Reilun vuoden tauon jälkeen päästiin tuossa lokakuun alussa taas meille sen tutun ja turvallisen opettajan tunnille. Olinkin tuona kyseisenä maanantaina todella hyvissä ajoin tallilla ja viimetipassa kyselin paria kaveria kuvailemaankin. Onnekseni sain kuin sainkin kaverin mukaani kuvailemaan, itseasiassa ihan kaksin kappalein. Toinen kuvasi videota ja toinen sitten kuvia. Postaukseen kuitenkin tuli nyt vain kuvat, sillä en ole saanut editoitua videota klippien suuren määrän vuoksi.
Ehdin kivasti verkkailla Nemon käynnissä ja ravissa ennen tunnin alkua, joka aloitettiinkin käyntityöskentelyllä. Ei tehty mitään vaikeaa, lähinnä korjattiin mun istuntani ensin oikeaan asentoon ja sitten katsottiin, että saadaan Nemo liikkumaan sopivassa tahdissa ja astumaan alleen. Lähtökohtaisesti ajatus oli se, että ei katsota missä pää menee, vaan miten jalat toimivat. Sieltä se pääkin sitten asettui hyville asemille, kun saatiin jalat toimimaan toivotusti. Nemon kohdalla käynti ei todellakaan ole sen paras mahdollinen askellaji, vaikka käynti onkin nyt ollut melkoisen hyvää ja aktiivista. Täytyy kuitenkin myöntää, että ihan liian vähän tulee käyntiä työstettyä, mutta ehkäpä tässä nyt saisi aktivoiduttua sillä saralla ja työstettyä käyntiäkin paremmaksi.
Ravissa jatkoimme hyvin samaa teemaa kuin käynnissäkin, kuskin asentoa korjattiin ensin ja sitten lähdettiin tekemään hevosen liikkeelle taikoja. Kun sain itse oman kevennyksen oikeaan asentoon ja muutenkin istunnan hyväksi, alkoi Nemokin liikkumaan aivan eri tavalla. Ei siis tehty todellakaan mitään älyttömän vaikeita tehtäviä, voltteja, ympyröitä ja suunnanmuutoksia lävistäjällä käyntisiirtymällä tai kevennyksen vaihdolla. Tärkeää oli saada käännökset onnistumaan, omat kädet pysymään omilla paikoillaan ja ymmärtää pohkeen oikea-aikainen käyttö. Hevonenhan toimi tosi kivasti heti, kun kuski tajusi jutun juonen ja sai annettua avut juuri silloin kun oli tarvis. Pystyin jopa tuntemaan sen, koska Nemo otti sisätakajalkaa paremmin alle voltilla!
Laukat eivät ihan hirmuisen hyvin sujuneet, nostot olivat jokseenkin hätäisiä ja Nemo meinasi kaahottaa laukassa niin, että tuntui kuin jarrut olisivat kadonneet. Kuitenkin kun sain kiinni ideasta istua takajalkojen päällä rauhoittui laukkakin, mutta tosiaan laukka ei ollut eilen meidän vahvuus millään lailla. Tarvitaan kuitenkin laukassa vielä paljon treeniä, koska vaikka laukat sujuvat aina välillä tosi kivasti, tulee tällä hetkellä melko usein näitä päiviä kun Nemo meinaa vain kaahottaa. Pyritään nyt kuitenkin siihen, että saataisiin tehtyä paljon laadukkaita, hyviä nostoja, jolloin tulisi voimaa lisää ja sitä kautta laukkaaminen tulisi Nemolle helpommaksi. Lisäksi täytyy nyt yrittää päästä mahdollisimman paljon tekemään edes käyntimaastoja kaverin kanssa, jotta saisi liikuntaan enemmän monipuolisuutta ja mielestäni maastossa saa kivasti treenattua hevosta, jos vain on mäkiä käytössä.
Tuosta kyseisestä tunnista tulin uskomattoman hyvälle tuulelle, koska saatiin paljon onnistumisia ja tehtiin asiat niin, että homma pysyi todella helppona ja yksinkertaisena. Ei kiinnitetty liiaksi huomiota tuntumaan, pään ja kaulan asentoon tai muuhun vastaavaan, vaan lähdettiin sieltä oman istunnan kautta hakemaan tahtia hevoseen ja niin vain se pää ja kaulakin sieltä löysi sitten oman paikkansa.
Nyt olisi pyrkimyksenä jatkaa säännöllistä tunneilla käymistä ja jatkaa tätä kehittymisputkea mikä meillä nyt on ollut. Valitettavasti joka viikko ei pystytä tuntia järkkäämään, mutta jos nyt pari kertaa kuussa saataisiin opettajan kanssa aikataulut yhdistettyä, olisin todella onnellinen.
Tämän kyseisen tunnin jälkeen meillä on ehtinyt myös sattua yhtä jos toista. Koska olen näitä kuvia odotellut, en ole jaksanut päivitellä erikseen muita asioita ja siksi päivittelen nyt tähän pikaisesti muitakin kuulumisia.
Ehdimme käydä syksyn aikana muistaakseni yhdellä tunnilla tämän kuvin ja videoin ikuistetun tunnin lisäksi. Sen jälkeen ei olla ehditty sopimaan uusia tunteja sileällä. Esteitä taidettiin hypätä pari kertaa, mutta sattuneista syistä hyppääminenkin sitten pääsi jäämään. Kerran yksi tallikaveri otti Nemolla pikkuhyppyjä, ja kivasti tuo kyseinen vasta 12-vuotias kaveri Nemon kanssa pikkuesteitä hyppäsi.
Marraskuun alussa meillä vaihtui tallipaikka ja olemme nyt pienehköllä maneesittomalla tallilla. Onneksi vajaan 2km päässä on maneesi, jota saa vuokrattua, mutta vielä emme ole sinne ehtineet. Ennen muuttoa Nemo nimittäin tiputti toisen etukenkänsä ja kehitti vielä kaviopaiseenkin sitten. Tuota paisetta ei ensin meinannut löytyä, joten laitettiin kenkä pohjallisen ja silikonin kanssa, mutta viikkoa myöhemmin sitten paisekin löytyi. Sitä hoideltiin viikko ja tällä viikolla saatiin kenkä takaisin jalkaan ja päästiin jatkamaan liikuttelua. Nemo ehti seistä tässä 3 viikkoa, joten eilen liikuttelin vain varovaisesti käynnissä ja ravissa. Tänään tuli vapaapäivä lapsen joulujuhlan vuoksi ja huomenna ajattelin juoksuttaa Nemon.
Viikonloppuna ajatuksenani on ratsastaa uudemman kerran ja toivottavasti Nemo malttaisi keskittyä paremmin kuin eilen. Kun päästään taas liikuttelemaan, yritän saada sovittua taas tunteja ja lisäksi meillä on suunnitteilla lähteä käymään traikulla yhden entisen tallikaverin hepan nykyisellä tallilla. Siinä vaiheessa, kun sinne päästään, on tarkoitus ottaa pientä hyppytreeniä isossa maneesissa hyvällä pohjalla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti