Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankitreeniä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankitreeniä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Peltoilua ja rataharjoittelua

Tästä postauksesta tulee nyt melkoisen pitkä, kun on parin päivän jutut kerrottavana. Kuvia ei kuitenkaan ole kuin yhdeltä päivältä, joten nauttikaa näistä meidän eilisistä peltokuvista tämän postauksen kuvituksessa. Kuvista saamme kiittää Erppaa.

Eilen tosiaan sain Erpan mukaani tallille. Olin itse mennyt jo vähän yhdeksän jälkeen tekemään aamutallia (pitikin myöhästyä bussista) ja olinkin siivoamassa karsinoita kun Erppa saapui. Mulla oli kaveri siinä tallihommissa joten saatoin sopia hänen siivoavan boksit loppuun ja mä sitten hoitaisin päiväheinät ja pari boksia vielä ponin liikutuksen jälkeen. Annoin Erpan hoidella Aapon valmiiksi ja lähdettiin sitten peltolenkin kautta pellolle.

Aapo oli ihan fiiliksissä ja tuli tosi hyvä mieli jo heti pellolle päästessä, kun huomasin että poni ei edes yrittänyt heti lähteä kauheaa vauhtia kiitämään vaan kuunteli oikeasti mua ja odotti. Oltiin ihan vain nivelellä liikenteessä ja ilman martsariakin.



Pelloilla oleva lumi on melko syvää meillä, mutta onneksi semmoista varsin kevyttä pakkaslunta. Uskalsin siis aika lyhyen pellolla kävelyn jälkeen jo alkaa ravailemaan, sillä oltiinhan me jo lenkkiä kävellessä kävelty osan matkaa hangessa. Aapo oli ihanan reippaalla tuulella ja yrittikin välillä ehdotella kovempaa vauhtia. Otti kuitenkin pidätteet hyvin vastaan ja mentiin just mun haluamaa vauhtia. Toki poni menohaluissaan puri ihan todella paljon oikeaan ohjaan taas kiinni, mutta irrottelin sinnikkäästi ja saatiin varsinkin ravissa ihan todella kivaa pätkää aikaiseksi.

Laukatkin otettiin molempiin suuntiin ja poni oli todella asiallinen kokoajan. Kerran usutin reippaampaan menoon, mutta Aapo alkoi vain heiluttelemaan päätään ja hitaasti kiihdyttämään. Hupsu poni. Tärkeintä kuitenkin on, että vaikka laukattiin ihan mihin suuntaan tahansa pellolla, oli Aapo kokoajan tosi kivasti kuulolla. Tietty intoa oli ihan hirmuisesti, mutta vaikka se into vähän pidensikin meidän jarrutusmatkaa, oli poni silti kuulolla ja hallinnassa.

Menin pellolla vajaan tunnin verran jonka jälkeen suunnattiin vielä kentälle ottamaan yhdet laukat, jos poni olisi vaikka suostunut hieman paremmin pyöristämään itseään kuin pellolla. Päästinpä Erpankin sitten käymään ponin selässä ja kyllä hänkin huomasi ponissa tapahtuneen muutoksen. 

Ohja vähän lerppuu alkuraveissa... hups...



Etelä-Vantaan Ratsastajat järjestää ystävänpäivänä 1-tason koulukilpailut, mä pohdin pitkään mennäkö sinne Aapon kanssa vai ei ja totesin sitten tällä viikolla, että kyllä mä ehkä voisin, jos saan muutaman tunnin ennen kisoja järjestymään. Tänään sitten sain tehtyä päätöksen - kisoihin mennään. Kaverini Nea kävi taas pitämässä tuntia ja vaikka poni oli taas vähän mitä oli niin mä olen silti kokonaisuutena tuntiin todella tyytyväinen. Aapo meni todella kivasti pätkittäin ja tehtiin ihan oikeasti aika nättejä väistöjäkin!

Alkuun meillä ei ollut niinkään mitään sen suurempaa teemaa tunnille, sillä meillä on vähän ikuisuusprojektina mun istuntani ja se että vaikutan poniin just eikä melkein oikealla hetkellä. Siksipä alkukäyntien jälkeen alettiin ensin tekemään väistöjä oikealle - ponille vaikeampaan kierrokseen. Yllättävän hyvin kuitenkin sujui, kun vaan muistin ite pitää vasemmasta ohjasta kevyen asetuksen ja johtaa oikealla. Katse ja hartialinja kevyesti oikealle kääntyneenä. Lyhyt väistö keskihalkaisijalta uralle ja suoristuksen jälkeen ravissa takaisin toiseen päähän. Ravissakin sain työstää Aapoa niin, ettei se juoksisi apuja karkuun vaan olisi rennon pyöreä ja saisin kuitenkin vähän pyydettyä eteenkin ravia. Ok pätkiä, mutta ei mitään superia. Väistöt tosin ihan todella hyviä siihen nähden, mitä yleensä on.

Pellolla ei oo näemmä kevennykselläkää nii suurta merkitystä :D

Ohjat lörppyy, mutta etujalan liike!




Vasemmalle väistöt menivät paljon helpommin, Aapo väistää vasemmalle suunnilleen ajatuksesta, koska se on sille helpompi suunta väistää. Oli kyllä kiva, kun poni meni niin hienosti. Ravissa oli enempi ongelmia kun lähdettiin oikealle väistön jälkeen ravaamaan, mutta ei siitä sen enempiä. Tehokkaammat puolipidätteet vaan käyttöön ja enempi treeniä syville vatsalihaksille.

Olin puhunut Nealle jo aiemmin viikolla noista EVR:n koulukisoista ja manaillut sitä, kun en oikein tiedä uskallanko lähteä. Olenhan mä ton C-merkin radan, mikä siellä helppo C-luokkana on, suorittanut joskus ratsastuskoulussa ja se on oikeasti todella helppo. Eihän siinä ole kuin askeleenpidennys, käyntisiirtyminen, laukat pääty-ympyröillä, pysähdys, ja muutamia ratsastusradan teitä (lävistäjä, radan poikki, täyskaarrot). Ihan perussettiä siis. Ja tosiaan ratsastuskoulussa olen tuon mennyt joskus vuosia sitten - ratsuna oli tosin vaativaa valjakkoa kisannut, helppo A-tasolle koulutettu lipizza-ruuna, jonka kanssa ainoa ongelma oli yksin maneesissa jännittäminen. Prosentteja kertyi tuon hevosen kanssa yli 60, joten kyllä nyt Aapon kanssa lähdetään semmoista 50-55% paikkeille tavoittelemaan näin alkuun oman kisajännityksen vuoksi.

Päätettiin sitten hieman treenailla osia tuosta radasta kun en muistanut järjestystä tehtäville. Aloitettiin ihan vain alkutervehdyksestä ja siinä keskityttiin ihan vain ponin suoruuteen, aktiiviseen ja hyvään pysähdykseen ja energiseen liikkeellelähtöön. Eihän se poni pysynyt suorana koko pysähdyksen läpi ja liikkeellelähtökin oli aaaaivan liian löysä. Nopeampi ja terävämpi pitäis ponin olla. Asetuskaan ei oikein aina tahtonut mennä läpi, mutta noh, treeniä treeniä. Meillä on sitäpaitsi tullut nyt lumien myötä niin selkeät urat, että ainakin Aapon kanssa on todella vaikea ratsastaa oikeita kulmia - poni kun seuraisi mieluummin tuota kehittynyttä uraa.

Toinen yrittää niin kovasti!


Sanoin sille, että "Mene mene!"

<3

Askeleenpidennyksen muistin olevan temponlisäys, joten treenattiin sitten sitä - poni oli muuten ihan tajuttoman hyvä. Lähti joka kerta todella hyvin ja jaksoikin aika hyvin koko lävistäjän, jossain vaiheessa alkoi tosin hiipumaan loppua kohti. Lisättiin tähän tuo toinen lävistäjä, jossa keskellä 4 askelta käyntiä. Käyntisiirtymät sujui ihan ok, vähän töksähtäviä, mutta ok kuitenkin. Raviin sitten en ponia saanut tarpeeksi nopeasti, täytyy opetella laskemaan noita käyntiaskeleita. Monesti tuli 7 tai jopa 8 askelta sen vaaditun neljän sijaan... Hupsista... Lisäksi poni pitäisi saada energisemmin raviin takaisin.

Laukat otettiin mukaan niin, että sain ensin hieman laukata itsekseni ja kun poni oli saanut vähän laukkaa jo alle, alettiin ottamaan nuo kaksi pääty-ympyrää laukassa. Pisteessä nosto, siitä pääty-ympyrät ja ohjelman mukaisesti pitkän sivun keskellä ravisiirtyminen mistä seuraavassa pisteessä täyskaarto. Sama homma toiseen suuntaan. Mua hämäsi tänään todella paljon, kun oltiin puolella kentällä ja kenttä oli suhteessa aika leveä pituuteensa nähden. En osannut yhtään hahmottaa pääty-ympyröiden kokoa ja teinkin ihan liian pieniä. Enkä edes pysynyt samalla uralla molemmilla ympyröillä. Aina oli erikokoiset. Hupsista. Pitää ehkä mennä pellolle koskemattomaan hankeen treenaamaan, niin näkee tien hyvin. Muuten ihan ok, poni laukkasi aika hyvin, omassa istunnassa nyt on sanomista ihan hirmuisesti, mutta kovaa treeniä.



Laukkojen jälkeen treenattiin vielä lopputervehdystä (Aapo muuten ennakoi jo keskellä kenttää, että joko, eikä olis ihan malttanut mennä oikeaan pisteeseen asti). Ongelmat oli samoja kuin alussakin - Aapo pääsee pysähdyksessä vinoksi oikealle. Pitäis pitää paremmin vasen ohja kädessä ja molemmat pohkeet kyljissä kunnolla.

Sain Nealta myös kotiläksyksi alkaa ratsastamaan kannuksien kanssa, ilman raippaa, jotta saan ponin liikkumaan paremmin eteen jalasta ja pystyn sinne kouluradalle menemään. Mun täytyy vain etsiä mun ponikannukset jostakin nyt sitten. Aion lisäksi ottaa C-merkin kouluohjelman ihan oikeasti työn alle. Mä haluan saada etenkin tuon pituushalkaisijalla tapahtuvan alku- ja lopputervehdyksiin tulon sujumaan hyvin. Siksipä pyrin pääsemään mahdollisimman paljon tyhjälle kentälle nyt tulevien viikkojen aikana - on ainakin tilaa tehdä kunnolla ja vaikka vähän liioitellun isoina kaikki tehtävät.

Myöhemmin katselin vielä Aapon tarhakaverin, Nesson, vuokraajan Noran estetuntia ja sain sitten Fionan ja Noran estevalkulta hyvän vinkin noihin syviin vatsalihaksiin, kun hän Noralle antoi kotiläksyksi treenata niitä. Aion itsekin ottaa tuosta vinkistä vaarin ja treenata syvät vatsalihakset parempaan kuntoon. Toki pinnallisiakin täytyisi vahvistaa, mutta etenkin nuo syvät ovat tärkeät ratsastuksen kannalta.



sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Laskiaissunnuntai ja ihana auringonpaiste!

Voi että miten ihana ilma ulkona olikaan, kun aamulla heräsi ja katsoi ikkunasta ulos. Vilkaisu lämpömittariin kuitenkin kertoi, että pakkasen puolella mennään ja tiesin jo valmiiksi, että Aapon kanssa tulee olemaan peltopäivä. Siispä soittoa mimmilään ja kyselyä voiko Aino mennä heille jo suunniteltua aiemmin. Tämä sopi, joten sain jatkettua aamuiset leivontahommat valmiiksi ennen kuin lähdin likkaa viemään hoitoon. Sieltä sitten vauhdilla tallille ja hoitelemaan ponia.

Tätini toi lapsensa (3v tyttö ja 5v poika) katsomaan Aapoa ja pääsivätpä ipanat kyytiinkin istumaan. Vähän heitä kyllä jännitti, kun mentiin pellolla ja hangessa poni ottaa tietysti isompaa askelta kuin kentällä. Edellisestä ponin moikkaamiskerrastakin on heillä jo aikaa, joten sekin varmasti jännitti kovin. Aika hankipainotteista meidän meno onkin ollut, kun tosiaan kelit ovat tehneet kentästä huonon, viime talvena oli paljon paremmat pohjat kuin tänätalvena, ja kyllähän se harmittaa.

Toinen on hiukan innoissaan<3

"En nyt oikein haluis, et mua kuvataan"

Tää tunne<3

Taluttelin hetken lapsia ja sitten otin itse hieman ravia ja laukkaa. Aapo oli todella kiva, kuunteli hyvin ja toimi alaspäin siirtymissä ihan superhyvin hengityksellä. Aivan loistofiilis. Loppuun sitten vielä nappasin satulan pois ja kapusin ilman kypärää hetkeksi istumaan, että saatiin vähän tunnelmallisempaa kuvaa otettua.

Mainitsenkin nyt siis jo heti, että normaalisti en ponin selkään ilman kypärää kapua, mutta tietynlaiset kuvaustilanteet ovat sellaisia, että kuvaan saa paremman tunnelman ilman kypärää kuin kypärän kanssa. Siitä syystä esimerkiksi Erppakin sai aikoinaan luvan ottaa rippikuvia ponin kanssa istuen selässä ilman kypärää. Meilläkin meni takaata joen jäätä pitkin kaksi moposkootteria, ja poni olisi hyvin voinut niitä säikähtää paeten paikalta. Jotain on kuitenkin selvästi tullut tehtyä oikein, sillä Aapo ei paljoa edes korviaan kääntänyt mopojen suuntaan, kun olin selässä - ei kokenut tarpeelliseksi moisista kiinnostua. Fiksuin elukka!


Ystävistä parhain, ja tärkein. Ihmisystävät sit erikseen.



sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Erpan seurassa

Lähdin tänään viemään eilistä tuntia varten tallilta mukaani nappaamani tavarat takaisin tallille ja lupauduin kuvailemaan Erpan menoa Aapon kanssa. Alkuun Erppa meni jonkin aikaa kentällä, mutta siirryttiin pitävämmän pohjan toivossa laitumelle, missä olikin tosiaan miellyttävämpi pohja. Aapo pääsi matalahkoon hankeen ravailemaan ja laukkailemaan.

Kun Erpalta alkoi sormet ja varpaat jäätymään kapusin itse ottamaan pari reipasta pätkää myös ponin kanssa, vaikka Erpan kypärä olikin jopa paksusta piposta huolimatta hieman iso. Aapo oli ihan innoissaan, kun sai painaa laidunta pituussuunnassa laukalla ja jarrutusmatkat oli hieman pitkiä. Ei se ihan lapasesta lähtenyt, vaikka kiikuttaa yrittikin. Hauskaa oli ja nyt toivon suuresti, että lumet pysyisivät maassa ja kentälle tamppautuisi oikein kunnollinen lumimatto jääkerroksen päälle, jotta pääsisi kentälläkin menemään turvallisesti.

Kuvista kiitos Erppa, pahoittelut, en ole jaksanut näitä mitenkään käsitellä, joten osa on jokseenkin pimeitä.


Vinttikoira?


Aapon mielestä olis pitäny saada mennä kovempaa.

Joten reagoida piti näin


"Mä haluun mennä!!!!"

Söppänin poniini<3

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Lumihankia etelässä, JES!!

Tänään sain peräti kaksi kuvaajaa tallille, kun kaverini Oona lähti mukaan ja hänen kanssaan tuli sitten yksi hänen kaverinsa Ada myös kuvailemaan. Laiteltiin poni kuntoon käytävällä, Oona harjaili ponskin. Lähdettiin sitten kentälle ja siellä otin rennosti kaikki askellajit läpi. Vähän yritin tuuppailla, mutta kun lunta oli aika epätasaisesti luultavasti lanauksesta johtuen (meillä oli kuulemma mönkkäri hajonnut ja siksi kentän lanaus ei ole tasainen nyt), ei meinannut tuuppailusta tulla mitään. Sain kuitenkin kaikki askellajit molempiin suuntiin hyvin läpi ja lähdettiin sitten pellolle ottamaan vähän hankitreeniä. Pellolla ravailin ja laukkailin, toki käveltiinkin ajoittain. Siellä oli jäänyt pari "maastoestettä" esille, joten pari kertaa tulin yhtä penkkiä sitten, se on noin 40cm korkea ja kun ensimmäistä kertaa yritettiin noita hypätä ei Aapo mennyt sitä. Nyt meni kuitenkin hienosti. Tultiin se vain pari kertaa, ja poni oli ihan fiiliksissä. Yllättävän hyvin onnistui hyppääminen koulusatulallakin ja mikä parasta, poni kuunteli hienosti pidätteitä pellolla, vaikka oli vain kolmipalat suussa!




Aapoa kiinnostaa kun kilo lantaa.

Hiiiieno poni <3

Vähän oli paikoitellen lunta...

Hiiieno<3


Varmaan paras käyntikuva ikinä!

"Aapeli on niin maailman paras poni!"


Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...