Aiemmin lupaamiani kuvia!

Tässä nyt ei ole tiedossa sen suuremmin höpinöitä, ehdin vain nyt vasta hakemaan kameran vanhemmiltani, joten tässä nyt sitten viime viikonlopun kuvaoksennus teille. Sänkkärikuvista mun ratsastuskuvat on Erpan kuvaamia ja vastaavasti Erpan kuvat mun kuvaamia. Fionan valkkukuvat luonnollisestikin mun kuvaamiani.

Huomenna meillä on tiedossa Keravalla estekisat, Fiona menee 60cm ja 80cm, mutta koska valovoimaputkeni on rikki, en ole varma onnistuuko kuvien ottaminen. Voi siis olla, että kisoista tulee vain videoita.

Nyt kuitenkin viime viikonlopun kuvien pariin!

Tarkennus vähän metsissä, mut ku poni on niin söpö!

Sitä piti vähän usuttaa, ja silti ei menny edes kovin kovaa!

Vielä vuosi sit en ois uskonu tän onnistuvan - löysällä ohjalla laukkaa pellolla!

Hei me lennetään, ja poni on ihan rauhallisessa laukassa!

Pikkuratsastaja!

Hiljalleen tarvetta panssarille?

Kuvaaja hereillä ja sitä rataa? Mut poni on hieno!

Sänkkärillä ja hypähtelyä

Pahoitteluni nyt heti alkuunsa, tää teksti tulee ilman kuvia, vaikka niitä kuviakin olisi. Kamera vaan jäi vanhempieni autoon, mutta en voi olla tätä julkaisematta, kun olen niin älyttömän innoissani! Saatte siis kuvia todennäköisesti huomenissa nähtäväksi.

Moni ei ehkä ymmärrä, kuinka iso juttu tää mulle on, mutta moni niistä vanhoista tallikavereista, joille mä olen asiasta tuskastellut aikoinaan (ja toki Asta) ymmärtää varmasti hyvin. Mä olen nimittäin todella yllättynyt ja ylpeä siitä, miten hieno poni mulla on! Vielä viime syksynä ja talvena Aapo oli pellolla aivan älyttömän possu, aina kun käänsi tallia kohti, poni puri kuolaimeen ja lähti vaan viemään mua kuin märkää rättiä, ihan sama mitä oli suussa. Sama kaverin kanssa maastoillessa, pelkästään ravipätkällä poni on saattanut vaan purra kuolaimeen ja lähteä kisaamaan kaverin kanssa.

Ja sit eilen, mentiin tänä syksynä ekaa kertaa yhdessä sänkkärille, Asta oli jo alkuviikosta käynyt, mutta mulle tää oli eka kerta tänä syksynä. Eihän meillä oo kun vasta viikon ollut sänkkäri käytössä. Erppa oli kuvaamassa ja mä oon siitä tosi ilonen. Ratsastelin ihan rennosti siinä pellolla ja laukattiinkin tosi rauhassa. Sit jossain vaiheessa laukan aikana mulla tuli fiilis, et tää on aivan mahtavaa, mulla on poni kuulolla eikä edes yritä kiikuttaa. Laskin vaan ohjat käsistä ja nostin kädet sivulle. Ja mitä tekee Aapo? Se jatkaa samalla tavalla rauhassa, ei kiihdytä tai mitään. Ja sit kun istun alas poni ottaa ite raviin ja käyntiin. Ei yhtään kaahotusta, ei puremista kuolaimeen. Me jumankekka mentiin laukkaa ilman ohjia! Mä olen NIIN ylpeä mun ponistani!

Mä en ihan tosiaan ois voinut uskoa, että mä joskus voisin mennä Aapon kanssa noin rennolla fiiliksellä pellolla. Okei, oli mulla kimblet suussa ja martingaali, mutta ihan varuiks olin laittanut, että jos poni on samanlainen kuin aiemmin, mutta ei. Mulla on ihan sellainen fiilis, että voisin jopa mennä ihan vaan fullcheekillä pellolle ponin kanssa. Ehkä mä joskus voin mennä jopa kuolaimetta sinne, nyt ainakin tuntuu siltä, että toi poni oikeesti kuuntelis ja pysyis rauhassa. On se vaan hieno eläin, ja mua piristää ihan suunnattomasti se, miten paljon se välillä yllättää käytöksellään!

Päästin Erpankin käymään selässä ja sekin ihan yllättyi siitä, että Aapoa sai enempikin usuttaa eteen, kun aiemmin on joutunut pellolla himmailemaan. Mun ponista on tullut niin fiksu ja hieno! Mä en kestä, miten ylpeä olen mun ponilapsestani.

Loppukäynnit käytiin sitten peltolenkillä, nostettiin Aino selkään ja käpsyteltiin Erpan kanssa joko metrin verran edellä tai Aapon vierellä. Kumpikaan ei pitänyt ponista tai Ainosta kiinni. Ihan itse Aino ohjasi ja ratsasti. Mentiin koko lenkki näin, eikä mitään ongelmia. Siis aivan käsittämätöntä.

Vielä vuos sitten mä en ois voinut kuvitellakaan meneväni Aapolla pellolla rauhallista laukkaa kohti tallia niin, että mulla on kädet sivuilla. Saati sitten käydä kävelemässä peltolenkkiä Ainon ratsastaessa ilman talutusta.

Perjantaina Aino harjoitteli myös ihan itse ratsastamaan, oltiin kentällä ja Aino ohjasi Aapoa ihan itse. Sai ponin pyörimään toisessa päässä käynnissä eikä seuraamaan mua. Aika hyvin alle 3-vuotiaalta. Parhaimmillaan taisivat olla melkein 20m päässä siitä missä itse seisoin kuvaamassa puhelimella. Aapo käveli silloin todella nätisti ja varovaisesti, ei merkkiäkään siitä että olis tahtonut mennä syömään tai possuilla muuten. On se vaan niin hieno elukka!

Tänään Fionalla oli Aapon kanssa estevalmennus, olin itse seuraamassa ja kuvaamassa. Aika kivasti sujui, muutama hölmö moka Fionalla tuli, mutta toisaalta, pitkästä aikaa oli peruskuolain suussa, kun laitettiin pitkästä aikaa kolmipala. Kerran Aapo lähti Fionaa kuskaamaan, mutta muuten poni oli aika näppärän oloinen. Vähän etupainoinen se kyllä on nyt ollut, mutta ollaan aika varmoja siitä, että sillä on jotain jumia. Ensi keskiviikkona onneksi hieronta ja sit sunnuntaina olis Keravalla estekisat, missä Fionan ois tarkotus mennä Aapon kanssa 60cm ja 80cm. Saa nähdä kuinka sujuu, edellisissä estekisoissa Keravalla 2v sitten Aapoa pelotti kamalasti, koulukisat Erpan kanssa meni vuosi sitten hyvin.

Kuvia hypyistä ja sänkkäriltä tosiaan toivottavasti jo huomenissa. 

Mitäs meidän kesäämme?

Vaikka mä olenkin kuluneen parin viikon aikana talleillut melkoisen ahkerasti, ei mulla ole ollut varsinaisesti intressejä päivitellä blogia. Kuviakin on kertynyt, mutta tosiaan kirjoittelu on jäänyt, vaikka on ollut tarkoituskin. Koska tähän kuluneeseen pariin viikkoon mahtuu todella mukaviakin juttuja, päätin kirjoitella nyt tämmöisen ehkä jopa hieman pitkäksi venähtävän kuulumispostauksen.

Aapohan on taas keksinyt sen, että kenttämme latopääty on kamala. Poikkeuksetta jokaisella ratsastuskerralla poni on ottanut kerran lähdöt latopäädystä, mutta sen jälkeen suostunut kuitenkin kulkemaan siellä ihan ok:sti. Eihän se siellä ihan täysin rentoudu, mutta on kuitenkin ihan ratsastettavissa. Välillä poni aloittaa pusikkoihin kyttäämisen jo alkukäynneissä ja välillä vasta kun on jo hetki ratsastettu. En oikein tiedä, mitä pitäis ton ponin kanssa tehdä, alkaa vähän rassaamaan noi jatkuvat lähdöt, vaikka ei niistä ole kuin kerran tullut tumpsahdettua alas. Mä en tosiaan pelkää tippumista tai muuta vastaavaa noissa tilanteissa, ärsyttää vaan, kun poni menee ihan kuuroksi kaikille avuille, ja se pitää lähestulkoon väkisin kiskoa seis. Lähtöjen jälkeen poni myös ottaa herkemmin kipinää mm. raipasta, joka muutenkin on "vaikea" hyväksyttävä, jos selässä on ratsastaja, joka osaa vähänkään vaatia.

Muuton myötä Aapollahan aloitti vuokraajana tänä vuonna 15-vuotta täyttävä topakka ponityttö Fiona. Fiona on vuokrannut aiemmin Aapon emää, joten oli kiva saada hänet nyt Aapoa vuokraamaan. Fionan kanssa vuokrausdiili eroaa jonkin verran aiemmista vuokrausdiileistäni, sillä Fiona myös hyppää ja kilpailee Aapon kanssa. Fionalla on puolellaan toki sekin, että hänellä on vielä ensi vuosi aikaa kilpailla poniluokissa, joten nyt toivotaan suuresti, että saadaan syksyllä yhteinen taival hyvin käyntiin ja voitaisiin mahdollisesti ensi kaudella päästä kisaamaan 2-tasolle poniluokkia. Se siis haaveena, saa nähdä toteutuuko.

Kisakuvissa kävi kämmi - oli väärä kuvausohjelma päällä!

Onnistumisesta ylpeät!

Fiona kävi viikko sitten jo ensimmäiset kilpailutkin Aapon kanssa, Tuomarinkylässä oli HeWin järkkäämät iltakisat, joihin lähdettiin ristikkoluokkaan. Tarjolla olisi ollut myös 70cm, josta Aapo myös olisi varmasti selviytynyt, mutta koska kyseessä oli Fionan ekat kisat Aapolla päätettiin ottaa ihan hauskanpidon kannalta kisareissu. Eihän Aapo ristikoilla ole koskaan parhaimmillaan, kun ei viitisi nostaa jalkojaan moisilla miniesteillä kunnolla, mutta siitä huolimatta hienosti sadesäässä clear round ja ruusuke matkaan mukaan. Näin Fiona pääsi näkemään kuinka Aapo käyttäytyy kisapaikalla ja lisänpontta siihen, että kyllä tämän ponin kanssa voi lähteä vaikka mihin.

Itse olen vain tuuppaillut ponia viime aikoina ja ponia on käynyt kertaalleen myös aiemminkin satunnaisesti liikutusapuna ollut Joakim liikuttamassa. Kisojen jälkeen tuli työkaverini ratsastamaan ja annoin hänenkin ottaa pari hyppyä, kun ei edellisen päivän ristikkohypyistä kovin suurta rasitusta ollut. Eikä tosiaan montaa hyppyä otettu torstainakaan, alle kymmenen.

Maanantaina Fionalla oli valmentajansa Synnoven pitämä estevalmennus Aapon kanssa ja näppärästihän tuo meni. Alkuun vähän hakemista, kun Aapo on aivan erilainen kuin yksi toinen poni, jolla hän on paljon hypännyt. Valmennus meni kuitenkin mun silmääni oikein kivasti ja loppua kohden hypyt paranivat koko ajan. Valkussa ei esteitä ollut montaa, vain neljä, mutta saaatiin niistäkin pieni rata aikaan. Tämän postauksen Aapo-kuvat ovatkin pitkälti kisareissulta ja tästä maanantaisesta valmennuksesta.

Aapon mielestä se tais olla vähän turhan matala...

Okserilla korkeutta ehkä 60-70cm

Illalla mulla oli ajatuksena kuvailla illan viimeinen ratsastustunti, mutta päädyinkin sitten pienen russiruuna Börjen selkään, kun tallinpitäjämme ei voinutkaan sillä osallistua perhesyistä tunnille mukaan. Oli muuten hauska poni! Börje on vanhempi kuin Aapo, mutta huomattavasti raaempi. Sunnuntaina oltiin jo kokeiltu tallinpitäjämme Sinin kanssa Börjeä kärryjen eteen, missä se toimikin kuin vanha tekijä. Violaponin omistaja Ansku oli jo Börjeä kuulemma kokeillut ja vähän tiesi kertoa miten poni käyttäytyy. En siis tosiaan ollut yhtään valmistautunut kun ponin selkään könysin, päähäni laitoin Sinin kypärän (joka onneksi pysyi paikoillaan kun oli ponkka tarpeeksi ylhäällä) ja jalassa oli lenkkarit. Hupsista. Ja toisella puolen kenttää pyöri tosiaan tunti...

Börjen kanssa touhuilin ihan perusjuttuja, vähän voltteja, siirtymisiä ja lyhyet pätkät väistöäkin kokeilin molempiin suuntiin käynnissä. Ekassa laukannostossa pääsin yllättymään kovasti, kun en ollut varautunut siihen, että Börjen laukka olisi tosiaan ihan niin raakaa. Olihan mua varoiteltu, että laukka on raakaa, mutta en mä arvannut, että se tosiaan on yhtä raakaa, kuin Aapolla 3-vuotiaana. Meinasinkin tupsahtaa nenälleni sieltä selästä, kun horjahdin hieman eteen ponin nostaessa laukan. Loppupeleissä kyllä vaan nauratti se Börjellä laukkaaminen. Poni oli niin täynnä intoa ja posotti menemään minkä pienistä kintuistaan pääsi, mutta kuunteli kuitenkin sen verran hyvin, että siirtymät alaspäin sujui todella kivasti. Kuumuikin hieman laukasta ja olisi sitä jatkuvasti tarjonnut sitten jonkin aikaa. Lopettaessani poni yllätti uudemman kerran, kun en uskonut sen osaavan seistä aloillaan. Selkäännousussa Börje nimittäin peruutteli ja kääntyili todella vauhdikkaasti ja ei seissyt yhtään aloillaan. Tykästyin Börjeen kuitenkin kovasti ja aloinkin pohtimaan tuon Börjen liikutuksen jälkeen, että miksi  ihmeessä mä olen ostanut tuommoisen epäpuhtaan (rodullisesti siis) Aapon, enkä ihanaa pientä russiponia. Tulipa siinä tehtyä päätöskin, että sitten kun Aaposta joskus aika jättää, on vuorossa russiponin vuoro. Jos olisi varaa, niin mähän pitäisin jo nyt kahta ponia...

Börjeliini oli innokas laukkaaja!

Voiko tähän katseeseen muka olla rakastumatta?!

Eilen sitten ratsastelin itse Aapon kevyesti, virtaa sillä oli kuin pienessä kylässä ja poni yritti vain juosta alta pois. Argh! Pari ihan kivaakin pätkää tuli, mutta kyllä silti ärsytti. Ja turhauduinkin ehkä vähän turhan paljon siellä ponin selässä, mutta sellaista sattuu välillä. Pitäis yrittää pysyä rauhallisena, mutta aina se ei oikein onnistu. Illalla Aapo pääsi vielä ponitunnille talutukseen, missä toimi hienosti. Aapo on niin ihanan varovainen lasten kanssa kyllä, ei se meinannut ensin raviakaan nostaa, vaikka oli tarkoitus ravata. Saa nähdä, pääseekö Aapo vastaisuudessa useamminkin tunneille mukaan, ainakin ollaan jonkin verran puhuttu Sinin kanssa siitä, että jos Aapo kävisi tunneillakin, mutta saa nähdä millainen diili siitä tunneilla käymisestä tehdään.

Huomenna mulla tulee Miimi kuvailemaan ja kysäisin tallinpitäjältä heidän kuolaimettomia lainaan. Paippisissahan menin muutaman kerran riimulla, joten nyt sitten saadaan päähän ihan oikeat kuolaimettomat. Kiva nähdä, miten poni niillä nyt toimii. Pitäis kyllä saada itelle hankittua sopivat kuolaimettomat, ettei tartteis lainailla, mutta ehkä sitä jossain vaiheessa. Tänään kuitenkin vietän ansaittua tallivapaata, kun Asta menee nauttimaan poneilusta.

Voihan vesimatto!

Eilen oltiin Aapon kanssa tosiaan meille molemmille aivan uuden tilanteen edessä, kun lähdettiin lähitallin maneesille Pia Pantsun estevalmennukseen. Koskaan ennen en ole ihan oikeassa estevalmennuksessa ollut, joten kyllä jännitti!

Lähdettiin kotitallilta matkaan ratsain, koska matkaa ei ollut kuin hieman päälle 3km. Ajattelin matkan onnistuvan ihan hyvin yksinkin, vaikka alunperin yhden kaverin piti tulla kävelemään kotitallilta asti meidän mukana. Jouduin kuitenkin matkalla soittamaan Sadulle, että ei päästä etenemään kun itse selvästi jännitän valmennusta ja poni ei sen vuoksi joudu etenemään. Satu sitten tuli noin puolivälistä matkaa mukaan, vaikka oltiinkin periaatteessa jo myöhässä. Ei muuta kuin reippaasti ravilla ja laukalla eteenpäin, onneksi oli hyväpohjainen hiekkatie, mitä kuljettiin! Perille päästyä selvisi sitten, että edellinen ryhmä oli noin 30min myöhässä, joten ei meillä olisikaan ollut kiire. Käveltiin sitten siinä maneesin ulkopuolella ja törmäsinpäs vanhoihin tuttuihinkin! Juttuseuraakin siis oli, kun vaihdeltiin yhden entisen tallikaverin kanssa kuulumisia. 

Jalkaa vaan, niin kyllä se takaosakin tulee uralle!

Maneesissa sain yllättyä Aaposta positiivisesti, poni oli tosi fiksu. Vähän ehkä jännittynyt, mutta ei kuitenkaan alkanut riehumaan, niinkuin vuosi sitten Keravalla. Pohjakin vaikutti todella kivalta, ja itse ihan rakastuin maneesin valoisuuteen. Ihan loistava maneesi! Täytyy ehdottomasti selvitellä maneesin vuokrausmahdollisuutta!

Pantsu piti alkuun ihan kunnollisen sileän verryttelyn. Verkassa tehtiin voltteja, pohkeenväistöjä, laukkaa. Ihan siis perusratsastusta. Katsottiin hepat avuille ja etenkin pohkeet kunnolla läpi. Aapo oli taas etenkin oikealle kuin rautakanki, mutta Pian ohjeilla sain ponin jopa suoristamaan itsensä laukassa. Siitä tuli tosi hyvä fiilis. Pia myös muistutti, että Aapo on jo sen ikäinen, että siltä voi uskaltaa jo vaatia ja että kotitreenissä täytyy pysyä tarkkana apujen läpi saamisessa, jotta ponille saa tasaisemman muodon ja sen saa hyvään peräänantoon, jotta se voi keventyä edestä. Yllätyin jopa pohkeenväistöissä, sillä niitä tehtiin ravissa ja Aapo väisti aika hyvin! Ei meillä kotona ole väistöt noin hyvin onnistuneet, mutta ehkä mä kotona yliyritin ja nyt vain luotin siihen, että kyllä se menee sen minkä menee. Toki sain muutamaankin otteeseen käskyn vaatia enemmän väistättävällä jalalla, jotta takaosa tulee paremmin mukaan, mutta väistöt eivät olleet samanlaista venkoilua kuin kotona.

Askelvaihe etupainoinen, mutta jumankekka, se meni OIKEALLE pyöreänä!

Hyppyjä kun aloiteltiin, jännittyi Aapo taas hieman, mutta meni kuitenkin aika kivasti. Alkuun tultiin ristikko-okseria ja siitä kulman kautta lävistäjällä ollutta pientä punavalkoista okseria, missä oli kavalettipaloja alla. Aapo vähän meinasi himmata molemmille, mutta tuli hienosti sitten kuitenkin. Okseritehtävän jälkeen nostettiin esteet pois ristikkomoodista ja otettiin mukaan punainen portti (portti - punavalkoinen okseri). Taas Aapo hieman katseli porttia, mutta meni hienosti. Seuraavaksi lisättiin tehtävään vesimatto ja siihen meidän touhu sitten tyssäsikin. Aapo kielsi ja painoi taas alakaula edellä menemään. Vesimatto on sille niin vietävän vaikea. Laskettiin se ristikoksi sitten ja päästiin yli. Nostettiin taas pystyksi ja eikö sitten tullut sellainen vammahyppy, että jalkauduin ahterilleni melko pian esteen jälkeen. Onneksi pohja oli sen verran pehmeä, ettei juurikaan sattunut. Nauratti vaan. Seuraavalla kerralla tipahdinkin sitten puomin päälle, joten sattuikin sitten. Nyt on hieno mustelma lanteessa.

Poni vetää tarman päälle, kavalettipalathan voi hyökätä kimppuun!

Kunnon okserina ei enää ollut niin jännää.

Ristikkona vesimatto oli ihan siedettävä

Mua kyllä jokseenkin huvittaa toi Aapon kieltely vesimatoille. Sillehän on vesi muutenkin vaikea elementti, koska esimerkiksi maastossa se ei kovin helpolla vesilätäkköihin edes mene. Kentällä lätäköt on jo ok, mutta varmaan osa lukijoista muistaa keväällä 2012 julkaisemani videon "Aapo ja vesilätäkkömörkö". Samanlaista ongelmaa on vesilätäköiden suhteen edelleen ja tosiaan vesimatotkin on vaikeita. Aaposta  ei siis todellakaan saisi mitään kenttäponia, koska se ei veteen mene. Vesiesteet on kuitenkin pakko saada sellaisiksi, että poni ne hyppää, koska muuten ei päästä koskaan aluetasolle. Tokikaan vesieste ei mikään yleinen ole sellaisissa 80-90cm luokissa, mutta mua itseäni se ahdistaa ja ärsyttää, jos meidän kisaaminen vesimattoon kaatuu.

Ekan putoamisen jälkeen maassa

Tästä lähtee, en edes tajunnut aiemmin, että jalustinkin on kadonnut

Tumps puomia päin

Ja siellä ollaan

"Aijai, tällä kertaa sattui!"

Kotimatkan talutin Aapoa pilkkopimeässä, koska Aapo meinasi koko alkumatkan kääntyä takaisin lähtöpaikkaan. Ei siinä, teki itsellekin ihan hyvää kävellä ja itseasiassa kävely oli huomattavasti mukavampaa kyljen kannalta kuin selässä istuminen. Ei meillä mennyt matkaan kuin noin 35min ja Aapo käveli harvinaisen hyvin. Jouduin jopa pari kertaa himmailemaan sitä, kun se olisi halunnut ravata. Varsinkin lähestyessämme tallin risteystä alkoi ponilla olemaan kiire, selvästi poni tiesi mihin ollaan matkalla ja että kotona odottaa iltaheinät.

Tallissa poni pääsikin sitten varusteistaan eroon ja hietkin olivat aika hyvin kuivuneet loimen alla matkan aikana. Aika pikaisesti loppuhoidin ja juotin ponin, jotta se pääsisi mahdollisimmaan pian karsinaansa lepäilemään. Päivä kun oli aika pitkä - neljän aikaan lähdettiin kotitallilta ja vasta puoli kahdeksan maissa oltiin takaisin. Poniin saan kuitenkin olla tyytyväinen, se käyttäytyi fiksusti vieraassa maneesissa ja oli yllättävän rento. Toki me ollaan ikäistämme jäljessä, mutta hiljalleen aletaan vaatia ponilta oikeasti enempi, jotta päästään oman ikäisten tasolle. Vesimatto otetaan sileän treeniinkin mukaan, siitä tehdään meille niin  peruseste kuin vain on mahdollista. Kotonahan Aapo hyppää vesimaton hyvin jos se on kapea, mutta heti kun levittää alkaa kieltely. Nyt siis treenaillaan sitä, ja täytyisi sinne selkään varmaan joku apina saada, jotta ei ihan heti käy niin, että ratsastaja on maassa. Mulla itselläni kun ei tasapaino oikein tahdo aina Aapon kanssa riittää, vaikka en ihan helposti tokikaan alas tule.

Takas selkään, vaikka kyljessä vähän tuntuikin!

Pari tällaista ylitystä ja sit sai riittää

Kaiken kaikkiaan valmennuksesta kuitenkin jäi tosiaan hyvä fiilis. Jälleen kerran Aapoa luultiin piensuokiksi, Pantsun toimesta, mutta mua se ei haittaa ollenkaan. Ei se todellakaan ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen, joka Aapoa suokiksi tai piensuokiksi luulee. Kehujakin kuitenkin saatiin, sillä Pantsu sanoi Aapon olevan hauska poni, niin raskaan oloinen mutta hyppää todella kevyen näköisesti. Niinhän se onkin, vähän skrode, mutta todella kevyt hypätä. Tukea se tarvitsee kyllä vielä aika paljon, varsinkin vieraissa paikoissa, mutta hyppää silti todella kevyesti, isommatkin esteet.

Tänään poni saikin sitten kävelypäivän, kun käytiin vähän reilun puolen tunnin talutusmaasto. Aapo käveli tosi kivasti, otettiin pari muutaman metrin ravipätkääkin ja poni oli kyllä niin innoissaan. Samoiltiin metsässä ja nautittiin toistemme seurasta. Tää on sitä parhautta ponin omistamisessa kyllä. Ihan liian vähän tulee käytyä talutusmaastoissa, mutta onneksi Asta sitä jonkin verran harrastaa ponin kanssa.

Huomenna me mennään Astan kanssa Horse Show:hun, sieltä tulossa myös postausta viikonlopun jälkeen! Aapo pääsee huomenna sitten ohjasajo puuhiin, kun meidän naksuttelija Sari käy ponin kanssa touhuilemassa.