Syystunnelmia

Huoh, ei tämä bloggaaminen ole kyllä juuri lainkaan innostanut nyt tässä syksyn edetessä, kun kelit ovat mitä ovat ja muutenkin masentaa. Vaikka mä rakastankin aurinkoisia ja kirpakoita syyspäiviä, tämä harmaus ja pimeys saa mut aivan väsyneeksi. Ei edes konetta jaksa aina availla, eikä kyllä maltakaan. Niin paljon kaikkea muuta puuhaa ollut viimeaikoina.

Me ollaan tässä syksyn mittan Nemon kanssa otettu nyt ihan tietoinen ratsastusloma. Nemo alkoi olla tuossa hieman turhan protestoiva, joten päätin antaa sille pari viikkoa täyttä lomaa ratsastuksesta, taluttanut ja juoksutellut olen jonkin verran. Muuten on saanut ulkoilla aamusta iltaan - osin yksin, osin kaverien kanssa, riippuen siitä miten herraa on kiinnostanut aidoissa pysyä. Nyt on onneksi pysynyt paremmin, tuossa pari päivää sitten tuli taas pitkästä aikaa läpi, vaikka Nemon omassa aitauksessa kulkee sähkökin ihan todella hyvin. Nyt kuitenkin Nemo pääsi tuon meidän johtajatamman kaveriksi taas, kun tehdään testiä, että pysyykö täysin vapaalla heinällä tamman kanssa, vai hakeutuuko silti tarhasta karkuteille. Lämppäriruuna siirrettiin väliaikaisesti Nemon tarhaan, jotta voidaan vähän seurailla sitäkin, onko sillä Nemon käytökseen merkitystä, onko se koko porukassa, yksin vai vain tamman kanssa. Se on kuitenkin jo todettu, että kun muut lähtevät maastoon tai pois näkyvistä ylipäätään, täytyy Nemo laittaa karsinaan. Muuten se on karkuteillä.

Hevoseni näyttää hieman vajaaälyiseltä...

Lokakuun puolivälissä ryhdyttiin Nemon kanssa hurjiksi ja lähdettiin 16.10 tutustumaan uusiin paikkoihin, kun Tuusulassa järjestettiin mätsäri. Ilmoitin poitsun ja sitten tulikin takapakkia... Kyyti ei meinannut millään järjestyä, sillä vaikka saisinkin itse kevyttä koppia vetää, en ole uskaltautunut vielä kokeilemaan. Auto löytyi omasta takaa, kopin sain vuokrattua kaverilta, mutta kuskiongelma meinasi pilata kaiken. Onneksi minulla on ihana miesystävä, joka suostui lähtemään kuskiksi, vaikkakin hieman vastahakoisesti. Sitten kuitenkin omasta autostani hajosi pakoputki ja jouduimme pohtimaan vetoautoa, onneksi kaverin kopin kokonaismassa on 1200kg ja miehen autolla saa vetää 1300kg. Niin sitten pakattiin traileri pikkurellun perään, ja juuri ja juuri laillisella yhdistelmällä huristeltiin mätsäriin.

En ehtinyt kovin paljoa harjoittelemaan, sillä ilmoittauduin aika viimetipassa ja meillä oli samalla viikolla jos jonkinmoista härdelliä. Varsinainen puunaus ja loppuviimeistelykin tapahtui vasta mätsäriaamuna, joten lähdettiin matkaan pölyisen ja irtokarvaisen hevosen kanssa, jolta muuten puuttui toinen etukenkäkin, kun ei ehditty kengittäjää saada ajoissa paikalle, enkä ehtinyt hakemaan kaverilta lainaan välineitä yhden irroitusta varten. Letityskin oli ihan tuskaista, mutta sain puolivalmiiksi ja sykeröt käänneltiin paikanpäällä hepan kävellessä pientä ympyrää.

Nemo lastautui kotona ihan kivasti, vähä ihmetteli, mutta tuli nätisti. Matkustikin rauhassa eikä perilläkään hötkyillyt trailerissa ollenkaan. Purkaminen sujui hyvin ja sain sykeröt käännettyä miehen taluttaessa Nemoa pienellä ympyrällä. Jepjep, sykeröt voi kääntää liikkeessäkin, ja kauniistikin vielä. Koska halusin antaa Nemon rauhassa ihmetellä paikkaa, otimme sen todella ajoissa autosta ulos ja taluttelinkin melkein pari tuntia Nemoa kentällä ennen kuin päästiin tutustumaan maneesiin ennen luokan alkua. Koin tuon taluttelun kuitenkin ihan hyödylliseksi, sillä vaikka Nemo ehkä hieman väsähtikin, se kuitenkin myös rauhoittui hyvin. Alkuun kulkeminen oli vauhdikasta käyntiä ja täyttä kyvyttömyyttä seisoa aloillaan, kun loppuviimein Nemo jopa malttoi pysähtyä lyhyiksi hetkiksi. Maneesissa olemista jännitin itse ehkä eniten, mutta aivan turhaan. Nemo oli hieman ihmeissään, mutta niin nätisti ja rauhassa kuin vain voi lapsiheppa olla. Muistan vieläkin hyvin Aapon ensireaktion Kerran maneesissa, joten tottakai jännitin miten Nemo reagoi, etenkin kun olen maassa enkä selässä. Nemo kuitenkin yllätti positiivisesti ja kuunteli hienosti mitä sen halusin tekevän. Vartin maneesitutustumisen jälkeen takaisin pihalle ja puolen tunnin odottelu omaa vuoroa.

Kun päästiin arvosteltavaksi Nemo oli todella fiksusti, vähän väsyneen oloinen kyllä, eikä olisi ihan jaksanut esiintyä edukseen, mutta olen tyytyväinen kuitenkin. Ravi ei ihan irronnut niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta toisaalta, Nemo olisi ehkä tarvinnut hieman enempi tilaa voidakseen ravata kunnolla. Saatiin kuitenkin hyvä arvostelu ja sininen ruusuke parikehästä. Oltiin siis parista parempia huonompia, ja meitä vastassa oli supersuloinen 5-vuotias tiikerinkirjava tamma, joka oli kyllä ehdottomasti omaakin silmää miellyttävä otus... Jouduimme siis Nemon kanssa vielä odottelemaan ulkona ennen kuin kaikki sinisen ruusukkeen saaneet otettiin vielä maneesiin bis-kehään etenevän nuoren valitsemista varten (ilmeisesti kaikki punaisen saaneet menivät automaattisesti bis-kehään).

Kotimatkalle lähtö olikin sitten yhtä kaaosta. Mieheni oli verkkakentän laidalla jutellut naapuritrailerin isännän kanssa ja aina kun jotain sanoin miehelleni, ivasi tämä naapuritraikun isäntä. Lastaustilanteessakin hänen piti tulla pällistelemään ja ärsyttämään, teki niin mieli käydä käsiksi, mutta avasin vain suusanallisen arkkuni ja annoin tulla täyslaidallisen - väsymys ja koko päivän kestänyt ärsytys miestä kohtaan purkautuivat totaaliräjähdyksenä siis. Pahoittelut vain naapuritraikkuun ja söpön tiikerinkirjavan tamman porukalle. Teidän isäntä pisti multa hermot todella tiukille. Loppupeleissä kävikin sitten niin, ettei Nemo meinannut lastautua, ja yhden nuoren orin porukka tuli jeesailemaan. Kiitosta vain, itsellä loppui usko totaalisesti, kun mieskään ei ohjeita kuunnellut.

Päällisin puolin siis meni kivasti, vaikka kyllä jäi harmittamaan, kun en saanut heppaihmistä itselle apukäsipariksi, olisi mennyt niin paljon helpommin tutun hevosihmisen kanssa, kuin täysin hevosia ymmärtämättömän miehen kanssa. Täytyy nyt vaan opetella itse vetämään traikkua ja hoitaa ne hommat yksin. Muuten ei päästä Nemon kanssa sitten millään kulkemaan...

Hakkuuaukealla oli vissiin jotain pelottavaa

Poseeraus 10+ ja sitä rataa?

"Se o moro! Meitsi häippäsee nyt. Kaverit syö jo..."

Mätsärin jälkeen jatkettiin vielä ratsastuslomaa ja touhuilin Nempan kanssa maastakäsin, käytiin myös metsäkävelyllä niin, että siskoni oli kaverinsa kanssa mukana, hän kuvaili meistä muutamia kuvia ja saatiin sitten ns. syysfototkin otettua, vaikka värit eivät kovin syksyisiä nyt olekaan. Seuraavaksi sitten talvikuvia, jos saisi niihin kivoja lumisia maisemia ja jotkut järkevät kuteet itsellekin päälle. Tuolloin Nemo kuitenkin oli yksi possu, se vain kiiruhti, pyöri ja pomppi. Mentiin ihan tuttua lenkkiä, mutta ei toi elukka vaan tykkää yksin pihasta poistua. Siksi näitä harjoitellaan. Yritettiin pihassa ottaa Nemosta kunnon rakennekuvaakin, mutta Nemo totesi vain "kiitti mulle riitti" ja häipyi paikalta pukin saattelemana - ei pysynytkään vapaana paikalla, vaikka yleensä on pysynyt. Oli vissiin vähän ärsyttävä kuvaustuokio. Meillä oli kuitenkin siskon kanssa hauskaa, hän niin harvoin käy mukana tallilla, että on oikeasti aika herkkua saada hänet mukaan. Ja vielä kameran kanssa. Ihana sisko <3.

Viime viikolla sain kasvattajalta Nemon kuvia niin vauva-ajoilta kuin nyt vähän isompanakin. Ja sain jopa julkaista niitä teille tänne nähtäväksi! En ala sen suurempia sepittelemään näistä, kun en tiedä. Olen kuitenkin jonkin verran pitänyt Nemon kasvattajan kanssa yhteyttä ja on ollut ilo huomata, että voin kysyä halutessani asioita häneltä ja hän kyselee itsekin välillä Nemon kuulumisia. Mielelläni hänelle niitä kuulumisia kerronkin, on tuo Nemppis vaan niin mahtavaksi hepaksi osoittautunut. Tässä nyt siis vauva-Nemosta kuvapläjäys:

En kestä noita koipia <3

Tässä on jo takasissa arvet, joten arvioisin että Nemo on tässä noin 1-2v.

Eilen könysinkin sitten vasta selkään tämän ratsastusloman jälkeen ja Nemolla riitti kyllä virtaa. Ei vastustellut ratsastajaa juuri lainkaan, oli vain innolla menossa eteenpäin eikä malttanut odottaa maastokaverien jalustinten säätelyä ja vöiden kiristelyä. Ravipätkillä olisi halunnut mennä varamammasta ohi ja mentiinkin välillä ihan minilaukkaa Netan perässä. Pukkejakin lensi, kun en antanut Nemon mennä viipottaa miten sattuu vaan pidin sen minulle sopivammassa vauhdissa ja askellajissa. Pariin otteeseen jouduin hihkaisemaan edellä menneelle tallinpitäjällemme tammansa kanssa, että hidastaa tai pysäyttää, kun Nemo alkoi temppuilemaan ihan tosissaan, onneksi tuolla Netta-tammalla on rauhoittava vaikutus Nemoonkin, sai itsekin hanskattua tilanteen paremmin, kun edellä oleva ratsukko on tyyni ja tarvittaessa juurikin hidastaa tai pysähtyy, jotta ongelmilta vältytään. Tätä se on nuoren kanssa, jossain vaiheessa päästään onneksi treenaamaan kentälle ja saadaan otettua erilaisia puomi- ja estetehtäviäkin mukaan, jolloin voidaan monipuolistaa treenejä paljon. Innolla odotan myös, että päästään taas tunneille, nyt meillä pääsee kentän rakennushommat etenemään, kun kaikki sovitut puut on kaadettu tieltä ja päästään rakennuspuuhiin. En malta odottaa! Lisäksi odotan, että saadaan lumi maahan ja päästään tekemään hankitreeniä.

Vauhtia kerrakseen

Meillä on ollut tallilla aika paljon kaikenlaista hommaa viimeaikoina, ja Nemon liikuttelu on ollut aika kevyttä nyt jo jonkin aikaa. Pääsin kuitenkin viikko sitten yksin käymään maastossa ja sain yllättyä kuinka fiksusti Nemo pääpiirteissään oli. Toki normaalia jäkitystä kavereiden luota lähtiessä oli ja parissa paikkaa talutinkin, kun ei päästy ratsain etenemään (taluttaen käveli nätisti perässä). Normaalilla vauhtilenkillä mentiin ravissa ja käynnissä enimmäkseen, pikkupätkä taluttaenkin, kun Nemo veti stopit laukasta ja meinasi kääntyä kotiinpäin. Laukkasuoralla Nemo sitten kuitenkin otti ja läksi niin, ettei sitä pysäyttänyt mikään. Kotiin vievästä risteyksestä 90 asteen käännös oikeaan täydestä laukasta, ojan yli ja ryteikössäkin vielä muutamia metrejä aivan ratsastajaa riepotellen. Päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen ja loppumatka käveltiin nätisti. Aloin kuitenkin vakaasti pohtimaan, että jos haluan saada Nemosta turvallisen maastokaverin yksin maastoiluun, täytyy joku "norsujarru" keksiä. Ei ole meidän kummankaan kannalta turvallista, jos Nemo pääsee kiikuttelemaan mua maastossa ihan miten sattuu. Lisäksi täytyy nyt yrittää vaan saada järjestettyä paremmin resursseja Nemon liikutukseenkin, harmillisten takapakkien vuoksi meillä tuo kentänrakennus ja muu on hidastunut tallilla ja se toki mun harrastamistani hankaloittaa suuresti.

Tänään Nemo sitten keksi taas pitkästä aikaa karkailun, kun tuli ensin kavereiden luota pois ja sitten vielä omasta pikkutarhastaankin. Laitoin sitten liinan päässä töihin, lähes pilkkopimeällä tallinpihalla. Nättiä ravia Nemo kyllä esitteli ja muutaman tyylikkään pukkihypynkin. Odotan kyllä innolla sitä, että saadaan kenttä... Sen teko on vähän viivästynyt lupa-asioiden vuoksi, mutta nyt etenee hiljalleen. Toivottavasti ennen pakkasia meillä on kenttä. Estekalustoa rakennan varmaan vasta ensi keväänä.

Isot pahoittelut, kun kirjoittelu on ollut vähäistä, ei meinaa aika aina riittää. Kuviakaan ei ole, kun ei kuvaajaa jaksa raahata mukaan pelkkiä taluttelu- / juoksutuskuvia ottamaan...

Kahden lauantain maastovideot

Kuvailin viime ja tänälauantaina maastoreissulla vähän videoita. Viime kerralla kuvailut jäi lyhyeen, mutta tällä kerralla muistin kaivaa kameran useammin taskusta esiin ja saatiin enempi videoklippejä. Tajusin tässä videota editoidessa, että unohdin kuvata kotiinpaluusta, kun Nemo oli niin vauhdilla palaamassa kotiin, mutta ehkä mä vielä joku lauantai muistan kuvata kunnollisen maastovideon. Olen vähän suunnitellut kunnon tallireissu-videon kuvaamistakin, jos vaikka saisin joku päivä kaveria mukaan kuvausassariksi.

Meidän maastoreissut ovat olleet hyvin käyntipainotteisia, jokunen ravipätkä ollaan aina otettu sopivissa kohdin ja laukkaakin vain sellaisissa kohdin, joissa se oikeasti tuntuu hyvältä. Pari laukkapaikkaa meillä on missä mennään, mutta vielä täytyy tutkailla kyllä uusia reittejä. Tänään löydettiin yksi uusi reittikin! Kestoltaan meidän maastoreissut ovat vaihdelleet puolesta tunnista sellaiseen kahteen tuntiin. Tälläkin viikolla ollaan käyty Nemon kanssa peräti neljä kertaa maastossa, kun alkuviikosta Fionan kanssa käytiin köpsyttelemässä nooin tunti ja Fiona otti pikkuhyppyjäkin. Keskiviikkona käytiin noin tunnin lenkki ja torstaina puolen tunnin lenkki, molemmilla kerroilla kaverina Jekku-heppa.

Vakimaastoseuramme on kuitenkin Jekku-hepan lauantain vuokraaja Heidi. Pojat menevät tosi kivasti yhdessä maastossa ja ylipäätään meillä toimii maastoreissut helposti. Vähän Nemo välillä jännittää tai kieltäytyy etenemästä, mutta aika vähän. Vauhtiakin meillä on ihan sopivasti silloin, kun sitä halutaan. 

Muuttoa ja maastoilua

Meillä saatiin talli muutettua uudelle tontille tuossa viime kuun aikana ja nyt ollaan sitten aloitettu maastoilu ihanissa autottomissa (ja muutenkin lähes liikenteettömissä) maastoissa. Lisäksi Nemolle on löytynyt hoitaja, joten en ole itse niin sidottu joka päivä käymään tallilla. Meillä hoitaja käy oman ehtimisensä mukaan väihntään kerran viikossa. Hän harjailee ja liikuttelee Nemoa maastakäsin käydessään ja on ehdottomasti kyllä suuri apu meille. Meillä on nyt enempi touhuttu maastakäsin myös minun osaltani, koska kenttää ei olla päästy vielä tekemään ja maastoonkaan en pysty lähtemään, jos Aino on mukana tallilla. Yhden tallikaverin kanssa tehtiin kuitenkin sopimus, että otetaan lauantaista meidän maastoilupäivä ja nyt onkin kerran jo käyty maastossa yhdessä. Tänään taas ollaan menossa, ja aion ottaa pokkarin mukaan, jos saisin jotain kivoja kuvia nappailtua matkan varrella.

Itsekseni olen käynyt kerran maastossa siten, että sain kuvausassistentinkin mukaan. Nemo toimi kivasti yksin maastossa eikä meillä juurikaan tullut mitään ihmettelyä aiheuttavia tilanteita vastaan. Fionakin käväisi Nemolla maastossa, mutta Fionan kanssa Nemo ei suostunut edes pihasta poistumaan ilman minua, joten lähdin sitten jalkamieheksi mukaan.

Hän ei olisi halunnut seistä

Meillä on yksi tosi kiva lenkki tallin lähettyvillä, alkuun saa mennä metsän keskellä ja lopulta päätyy sellaiselle kivalle hiekkapohjaiselle lenkille, missä pääsee ravaamaan ja laukkaamaan. Valitettavasti takaisin joutuu palaamaan samaa reittiä, mutta olemme tallikaverin kanssa sopineet, että etsimme uusia reittejä, niin ei tarvitse aina tuota yhtä lenkkiä mennä.

Muuttomatka meillä meni muuten kivasti. Vanhalta tontilta oli vain 4,5km matkaa uudelle tontille, joten muutettiin hepat taluttaen. Sadesäässä, mutta muuten ei kyllä ole valittamista muuttomatkasta. Nemo kulki nätisti koko matkan autotien viertä seuraten, kavereiden välissä. Vähän haettiin välillä turvaa tallinpitäjämme tamman hännästä, mutta muuten Nemo oli todella reipas ja hyväkäytöksinen. Uudella tontilla onkin sitten tosiaan vielä aiempaa vahvemmin törmätty siihen, kuinka Nemo hermostuu kavereiden luota poistumisesta. Ollaan harjoiteltu sitä lähinnä käymällä tallitiellä kävelemässä ja hurjasti kehumalla, kun Nemo uskaltaa poistua pihasta.

Nempalla on kivaa

Kaiken hyvän lisäksi meillä on kyllä ollut murheitakin. Nemo on uudessakin paikassa keksinyt aitojen ali tulemisen, vaikka tarhassa olisi ruokaa miten paljon. Se pysyi jo monta päivää tarhassa hyvin, kunnes tuossa torstaina meillä oli tallirakennuksen puolikkaita kiinnittämässä työmiehiä. Silloin Nemo keksi taas tulla tarhasta pois ominluvin ja käydä vähän maistelemassa varatokontissa olleesta Racingin rehusäkistä. Kaikeksi onneksi säkissä ei ollut kuin hieman rehua, mutta kyllä se sydämentykytyksiä aiheutti kuulla, että Nemo on Racingin rehuja syönyt. Nyt sitten tarkkaillaan tuleeko mitään oireilua vaiko ei.

Postauksen kuvista kiitos kuvausassarille, kuvathan ovat parin viikon takaiselta maastoreissulta, kun käytiin yksin ilman heppakaveria maastossa. Valikoin kuvat tällä kertaa vain pikkukuvien perusteella, joten älkää hirttäkö, jos tarkennukset ovat missä sattuu.

Onnelliset heppa ja kuski

Aurinkoisen kevätpäivät hyppyjä ja apukäsien hehkutusta

Nyt kun meillä alkaa vihdoin ja viimein olemaan kenttä ihan todella kivassa kunnossa otettiin Fionan kanssa taas hyppypäivä kotikentällä. Olin alunperin menossa yksin maanantaina tallille, mutta Fiona kyseli pääsisikö mukaan ja niin sitten suunnattiin sinne yhdessä. Hain ponin valmiiksi tarhasta ja ehdin jalatkin pestä mutaliejusta ennen Fionan saapumista. Oltiin puhelimessa puhuttu hyppäämisestä, joten varusteltiin yhdessä poni hyppykuntoon ja Fionan verkatessa rakensin hänelle muutaman esteen kentälle.

Esteitä ei tullut tosiaan kuin kolme, yksi ristikko lävistäjälle ja pysty-okseri -sarja noin 9,5m välillä. Aluksi väli oli noin 9m, mutta pidennettiin sitä sitten, kun meinasi olla ahdas. Kunnolla ollaan hypätty isompaa viimeksi Laakspohjalla kisoissa, mutta kun olin itse viikkoa aiemmin ottanut hyppyjä sai Fiona nyt hypätä isompaa.

Alkuun meillä oli estekorkeus jossain 60cm tienoilla, mutta nosteltiin hiljaksiin niin, että lopulta meillä taisi olla pystyt jotain 70-80cm ja okseri huiteli 100cm korkeudessa. Okserille lisäilin pituuttakin ja Aapo ylitti täysin ongelmitta 100cm korkean ja 90cm pitkän okserin. Loppuun vielä laskettiin okseria niin, että meillä oli ehkä 80cm korkea pikkurata, jossa ristikkokin nostettiin pystyksi.

Pikkuradalla Fiona tuli sarjan, siitä päädyn kautta lävistäjälle ja sarjan A-osa toisesta suunnasta. Päädyn kautta vinolla tiellä okserille ja siitä sitten vielä lävistäjälle jos tuntui siltä. Ihan tarkalleen en muista hyppäsikö Fiona vielä okserin jälkeen tuota lävistäjää uudestaan, mutta pirun kivasti Aapo hyppäsi ja Fionan ratsastamana tuo hyppääminen näyttää niin pirun helpoltakin vielä!

Aapo oli kokoajan todella kivasti menossa esteille, eikä se kertaakaan vaikuttanut epäröivän yhtään. Fiona vähän sitä valitteli, kun sarjan A-osalle poni imi niin hyvin, että oikein tunsi kuinka se siitä kuumui ja sen vuoksi sitten poni tuli A-osalle turhan isosti ja tästä syystä väli jäi ahtaaksi. Ei olla kuitenkaan koko talvena paljoa hypätty, joten tämä intoilu todennäköisesti johtuu täysin tuosta hyppytauosta. Ulospäin poni kun ei näyttänyt yhtään siltä, että kiikuttaisi tai ei olisi kontrollissa, mutta sehän tuossa ponissa niin hauskaa onkin. Selkään tuntee todella selkeästi kuinka Aapo kuumuu ja laukka kasvaa, ulospäin vauhti on edelleen sama ja poni näyttää normaalilta hyvin etenevältä esteponilta. Jarrut kuitenkin löytyivät todella hyvin ja hypyt tosiaan olivat kivan oloisia.

Loppukäyntejä peltolenkillä kävellessämme juteltiinkin Fionan kanssa siitä, kuinka ponilla on selvästi lihaksisto kehittynyt, koska vielä syksylläkin tuli herkästi selättömiä hyppyjä ja poni tuli itse liian lähelle. Nyt se hyppää itse jo kauempaa, vaikka ratsastaja ei pyytäisikään ja hyppy tulee koko selän läpi. Aika harvassa nykyään on siis ne kerrat, kun poni on tullut pohjaan ja kerännyt itsensä jostain aivan käsittämättömästä paikasta esteen yli.

Oli ihana nauttia auringonpaisteesta yhdessä Fionan kanssa ja viettää tallipäivää kivassa seurassa. Tällä viikolla Fiona kävikin sitten vielä tiistaina vuokrauspäivän ja nyt lauantaina ekstrapäivän, kun meillä Aino sairastaa. Itse olen ollut ponin selässä vain keskiviikkona jolloin tuuppailtiin rennosti käynnissä ja ravissa ilman satulaa (koska kuskilla liukkaat kurahousut) ja perjantaina, jolloin käytiin rennosti maastossa ihan kahdestaan! Tuo maasto oli kyllä ihanan rentouttava, koska en joutunut kertaakaan käymään Aapon kanssa keskustelua siitä, mennäänkö sinne minne haluan vai eikö. Välillä on ollut kausia, kun Aapo ei ole mun kanssani tahtonut maastoon lähteä, joten mä suorastaan riemuitsin ponin selässä, kun se niin kivasti lähti mun kanssani maastoon.

Ei paljoa haitannut korkeuden nousu, ponihan näyttää ihan oikeasti esteponilta!

Korkeutta 100cm ja pituutta 90cm. Pitäiskö tehä kotikentälle joskus metrin rata näille hirmuille?

Täytyy nyt toivoa, että meillä alkaisi sairastelut hiljalleen helpottamaan. Harmittaa niin vietävästi, kun ei ole ihan toivotusti päässyt tallille lapsen tai omien sairastelujen vuoksi. Onneksi meillä on aivan huipputiimi kasassa ja sekä Asta että Fiona joustavat päivien suhteen paljon. Astakin kävi tuossa yhden viikon aikana kolmesti, kun meillä sairasteltiin. Ja Fionakin käy ekstrakertoja todella mielellään ja aina kertoo mitä on ajatellut tekevänsä. Molemilla on kuitenkin todella vapaat kädet tekemisten suhteen, joten ei Fionallakaan olisi mitään velvollisuutta kysyä onko suunnitelmansa mulle ok. Ei mun tarvitse pelätä, että Fiona tekisi mitään tyhmää, vaikka ikää onkin vasta 16v. Silti on kyllä todella kiva, että Fiona suunnitelmistaan kertoo. Astan suunnitelmat nyt on yleensä aika selvät, maastoilua tai höntsäilyä kentällä. Asta onkin meidän oma höntsäilijä, joka pitää aina hauskaa ponin kanssa. Mä en olisi voinut parempia apukäsiä ponin kanssa löytää, joten ei voi olla kuin tyytyväinen näihin ihaniin.

Mulle onkin todella tärkeää muistaa kiittää molempia aina silloin tällöin siitä kaikesta, mitä he ovat ponin ja mun eteeni tehneet. En ole koskaan joutunut stressaamaan tai miettimään Fionan tai Astan käydessä, että onko poni varmasti hoidettu hyvin ja kamat jätetty asiallisesti paikoilleen. Meillä on kaikilla sen verran samanlaiset ajatukset siitä, kuinka hyvin poni ja varusteet tulee hoitaa käydessään, että ei ongelmia ole tullut. Toki joskus meillä on voinut syystä tai toisesta olla jonkun jäljiltä kamat vähän normaalia huolettomammin jätetty, mutta näistäkin riittää aina kenen tahansa laittamana asiallinen muistutus vihkoon.

Mä en ymmärrä vieläkään mitä tässä  tapahtui, mutta poni näyttää kengurulta

Lisäksi esimerkiksi kisareissuilla meillä on Fionan kanssa aivan käsittämätön yhteys. Molemmat tietävät jo tallissa lähtövalmisteluita tehdessä oman roolinsa eikä meillä ole minkäänlaista ongelmaa saada kamoja autoon ja ponia lähtövalmiiksi, vaikkei edes kommunikoitaisi tallissa. Sama yhteys jatkuu kisapaikoillakin. Mä näen suunnilleen jo katseesta koska Fionaa joku asia järjestelyissä tai muussa ahdistaa tai stressaa ja osaan aika hyvin puuttua heti. Ei meidän myöskään tarvitse pahemmin keskustella siitä milloin Fiona itse nousee selkään ja ottaa vastuun ponista ja milloin on mun vuoroni. Varmaan koskaan ei ole ollut kisareissut yhtä helppoja, kuin Fionan kanssa, vaikka mäkin olen aika paljon ollut kisareissuilla mukana hoitajan roolissa. Ja edelleenkin mä olen ennemmin hoitajan kuin kisaajan roolissa, vaikka se kilpailumahdollisuus itselläkin olisi. Eiköhän sitä johonkin koulukisoihin tule tässsä vielä lähdettyä, ainakin toukokuulle on yhdet suunnitteilla, mikäli poni ei mene kaupaksi sitä ennen. 

Kuitenkin, näihin kuviin ja tunnelmiin päätettäköön nämä jorinat. Me nautitaan mahdollisimman täysillä tän ponin seurasta kun vielä voidaan. Koskaan ei tiedä mikä päivä tulee se tyyppi vastaan, joka ponin tahtoo ostaa. En mä mitenkään superahkerasti ole markkinoinut kyllä, valmentajan kautta on puskaradiossa viestiä ja sen lisäksi myynti-ilmoitukset muutamissa paikoissa.