Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdiskelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdiskelua. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Märkää menoa

Tämä syksy on ollut vaihteleva keliensä puolesta, ajoittain on saatu nauttia auringosta, mutta paljon on ollut myös sateita. Onneksi ei ole mikään hyytävän kylmä ollut, vaikka vilpoisia kelit ovatkin olleet. Otsikko kuitenkin viittaa nyt parin viimepäivän sadekeleihin, vaikka tänään onneksi iltapäivästä sitten keli muuttuikin aurinkoiseksi.

Mulla on kaiken maailman kiireiden vuoksi jäänyt blogin päivittely vähälle, tosin eipä ole paljoa ollut kertoiltavaakaan. Viime kuun puolessa välissä jäi kisat osallistumatta, kun Nemolla oli taas vaihteeksi vähän vaikea kausi - se meinasi laittaa ihan tosissaan ranttaliksi ja niin Nemon kuin vuokraajansakin turvallisuuden vuoksi jouduin lopettamaan vuokraussuhteen. Vuokraajan sijaan meillä onkin nyt käynyt muutaman viikon ajan ratsuttaja. Hän käy ainakin kerran viikossa, joskus tiheämminkin, vähän riippuen siitä miten hän ehtii. Nemo on mennyt jonkin verran eteenpäin, mutta on myös takapakkia tullut. Oikea laukka on taas "hukassa" - nostot eivät tahdo oikein onnistua ja Nemo tarjoaisi vain vasenta laukkaa. Herkästi tuo oikea laukka menee turhan vauhdikkaaksikin - ainakin minun kanssani.

Tyyppi "olen vähän takakorkea 5v"

Nemolta loppu intressit poseeraamiseen

En tosiaan ole itse viimeaikoina paljoa ratsastanut sillä halusin ratsuttajan menevän alkuun tiheämmin. Nyt olen muutaman kerran käynyt selässä itse - viimeksi tänään - ja Nemo on ollut kyllä kiva. Tänään se meni koko puolituntisen todella kivasti, sain pitää tuntuman aika hyvin, se liikkui reippaasti eteen ja mikä parasta tunsin kuinka se nosti selkäänsä ja liikkui juuri niinkuin olisi ihanteellista. Sain jopa istua alas harjoitusraviin monen kierroksen ajan! Tein myös väistöjä ravissa ja ne onnistuivat! Asia, joka on mulle itselleni äärimmäisen vaikea suorittaa edes kohtalaisesti. Peileistä katselin myös omaa istuntaa ja ei se ihan hirveän huonolta näyttänyt onneksi. Päivän yksi parhaita suorituksia oli mielestäni kuitenkin oikean laukan nosto lähes suoraan käynnistä. Nemo tuntui ihan mielettömän hyvältä käynnissä kun välikäyntien jälkeen keräilin ohjia ja päätin sitten lyhyen sivun puolessa välissä kokeilla kerätä käynnin niin hyväksi, että voin kulmasta nostaa laukan. Ihan suoraan ei laukka noussut, mutta parin raviaskeleen kautta ja kerrasta oikeaksi. Vauhtia laukassa meinasi kyllä olla vähän liikaa ja jarrut tuntuivat hukkuneen - kyllä, alla oli hieman yli-innokas menijä. Nemo sai nostosta superpaljon kehuja ja tallissa porkkanoita.

Huomenna Nemolla on tiedossa hyppypäivä kun ratsuttajamme ottaa Nemolla hyppyjä. Saa nähdä miten sujuu. Tähän mennessä hän on mennyt vain sileällä ja hieman ravipuomeja Nemon kanssa.
Harvoja kuvia ratsuttajan kanssa

Ensi maanantaina pääsen ehkä pitkästä aikaa tutun valmentajan oppiin, kun kyselin meitä viime kesänä opettaneelta Synnöveltä ehtisikö hän tulla pitämään tuntia. Alunperin yhden toisen tallikaverin piti myös tulla, mutta hänellä tuli esteitä joten saa nähdä tuleeko meidän opettaja vain yhden ratsukon takia.

Viime viikolla Nemo muuten pääsi irtohyppäämään ja vaikka se vähän turhan vauhdilla kujassa menikin tuli otettua hyppyjä aina 110-120cm asti. Ihan varma en tuon viimeisen hyppykierroksen viimeisen esteen korkeudesta ole, mutta näin arvioimme tallinpitäjämme kanssa. Nemo hyppäsi aika kivasti, vaikka alkuun se epäröikin. Minun tietojeni mukaan Nemoa on varsana ainakin kerran irtohypytetty Saksassa, mutta mitään tietoa siitä kuinka silloin on sujunut, ei ole. Nemo on kuitenkin Saksassa ollessaan ollut käsittääkseni 1- tai 2-vuotias.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Nuoren uhmaa, vai jotain muuta?

Olen nyt vajaan parin viikon aikana pohtinut, että kärsimmekö Nemon kanssa uhmakaudesta vai onko meillä joku muu ongelma nyt käsillä. Kun ensimmäistä kertaa käytiin kentällä, oli Nemo kivan reipas ja innokas, mutta valitettavan jännittynyt ja sen jälkeenkin on hieman normaalia jännittyneempi heppa kentällä ratsastaessa ollut. Sen jälkeen kun kenttä suli ja on päästy kunnolla siinä menemään, on edelleen vaatimustaso pidetty alhaalla. Lähinnä olemme tehneet siirtymisiä, ympyröitä, voltteja ja suunnanvaihtoja. Ei siis mitään erityistä ja muutenkin treenit on pidetty lyhyinä, noin 30-40min mittaisina alku- ja loppukäynteineen.

Viimeisen vajaan parin viikon aikana Nemon jännittyneisyys on siis kuitenkin edennyt kuitenkin aivan uusiin sfääreihin. Olen pyrkinyt käymään kentällä niin taluttelemassa, juoksuttamassa kuin ratsastamassakin, jotta touhu pysyy monipuolisena ja Nemo saisi kentältä kivoja kokemuksia. Kuitenkin jo matka kentälle on ollut alusta asti Nemolle todella jännä. Välillä on päiviä, kun tuo noin 100m matka tallipihasta kentälle sujuu täysin ongelmitta, mutta välillä Nemo kyttää ihan jokaista asiaa tuolla matkalla. Parkissa olevat autot, postilaatikko, aurauskeppi...u name it. Tuollaisina päivinä myös kentän portti saattaa olla hurjan pelottava. Kentällä ollessa yleensä ensimmäiset korkeintaan 15min sujuu hyvin, välillä juoksutan alle ja välillä en. Jos olen juoksuttanut, on yleensä heti selkään mennessä melko mielenkiintoista ratsastusta, jos en juoksuta, on alku yleensä ollut lupaava.

Niin, mitä sitten tarkoitan mielenkiintoisella tai lupaavalla alulla? Mielenkiintoinen alku tarkoittaa yleensä sitä, että Nemo on selkään noustessa oma itsensä ja lähdössä heti liikkeelle, kun saan jalustimet kunnolla jalkaan ja pyydän uralle, alkaa hyytyminen. Pohkeeseen ei reagoida, raipasta pysähdytään ja potkaistaan/pukitetaan, jos koskee lavalle, niin nousee etupää sen 15-20cm. Ja ei, meillä ei käytetä raippaa rajusti, kunhan kosketaan kevyesti. Tällöin on työn ja tuskan takana saada edes yksi reipas ja onnistunut ravipätkä. Käynnissä eteneminen sujuu yleensä kivasti, mutta heti jos pitäisi ravata alkaa jumittaminen ja stoppailu. Nemo suorastaan kuuroutuu kaikille eteen pyytäville avuille tuollaisina päivinä.
Silloin, kun alku on lupaava, on Nemo reipas alkukäynneissä ja saadaan vielä ravitkin molempiin suuntiin yleensä kivasti. Onnistuu ympyrät ja voltit. Ravien jälkeen otan päivästä riippuen joko hieman käyntiä tai alan valmistelemaan laukkaa. Joskus saadaan onnistunut laukka toiseen suuntaan, mutta toiseen suuntaan ei onnistu millään. Jos otan käyntiä. johtuu se usein siitä. että esimerkiksi jalustimet saattavat tuntua erimittaisilta tai olla liian pitkät. Teen kummin vain, Nemo alkaa usein tässä vaiheessa jäkittämään viimeistään. 
Jäkitystilanteessa Nemo on ensin todella tahmea, se ei reagoi kunnolla pohkeeseen ja koko eteenpäinpyrkimys häviää täysin. Käynnissä se vielä reagoi pohkeeseen sen verran, että esimerkiksi ympyrät ovat jotakuinkin pyöreitä, vaikka ajoittain yrittääkin ulkojalkaa vasten punkea. Ravissa tahti on todella hidas ja tuntuu, että joutuu jokaisella askeleella pumppaamaan jalalla. Raipalla jos koskee ihan vain tehostaakseen pohjetta, onseurauksena stoppi ja raipan kosketuskohdasta riippuen tosiaan joko etu- tai takapää reagoi. Jos pyydän pysähtyessä jalalla eteen, joudun työntämään myös lantiolla jalan lisäksi, jotta Nemo liikkuu.

Kaikenkaikkiaan olen tästä tilanteesta itse hyvin hämilläni, sillä Nemo on ollut aiemmin aina todella innokas liikkuja ja meillä on vaatimustaso ollut todella alhaalla viimeaikoina. Liikutus on pyritty pitämään mahdollisimman monipuolisena puitteiden sallimissa rajoissa ja ylipäätään liikkuminen pyritty pitämään mahdollisimman mukavana Nemolle. Toki meillä on esimerkiksi juoksutuksessa tällä hetkellä vasen kierros sellainen, ettei Nemo tahtoisi siihen suuntaan mennä, mutta oikealle menee ihan miten vain keksin pyytää. Liinassa Nemo kuitenkin liikkuu mielellään eteen ja ne pari kertaa, kun on vapaana saanut olla kentällä, ovat myös olleet varsin reippaita omatoimisia liikuntahetkiä.

Tunneille emme ole vielä päässeet, sillä meillä kenttä routii paikoitellen ja esimerkiksi tällä hetkellä meillä on vain puolet kentästä käytettävissä. Sinällään inhottavaa, koska maastot ovat olemattomat ja pellollakaan ei voi enää mennä. Luonnollisestikin itseäni myös ahdistaa tämänhetkinen tilanne Nemon käytöksen suhteen, sillä mielestäni on väärin hermostuttaa nuorta hevosta jatkuvasti sillä, että aina ratsastaessa ollaan yksin ja näinollen siitä tulee epämiellyttävää. Vaikka itse pyrin parhaani mukaan pitämään treenit helppoina ja sellaisina, ettei Nemo pääsisi jännittymään, olen huomannut sen jännittyneen viime aikoina jokaisella ratsastuskerralla jossain vaiheessa siten, etten ole enää saanut sitä kunnolla rennoksi, vaikka aavistus rennompaan päin ehkä päästäänkin. Jotain on pakko keksiä pikkuhiljaa ratkaisuksi, sillä on aivan turhaa yrittää käydä tunneilla ja opetella uusia asioita, jos hevonen on jännittynyt ja hermostunut tunneilla. Ensin meidän pitää löytää rentous kentällä, jos haluan saada Nemon ratsainkin rennoksi ja oppimaan uusia asioita tunneilla käymisen myötä. 

Mä kaipaan näitä luottavaisi halinallehetkiä <3

perjantai 7. lokakuuta 2016

Nemppiksen ruokinta

En muista avasinko koskaan blogin puolella Aapon ruokintaa, mutta Nemon ruokinnasta ajattelin tulla hieman kertoilemaan, sillä Nemon kanssa ruokintaa ei ole olluy ihan niin helppo suunnitella kuin Aapolla, etenkään kun haluan pitää ruokinnan mahdollisimman yksinkertaisena. En ole koskaan tykännyt ajatuksesta syöttää hevoselle monesta eri purkista ja pussukasta, joten Nemon kohdalla sopivan rehun löytäminen oli tosiaan omanlaisensa prosessi - Aapon kanssa valitsin vain sen perusteella, mikä sopii ja on suunniteltu erityisesti hyvälle rehunkäyttäjälle. Vertailinkin nyt Nemon kohdalla paljon eri ruokien sisältöjä, syöttömääriä ja hintoja, mutta sopivaa "säkkirehua" ei vain tuntunut löytyvän. Etenkään, kun laskujeni mukaan moni noin 20kg säkki olisi kestänyt suositussyöttömäärillä ehkä hyvällä tuurilla 2-3 viikkoa. Kilohinta toki edullinen, mutta jos pelkkiin hevosen ruokiin menee jo yli 50e/kk, on se mielestäni älytöntä. Lisäksi monissa näissä yleisimmissä ruuissa on syöttömäärät todella suuret, mitä en koe millään tapaa järkeväksi. Hevosen tärkein ravinto on kuitenkin hyvälaatuinen korsirehu, joten miksi sitten väkirehujen syöttömäärät ovat tolkuttoman suuret? Myönnettäköön, en ole koskaan ymmärtänyt syytä sille, että väkirehujen syöttömäärät ovat jopa 3-5 litraa päivässä.

Alkuun Nemo söi yksinkertaisesti pellavaa, soijaa ja kivennäistä, koska halusin päästä seuraamaan millainen rehunkäyttäjä Nemo on ja kaiken kukkuraksi poika tuli suoraan laitumelta, jonne ei ollut väkirehuja saanut lainkaan. Satunnaisesti laitoin pienen lorauksen (alle puoli desiä) öljyä sekaan. Tähän sitten luonnollisesti päälle vielä laidun/niitetty heinä, joiden kanssa meillä ei kyllä ole pihistelty. Kun päästiin muuttamaan uudelle tontille jatkoin jonkin aikaa samalla ruokinnalla, mutta tutkailin kokoajan eri vaihtoehtoja Nemon mutusteltavaksi. Racingin rehuja en ole uskaltanut syöttää, koska Nemo on nuorempana saanut allergisen reaktion Racingin kivennäisestä, vaikka varsinaisesti ei itselläni huonoja kokemuksia olekaan ja esimerkiksi Aapon kohdalla olin todella tyytyväinen Racingin Pony-rehuun. Kuitenkin olen sen verran pihi tyyppi, etten halua maksaa ruuista mitään tolkuttomia summia, varsinkaan jos säkki kestää korkeintaan pari viikkoa, joten monet rehumerkit hylkäsin jo mielestäni tähtitieteellisen hinnan vuoksi. Löysin kuitenkin facebookin kautta Martan Hamppu nimisen firman, joka mainosti hamppu-pohjaista Lento-rehua. Tutkailin tuota rehua jonkin verran ja päätin sitten loppupeleissä kokeilla sitä. Hevosille suositellaan 3-4dl syöttämäärää päivässä ja laskin, että 3dl syöttömäärällä pienin eli 5kg säkki riittää 28 päivää, joten riittoisaa rehu ainakin on! Vähän itseä toki hinta arvelutti, 5kg säkki maksaa 27e + postikulut päälle, Epäilin saanko säkkiä myytyä eteenpäin, jos Nemolle tuo rehu ei uppoakaan. Huoleni oli kuitenkin turha, Nemo on tykännyt Lennosta todella paljon ja syö puuronsa aina suurella ruokahalulla.

Lento, tässä näkyy hyvin mm. kuivattu punajuuri

Tilasin tuossa syyskuun alkupuolella siis tuon 5kg säkin Nemolle ja aloin syöttämään aluksi noin desiä päivässä ja muutaman päivän päästä nostin määrän 1,5dl päivässä. Koska Nemo saa tuon Lennon lisäksi soijaa, en ole halunnut ihan tuota suositusmäärää syöttää, varsinkaan kun tällä hetkellä meillä on liikutus kevyttä. Kun liikunnan määrä kasvaa kentän valmistuttua, aion nostaa Lennon määrän 2dl ja soijaa Nemo tulee saamaan saman 1,5dl kuin tälläkin hetkellä. Pellavaa Nemo ei nyt syö, koska koen sen saavan Lennosta kaiken tarpeellisen. Toki pidemmän päälle seuraillaan, josko täytyy tuo Lennon määrä nostaa sitten ihan suositusmääriin asti, mutta tällä hetkellä tuo "ponimäärä" vaikuttaa riittävän oikein hyvin.

Väkirehupuuronsa Nemo saa vaihtelevasti riippuen siitä mihin aikaan käydään hoitamassa vai onko jätetty vain boksiin odottamaan iltaa. Heinää Nemo syö kuitenkin lähestulkoon vapaasti, meillä lisätään tarhaan heinää noin 3-4 kertaa päivässä ja Nemolla ainakin on heinää riittänyt aika hyvin seuraavaan ruokintahetkeen asti. Muut ovat kyllä todellisia imureita, mutta nyt kun Nemo väliaikaisesti tarhailee yksin, on sillä heinää edessään käytännössä kokoajan. Hirmu fiksusti Nemo siis rajoittaa itse heinän syömistään eikä tosiaankaan syö yhtään enempää, kuin minkä jaksaa.

Soijarouhe, tämäkin hurjan riittoisaa, yksi säkki kestää useamman kuukauden!

Talliporukalla ollaan tekemässä Makanalle kimppatilausta, sieltä Nemolle tulee vielä biotiinia (jos saataisiin siitä apua kavioiden laatuun) ja psylliumia. Jahka tässä pakkaset tulee ja maa jäätyy kunnolla, aion syöttää Nemolle kuurin ihan siitä syystä, että jo ennen minulle tuloaan Nemolla on ollut hiekkaa mahassa. Biotiini tulee sitten ihan tuonne puuron sekaan, olen aikoinaan Aapollekin syöttänyt biotiinia ja koin siitä kyllä olevan apua niin karvan kuin kavioidenkin suhteen. Nemolla on lisäksi vähän hentoiset jouhet, vaikka harja melko paksu onkin. Toivon kuitenkin biotiinin vahvistavan myös Nemon jouhia.

Tällä nykyisellä ruokinnalla Nemo tuntuu olevan oikein tyytyväinen. Virtaa riittää liikkumiseen, jopa niin paljon, että kuskilla meinaa mennä hermot hepan pöllöilyyn. Ei Nemo paha ole tällä ruokinnalla, mutta kyllä tosiaan esimerkiksi hoitaessa ei oikein ole malttia enää seistä aloillaan ja ratsastaessakin Nemo tykkäisi stoppailla, peruutella ja mennä ihan miten itseä huvittaa sen sijaan, että kuuntelisi ratsastajan ohjeita suunnan ja vauhdin suhteen (ja toki jos ratsastaja yrittää ehdottaa reippaampaa vauhtia, tulee ahdistus, mitä seuraa stoppi - peruutus - pukitus -sarja).

Nemo nuolee kupin aina niin tyhjäksi kuin saa

Yritä nyt sit ottaa hitaalla pokkarilla kuvaa, kun toinen on syönyt koko naamallaan

Siispä vaikka Nemosta on tarkoitus tehdä harrastekilpuri, aion pyrkiä pitämään sen ruokinnan mahdollisimman yksinkertaisena, perustuen riittävään heinäruokintaan jota täydennetään lisärehuilla. Olen hevosharrastukseni aikana törmännyt moniin erilaisiin ruokintoihin ja päässyt itsekin syöttämään monesta eri purkista hoitaja-aikoinani. Vaikka itse en näin haluakaan toimia, ja välillä harmittelen entistä hoitohevostani, joka söi väkirehuja 30 litraa päivässä (turvotettuna siis tämä määrä, kuivana määrä oli noin 3-4 litraa). Puurossa oli seassa jos jonkinmoista kivennäistä, nivelvalmistetta ja muuta, mutta näin oli omistaja päättänyt, joten mössöjä syöteltiin. Itse en kuitenkaan omaani halua samalla mentaliteetilla ruokkia, joten katsotaan kuinka hyvin pystyn pitämään kiinni periaatteestani "vähempi on parempi".

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Uudet tuulet puhaltavat

Taisin vähän varovasti lupailla, että saatan blogin puolelle kirjoitella uuden hepan etsinnästä, mutta se on vähän jäänyt. Kävin yhden ilmoituksen perusteella kivan oloisen hepan kokeilemassa, mutta se ei ollut sitten kuitenkaan yhtään mun tyyliseni hevonen. Sen jälkeen en hetkeen päässytkään heppoja katsomaan, mutta olin listannut jokusen, mitä ajattelin käydä serkkuni konfisviikonloppuna katsomassa Imatran suunnalla.

Nyt ei tarvinnekaan käydä siellä heppoja katsomassa. Löysin tästä läheltä ilmoituksen perusteella oikein potentiaalisen nuoren, jota päätin käydä kokeilemassa, vaikka onkin kaukana siitä mitä etsin. Olin kuitenkin alkanut pyöritellä päässäni ajatusta uudesta nuoresta. Kuitenkin valmiimmasta, kuin mitä Aapo oli. Ei siis enää varsaa, vaan jo perusratsastettu kaveri, jolla riittää potentiaali sinne, mihin haluan. Tämä kyseinen hevonen on 4v fwb-ruuna, perusratsastettu ja pientä hypätty. Estesukuinen, mutta ehkä enemmän kuitenkin koulupuolen hevonen.

Kävin koeratsastamassa, ja olin myyty. Ruuna oli vasta tänä keväänä laitettu satulaan ja vähän innokas se oli, mutta se oli vain positiivinen asia Aapon jälkeen.

Faktahan on se, että en ole Aapon myynnin jälkeen ratsastanut kuin kerran, ja se oli tuo aiemminkin mainittu koeratsastus hevosella, joka ei ollut mun ratsuni sitten yhtään. Sen jälkeen kävin kyllä vielä tallikaverin hepan selässä pikaisesti, mutta tosiaan säännöllisesti en ole ratsastanut. Tämän huomasi nuorta kokeillessa. Keventely sujui ravissa hyvin, mutta laukkaa nostaessa tuntui, etten osaa yhtään istua, kun keskivartalon tukea ei ollut yhtään ja ruuna vähän kasvatti raviaan. Laukka kuitenkin oli ihan mielettömän hyvän tuntuista ja laukka oli helppoa. Kokeilin myös pientä estettä ja hyppy oli helppo ja miellyttävä, vaikka estekorkeus ei ollut kuin ehkä 40cm.

Kaikenkaikkiaan kokeilusta jäi hyvä fiilis ja vaikka olinkin vähän sillä mielellä liikkeellä, että katsotaan miltä tuntuu ja haetaan kokemusta koeratsastamalla erilaisia hevosia. Niinhän siinä sitten kävi, että kun soitin kokeilun jälkeen valmentajalleni hän kysyi heti että ostinko. Lähetin hänelle videon ja kerroin miettiväni yön yli.

Tänään aamulla vielä oli ruuna kyllä vahvasti mielessä, katsoin äitini kuvaaman videon vielä uudestaan ja fiilistelin sitä tunnetta mikä selässä tuli. Päädyin sitten ilmoittamaan myyjälle, että olen ruunasta kiinnostunut ja sen haluaisin ostaa, mikäli myyjä olisi valmis minulle myymään.

Ruuna on siitä kiva, että valmentajani mukaan sillä kyllä pitäisi liikkeen riittää hyvin toivomalleni tasolle, jos ei pidemmällekin. Emä on kilpaillut suomessa vaativaa B:tä ja aikoinaan esteillä 120cm. Isä puolestaan on estehevonen. Suku on saksalainen. Ja vaikka kokeilinkin vain pikkuhyppyjä, sanoi valmentajani, että eiköhän tästä kiva allround heppa tule, kun maltilla ja järkevästi treenataan. 

Ihastuin ruunassa erityisesti siihen, kuinka kevyt ja pehmeä se oli edestä ja kuinka lunkisti se suhtautui ratsastaessa. Toki jännittyi jonkin verran, kun itse en saanut istuttua ajoittain kunnolla, mutta ei saanut siitä mitään kilareita ja oli asiallinen. Hyppääminenkään ei pelottanut ollenkaan ja tuli sellainen tunne, että voisin uskaltaa itsekin hypätä ihan kunnolla tämän hevosen kanssa.

Tietyllä tapaa mulla on myös erilainen motivaatio treenaamiseen kuin Aapon kanssa. Aaposta ajattelin aina, että siitä tulee sellainen kiva mamman puskaharrasteponi, mutta tämän kanssa on kyllä tarkoitus kilpaillakin sen verran, mitä omat rahkeet antavat myöden. Vasta viikon päähän sain järjestettyä haun, joten myöhemmin sitten lisää tästä uudesta kaverista. Blogin nimi ja ulkoasu tulevat muuttumaan, vanhat postaukset aion säästää. Muutostyöt teen sitten, kun saan jotain kuviakin uudesta kaverista räpsittyä.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Operaatio ponimyynti jatkuu

Nyt tulee varmasti monelle edelliseen postaukseen kritiikkiä Aapon sijoittamisesta Tapiolaan antaneelle ilouutinen, sillä sain tänään puhelun, etteivät Tapiolasta osta ponia. Toimi kyllä tunneilla kivasti ja sillä menneet tuntilaiset olivat tykänneet kovin, mutta ei sitten ehkä kuitenkaan poni ole täysin sitä mitä hakevat.

Huomenaamulla haetaan pikkumies takaisin kotitallille ja jatketaan tätä myyntioperaatiota. Onneksi tässä nyt ei ole kiire myydä, sillä ollaan asennoiduttu siihen, että jos ei nyt keväällä mene niin kisaillaan tämä kausi ja kokeillaan syksyllä uudelleen myyntiä. Katsotaan, jos ehkä lähdetään lähiaikoina johonkin kisoihinkin nyt sitten, kun kerta poni palautuu kotiin.

Itselleni oli jokseenkin yllätys tuo päätös, etteivät Aapoa ota, mutta mitäpä sitä suotta päätään moisella sitten vaivaamaan. Eiköhän Aapolle se oikea koti löydy jostain muualtakin, vaikka Tapiolassa olisi ollut monta sellaista seikkaa, jotka olisivat omaa mieltäni varmasti rauhoittaneet.

Nyt jatkan ostoilmoitusten selailua ja katson, jos sieltä osuisi silmiin joku sellainen, mihin voisi Aapoa tarjota.



maanantai 29. helmikuuta 2016

Uusi boyfriend

Meidän tallilla on ihan yleinen vitsi, että Aapo on homoponi. Hän kun rakastaa kaikkia toisia ruunia ja oritkin on jees. Tammoista ei niinkään perusta, vaikka on niillekin ruvennut vanhemmiten hörisemään ja muutenkin huomioimaan. Naureskeltiinkin parin tallikaverin kanssa, että kohta on uusi kaverikin ihan homo, kun Nessokin homoutui Aapon seurassa.

Kun Nesso viime keskiviikkona lähti, joutui Aapo olemaankin muutaman päivän yksin ennen kuin saatiin tallikaverin kanssa aikataulut sopimaan niin, että päästiin kokeilemaan hänen hevostaan Aapolle kaveriksi. Uusi kaveri on lämminverinen ruuna Rolle, joka on aika tarkalleen saman ikäinen kuin Aapokin (molemmat syntyneet 03/2009), mutta on saanut olla pidempään orina. Aapo ehti jo hieman oireilemaankin tuota yksinoloaan, kun yritti kerran minusta leikkitoveria tarhasta hakiessa, mutta omalla rauhallisuudella meni sekin tilanne helpohkosti ohi. Höpsö poni.

Ihanimmat <3

Aapo taitaa kuiskia Rollelle homojuttuja

"Hyi Aapo, tommosia!"


"No on tää ihan jees..."

"...mut mua kyl vähän Aapo hävettää"

Laskettiin pojat lauantaina kentälle vapaaksi yhdessä ja kun kaksi samanikäistä, melko myöhään ruunattua poikaa laittaa yhteen niin leikiksihän se meni. Rolle vähän uhitteli Aapolle, onhan hän muutamia päiviä vanhempi, isompi ja pidempään ollut orina! Aapo kuitenkin osasi hienosti väistää isompaansa ja pojat tuntuivat viihtyvän yhdessä. Niin vaan piehtaroitiin vierekkäin, haisteltiin samaa kakkakasaa ja juostiin kilpaa.

Tarhaan pojat eivät vielä samana päivänä päässeet, kun itse odotin kengittäjää joka ei saapunutkaan paikalle ja ollaan siis vieläkin ilman etukenkiä Aapon kanssa. Seuraavana päivänä sitten pääsivät päiväheinille samaan ja eipä noilla pojilla mitään ongelmia tuossa yhteiselossa tunnu olevan. Fiksuja kavereita kumpainenkin. Ehkäpä tulevat jopa leikkimään tarhassa, ainakin toivon suuresti sitä, sillä Aapo ainakin on, ja Rollekin tuntuu olevan aika leikkisää poikaa.

Pikkuponin ja ex-ravurin laukkakisa!

Kumman laukka venyy enemmän?



Ystävykset yhdessä nautiskelemassa
Mä olen hurjan  tyytyväinen siihen, että pojat tuntuvat tulevan niin hyvin juttuun. Vähän jännäsin, että onko Rolle liian lapanen kaveriksi Aapolle, mutta kyllä se selvästi jo heti alkuun teki selväksi, että Aapon on paras uskoa. Rolle kun on ihmiselle niin kiltti ja herkkä, on jopa reagoinut siihen kun karjaisin joskus Aapolle ja Nessolle niitä hakiessani. Sinällään kiva, että toisen hevosen seurassa sitten osaa olla vähän dominoivakin, niin ei pääse Aapo pompottamaan isompaansa ihan miten sattuu. Aapolla kun hieman sitä pomottajan vikaa voi olla, jos kaveri on liian lapanen.

Oho, pojat vähän onnistui saamaan riimun Aapolta liikkeelle

Ei taida kyllä paljoa selkä olla ponilla jumissa...





Lentävä lihapulla!


Mä olen muutenkin kyllä tyytyväinen tähän poikien toimeentulemiseen. Oli hurjan nautinnollista katsoa, miten Aapo ja Rolle intoutuivat leikkimään hieman myös siinä meidän silmien edessä. Kyllähän se hieman rajulta voi ajoittain tuo hevosenleikki näyttää, mutta pojat olivat niin onnellisen näköisiä siinä riimuja repiessään, rallitellessaan ja pystyyn hyppiessään, että meinasi ihan itsekin pakahtua onnesta. Onhan se toki aina riski yhdistää hokkikaudella, mutta kyllä mä itse ennemmin pidän ponin tyytyväisenä ja otan riskit vastaan kuin joudun jatkuvasti komentamaan ponia siksi, että oireilee yksinäisyyttään. Aapolle kun ei se riitä, että kaveri on siinä langan toisella puolen.

Taas saa riimut kyytiä, onneks eivät maksa paljoa!


"Älä revi MUN riimua!"

"Häh, uhitteletsä mulle vai? Kyl mä oon sua isompi! Varmasti olen!"

"Katotaanko kumpi on isompi?"

"Hähhää Aapo hävisit!"

"Höh, mä mökötän sit..." "Kattokaa hei, Aapo alko mököttämään!"

"Sä sit osaat Rolle olla hauska! Hehehehe!"

"Ollaan jooko sittenki kavereita?"

Otettiin Fionan kanssa poikien tutustumisen jälkeen Aapo ratsastettavaksi ja laitoin Fionalle pari estettäkin. Ei meillä kenttä mikään priima ole, mutta pikkuhyppyjä uskaltaa ottaa ihan hyvin. Aapo meni ihan kivasti Fionan kanssa, mitä nyt tuli aika ronskisti jalkaa vasten. Fiona totesikin, että täytyy jaksaa joku päivä tuupata poni kunnolla läpi sileällä. Ihana Fiona <3.

Fionan jälkeen kävin itsekin selässä ja otin ihan muutaman hypyn. Fionan tsempatessa ja laskiessa askelia uskalsin jopa ylittää 70cm pystyn, mikä on aika yllättävää, kun tosiaan tässä viimeisen puolen vuoden aikana olen niin vähän hypännyt, että alkaa tuommoiset korkeudet jo hirvittämään. Sinällään tämä estejännitys on hassua, sillä vastahan me 2013 jouluna hypättiin Aapon kanssa metrikympin okseri, eikä silloin pelottanut yhtään! Nyt jännitän jo kaikkea mikä on yli 50cm.

Rakensin niille nössöesteen, me muuten Aapon kanssa perjantaina kiellettiin tämmöselle...




Poni lähti kauempaa kun ajattelin ja jäin vähän jälkeen, mutta me selvittiin!
Laitetaan loppuun vielä huumoripläjäys, Rolle päätti lähteä rallittamaan kun Aapo piehtaroi toista kylkeä. Aapolle tuli hoppu ylös ja meinasipa siinä juosta päin Fionaa joka oli tulossa kentänlaidalle oltuaan aiemmin keskemmällä. Hienosti Aapo ihmistä kyllä väistää!



maanantai 7. syyskuuta 2015

Hävettää

Edellisestä päivityksestä vierähtänyt taas aivan luvattoman paljon aikaa, ihan hävettää. Mulla olisi kyllä ollut intoa kirjoitella kuulumisia, mutta aika ja jaksaminen ei vaan oo oikein riittänyt. Onhan tässä kuitenkin tullut palattua pitkältä kesälomalta töihin ja syksykin on alkanut. Meillä on tallillakin tunnit alkaneet pyörimään ja Aapokin on päässyt mukaan alkeistunneille. Kivasti se tuntuu tunneilla toimivan ja Ainolle saadaankin lainailla vastapalveluksena sitten sopivaa pikkuponia, Petteriä.

Aino on muuten oppinut ravaamaan. On se jo kahdesti Petteriltä tippunutkin, mutta Aapon ravissa tyttö istuu todella hienosti. Ei tarvi pitää kiinni. Ihan itte Aino pyytää Aapoa raviin ja siellä se istua tönöttää pitäen ohjista kiinni. Raipalla koskee, jos poni hidastaa ilman lupaa. Komento on muutenkin kova, monet kerrat on Aino topakasti sanonut Aapolle, että "Aapo pysähDy!" Eihän se aina pysähdy kun Aino käskee, mutta treeniä treeniä.

Tallilla ehti avajaisetkin tossa reilu viikko sit olla. Fiona veti Aapon kanssa estenäytöksen, aika sujuvasti, vaikka pari kieltoa tulikin ponin alkaessa kyttäämään yleisöä. Estekorkeus taisi olla enimmillään yhdessä okserissa jotain metrin luokkaa loppupeleissä. Muutenkin Fiona on aika paljon käynyt nyt lähinnä hyppäämässä. Kyllä Fiona tuuppaileekin, mutta enemmän mä olen antanut Fionan hypätä, kun hän sen homman kuitenkin hallitsee paremmin kuin minä. Kivastihan toi poni kuitenkin Fionan kanssa toimii ja musta tuntuu, että Fiona oikeesti tykkää Aapon kanssa touhuta. Monesti tuntuu, että Fionaa vaan huvittaa jos Aapo possuilee, vaikka varmasti se välillä ärsyttääkin. Fiona ei kuitenkaan menetä totaalisesti hermojaan ponin kanssa, niinkuin mä itse monesti.

Oon itekin päässyt tunnille - tallikaveri pitää oman heppansa vuokraajalle noin kerran viikkoon tuntia ja mä sitten sain puhuttua itseni mukaan. Viime torstaina olin ekaa kertaa mukana ja voi vitsit. Enhän mä oikeesti osaa yhtään mitään. Nyt alan kyllä yrittämään päästä viikottain mukaan tunnille, ettei mee ihan harakoille tää harrastus. Vaikka periaatteessa mulle riittääkin, että Aapo liikkuu eteen, taakse ja kääntyy niin kyllä mä haluan osata sitä ratsastaa niin, ettei se kipeydy. Sattumoisin sain nakitettua tän kyseisen tallikaverin hepan vuokraajan kaverin käymään aina silloin tällöin Aapon selässä, jos sattuu kaverinsa mukana olemaan tallilla - saa ponikin välillä oikeasti meidän muuta tiimiä osaavamman ratsastajan selkäänsä.

Meille ei siis kuulu mitään järin ihmeellistä, mitä nyt Aapo on välillä oma ihana kamala itsensä ja vetää herneet nenään siitä, kun ei anna kaahottaa - näin kävi eilen ja meinasin löytää itseni keskeltä kuralätäkköä. Onneks oli satula! Asta käy maastoilemassa ponin kanssa, Fiona hyppää ja mä sit tuuppailen minkä kerkiän. Ihan hyvä työnjako meillä. Erppakin kävi ponia moikkailemassa pitkästä aikaa, kun avajaispäivän jälkeisenä päivänä päädyin ite kotona siivoilemaan eikä sit Fiona tai Asta tallille päässyt niin kysäisin sit Erpalta. On se hyvä, että on tämmöisiä ihmisiä tuttavapiirissä, keiltä voi apua tarvittaessa pyytää! Erppahan ratsastelee nykyään Aapon entistä tarha- ja tallikaveria Texasia, kun käy samalla tallilla missä poni asustaa. Texasistakin on tullut aika näppärän oloinen peli nyt - ainakin mitä oon kuvia nähnyt.

Tällä kertaa tuotan pettymyksen enkä lisää postaukseen kuvia - mulla olis kyllä iso kasa kuvia, joita on pitänyt postauksissakin käyttää, mutta enhän mä ole saanut kirjoitettua. Täytynee tehdä kuvapostaus loppukesän/alkusyksyn kuvasaldosta. Mitäs te semmoisesta tykkäisitte?

Muutenkin kertokaa vaan rohkeasti arvoisat lukijat, mikäli jotain tietynlaista postausta haluaisitte saada. Mä tiedän olevani tällä hetkellä valitettavan epäaktiivinen - yritän parhaani mukaan aktivoitua, mutta en voi luvata kuitenkaan mitään. Jos vaikka pääsis kuitenkin takas siihen 1-3 kertaa viikossa päivittelyyn, vähän sen perusteella miten on kuvia.

torstai 12. helmikuuta 2015

Viimeaikojen ponikuulumiset

Kamalan kauan on taas vierähtänyt viimeisestä päivityksestä, kun en ole jaksanut ja muistanut kirjoittaa.

Meille on saatu viimeaikoina lunta ihan kivasti, mutta nyt on sulaminen alkanut, kun lämpötilat on huidelleet plussan puolella ja aurinkokin on viimepäivinä pilkotellut lämmittäen ihanasti. Saisi kyllä olla kunnolliset talvet eikä tämmöistä epämääräistä lämpötilojen seilaamista, en tykkää yhtään tämmöisestä!

Parisen viikkoa sitten, aivan kuunvaihteessa, lähetin Erpan Aapon kanssa maneesille hyppäämään, kun tallikaveri oli sopinut naapuritallille muuttaneen Kaktun kanssa hyppyreissusta ja sain tosiaan neuvoteltua Erpan heidän mukaansa. Ponilla oli ollut hyppytaukoa jonkin verran, mutta hyvin oli hypyt kuulemma sujuneet. Erppa onkin hyppelöistä tehnyt postauksen omaan blogiinsa, ja sieltä voi käydä kurkkimassa kuvia.

Tarkennus kusee, mutta poni on niin terhakkana!

Sit kun osais istua suorassa ja kantaa käden... jepjep...

Itse olen mennyt viimeaikoina sekä pellolla että kentällä, mutta aika paljon on vapaatakin ponilla nyt ollut. Motivaatio on ollut vähän hakusessa, kun pohjat on olleet huonot ja kun sitten tuli lunta, olen ollut melko väsynyt. Aapo onkin ollut vaihtelevasti hyvä ja vaihtelevasti huono. Tällä hetkellä päälimmäisenä on hieman huono fiilis treeneistä, kun tiistaina poni oli oikea kakkapää. Palataan siihen kuitenkin myöhemmin ja mennään aikajärjestyksessä meidän tekemisiä eteenpäin.

Viikko sitten sain kuorokaverini mukaan tallille, kun alunperin piti ottaa Aino mukaan, mutta sitten kävikin niin, että äitini otti Ainon ja lähdettiin kaksin tallille. Ponilla oli ollut neljä vapaata, joten odotin menevää ja innokasta ponia. Käytiin alkuun kentällä vähän pyörimässä, mutta turhauduin pohjaan ja siirryttiin pellolle. Otin siellä ravit ja laukat ponin ollessa oikein kiva. Tallia kohti ravatessa tuli niin kivaa ravia, että olin aivan yllättynyt! Tällöin jäikin todella hyvät fiilikset ja poni sai paljon kehuja osakseen.



Yhteinen sävelkin alkoi hiljaksiin löytymään

Ja poni oli aika tyytyväinen (tarkennus taas karannut ihan minne sattuu, mutta poni<3)

Perjantaina kävin hakemassa entisen hoitohevoseni Gibbenin omistajalta Aapolle nastalenkkarit ja iltasella meillä kävi vuokraajakokelas, jonka kanssa hieman lenkkareita testailtiin. Lauantaina tulikin sitten Aapon emän omistaja Nea moikkailemaan Aapoa ja ottipa tuo mukaansa Marsuponiinin vuokraajan Fionankin. Ratsastin itse ensin jonkin aikaa ja laitettiin sitten Fiona ponin selkään. Kivasti hän meni Aapolla ja yhteinen sävelkin löytyi, kun antoi vinkin siitä, että poni on hyvin samankaltainen kuin emänsä, vain herkempi ja reippaampi. Ihan samalla tavalla ponit ovat kuitenkin etupainoisia ja vähän möhköjä muutenkin. Fiona sai myös kokeilla muutaman hypyn, sillä häntä kiinnosti kovasti, millainen Aapo on hypätessä. Kentän pohja oli sen verran hyvä, että uskalsin yhden yksittäisen esteen hänelle pystyttää. Fiona tuntui tykkäävän kaikinpuolin, että Aapo oli oikein kiva poni, vaikka vähän yrittikin kusettaa eikä tahtonut keskittyä oikein kunnolla. Sellainenhan se onkin aina, ehkä se siitä hiljalleen tasoittuu, kun itsekin opin enempi ja löydän ne oikeat nappulat (jotka Erppa on jo löytänyt).

Sunnuntaina Asta pääsikin pitkästä aikaa poneilemaan, kun itse olin kuvailemassa kaverin suomiponeja, ja hän saikin sitten auringonpaisteen ja kovan tuulen kera juoksutella ponin. Fiilikset tuntuivat olleet oikein hyvät, sillä Asta oli postannut instagramiin tallilta kuvakoosteen auringonpaisteessa seisoskelevasta ponista. Ilomielin Astakin tuntuu vielä tallilla käyvän, vaikka hieman hankalaa alkaa olemaan.



Tiistaina sainkin tosiaan Astan sitten apukäsiksi auttelemaan Ainon kanssa ja likkahan oli ihan innoissaan, kun pääsi Astan näkemään. Kovasti selitteli Astalle, kuinka hän harjaa ja ratsastaa ja leikkii tallilla. Saipa poni vuolunkin, kun kengittäjäksi opiskelevalle tallikaverille sopi taas hyvin vuoluajankohta. Ratsastukset menikin sitten ihan päin mäntyä. Kenttä oli ihan ok, mutta poni ei keskittynyt yhtään, juoksi vain alta pois kokoajan enkä saanut apuja yhtään läpi. Laukka oli kamalaa etupainoista kyntämistä ja hermohan siinä meni. Kokeilin vähän väistöillä saada ponia kuulolle ja ne toimivat niin yllättävän hyvin, että lopetettiin sitten niihin. Asta pääsi lopputaluttelemaan ja tallissa hoitelemaan ponia, kun itse jouduin vaipanvaihto hommiin. Sen jälkeen pääsi Ainokin ponin kyytiin ja siinä hoitopaikalla hän sitten peruutteli harjasta vetämällä ja kevyesti raipalla koskemalla käski eteen. Aika näppärä pikkuneiti Aino kyllä on!

Keskiviikkona pääsin itsekseni tallille, kun meille piti alunperin tulla vuokraajakokelaan, mutta se peruuntuikin ja poni sai sitten vapaan, kun itseä ei yhtään motivoinut ratsastaa. Yritin kyllä yhtä tallikaveria houkutella, mutta hän ei sitten ehtinytkään. Innostui kuitenkin lupautumaan ensi viikolle ainakin yhdelle päivälle ponin liikuttamaan, joten hieman kevyemmällä pääsee itse. Ainon kanssa kun ei sitä viittä kertaa viikossa tallilla kovin mielellään käy, niin rankkaa se Ainolle on.

Semmoista meille siis. Postauksen kaikki kuvat ovat otettu viime lauantaina! Täytyy yrittää nyt vähän  skarpata bloginkin suhteen, kiva olisi kirjoittaa, masentaa vain kirjoitella ilman kuvia ja sitten kun niitä kuvia on, ei oikein ole jaksanut kirjoittaa ajoissa.

Ihana Fiona rajasi mut kuvasta pois! Mun raksut <3


Aapo seuraa mammaa niin hienosti ja rauhassa, kun Aino istuu kyydissä.

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...