Kuivan kesän oravasta hevoseksi

Sain kuvia vuosipäivän kunniaksi vasta maanantaina, kun ihana Nora tuli kuvaamaan meitä. Koska tuo aiemmin mainitsemani vuosipäiväteksti jäi kuvien puutteen vuoksi kirjoittamatta, aloitetaan siis viime kesästä ja palaillaan hiljalleen maanantaiseen ratsastuskertaan. Tätä postausta kuvittavat nyt aivan tuoreet kuvat Nemosta.

Ensimmäistä kertaa Nemoon törmäsin kun näin siitä myynti-ilmoituksen Torissa. Päivä oli 25.5.2016 ja sain sähköpostiini vastauksen vielä saman päivän aikana kuvien kera. Kuvat olivat epätarkkoja, mutta niissä näkyi suloinen, kovin vauvan näköinen pikkuheppa. Kasvattajan kertoman myötä kiinnostuin enemmän ja halusin päästä ruunaa kokeilemaankin. Parisen viikkoa viestiteltiin ja etsittiin sopivaa ajankohtaa kokeilulle ja vihdoin 12.6. pääsin Nemon näkemään ja kokeilemaan. Muistan vieläkin, kuinka ajattelin Nemon olevan aivan varsan näköinen, kun sitä pääsin karsinaan katsomaan. Jonkin verran jännitinkin, että kuinka koeratsastus sujuu, mutta Nemo osoittautui oikein mukavaksi ja herttaiseksi kaveriksi. Reippaasti se eteni ja sieti hyvin oman tasapainottomuuteni selässä. Suoraan sanottuna olin aivan myyty, vaikka huomasinkin jo heti alkuun, että työtä on paljon niin itseni kuin hevosenkin osalta. Kuitenkin se miten kiltisti Nemo oli kokoajan ja ylitti reippaasti pienen esteenkin, sai minut vakuuttumaan. Pitkiin aikoihin ei edes pieni hyppy ollut tuntunut niin turvalliselta, vaikka Aapo ei ollutkaan ongelmallinen hypätä (mä vain en itse osannut). Koska kyseessä oli nuori ja alunperin etsin valmiimpaa hevosta halusin nukkua yön yli ja pohtia olenko oikeasti halukas sitoutumaan uuteen nuoreen.

Yön yli nukuttuani soitin kasvattajalle ja kerroin halustani ostaa Nemo, jonka jälkeen aloitin sitten Nemon odottamisen ja sopimaan kaverin kanssa hakureissua, joka saatiin reilun viikon päähän sovittua.

Vaikka Nemon kauppakirjassa lukee, että se on myyty harrastekäyttöön, on mulla ollut kokoajan tavoitteena kehittää itseäni ja Nemoa siten, että voidaan pikkukisoissa käydä. Mä en ole haaveillut Nemosta huipputason kisaheppaa, vaan kivaa harrastuskaveria, jonka kanssa voin käydä muutamat 1-tason kisat kiertämässä ja jos rahkeet riittää niin miksei 2-tasollakin. Ensisijaisesti tarkoitus on ollut rakentaa Nemosta niin sanotusti parempi harrasteratsu, joka suorittaisi tasaisesti helppo A -tasoisia tehtäviä (myös ratana) ja hyppäisi vähintään metriä. Jos yksittäisiä vaativan tehtäviä pystytään suorittamaan hyvin ja Nemosta saa isompaakin hyppäävän kaverin, en pane sitä pahakseni. Päätavoite on kuitenkin alusta asti ollut, että helppo B - A tasoisia luokkia voitaisiin 1-tasolla tosiaan starttailla joskus.

Tullessaanhan Nemo oli todella hoikassa kunnossa, sen kylkiluut näkyivät selkeästi ja silloin pohdin kuinka pitkä mahtaa olla lihotusprosessi. Nyt vuotta myöhemmin voin sanoa, että Nemo on sopivassa lihavuuskunnossa, ja se alkaa näyttää oikeasti aika hyvältä vaikka lihasta vielä tarvitaankin lisää. Tästä syystä meillä alettiin työnteko melko kevyesti, tein paljon asioita maastakäsin, juoksutin ja ratsastin noin 1-2 kertaa viikossa. Alkuun vain siten, että joku oli katsomassa. Tuolloin hieman jännitin jopa ratsastaa Nemoa yksin, sillä tiesin sen olevan niin erilainen kuin Aapo ja koska meillä ei ollut kenttää, en uskaltanut ottaa mitään riskejä sen suhteen jos tippuisin. Kun aloimme tulla tutummiksi, uskalsin myös pikkuhiljaa alkaa ratsastamaan ilman mukana olevaa kaveria ja kun silloinen tallimme muutti toiselle tontille aloimme myös maastoilemaan kaverin kanssa. Tuolloin Nemo toimi kivasti maastossa kaverin kanssa ja yksinkin pystyi menemään, jos oli joku ihminen kävellen mukana. Täysin yksin kokeiltiin tuttua lenkkiä kerran, silloin Nemo sai hepulit ja kiikutti mua osan matkaa kotiin. Tästä selvittiin kuitenkin ja loppumatkan Nemo käveli oikein nätisti, kun osasin olla tarpeeksi jämäkkä. Sen jälkeen kaverin kanssa maastoillessa Nemo alkoi kuumumaan laukassa, mutta silti maastoilu oli kivaa sillä meillä ei ollut oikeastaan muuta mahdollisuutta liikuttaa ratsain. Tuolloin Nemolla kävi myös hoitaja 1-2 kertaa viikossa, hän touhusi maastakäsin ja oli minulle suuri apu sen vuoksi.

Jouluna muutin itse toiseen kaupunkiin ja luonnollisesti Nemokin vaihtoi tallipaikkaa. Silloin tallipaikaksi valikoitui pihattopaikka, missä päästiin kelien mukaan ratsastamaan jonkin verran. Helmikuussa Nemo ontui kotona oikeaa takasta jonka vuoksi käytin sen klinikalla. Löydöksiä ei ollut, mutta eläinlääkärin suosituksesta piikitettiin molemmat kintereet ja oltiin viikko vain kävelytyksellä ja normaalissa pihattoelämässä. Kavereiden kanssa sai siis liikkua omaehtoisesti, mutta liikutettaessa mentiin käyntiä. Saikun loppupuolella vaihdettiin myös tallia, kun halusin saada Nemon kuitenkin lähemmäs kotiani.

Tuo tallipaikanvaihdos osoittautui tähän mennessä huonoimmaksi valinnaksi Nemon kanssa. Nemo hermostui kyseisellä tallilla todella pahasti ja siitä tuli myös hoitotilanteissa vaarallinen. Ratsastaa en uskaltanut, sillä Nemo oli ratsastaessa todella riehakas. Alkuun Nemo vaikutti sopeutuvan tuolle tallille kivasti, joten uskalsin silloin etsiä meille apukäsiparin liikutukseen, mutta vuokraajan Nemo sai useampaankin kertaan alas. Ei se tahallaan tuntunut ratsastajaa heittävän selästään, mutta oli jostain syystä kentällä kokoajan todella hermostunut, riippumatta siitä oltiinko ratsain vai juoksuttaen liikkeellä.

Keskustelin tuosta Nemon hermostumisesta silloin muutamankin hyvän kaverini kanssa ja loppuviimein yhden hyvällä tasapainolla varustetun kaverini tiputtua pahasti Nemolta tein päätöksen vaihtaa paikkaa. Onnekseni löysin meille alle viikossa tallipaikan melko läheltä kotiani maneesitallilta ja sain muutettua Nemon hyvin nopealla aikataululla. Muuton jälkeen Nemo on rauhoittunut silmissä ja se on ratsastaessakin paljon rennompi ja enempi oma itsensä kuin koko keväänä. Toki meillä on myös satulat jääneet selkeästi epäsopiviksi, minkä havaitsee nyt hyvin selkeästi, kun Nemo liikkuu muuten rennommin eikä kaikki liikutus ole pelkkää taistelua.

Olemme nyt 1,5kk asuneet maneesitallilla ja Nemo on tosiaan sopeutunut äärimmäisen hyvin. Se pysyy pelkässä lankkutarhassa todella hyvin ja sitä pystyy niin kentällä kuin maneesissakin ratsastamaan oikein kivasti. Laukka meillä on hukassa todennäköisesti epäsopivasta satulasta johtuen, mutta meille on onneksi saatu nyt sovittua alustava ajankohta satulansovitukselle. Tästä satuloiden epäsopivuudesta johtuen liikutellaan vain 1-3 kertaa viikossa selästä ja hyvin pitkälti hevosta kuunnellen. Esimerkiksi laukkaa siis ei mennä lainkaan ja käynnissä ja ravissa tehdään töitä vain sen verran mitä hevonen mielellään tekee. Muuten liikutellaan maastakäsin tai vaihtoehtoisesti annetaan Nemon kasvattaa mahaa laitumella, missä se on tällä hetkellä ympärivuorokautisesti kolmen setähevosen kanssa.

Maanantaina sain tosiaan nyt sitten Noran kuvaamaan ja kaikki postauksen kuvat ovat hänen kuvaamiaan. Sateen ja kentällä olleen estevalmennuksen vuoksi menimme maneesiin ja vaikka Nemolle olisi jo saanut parin viikon takaisen raspauksen jäljiltä laittaa kuolaimet suuhun, päätin mennä hackamoreilla. Nemo oli varsin innokkaasti menossa heti alusta asti, joten meidän alkukäynnit jäivät melko lyhyiksi. Käveltiin toki jokunen kierros, mutta sitten annoin Nemon siirtyä rentoon verryttelyraviin. Vähän ovipääty jännitti ja tehtiin siihen muutamia stoppejakin, joiden en antanut häiritä sen suuremmin.

Olen tehnyt viimeaikoina Nemon kanssa paljon töitä ympyrällä, sillä siinä Nemo liikkuu kaikkein mieluiten. Kyllä sen kanssa koko maneesiakin pystyy kiertämään, mutta silloin tulee herkemmin stoppeja. Ympyrällä olemme myös saaneet ihan todella kivan tuntuista ravia viimeaikoina ja samaa fiilistä hain tälläkin kertaa. Alkuun tuntui todella vaikea saada Nemo tekemään mielellään töitä, mutta pikkuhiljaa meno parani. Saatiin todella kivan tuntuista ravipätkää ja Norakin sanoi Nemon ravin olevan todella hienon näköistä. Itselleni tuli todella kiva tunne Noran sanoista ja siitä, miltä Nemo pääsääntöisesti tuntui.

Tältä näyttää meidän laukka tällä hetkellä. Vähän on pomppivaa menoa voisin sanoa...

Kuski keventää väärin, mutta heppa on aika hieno.

Laukkaakin Nemo pariin otteeseen tarjosi, mutta ihan hirveää nenä maassa körmymenoa se meinaa olla. Pyysin siis aina nopeasti takaisin raviin, jottei kaveri alkaisi riehumaan ja onnistuisi saamaan minua alas. Laukkaa katsellaan tarkemmin sitten, kun satulat on saatu sopivammiksi. Samaten tunneille pyrimme pääsemään mahdollisimman pian, tällä hetkellä emme ole tunneille päässeet, sillä meidän tuleva valmentajamme on telonut itseään hevostapaturmassa ja haluaa toipua siitä kunnolla ennen uusien oppilaiden ottamista.

Vaikka tähän ensimmäiseen vuoteen Nemon kanssa on mahtunut jonkin verran virheitä, on niistä otettu opiksi ja pikkuhiljaa lähdetään kehittymään. Nemo on ottanut huiman kehityksen ulkomuodossaan, eikä se näytä enää niin varsalta edes, kun on saanut massaa. Tämän kesän Nemo saa  tosiaan olla kavereiden kanssa 24/7 laitumella, syksyn tullen aletaan treenaamaan sitten ahkerammin ja jos meillä sattuu tallilla jotkut harkkakisat olemaan, niin käydään ehkä kokeilemassa onneammekin. Jos vain tilanne sen sallii.

Kaiken kaikkiaan olen siis ollut tyytyväinen siihen, että uskalsin ostaa uuden nuoren. Nemossa on potentiaalia niin paljon, ettei se minun tarpeisiini tule varmastikaan loppumaan kesken. Enempi epäilen sitä, että Nemosta tulee "liian hieno" minulle. Katsotaan nyt kuitenkin maltilla mihin meidän rahkeet ratsukkona riittää ja mille tasolle päästään. Eihän sitä koskaan voi tietää miten hieno Nemosta lopulta tulee.

Nemon mielestä puu oli huono rekvisiitta ja se olisi pitänyt syödä

Kaikista kuvista iso kiitos Nora // Nora Oravainen Photography.

Vuosi ensitapaamisesta

Tänään töissä kahvitaukoa viettäessäni katselin facebookin muistoja, ja sieltä pomppasikin sitten silmille päivitys tasan vuoden takaa. Tuo kyseinen päivitys kuului näin:

"Kävi kokeilemassa ihan mieletöntä 4-vuotiasta

 ja sai käsityksen siitä,

 miltä tuntuu oikeasti suustaan pehmeä hevonen."

Mulla tuli tuosta päivityksestä ihan todella hyvät fiilikset vielä näin vuodenkin jälkeen. Mä muistan niin hyvin sen hetken, kun koeratsastuksessa kiipesin selkään ja Nemo tuntui heti jotenkin vaan niin omalta. Toki tässä vuoden aikana on ollut vastoinkäymisiäkin, mutta tietyllä tapaa mulla on kuitenkin ollut pääsääntöisesti todella hyvä fiilis Nemon kanssa touhuamisesta. Vaikka moni ehkä saattaakin ajatella, etten mä kovinkaan ajattele tekemisiäni tai myönnä virheitäni, ei asia niin ole. Ihan tasan tarkkaan tiedän tehneeni Nemon kanssa virheitä kuluneen vuoden aikana, mutta niistä otetaan opiksi ja ollaan vastaisuudessa fiksumpia.

Varsinaisesti meillä tulee Nemon kanssa vuosi täyteen ensi viikolla ja silloin aion tehdä vähän laajempaa postausta liittyen meidän ensimmäiseen vuoteen. Yritän myös saada viikonloppuna kaveria tallille, jos vaikka saisi jotain uusia ratsastuskuvia ja ihania yhteiskuvia. Ratsastuskuviahan en ole nyt muuton jälkeen saanut ja videotkin ovat melko tummia, kun ovat aurinkoisena päivänä maneesissa kuvattuja (enkä ole jaksanut valoja laittaa päälle, kun ilmankin on nähnyt ratsastaa).

Muisttaakos muuten lukijat, kuinka Nemosta kerroin blogissa ensimmäistä kertaa?

Vanha maastokuva viime syksyltä, koska ekalta tapaamiselta ei tähän hätään kuvia löytynyt, vaikka äitini jonkun kuvan (tai ainakin videota) otti silloin.

Laidunaika

Vihdoin ja viimein sain nyt kuviakin, joten on motivaatiota päivitellä. Heti alkuun kerrottakoon, että Nemolla on nyt muutamia kertoja ratsastettu ja muuten on liikuteltu maastakäsin, sillä tyyppi on tällä hetkellä takakorkea. En halua kasvun vuoksi juurikaan ratsastaa, sillä on hyvin mahdollista, että satula voi painaa jostain kun on hieman takakorkea ja raspausaikakin meillä alkaa olla hiljalleen käsillä. Meillä on kuitenkin tallilla siitä hyvä tilanne, että siellä käy säännöllisesti yksi eläinlääkäri, jonka kanssa on tallinpitäjä sopinut niinsanotun raspauspäivän. Tällöin tuo kyseinen ell raspaa kaikki sitä tarvitsevat.

Ratsastuksellisesti tilanne Nemon kanssa on nyt se, että tuntuman tulee olla lähes olematon, jotta Nemo ei vedä palkokasvia nenuun vaan liikkuu eteen. Jalalla ei kuitenkaan myöskään saisi oikein antaa painetta, sillä siitäkin vedetään palkokasvia syvälle sieraimeen. Itsestäni tuntuu, että nämä johtuvat juurikin raspaustarpeesta ja siitä, että lievän takakorkeuden vuoksi Nemo on hieman hukassa ja ei oikein saa takapäätään käytettyä. Esimerkiksi laukkaaminen ratsastajan kanssa on tällä hetkellä Nemolle todella vaikeaa, joten laukkatyöskentely on tällä hetkellä jätetty pois.

Tänään meillä pääsi tallilla hepat laitumelle, ja siihen tämän postauksen otsikkokin viittaa. Nemo on kolmen vanhemman ruunan kanssa 24/7 laidunnuksessa ja uskoisin tämän setäporukassa laiduntamisen tekevän Nemolle oikein hyvää. Setämiehet pitävät Nemon kurissa ja nuhteessa, kun Nemo tuo laumaan ehkä hieman eloa. Ainakin kovat rallit Nemo veti heti laitumelle päästyään.

Luonnollisestikaan Nemo ei tästä 24/7 laidunnuksestaan huolimatta tule olemaan koko kesää täysin pellossa, vaan tulen käymään vähintään joka toinen päivä lisäämässä ötökkämyrkkyä ja hoitamassa jalkoja. Toki pyrin käymään joka päivä laittamassa aurinkorasvat takasiin, mutta koska nämä loppukevään ja alkukesän aurinkoiset päivät eivät ole takasten ihoa polttaneet, en aio ottaa stressiä siitä, jos tulee päivä kun en pääsekään jalkoja rasvaamaan. Toki tiedän, että näin kesäaikaan Nemon takasten arpia olisi hyvä rasvailla vaikka useampaankin kertaan päivässä, mutta kun on töissä 8-16, taloudessa pieni lapsi ja hevonen, niin välillä täytyy jostain kohti joustaa. Jalkojen hoitoa ei kuitenkaan täysin ole laiminlyöty, vaikka niitä ei aivan joka päivä rasvaamaan pääsisikään. Tallikavereiltakaan en oikein voi rasvausapua pyytää, sillä Nemo on uusien ihmisten kanssa aina alkuun todella nihkeä jalkojen hoitamisessa ja voi jopa potkia. Siksi hoidan mieluiten itse niin hyvin kuin pystyn.

Liikutuksien osalta laitumelle lasku tarkoittaa sitä, että Nemoa liikutellaan noin 2 kertaa viikossa ratsain ja 1-2 kertaa viikossa maastakäsin. Liikuntamäärät pysyvät siis aikalailla ennallaan, sillä takakorkeuden vuoksi haluan antaa Nemolle kasvurauhan. Jonkin verran on kuitenkin liikuteltava, jotta Nemolla pysyy muistissa miten esimerkiksi juoksuttaessa käyttäydytään. Ratsaille en kovin usein myöskään viitsi nyt nousta juurikin  tuon takakorkeuden vuoksi. Isabella käy kerran viikossa ja hän menee satulan kanssa, mutta itse pyrin tekemään ratsastelut ilman satulaa käyntijumppana. Juhannuksena Nemo saa näillä näkymin totaaliloman ja heinäkuullekin on yksi viikko tiedossa, kun Nemo tulee saamaan todennäköisesti melko totaaliloman, mikäli Isabella ei tahdo sillä viikolla käydä useampaa kertaa.

Nyt kuitenkin hieman kuvasatoa Nemppiksestä, kun pieni hevoslapsi pääsi laitumelle. Näitä laidunkuvia voi hyvinkin tässä pitkin kesää tulla lisääkin, sillä pakkohan tuota kameraa on nyt mukana ulkoiluttaa, kun voi saada ihanan kesäisiä kuvia Nemosta.

Tälle kuvalle ei vaan voinut olla nauramatta, voiko ajoitus olla onnistuneempi?

Nemo villitsee setämiehiä kanssaan juoksuun