5 vuotta yhteistä taivalta

Tajusin tänään tallille kävellessäni, että meillä tuli Aapon kanssa viime viikonloppuna 5 vuotta  yhteistä taivalta jo täyteen. Ihan käsittämättömän nopeasti on aika mennyt, vastahan mun vauvani opetteli olemaan nätisti käytävällä ja nyt sen kanssa voi tehdä melkein mitä mieleen juolahtaa!

Tänään käytiinkin maastossa tarhakaveri Nesson kanssa. Nessolla lähti vuokraajansa Nora mukaan ja käytiin sellainen ehkä tunnin lenkki. Kaveriksi ja kuvaajaksi lähti myös Noran matkassa tallilla pyörivä Annina, joka meillä on kaikissa kisoissakin toiminut aina kisahoitajana. Meillä oli todella hauskaa, mentiin ihan rennosti ja nautiskellen. Muutamat ravipätkät ja pari laukkapätkää. Aapo oli ihan todella hyväkäytöksinen koko ajan, vain yhdessä mäessä laukatessa poni lähti kuin Nato-ohjus, mutta kohtuu hyvin kuitenkin antoi kiinni. Ensimmäisellä kerralla tein perusvirheeni ja jäin vähän turhan napakasti pidättelemään, kun myöhemmin tultiin vielä sama mäki uudestaan, otin pidätteen ja annoin sitten ohjaa pois. Näin toimimalla sain lopulta ihan kevyin pidättein ponin kiinni mäen päällä, vaikka se taas lähtikin niin kovaa kuin karvaisista kintuistaan pääsi.

Lähtötunnelmissa tallipihalla

Ekat laukat metsässä

Aiemmin mä pelkäsin, kun Aapo kuskasi mua maastossa laukkapätkillä. Tänään ei pelottanut kertaakaan, eihän poni edes yrittänyt tosissaan kiikuttaa mua - tuossa mäessä satuttiin vain lähtemään rinta rinnan Nesson kanssa liikkeelle, joka tottakai laukaisi ponissa kilpailuvietin.

Metsässäkin käytiin tarpomassa ja siellä oli pari tukkia joita uskallettiin vähän ravissa ja laukassakin tulla. Tukkien korkeus oli ehkä noin 30cm, joten Aapo vain astui suurimmaksi osaksi niiden yli. Ei me montaa kertaa ylitetty niitä, mutta vähän tunnusteltiin. Eikä mua jännittänyt ollenkaan. Mä en ollenkaan keksi, että mistä mä tän uuden luottamuksen oon kaivanut, mutta on kyllä todella hyvä fiilis, kun on uskaltanu tehdä ponin kanssa asioita ja uskaltaa oikeasti luottaa siihen omaan poniin.

Oho, se vähä päätti lähteä

Ponit tykittää kybäl ja kuskit on kyydissä ihan et "hooooou"

En saa tätä nyt upotettua, joten meidän maastovideon löydät tästä linkistä. 

Tänäkin syksynä oon muutaman kerran pohtinut ihan tosissani, että pitäiskö tosta ponista vaan luopua, kun tuntuu aika loppuvan kesken ja motivaatiokin meinaa olla hukassa. Sit kuitenkin kun tallille ehtii ja saa tehtyä asioita, on se siitä seuraava fiilis jotain ihan mieletöntä. En mä osaa tota ponia vieläkään ratsastaa, mutta se on mulle silti ehkä tärkeintä maailmassa, melkein mistä vaan voisin luopua, mutta en Aaposta - vaikka aina ei tahdo aikaa sille kunnolla riittääkään. Onneksi meillä on kuitenkin ponin ympärillä sellainen porukka, että harvoin tarvii miettiä mitä tehdä jos ei itse tallille pääse. Ja Nessonkin porukalta voi aina pyytää tarvittaessa liikutusapua. Kuitenkin tiedän, että vaikka nyt on vaikeeta, niin tää kaikki helpottaa kun saan auton käyttöön ja mulla ei mene kaikkeen matkustamiseen niin paljoa aikaa. Ja harvinaisen hyvin tiedän senkin, että ponista luopuminen olis mulle ihan älyttömän kova pala. Vaikka sitä ajatusta tuleekin päässä pyöriteltyä, niin en mä siihen ole kuitenkaan kyennyt. Välillä tekis mieli vaan päästää irti ja raapustaa myynti-ilmoitus, mutta kukapa sitä perheenjäsentään tahtoo myydä? Ei kukaan. Ja en mä varmaan osais ilman hevosta olla.

Edellisessä postauksessa mainitut kisat Tuomarinkylässä meni muuten aika näppärästi, niistäkin on jo se kolmisen viikkoa aikaa, mutta en ole muistanut kirjoittaa, videot saatte kuitenkin radoista nähtäväksi. Sen verran pohjustan, että Aapo jännitti noita Dumin molempia maneeseja aivan tajuttoman paljon, mutta mielestäni Fiona ratsasti ponin oikein hyvin ja varsinkin tuossa 80cm radalla teki melkoisen rohkeita ratkaisuja, jotka mahdollistivat sitten sijoittumisenkin. Tässäpä kisavideot:

Nyt tuli kaikkea ylimääräistäkin rupateltua, mutta menkööt. Kuvista ja videoista tosiaan iso kiitos Anninalle ja katsellaan koska ehdin jaksan. Taas tulla kirjoittelemaan.