Näytetään tekstit, joissa on tunniste estekisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste estekisat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Kilpahevonen

Motivaatio blogin kirjoittamiseen on aika nollissa, mutta halusin kuitenkin tulla pienen kuvapäivityksen tänne jakamaan. Tilannehan meillä noin yleisesti ottaen on se, että itse en ole sitten joulukuun alun ratsastanut Nemolla nyt loppukeväästä tekemiäni paria kävelypätkää lukuunottamatta. Sen sijaan ystäväni on ratsastanut Nemoa ja suunnittelee sen kanssa kovasti kisauraa. Parit kisat on jo käyty 1-tasolla Solbackassa ja molemmilta kerroilta tosi hyvä fiilis.

Ekat kisat käytiin 20.5. ja luokiksi otettiin clear round-arvostelulla olleet luokat ristikko-40cm ja 60-70cm. Ensimmäisestä luokasta yksi kielto kuskin mokan vuoksi, toisesta puhdas rata. Seuraavat kisat otettiin heti 31.5. ja nuo iltakisat olivat kyllä omalla tavallaan todella raskaat, sillä lähtöjä oli yli 100 yhteensä ja meilläkin kahden startin välillä yli tunnin odotus. Startit otettiin 60-70cm sekä 80cm luokkiin ja molemmissa startit luokan puolenvälin tienoilla. Tuolloin ekaan luokkaan yksi kielto kuskin pikkumokan vuoksi tien kanssa ja toisesta luokasta puomi aavistuksen liian lähelle ajautumisen vuoksi. Kaikkiin neljään starttiin ollaan kuitenkin todella tyytyväisiä.

Seuraavat kisat meillä onkin sitten Ypäjällä kisaviikolla, kun Nemo starttaa torstaina ja perjantaina 80cm. Ypäjän jälkeen mahdollisesti vuorossa on Solbackan iltakisat 21.6. ja Este-Jussit 24.6. Solbackassa mahdollisesti taas 60-70cm ja 80cm, Este-Jusseissa puolestaan70cm ja ehkä 80cm.

Nyt kuitenkin palataan niihin kuviin, joita oli tarkoitus tässä teille jakaa.

20.5. ristikko-40cm

20.5. ristikko-40cm

20.5. 60-70cm

20.5. 60-70cm
20.5. Nempan eka ruusuke, luokasta 60-70cm

31.5. 60-70cm

31.5. 60-70cm, oli vissii Nemon mielest vähä pienet esteet

31.5. 80cm

31.5. 80cm

31.5. 80cm

Katsotaan, jos olisi fiilistä tulla kisaviikon starteista kirjoittelemaan. Instan puolella tulee enemmän päiviteltyä, siellä meitä voi seurata käyttäjänimellä @team_nemppa

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Esteratsu?

Nemon kanssa on nyt treenailtu uusia juttuja pikkuhiljaa taas ja tällä viikolla oli vuorossa esteisiin keskittymistä. Torstaina kaverini otti Nemolla pikkuhyppyjä ja kun hypyt menivät kivasti, intouduimme tallinpitäjän kanssa houkuttelemaan kaverin kisoihin pikkuluokkaan Nemolla. Vaikka ei ollakaan vielä kovinkaan paljoa hypätty, ei Nemolle korkeus tunnu olevan ongelma. Kotona on hypätty sellaisia 50-60cm esteitä ja Nemo hyppää sen verran fiksusti, että varmasti isommatkin esteet ylittyisivät helposti. Emme kuitenkaan tahdo kiirehtiä, joten pysyttelemme vielä toistaiseksi näissä 50-60cm esteissä.

Estetreeneissä uutena juttuna meillä on ollut nyt kaikenlaiset erikoisesteet. On laitettu porttia, lankkua ja vesimattoa pelokkeeksi ja niinhän se on, että jänniä ovat mutta pienen ihmettelyn jälkeen yli mennään ihan kivasti. Vesimatto osoittautui kaikista jännimmäksi, mutta lopulta sekään ei hirvittänyt enää lainkaan ja sen päälle voitiin jopa astua.


Portti voi syödä pieniä hevoslapsia, ainakin Nemon mielestä



Kisoissa käytiin tosiaan eilen, ihan vain pikkuluokka 50-60cm hyppäämässä ajatuksena hakea hyvä kokemus vieraasta paikasta ja uudesta tilanteesta. Nemo yllätti kisapaikalla positiivisesti ja käyttäytyi hyvin. Toki sitä kovasti jännitti uusi paikka ja tilanne, mutta käytös oli tosiaan oikein mallikelpoista kun ottaa huomioon Nemon sen, ettei Nemo aina ole mikään maailman rohkein hevonen. Maneesiin meneminen ei tuottanut ongelmaa, siellä alkuun jännitti muut hevoset, mutta hiljalleen tuli rentoutta ja liikkuminen parani. Hypyt alkuun jännitti, mutta pienellä helpotuksella alkoi sekin homma sujumaan.

Radallekin Nemo meni hienosti taluttajan avustuksella, mutta luonnollisestikin ympäristö jännitti Nemoa kovin. Ensimmäiselle esteelle meinasi tulla stoppi, mutta yli meni kuitenkin, toiselle tuli jo sitten kielto, mutta uudella yrityksellä hyvin yli. Kolmannelle taas kielto, koska pelottava ilmapallo-johde, mutta siitäkin uusintayrityksellä yli. Radan sai siis jatkaa loppuun tai aina kolmanteen kieltoon asti, vaikka oli tullut jo kaksi kieltoa. Nemo meni todella rohkean oloisesti aina viimeiselle esteelle asti, mutta siellä sitten musta-valkoiset puomit osoittautuivat hurjan pelottaviksi ja Nemo oli jo kaukaa sitä mieltä, että ne syövät pieniä hevoslapsia.

Jep, vesimattokin syö Nemon mielestä pieniä hevoslapsia


Lopulta pienen totuttelun ja liinassa yli menemisen jälkeen sen yli pääsi ratsastajankin kanssa.

Enää ei pelota, voi jo astua päälle



Radan jälkeen meidän ratsastaja kävi vielä yhden hypyn ottamassa verkassa, jotta saa Nemolle hyvän fiiliksen ja siellä Nemo meni hyvin. Saatiin siis hyvä ja positiivinen kokemus Nemolle, kuten haluttiinkin ja saadaan olla ylpeitä lapsihepasta. Lastautuminenkin sujui oikein kivasti, vaikka vedettiinkin varman päälle ja peitettiin silmät. Ollaan kyllä tehty lastaustreeniä hieman ennen tätä kisareissua, mutta koska halusimme vetää etenkin kisapaikalla varman päälle, koimme fiksummaksi laittaa silmät kiinni, jolloin Nemo kävelee suoraan koppiin.

Nyt meillä onkin sitten ajatuksena, että yritetään mahdollisimman paljon päästä vieraisiin paikkoihin juurikin treenaamaan ja starttaamaan pikkuluokkia. Ihan vain, jotta saadaan Nemolle kokemuksia uusista paikoista ja saadaan sille itsevarmuutta. Koulupuolelta olen myös yrittänyt katsella meille sopivia kisoja, mutta niitä tuntuu olevan vähemmän, etenkin kun haluaisin pysytellä ihan tässä lähialueella vain.



torstai 11. helmikuuta 2016

Kisakausi avattu!

Meidän tiimissä avattiin kisakausi viime viikonloppuna Lohjalla, Laakspohjan tiloissa, kun Fiona kävi Aapon kanssa  hyppäämässä 60cm ja 80cm luokat. Meillä oli todella varhainen aamu tiedossa ja oltiinkin tallilla aamuruokkimassa hevosia jo seitsemän aikaan sunnuntaiaamuna... Hepoille toki ihan normaaliaika, mutta ei meille ihmisille!

Fionan kanssa meille on muodostunut jo näinkin lyhyessä ajassa hyvin selkeä rutiini siihen, miten toimitaan kisa-aamuisin tallilla. Kumpikin tietää omat hommansa eikä meidän tarvitse juurikaan kommunikoida. Silti autoon tulee pakattua kaikki ja ponikin on valmiina jo hyvissä ajoin ennen lähtöä. Tällä kertaa taidettiin olla liki puolisen tuntia etuajassa valmiita, hupsista.

Kun alkoi Nessokin olemaan lähtövalmiina ruvettiin lastaamaan poneja. Yleensä ollaan laitettu Nesso ensin, mutta tällä kertaa pistettiin Aapo ekana, koska oltiin oltu jo pitkään valmiina. Poni käveli hienosti Fionan perässä koppiin, vähän ihmetteli ennen siltaa, mutta itse seisoin vain takaviistossa raippa kädessäni ja maiskutin, niin poni meni sisään. Matkakin meni kivasti, ponit matkustivat hienosti ja oltiin kisapaikalla hyvissä ajoin. Tytöt lähtivät hoitamaan maksunsa ja me Roosan kanssa vahdittiin poneja sitten sen aikaa. Eipä niissä paljoa vahtimista kyllä ole, molemmat seisoivat aika kivasti, mitä nyt sitten pidemmän päälle Nesso alkoi kaivata ulospääsyä.

Tarkennus vähän epäonnistui, mutta ponilla oli kivaa 60cm verkassa!

Valmisteltiin sitten ponit ja tytöt verkkaan  heti kun mahdollista. Aapo ei yllättävää kyllä jännittänyt maneesia kovinkaan paljoa, mikä oli hieno juttu! Verkassa vaan ei oikein meinannut tilaa olla - verkkavalvoja puuttui ja ei ollut mitään hajua siitä montako verkassa saa kerralla olla. Parhaimmillaan taisi yli 10 ponia olla verkassa samaan aikaan.

60cm rata oli aika kiva, pitkiä teitä ja muutenkin aika helpon oloinen rata. Vähän Aapo kyttäsi esteitä, mutta hienosti Fiona toi ponin tahdonvoimalla kaikista yli ilman sen suurempia ongelmia. Vähän kyllä tätä poninomistajaa jännitti katsomon puolella, kun sen oman ponin kuitenkin tuntee sen verran hyvin, että näkee puolikkaasta korvan liikkeestäkin jos joku mättää. Epäileväinen Aapo oli kuitenkin reipas ja luotti ratsastajaansa hienosti. Arvosteluna oli clear round ja niinhän sieltä molemmat tytöt otti ruusukkeet ponien kanssa. Saatiin siis rusetit kotiinviemisiksi. Eipä ole muuten vielä yksistäkään kisoista jättänyt Fiona ruusuketta ottamatta Aapon kanssa!

60cm, kuva (c) Roosa K.
Ruusukeratsukot! Aapolla uusi edustusloimikin päällä. Kuva (c) Roosa K.

80cm puolestaan oli sitten hieman pettymys. Tytöt olivat jo radankävelyssä katselleet esteitä, etteivät voi mitenkään olla 80cm, vaan ovat pakosti isompia. Tekivät sitten omatoimisen mittauksen ainakin yhdelle esteelle Noran 70cm pitkällä raipalla, ja kas kummaa. Raipan ja puomin väliin oli jäänyt reilu 10cm tyhjää ja siihen vielä sitten puomi päälle. Todellinen estekorkeus siis ollut varmaan lähempänä 90cm. Ei siinä muuten, mutta tosiaan kun luokassa vain ensimmäinen ja viimeinen este taisi olla sen korkuiset, mitä 80cm luokissa yleensä on, muut oli sitten reilusti isompia. Ainakaan itse en ole koskaan ennen yhtä korkeaa 80cm rataa nähnyt. Aapolle tämä rata olikin sitten aika raskas ja Fiona sai ihan tahdonvoimalla ponin parista esteestä yli. Lopulta tuli perusradan viimeiselle esteelle sitten virhepisteitä (valkoiset portithan syövät pieniä Aapoja), eikä päästy jatkamaan uusintaan. Sinällään ihan hyvä, tuo rata oli ainakin minun mielestäni turhan vaativa alkukauden radaksi. Teiden puolesta rata oli kyllä ihan jees, mutta tosiaan tuo estekorkeus (korkeampia kuin luokkakorkeus) oli mielestäni vähän ikävä yllätys näin alkukauden kisoihin. Loppukauden kisoihin voisin ymmärtääkin tuollaisen, mutta en alkukauden kisoihin. 

Joo, se oli hurjan pelottava!

Vähän japjatusta ja rohkaisua raipalla niin poni meni, vaikka puolipallolankku pelottikin!

Tämä portti meinasi syödä Aapon.. Ainakin Aapon mielestä. Huomaa ilmavara!

(c) Roosa K.
Tyttöjen avattua kisakausi näin mallikkaasti on mun vuoroni sitten nyt heti ystävänpäivänä, kun lähdetään Aapon kanssa katsomaan, josko me jo osattaisiin toimia yhdessä kouluaitojen sisällä. Edellisellä kerrallahan unohdin itse viimeisen käyntisiirtymisen, nyt mennään ratsastamaan C-merkin kouluosuutta ja paikkana taas Etelä-Vantaan Ratsastuskoulu. Lisäksi Aapo pääsee menemään B:n, kun Roosa lupasi katsoa millaisen tuloksen siitä voisi Aapon kanssa saada. B siis lähinnä sitä varten nyt myös, että meillä muutenkin pitkä päivä (Nesso menee B ja A) niin samahan se on ottaa Aapon kanssa nyt se ensimmäinen B. Suurella todennäköisyydellä sieltä kuitenkin se hyväksytty tulos tulee, jos mitään katastrofia ei satu, niin päädyttiin tähän ratkaisuun.

Ihan sitä ajatellen, että jos vaikka uskaltautuisin useamminkin kouluaitojen sisälle, päädyin ostamaan itselleni valkoiset pöksyt. Ja hanskat. Käytiin tuossa eilen Stable Fellowsilla ja satuin löytämään sieltä itselleni Tattinin pöksyt, joissa grippipaikat polvissa ja Tattinin hanskat. Yhteishintaa näille jäi vain 70e, vaikka ovh oli housuissa yli 130e ja hanskoissakin ovh yli 50e. Tosin hanskat oli valmiiksi alennetut ja siitä sitten lähti alehinta. Ei kyllä haitannut yhtään saada noin edullisesti kisavermeitä. Nyt mulla on sitten hanskat ja housutkin, paita ja takki on jo jonkin aikaa roikkuneet kaapissa odottamassa housuja ja hanskoja kaveriksi. Pukupussi noille pitäisi vielä hankkia...

Estekisakäyttöön ostin puolestaan Vereduksen Olympic -suojasetin käytettynä Torin kautta. Vähän itseäni epäilytti suojien koko, mutta kyllä tuo S-koko Aapolle meni. Takasuojat ovat napakat ja etusuojat vähän siinä ja siinä ovatko liian pitkät, mutta täytyy kokeilla pari kertaa kotona hypätä noiden kanssa ja katsoa, että painaako etusuojat polvitaipeita ponilla. Jos ovat kuitenkin väärän kokoiset, niin on mulla suojille jo ostajakin tiedossa.

Yritän saada tässä talven kuluessa mahdollisimman paljon kuvia kasaan, nytkin olisi paljon enemmän kirjoitettavaa, mutta ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa ja inspiraatiota, joten yritän väsäillä tuossa kevään korvilla sitten talven muista aktiviteeteistamme kuvapostauksen! Koulukisojen jälkeen pyrin kuitenkin palaamaan blogin pariin taas kisapostauksen merkeissä, joten pitäkäähän peukkuja, etten mokaa sunnuntaina ihan täysin!

torstai 22. lokakuuta 2015

Ravilisäyksiä ja kisatohinaa

Meillä oli Fionan kanssa viime viikonloppuna oikein ponitäyteiset päivät, kun lauantaina oltiin tallilla likimain useampi tunti ja sunnuntaina sitten meillä oli kisareissu Nurmijärvelle.

Lauantaina Fiona ratsasti Aapon, jotta se olisi kisoissa sitten hänen omilla säädöillään. Itse alkuveryttelin ponin kevyesti Fionalle ja Ainokin kävi lopuksi selässä ja ravasi noin neljäsosan kentästä aivan itse, ilman talutusta tai edes vierellä kulkevaa aikuista. Aika mahtava fiilis tuli, kun näki miten toinen pyysi ihan itse ponin raviin ja ohjasi uraa pitkin. Hienosti sujui myös kulmassa kääntäminen ja takaisin käyntiin siirtyminen pikkutyypiltä. On se vaan pirun taitava pikkuratsastaja.

Alkuun vähän avoja






Fiona treenasi ponin kanssa ihan perusjuttuja, alkuun ihan vain naturellina, mutta ollaan puhuttu apuohjien käytöstä silloin tällöin lähinnä lisätukena ponille, ja tällä kertaa laitettiin osaksi ratsastusta kumipiuhat. Fiona ratsasti ponia kaikissa askellajeissa ja kun poni tuntui hyvältä niin vähän lähdettiin hakemaan ravissa lisäyksiä. Aapolla on aiemmin vain kerran tai kaksi tehty lisäyksiä ja siitäkin on reilu vuosi aikaa. Tästä huolimatta poni teki lisäykset todella kivasti. Eihän ne mitään kovin näyttäviä ole, mutta suunta oli oikea ja muutamia oikeinkin näppäriä askelia saatiin tosiaan. Mä olen kyllä hurjan tyytyväinen siihen, miten paljon poni on ihan tässä parissa kuukaudessa kehittynyt Fionan kanssa. Vaikka Fionakin on ihan harrastaja, niin sen verran löytyy nöyryyttä, intohimoa ja halua oppia, että sitten se asioiden sisäistäminen on helppoa ja näinollen pystyy sitten hyödyntämään oppimaansa myös käytännössä soveltamalla.



Venyy venyy!


Äidin pikkuratsastaja!

Sunnuntaina sitten suunnattiin aamusta Nurmijärven ratsastuskoululle estekilpailuihin. Meillä oli luokiksi valikoitunut 65cm ja 75cm. Oltiin tuossa 65cm luokassa ihan peräkkäin Aapon tarhakaverin ja vuokraajansa kanssa, heti luokan kahtena ensimmäisenä ratsukkona. Meille kentän pohja oli kyllä iso pettymys, todella pehmeä ja raskas pohja ja mitä enemmän siinä ratsasti, sitä möyhitymmäksi ja pehmeämmäksi pohja meni. Aapo kyttäsi lisäksi ekassa luokassa esteitä ja ottikin sitten 1-vaiheesta kiellon ja puomin mukaansa. Muuten ihan ok-suoritus. Tarhakaveri Nesso nappasi kuitenkin luokasta toisen sijan, joten tuli sieltä toiselle ruusuke kuitenkin.

75cm Fiona sai Aapon etenemään paljon paremmin. Ei vieläkään tullut mitään superhyvää suoritusta, mutta tasaista menoa ja Fiona sai hienosti ratsastettua ponin niin, ettei enää esteet jännittäneet. 0-0 suoritus ja luokassa lopputulos toinen. Tässä luokassa Nessolla meni vuokraajansa Noran kanssa vähän huonommin, kun Noralla meni vähän pasmat sekaisin kun tuli puomivirheitä ja muuta, jonka seurauksena sitten tuli kieltoja ja lopulta putoaminen.

65cm

65cm
85cm



Mikä ilmavara?

Panssarille tarvetta?


Poni hyppäs ekaa kertaa viuhkaa!

Täytyy ostaa panssari, kun kohta tulee kengät ja hokkikengässä ei kyllä ilman panssaria hypellä!


Kiva kisareissu meillä kuitenkin oli ja kyllä huvitti, kun meidän ponit nappailevat ruusukkeita mukaansa, vaikka sekä Fionalla että Noralla on vain muutamia kuukausia näiden ponien vuokrausta takana. Fionahan on käynyt Aapolla heinäkuusta asti ja Nora on vuokrannut Nessoa nyt parin kuukauden ajan. Tallilla otettiin toki pakolliset edustuskuvat taas ilman kypärää. Muutoin meillä ei tytöt saa ponien selässä istua ilman kypärää, mutta Roosan kanssa ollaan todettu, että nämä edustuskuvat voidaan kypärättä sallia. Kyse kuitenkin on ihan vain pienestä hetkestä kun napataan muutama kuva.

Seuraavat kilpailut meillä on kuun viimeisenä päivänä Tuomarinkylässä. Aapon kanssa Fiona menee hyppäämään 70cm ja 80cm.

Videoita mulla ei nyt Aapon radoista ole, en niitä itse kuvannut, ja meillä kisahoitajana mukana ollut Annina ei ole niitä mulle vielä lähettänyt. Laittelen kuitenkin videoita myöhemmin tähän postaukseen, kun ne Anninalta saan!

Aapoa melkeen kiinnosti palkintojenjako

Tytöillä oli vähän liian hauskaa ruusukeponien selässä!


Arkisin ei kuvia oikein saa, joten siitä syystä nämä postaukset nyt painottuvat viikonloppupainotteisesti. Yritän saada nyt tulevana viikonloppuna kuvia taas, jotta saisi omastakin menosta ja touhuilusta kuvia. Kirjoitettavaa olisi vaikka miten, mutta tosiaan kuvattomia postauksia ei paljoa huvita tehdä, joten tyydytään näihin nyt talviaikana sitten.

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...