, vaikka olikin melko kova tuuli ja kentällä oli muitakin. Kerran poni pelästyi, kun Jonia haettiin tarhasta ja se pärskähti kentän vierellä, poni loikkasi varmaan puoli metriä eteenpäin, mutta ei tehnyt muuta. Itse en voinut kuin nauraa ja Rooman omistajakin kysyi, että mitä Aapo oikein teki. Naureskeltiin sitten, että on meidän eestiläiset vähän pösilöitä. Varsinkin, kun molemmilla on taipumusta tuijotella tallilla asustavaa ihanaa russiponia, joka osaa vaikka mitä temppuja, perjantainakin se näytti (käskystä) hienoja maahanmenoja ja maassa makoiluita, omistajansa pyöriessä ympärillä ja tehdessä vaikka ja mitä - ja Aapo tietysti tuijotti aina ohi mennessään ihan kauhistuneena.
Laukka ei perjantaina oikein pyörinyt vasemmalle, oikealle oli hyvä. Sain kuitenkin ihan kivoja nostoja ja poni oli todella kuuliainen. Ratsastin ehkä puoli tuntia kokonaisuudessaan ja pääsin sitten Jonin omistajan kyydissä pois tallilta.

Lauantaina Erppa oli sitten touhuillut ponin kanssa oikein kunnolla ja sunnuntaina menin itse. Koska Erppa oli kyennyt ratsastamaan ponilla, lähdin käyntimaastoon tallikaverin ja hänen heppansa Finessen kanssa. Kelin vuoksi mentiin ihan käyntimaastoon ja oli meillä kyllä seuraa maastakäsinkin, joten senkin vuoksi sitten mentiin käynnissä. Aapo sai olla johtohevosena ja alkuun poni oli vähän haluton etenemään. Hienosti meni koko lenkki ja vain parissa kohtaa Aapo keskittyi maisemien katselemiseen liikaa ja meinasi sen takia vähän luistaa takajalka. Poni ei kuitenkaan liukastellut kengättömyydestä huolimatta juuri lainkaan, joten ihan hirmuisen liukasta ei ollut. Loppumatkasta Aapo keksi kytätä ihan minimaalista vesilätäkköä, joka pilkotti lumihangesta ja jouduin komentamaan sitä raipalla, jotta se suostui menemään siitä yli (poni siis pystyi hyvin astumaan siitä yli). Tämän lisäksi poni kyttäsi tosissaan vain kerran, silloinkin isoa kiveä, jonka ohitse on menty monta kertaa ennenkin. Ihan pösilö poni.

torstai 3. lokakuuta 2013

Harvinaisen vähän vikaa

Nea kävi taas eilen läpiratsastamassa ponin ja sen jälkeen hän antoi ponille vielä kranio-sakraalihoidon. Laittelin itse ponin Nealle valmiiksi ja kentällä jeesasin jalustimien säätämisessä. Nea verkkaili ponia ja itse seurailin ratsastusta. Samalla kuvailin kun Brego ja Morris treenailivat hyppyjä.

Aapo meni Nean kanssa taas kivan oloisesti, vähän otti herneitä nenään, kun Nea komensi eikä antanut ponin keskittyä kavereihin. Nea kuitenkin sai ponin menemään pikkuhiljaa paremmin ja paremmin eikä ponikaan enää lopulta ollut herneet syvällä nenukissa.



Nea teki ponin kanssa ihan perusjuttuja, paljon käynti- ja ravityöskentelyä ja jonkin verran väistöjä/taivutuksia. Pari hyppyäkin Nea otti, kun pyysin häntä kokeilemaan muuria, sillä Aapo ei ole koskaan sellaista hypännyt, eikä koskaan tiedä milloin sellaista täytyy hypätä. Poni kielsi molempiin suuntiin kerran, mutta sitten meni yli iiisolla loikalla. Normaalisti Aapolle ei tule tällaisia ekstrahyppyjä ratsastuskerroilla, mutta nyt tuo muuri oli kentällä Bregon ja Morriksen hyppelyiden vuoksi ja tosiaan sellaisen ylitys voi olla ihan lähiaikoina oikein ajankohtainenkin, joten koin parhaaksi että poni sellaisen nyt hyppää pariin otteeseen.



Hyppyjen jälkeen Nea otti vielä loppuraveja, kun itse keräilin esteet ja kakat kentältä pois. Siinä ravaillessaan hän totesi, että poni alkaa olemaan ihan kouluponin tuntuinenkin ajoittain. Siinä on siis piileviä kykyjä!

Loppukäynnit käytiin kävelemässä tallin ja pellon ympäri vievällä lenkillä ennen kuin mentiin talliin riisumaan poni ja Nea pääsi hipelöimään ponia kranio-hoihon merkeissä. Kranio-sakraalihoidon tehtyään Nea sanoi ponissa olleen harvinaisen vähän vikaa, ainoa asia, mistä hän mainitsi, oli kintereiden heijastaminen. Sen vuoksi ponille ei kannata antaa totaalisia seisomavapaita, vaan vapaapäivinä käydä vähintään kävelyttämässä. 

tiistai 24. syyskuuta 2013

"Tää tarvii Lotta läpiratsastusta!"

Otsikon mukaisen kommentin sain, kun kaverini Nea kiipesi tänään ponin selkään verkattuani sen hänelle valmiiksi. Nea on kerran aiemminkin mennyt ponilla, silloin oli talvi ja pimeää, eikä poni ollut niin hyvä kuin nyt. Nea kuitenkin on sen verran kokeneempi, että huomasi heti ponin olevan kunnollisen läpiratsastuksen tarpeessa.

Itse verkkasin ponin siis kaikissa askellajeissa ennen kuin Nea saapui ja päästin hänet selkään. Hän aloitti työskentelemällä käynnissä ja jo lyhyen ajan kuluttua hän kysyi minulta onko poni aina niin jähmeä oikealle, kuin tänään, sillä hänellä on jo oikea käsi kipeä. Vastasin myöntävästi ja Nea sitten alkoi jumppaamaan Aapoa oikein kunnolla. Aapohan on oikealle ollut aina jäykempi ja siten hankalampi etenkin edestä. Hyvin pian tuli myös sitten tiukka kommentti, että Aapo tarvitsee läpiratsastusta, ja kysyinkin sitten Nealta, josko hän voisi toisinaan käydä ponia läpiratsastamassa.

Nea työsti ponia todella paljon käynnissä ja teki niin pysähdyksiä kuin peruutuksiakin. Alkuun Aapo näytti vastustelevan aika paljon pysähdyksissä ja peruutuksissa, mutta tajusi lopulta, ettei Nean kanssa kannata pelleillä, vaan parempi on vain tehdä kuten pyydetään. Pysähdyksistä Nea kuitenkin sanoi, että niitä täytyy Aapon kanssa treenata, jotta se pysähtyy heti merkistä eikä vasta kolmen askeleen päästä. Tähän pysähdyksien täsmällisyyteen olen yrittänytkin kiinnittää huomiota, mutta näemmä täytyy vielä entistä enempi kiinnittää siihen huomiota. Lisäksi Aapon kanssa täytyy jatkaa paikallaan seisomisen harjoittelua, sillä taas sain huomata, kuinka poni yritti hiippailla liikkeelle heti kun Nea oli sen saanut pysähtymään.

Kiitoksia ja kehuja reippaalle ponille, joka teki oikein

Ravissa Nea työsti ponia myös, lähinnä omaan silmääni vaikutti siltä, että Nea pyrki saamaan ponin kuulolle ja rennoksi tekemällä paljon ympyröitä. En kuitenkaan tullut kysyneeksi, että mihin Nea ravissa keskittyi eniten, joten en siitä osaa sen tarkemmin sanoa. Kivaa pätkää kuitenkin tuli lopulta ja Aapokin meni oikein nätissä muodossa, eikä painunut etupainoiseksi, kuten minun kanssani herkästi tekee.

Poni näyttää ihan truu kouluponilta :)


Laukassa Aapo tarjoili Nealle aluksi vastalaukkaa, mutta tuli sieltä se pyydettykin laukka. Neaa tuntui huvittavan Aapon laukka, hän kun on tottunut vähän eri tyyppiseen laukkaan, kuin mitä Aapolla on. Aapolla kun on vähän sellainen keinuheppalaukka (ainakin minun mielestäni). Laukassa Nea teki myös paljon ympyröitä ja Aapo meni oikein kivan oloisesti.




Nea kysyi myös, saisiko ottaa pari kertaa minikokoisen ristikon, jonka olin kentälle Anskun apuna rakentanut erästä toista ratsukkoa varten. Annoin Nealle luvan, sillä tuo noin 20-30cm korkea ristikko ei mitään pahaa tee, vaikka ollaankin juuri sunnuntaina hypätty. Aapo oli aivan innoissaan kun sai hypätä ja se tosiaan hyppäsi sen miniristikon. Nealle heitinkin sitten ehdotuksen, että hän voisi lähteä ensi kaudella kisaamaan Aapolla kenttää, tähän heittoon sain vastaukseksi pelkkää naurua. Ei tainnut mennä ehdotus ihan läpi.

Aapon mielestä se oli hypättävän kokoinen este!

Nea vielä ravaili ponilla vähän loppuun ennen kuin hänen täytyi lähteä, joten jäin itse loppuverkkaamaan ponin. Ravailin jonkin aikaa ja otin vähän laukkaakin vielä ennen kuin aloitin varsinaisen loppuverkan. Aapo oli ihan todella hyvä ratsastaa Nean jäljiltä, mutta siihen olin kyllä osannut jo varautuakin. Käveltiin oikein pitkät loppukäynnit ennen kuin lopeteltiin.


Puhuttiin Nean kanssa, että hän tulisi joku päivä oikein ajan kanssa käymään. Silloin hän sitten ratsastaisi ponin ensin kunnolla ja sen jälkeen tekisi sille vielä kranio-sakraalihoidon. Näin tulisi sitten selviteltyä ponin kaikki mahdolliset lihasjumitkin. Tällä viikolla on kuitenkin tiedossa vain se, että Erppa hoitaa ponin huomenna, Asta menee torstaina ja lauantaina ja itselleni jää sitten perjantai ja sunnuntai. 

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...