Näytetään tekstit, joissa on tunniste maastoesteitä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maastoesteitä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Maastoestekokeilua ja peltorallittelua

Eilen liikuttelin Aapon ensimmäistä kertaa nyt uudella tallilla niin, että oli kavereitakin mukana. Menimme siis Bregon ja Mecan omistajien kanssa pellolle ja siitä sitten vielä vähän tutustumaan maastoesteisiin, jotka he olivat tehneet yhdelle laitumelle. Amandakin oli mukana kuvaajan roolissa.

Haettiin Amandan kanssa yhdessä Aapo sisälle, koska Aino oli tietysti taas tallilla mukana. Amanda sai taluttaa ponin, joka oli taas oikein mallikelpoisesti taluttaessa. Laitettiin poni sitten karsinaansa missä harjattiin se Amandan kanssa ja varustettiinkin yhdessä. Aapo oli aika kivasti varustaessa, vaikka ei oikein olisi halunnut seistä nätisti. Saatiin kuitenkin poni varustettua, vaikka se vapaana karsinassa olikin. Pihassa poni ei malttanut sitten seistä, että pääsin selkään, mutta onneksi sinne pääsin aika helposti ponin liikehtimisestä huolimatta.

Lähdettiin pellolle ja Aapo oli ihan ihmeissään kun lähdettiin kaverien perässä. Vähän meinasi kiiruhtaa, mutta kun itse juttelin ponille ja pysyin rentona, niin ei poninkaan tarvinnut kiirehtiä suuresti. Pellolla sitten käveltiin jonkin aikaa ennen kuin tehtiin mitään reippaampaa. Mentiin kuitenkin kaikki askellajit läpi molempiin suuntiin ja Aapo oli ihan tosi hyvän tuntuinen. Yksi reippaampikin laukkapätkä mentiin poispäin kavereista ja Aapo meni ihan todella hyvin. Vain kerran poni meinasi lähteä laukassa kaahottamaan kaverien luokse, mutta silloin käännyttiin ympyrälle ja otettiin ravin kautta uusi laukka.




Vähän aikaa kun oltiin menty pellolla siirryttiin maastoesteille. Aapo oli ihan ihmeissään, kun ratsastuspaikka vaihtui taas, mutta pysyi rauhallisena. Kierrettiin laidun kertaalleen läpi ja hepat sai katsella esteitä. Aapoa jännitti eniten vesimatto. Alettiin hyppäämään, mutta näemmä kuski jännitti liikaa, kun ei mistään tullut mitään. Muutaman kerran yritin parillekin esteelle, mutta himmailin aivan liikaa edestä ja poni kiersi kaiken. Pyysin sitten Amandaa nousemaan selkään, sillä hän on hypännyt ennenkin maastoesteitä, tosin ei Aapolla, koska Aapolle tämä oli ensimmäinen kerta.

"Mä hyppään tästä sivusta ohi"


Aapo kovasti kusetti Amandaakin alkuun, mutta kun Bregon ja Mecan omistajat antoivat hänelle neuvoja, meni Aapo sitten lopulta ylitse kolmesta esteestä. Vesimatolle tosin tuli tippuminenkin, kun Amanda oli vähän turhan paljon menossa ja Aapo vetikin sitten stopin. Poni jäi kuitenkin todella nätisti seisomaan aloilleen, vaikka aina aiemmin ratsastajan tippuessa se on lähtenyt omille teilleen. Ei muuta kuin takaisin selkään ja uusi yritys. Vesimatostakin Aapo sitten lopulta meni yli, jättimäisellä loikalla.



Kun kaikki olivat hypänneet tarpeeksi lähdettiin pellolle loppuverkkailemaan ja siitä sitten vielä kävelemään pieni lenkki maastossa. Aapo oli todella asiallisesti lenkillä ja pellollakin se oli oikein hienosti myös Amandan kanssa, vaikka kerran lähti tälläkin kaahottamaan kaverien perään.


Kaverikuva

Aapo tutustuu Meccaan


Tallissa riisuttiin ponilta kamat käytävällä ja jätettiin se karsinaansa odottelemaan iltaruokia. Kaikenkaikkiaan oli kiva tallireissu taas, vaikka oma rohkeus ei kaikkeen riittänytkään.

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...