Märkää menoa

Tämä syksy on ollut vaihteleva keliensä puolesta, ajoittain on saatu nauttia auringosta, mutta paljon on ollut myös sateita. Onneksi ei ole mikään hyytävän kylmä ollut, vaikka vilpoisia kelit ovatkin olleet. Otsikko kuitenkin viittaa nyt parin viimepäivän sadekeleihin, vaikka tänään onneksi iltapäivästä sitten keli muuttuikin aurinkoiseksi.

Mulla on kaiken maailman kiireiden vuoksi jäänyt blogin päivittely vähälle, tosin eipä ole paljoa ollut kertoiltavaakaan. Viime kuun puolessa välissä jäi kisat osallistumatta, kun Nemolla oli taas vaihteeksi vähän vaikea kausi - se meinasi laittaa ihan tosissaan ranttaliksi ja niin Nemon kuin vuokraajansakin turvallisuuden vuoksi jouduin lopettamaan vuokraussuhteen. Vuokraajan sijaan meillä onkin nyt käynyt muutaman viikon ajan ratsuttaja. Hän käy ainakin kerran viikossa, joskus tiheämminkin, vähän riippuen siitä miten hän ehtii. Nemo on mennyt jonkin verran eteenpäin, mutta on myös takapakkia tullut. Oikea laukka on taas "hukassa" - nostot eivät tahdo oikein onnistua ja Nemo tarjoaisi vain vasenta laukkaa. Herkästi tuo oikea laukka menee turhan vauhdikkaaksikin - ainakin minun kanssani.

Tyyppi "olen vähän takakorkea 5v"

Nemolta loppu intressit poseeraamiseen

En tosiaan ole itse viimeaikoina paljoa ratsastanut sillä halusin ratsuttajan menevän alkuun tiheämmin. Nyt olen muutaman kerran käynyt selässä itse - viimeksi tänään - ja Nemo on ollut kyllä kiva. Tänään se meni koko puolituntisen todella kivasti, sain pitää tuntuman aika hyvin, se liikkui reippaasti eteen ja mikä parasta tunsin kuinka se nosti selkäänsä ja liikkui juuri niinkuin olisi ihanteellista. Sain jopa istua alas harjoitusraviin monen kierroksen ajan! Tein myös väistöjä ravissa ja ne onnistuivat! Asia, joka on mulle itselleni äärimmäisen vaikea suorittaa edes kohtalaisesti. Peileistä katselin myös omaa istuntaa ja ei se ihan hirveän huonolta näyttänyt onneksi. Päivän yksi parhaita suorituksia oli mielestäni kuitenkin oikean laukan nosto lähes suoraan käynnistä. Nemo tuntui ihan mielettömän hyvältä käynnissä kun välikäyntien jälkeen keräilin ohjia ja päätin sitten lyhyen sivun puolessa välissä kokeilla kerätä käynnin niin hyväksi, että voin kulmasta nostaa laukan. Ihan suoraan ei laukka noussut, mutta parin raviaskeleen kautta ja kerrasta oikeaksi. Vauhtia laukassa meinasi kyllä olla vähän liikaa ja jarrut tuntuivat hukkuneen - kyllä, alla oli hieman yli-innokas menijä. Nemo sai nostosta superpaljon kehuja ja tallissa porkkanoita.

Huomenna Nemolla on tiedossa hyppypäivä kun ratsuttajamme ottaa Nemolla hyppyjä. Saa nähdä miten sujuu. Tähän mennessä hän on mennyt vain sileällä ja hieman ravipuomeja Nemon kanssa.

Harvoja kuvia ratsuttajan kanssa

Ensi maanantaina pääsen ehkä pitkästä aikaa tutun valmentajan oppiin, kun kyselin meitä viime kesänä opettaneelta Synnöveltä ehtisikö hän tulla pitämään tuntia. Alunperin yhden toisen tallikaverin piti myös tulla, mutta hänellä tuli esteitä joten saa nähdä tuleeko meidän opettaja vain yhden ratsukon takia.

Viime viikolla Nemo muuten pääsi irtohyppäämään ja vaikka se vähän turhan vauhdilla kujassa menikin tuli otettua hyppyjä aina 110-120cm asti. Ihan varma en tuon viimeisen hyppykierroksen viimeisen esteen korkeudesta ole, mutta näin arvioimme tallinpitäjämme kanssa. Nemo hyppäsi aika kivasti, vaikka alkuun se epäröikin. Minun tietojeni mukaan Nemoa on varsana ainakin kerran irtohypytetty Saksassa, mutta mitään tietoa siitä kuinka silloin on sujunut, ei ole. Nemo on kuitenkin Saksassa ollessaan ollut käsittääkseni 1- tai 2-vuotias.

Esteratsu?

Nemon kanssa on nyt treenailtu uusia juttuja pikkuhiljaa taas ja tällä viikolla oli vuorossa esteisiin keskittymistä. Torstaina kaverini otti Nemolla pikkuhyppyjä ja kun hypyt menivät kivasti, intouduimme tallinpitäjän kanssa houkuttelemaan kaverin kisoihin pikkuluokkaan Nemolla. Vaikka ei ollakaan vielä kovinkaan paljoa hypätty, ei Nemolle korkeus tunnu olevan ongelma. Kotona on hypätty sellaisia 50-60cm esteitä ja Nemo hyppää sen verran fiksusti, että varmasti isommatkin esteet ylittyisivät helposti. Emme kuitenkaan tahdo kiirehtiä, joten pysyttelemme vielä toistaiseksi näissä 50-60cm esteissä.

Estetreeneissä uutena juttuna meillä on ollut nyt kaikenlaiset erikoisesteet. On laitettu porttia, lankkua ja vesimattoa pelokkeeksi ja niinhän se on, että jänniä ovat mutta pienen ihmettelyn jälkeen yli mennään ihan kivasti. Vesimatto osoittautui kaikista jännimmäksi, mutta lopulta sekään ei hirvittänyt enää lainkaan ja sen päälle voitiin jopa astua.

Portti voi syödä pieniä hevoslapsia, ainakin Nemon mielestä

Kisoissa käytiin tosiaan eilen, ihan vain pikkuluokka 50-60cm hyppäämässä ajatuksena hakea hyvä kokemus vieraasta paikasta ja uudesta tilanteesta. Nemo yllätti kisapaikalla positiivisesti ja käyttäytyi hyvin. Toki sitä kovasti jännitti uusi paikka ja tilanne, mutta käytös oli tosiaan oikein mallikelpoista kun ottaa huomioon Nemon sen, ettei Nemo aina ole mikään maailman rohkein hevonen. Maneesiin meneminen ei tuottanut ongelmaa, siellä alkuun jännitti muut hevoset, mutta hiljalleen tuli rentoutta ja liikkuminen parani. Hypyt alkuun jännitti, mutta pienellä helpotuksella alkoi sekin homma sujumaan.

Radallekin Nemo meni hienosti taluttajan avustuksella, mutta luonnollisestikin ympäristö jännitti Nemoa kovin. Ensimmäiselle esteelle meinasi tulla stoppi, mutta yli meni kuitenkin, toiselle tuli jo sitten kielto, mutta uudella yrityksellä hyvin yli. Kolmannelle taas kielto, koska pelottava ilmapallo-johde, mutta siitäkin uusintayrityksellä yli. Radan sai siis jatkaa loppuun tai aina kolmanteen kieltoon asti, vaikka oli tullut jo kaksi kieltoa. Nemo meni todella rohkean oloisesti aina viimeiselle esteelle asti, mutta siellä sitten musta-valkoiset puomit osoittautuivat hurjan pelottaviksi ja Nemo oli jo kaukaa sitä mieltä, että ne syövät pieniä hevoslapsia.

Jep, vesimattokin syö Nemon mielestä pieniä hevoslapsia

Lopulta pienen totuttelun ja liinassa yli menemisen jälkeen sen yli pääsi ratsastajankin kanssa.

Enää ei pelota, voi jo astua päälle

Radan jälkeen meidän ratsastaja kävi vielä yhden hypyn ottamassa verkassa, jotta saa Nemolle hyvän fiiliksen ja siellä Nemo meni hyvin. Saatiin siis hyvä ja positiivinen kokemus Nemolle, kuten haluttiinkin ja saadaan olla ylpeitä lapsihepasta. Lastautuminenkin sujui oikein kivasti, vaikka vedettiinkin varman päälle ja peitettiin silmät. Ollaan kyllä tehty lastaustreeniä hieman ennen tätä kisareissua, mutta koska halusimme vetää etenkin kisapaikalla varman päälle, koimme fiksummaksi laittaa silmät kiinni, jolloin Nemo kävelee suoraan koppiin.

Nyt meillä onkin sitten ajatuksena, että yritetään mahdollisimman paljon päästä vieraisiin paikkoihin juurikin treenaamaan ja starttaamaan pikkuluokkia. Ihan vain, jotta saadaan Nemolle kokemuksia uusista paikoista ja saadaan sille itsevarmuutta. Koulupuolelta olen myös yrittänyt katsella meille sopivia kisoja, mutta niitä tuntuu olevan vähemmän, etenkin kun haluaisin pysytellä ihan tässä lähialueella vain.

Ei menny ihan putkeen se valmennus...

Tämän viikon perjantaina meillä kävi tallilla Minna Reino valmentamassa. Päätin itsekin osallistua Nemon kanssa 30min mittaiseen valmennussessioon ja odotin tuota kyseistä valmennusta innolla. Valitettavasti into vaihtui suureen pettymykseen ja toteamukseen, ettei kyseinen valmentaja ole meille sopiva. Ymmärrän kyllä miksi hän haki tiettyjä asioita minun ja Nemon kanssa, mutta fakta on se, että me ei todellakaan oltu vielä valmiita siihen muotoon ja tuntumaan mitä Minna meiltä vaati. Emme siis tosiaan tehmeet ihmeempiä, lähinnä vaadimme hevosta tuntumalle, mutta kun itse olen yli vuoden nyt Nemoa ratsastanut huomattavasti kevyemmällä tuntumalla, niin äkillinen napakampi ohja ja tuntuma sai meiltä molemmilta pasmat sekaisin. Erityisesti itseäni jäi harmittamaan se, että en tajunnut sanoa tämän vaaditun tuntuman olevan liian vaativa meille. Vaikka valmennuksen alussa kerroinkin, että Nemo on 5v ja vasta reilun vuoden ajan ratsastettu, tosin siten, että tämä alkuvuosi on ollut melkein kokonaan taukoa ratsastuksesta, ei Minna tuntunut ottavan sitä millään lailla huomioon. Koska Nemoa on vasta reilu vuosi ratsastettu ja se on tosiaan ollut koko alkuvuoden todella kevyellä liikutuksella lähinnä pohjien vuoksi, itse en koe sen olevan vielä lihaksistoltaan ja fyysiseltä kunnoltaan valmis kantamaan itseään niin korkeassa ja lyhyessä muodossa, kuin meiltä perjantaina vaadittiin. Etenkään kovin pitkiä aikoja. Toki se pätkittäin jaksaa ja pystyy, mutta jos pitää oikeasti monta kierrosta jaksaa ravata lyhyessä ja korkeassa muodossa, niin ei vaan yksinkertaisesti voi olettaa tuollaisen huomattavasti vähemmän ratsastetun 5-vuotiaan jaksavan.

Lopulta jouduinkin toteamaan, etten enää uskalla olla selässä, kun Nemo laittoi aivan ranttaliksi pukittamalla, pomppimalla ja muutenkin vastustelemalla. Onneksi meillä kuitenkin on tallilla oikeita teiniapinoita ja kaverini Ronja kävi sitten Nemon selässä ja sai sen liikkumaan eteen sen sijaan, että olisi pomppinut paikoillaan ja riehunut. Puhuimmekin sitten, että Ronja ratsastaa nyt pari viikkoa lisäkseni Nemoa, jotta saadaan siltä tuollainen pölhöily pois. Emme aio vaatia niin tiukkaa pakettia mitä Minna vaati, mutta vaaditaan kuitenkin parempaa reagointia jalkaan. Ja nimenomaan siksi Ronja saa käydä Nemon selässä apunani, että hän ei säikähdä vaikka Nemo hermostuisikin ja temppuilisi. Luonnollisestikin itse olen mukana, mutta napakampana ja paremman tasapainon omaavana Ronja saa mennä valvovan silmäni alla Nemolla.

Tarkemmin en tuosta Minnan valmennuksesta nyt kuitenkaan kerro, sillä en halua sitä sen suuremmin muistella. Huono maku jäi suuhun ja sillä selvä. Hänen valmennuksiin emme enää hakeudu vaan katsotaan jos löytyisi joku muu meille sopiva, kunnes tallinpitäjämme pystyy alkaa pitämään meille säännöllisesti tunteja. Onneksi tallinpitäjällämme on muitakin ideoita meille valmentajaksi, näillä näkymin aiomme mennä Nemon kanssa yhdelle estevalmentajalle, jonka valmennettavana tallinpitäjämme käy yhden nuoren ponin kanssa.

Oma mielipiteeni on, että vasta reilun vuoden ajan ratsastetulle 5-vuotiaalle tää on vähän liian tiukka muoto...

Nemoa alko vituttamaan...

Valmennuksen jäljiltä Nemo sai olla laitumella eilisen ja tänään sitten menin itse. Otettiin pikkuhyppyjä, joista ei valitettavasti ole kuvia, mutta Nemo oli ihan super. Ratsastin sitä sillä tuntumalla, millä ollaan menty (ja itseasiassa sekin tuntuma on napakampi kuin alkuaikoina, vielä vain ei olla siinä pisteessä, että saisin oikeasti pitää ohjan todella lyhyenä ja todella napakalla tuntumalla) ja se toimi aivan mahtavasti. Kaikki pidätteet menivät läpi, ei vastustelua tai mitään. Pari kertaa meinasi vähän puskea lapa edellä toisessa päädyssä, mutta ei ollenkaan pahasti. En viitsinyt montaa hyppyä ottaa, mutta tultiin muuten meidän eka sarja, tosin ravissa vaikka siinä olisi ollut yhden askeleen laukkaväli. Nemo oli hieno!

Postauksen kuvat ovat perjantain valmennuksesta, tallikaverini Ronjan kuvaamina.

Haluan vielä loppuun muistuttaa, että vaikka itse en kokenut kyseistä valmentajaa meille sopivaksi, en silti epäile etteikö hän olisi hyvä valmentaja. Varmasti hän on sopiva monelle muulle ratsukolle, mutta ainakaan tällä hetkellä hän ei meille sovi.

Satulahommia

Meillä oli Nemon kanssa pieni satulaproleema tässä kesällä, kun tallinvaihdon myötä Nemo alkoi lihomaan vihdoin ja näyttämään entistä enemmän hevoselta. Satulat jäivät molemmat epäsopiviksi, vaikka Pfiffin sainkin muokattua toppauspalojen avulla sen verran sopivaksi, että ratsastamaan pystyi kunnes saatiin satulaseppä paikalle. Maanantaina meillä koitti vihdoin se päivä, kun saatiin satulaseppä katsomaan satulat ja yllätys oli suuri, kun hän satulat sovitettuaan totesi molemmista saatavan sopivat pienellä fiksauksella! Kieffer kaipasi leventämistä ja hieman uudelleen toppausta, Pfiffiin piti puolestaan vaihtaa kaikki villat. Loppupeleissä meillä Kiefferiä levitettiin 1cm ja hieman muokattiin toppausta, Pfiff tosiaan topattiin käytännössä kokonaan uudelleen villojen vaihdon myötä. Eilen sain hakea satulat ja tänään sitten ratsastin pitkästä aikaa koulusatulalla. Pfiffin kanssa on tiedossa 2h pelkkää kävelyä ennen kuin voi muuta tehdä, joten sillä aion kävellä viikonlopun aikana, jotta Isabella voi sitten sillä ensi viikolla ratsastaa. Tuossa meidän koulusatulassa kun on hänelle turhan pitkät siivet ja pohjeapujen käyttö on hankalaa.

Nemo oli alkuun todella tahmean tuntuinen, mutta verryttyään se alkoi jopa käymään vahvaksi. Viimeisisten laukkojen jälkeen jouduin jopa toteamaan, että tuntui siltä kuin Nemo olisi yrittänyt hetkittäin kiikuttaa minua ympäri kenttää. Fiilis ratsastuksesta jäi kuitenkin hyväksi, vaikka mentiin lähinnä vain askellajit läpi ja kokeiltiin paria uutta juttua (tai lähinnä haettiin alkeita kyseisiin asioihin).

Voiko hevonen yhtään enempää näyttää muulilta?

Kyllä nyt ojentuu etujalat kun ei satula paina lavoille!

Meillä on tallilla tulossa parin kuukauden päästä harjoituskoulukisat ja olen vakaasti päättänyt osallistua. Ei me todellakaan olla Nemon kanssa täysin valmiita kisakentille vielä, mutta nyt kun omalla tallilla on kisat tulossa, niin käydään tutustumassa kouluaitoihin ja uuteen tilanteeseen. En odota meiltä minkäänlaista menestystä, mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka heppa yllättäisikin. Tänään saatiin meidän tallinpitäjältä kommettia siitä, että Nemo menee hetkittäin todella hyvässä tasapainossa ja muodossa eikä kuskikaan ihan järkyttävältä näytä edes harjoitusravissa.

Sain tuossa alkuviikosta myös uuden kameran, jonka hankkimisessa ihana miesystäväni avusti, nämä tämän postauksen kuvat ovat tällä uudella kamerallani kuvannut tallikaverini Ronja. Hänelle suurkiitos kuvista.

Kuskin pitäis saada persus penkkiin, ni ois parempi...

Tänään Nemo ei halunnut mennä kouluhevosen laukkaa

Mun pitäisi kaivellakin nyt varastoja, että onko mulla meidän satulaan sopivan kokoista valkoista kouluhuopaa, muuten joudun lähtemään ostoksille. Kannuksistakin totesin jo tänään, että täytyy lyhyemmät käydä ostamassa, sillä Nemo reagoi kannukseen vinkumalla kuin tamma ja jäkittämällä (siis heti jos kannusta käyttää). Raippa kädessähän Nemo liikkuu oikein kivasti, mutta kun kouluradalla ei saa raippaa käyttää on pakko nyt totuttaa Nemo siihen, että raipan sijaan käytän kannusta. Vaikka eihän sitä raippaakaan tarvitse käyttää, riittää kun on kädessä. Nyt kuitenkin tosiaan täytyy saada Nemo herkistettyä niin hyvin jalalle, että raippaa ei tarvitsisi olla ollenkaan mukana ratsastaessa. Onneksi meillä on pari kuukautta aikaa treenailla, eiköhän me onnistuta. Kouluhuovan penkomisen lisäksi täytyy kaivaa kisatakki jostain kätköistä ja sen lisäksi vielä muut kisakamat. Vaikka meillä onkin ihan vain harkkakisat, tahdon näyttää siistiltä ja saada sen fiiliksen, joka koulukisoissa tulee kun on kisakamat päällä. Tulee ainakin enemmän kisafiilistä siitä.

Kuivan kesän oravasta hevoseksi

Sain kuvia vuosipäivän kunniaksi vasta maanantaina, kun ihana Nora tuli kuvaamaan meitä. Koska tuo aiemmin mainitsemani vuosipäiväteksti jäi kuvien puutteen vuoksi kirjoittamatta, aloitetaan siis viime kesästä ja palaillaan hiljalleen maanantaiseen ratsastuskertaan. Tätä postausta kuvittavat nyt aivan tuoreet kuvat Nemosta.

Ensimmäistä kertaa Nemoon törmäsin kun näin siitä myynti-ilmoituksen Torissa. Päivä oli 25.5.2016 ja sain sähköpostiini vastauksen vielä saman päivän aikana kuvien kera. Kuvat olivat epätarkkoja, mutta niissä näkyi suloinen, kovin vauvan näköinen pikkuheppa. Kasvattajan kertoman myötä kiinnostuin enemmän ja halusin päästä ruunaa kokeilemaankin. Parisen viikkoa viestiteltiin ja etsittiin sopivaa ajankohtaa kokeilulle ja vihdoin 12.6. pääsin Nemon näkemään ja kokeilemaan. Muistan vieläkin, kuinka ajattelin Nemon olevan aivan varsan näköinen, kun sitä pääsin karsinaan katsomaan. Jonkin verran jännitinkin, että kuinka koeratsastus sujuu, mutta Nemo osoittautui oikein mukavaksi ja herttaiseksi kaveriksi. Reippaasti se eteni ja sieti hyvin oman tasapainottomuuteni selässä. Suoraan sanottuna olin aivan myyty, vaikka huomasinkin jo heti alkuun, että työtä on paljon niin itseni kuin hevosenkin osalta. Kuitenkin se miten kiltisti Nemo oli kokoajan ja ylitti reippaasti pienen esteenkin, sai minut vakuuttumaan. Pitkiin aikoihin ei edes pieni hyppy ollut tuntunut niin turvalliselta, vaikka Aapo ei ollutkaan ongelmallinen hypätä (mä vain en itse osannut). Koska kyseessä oli nuori ja alunperin etsin valmiimpaa hevosta halusin nukkua yön yli ja pohtia olenko oikeasti halukas sitoutumaan uuteen nuoreen.

Yön yli nukuttuani soitin kasvattajalle ja kerroin halustani ostaa Nemo, jonka jälkeen aloitin sitten Nemon odottamisen ja sopimaan kaverin kanssa hakureissua, joka saatiin reilun viikon päähän sovittua.

Vaikka Nemon kauppakirjassa lukee, että se on myyty harrastekäyttöön, on mulla ollut kokoajan tavoitteena kehittää itseäni ja Nemoa siten, että voidaan pikkukisoissa käydä. Mä en ole haaveillut Nemosta huipputason kisaheppaa, vaan kivaa harrastuskaveria, jonka kanssa voin käydä muutamat 1-tason kisat kiertämässä ja jos rahkeet riittää niin miksei 2-tasollakin. Ensisijaisesti tarkoitus on ollut rakentaa Nemosta niin sanotusti parempi harrasteratsu, joka suorittaisi tasaisesti helppo A -tasoisia tehtäviä (myös ratana) ja hyppäisi vähintään metriä. Jos yksittäisiä vaativan tehtäviä pystytään suorittamaan hyvin ja Nemosta saa isompaakin hyppäävän kaverin, en pane sitä pahakseni. Päätavoite on kuitenkin alusta asti ollut, että helppo B - A tasoisia luokkia voitaisiin 1-tasolla tosiaan starttailla joskus.

Tullessaanhan Nemo oli todella hoikassa kunnossa, sen kylkiluut näkyivät selkeästi ja silloin pohdin kuinka pitkä mahtaa olla lihotusprosessi. Nyt vuotta myöhemmin voin sanoa, että Nemo on sopivassa lihavuuskunnossa, ja se alkaa näyttää oikeasti aika hyvältä vaikka lihasta vielä tarvitaankin lisää. Tästä syystä meillä alettiin työnteko melko kevyesti, tein paljon asioita maastakäsin, juoksutin ja ratsastin noin 1-2 kertaa viikossa. Alkuun vain siten, että joku oli katsomassa. Tuolloin hieman jännitin jopa ratsastaa Nemoa yksin, sillä tiesin sen olevan niin erilainen kuin Aapo ja koska meillä ei ollut kenttää, en uskaltanut ottaa mitään riskejä sen suhteen jos tippuisin. Kun aloimme tulla tutummiksi, uskalsin myös pikkuhiljaa alkaa ratsastamaan ilman mukana olevaa kaveria ja kun silloinen tallimme muutti toiselle tontille aloimme myös maastoilemaan kaverin kanssa. Tuolloin Nemo toimi kivasti maastossa kaverin kanssa ja yksinkin pystyi menemään, jos oli joku ihminen kävellen mukana. Täysin yksin kokeiltiin tuttua lenkkiä kerran, silloin Nemo sai hepulit ja kiikutti mua osan matkaa kotiin. Tästä selvittiin kuitenkin ja loppumatkan Nemo käveli oikein nätisti, kun osasin olla tarpeeksi jämäkkä. Sen jälkeen kaverin kanssa maastoillessa Nemo alkoi kuumumaan laukassa, mutta silti maastoilu oli kivaa sillä meillä ei ollut oikeastaan muuta mahdollisuutta liikuttaa ratsain. Tuolloin Nemolla kävi myös hoitaja 1-2 kertaa viikossa, hän touhusi maastakäsin ja oli minulle suuri apu sen vuoksi.

Jouluna muutin itse toiseen kaupunkiin ja luonnollisesti Nemokin vaihtoi tallipaikkaa. Silloin tallipaikaksi valikoitui pihattopaikka, missä päästiin kelien mukaan ratsastamaan jonkin verran. Helmikuussa Nemo ontui kotona oikeaa takasta jonka vuoksi käytin sen klinikalla. Löydöksiä ei ollut, mutta eläinlääkärin suosituksesta piikitettiin molemmat kintereet ja oltiin viikko vain kävelytyksellä ja normaalissa pihattoelämässä. Kavereiden kanssa sai siis liikkua omaehtoisesti, mutta liikutettaessa mentiin käyntiä. Saikun loppupuolella vaihdettiin myös tallia, kun halusin saada Nemon kuitenkin lähemmäs kotiani.

Tuo tallipaikanvaihdos osoittautui tähän mennessä huonoimmaksi valinnaksi Nemon kanssa. Nemo hermostui kyseisellä tallilla todella pahasti ja siitä tuli myös hoitotilanteissa vaarallinen. Ratsastaa en uskaltanut, sillä Nemo oli ratsastaessa todella riehakas. Alkuun Nemo vaikutti sopeutuvan tuolle tallille kivasti, joten uskalsin silloin etsiä meille apukäsiparin liikutukseen, mutta vuokraajan Nemo sai useampaankin kertaan alas. Ei se tahallaan tuntunut ratsastajaa heittävän selästään, mutta oli jostain syystä kentällä kokoajan todella hermostunut, riippumatta siitä oltiinko ratsain vai juoksuttaen liikkeellä.

Keskustelin tuosta Nemon hermostumisesta silloin muutamankin hyvän kaverini kanssa ja loppuviimein yhden hyvällä tasapainolla varustetun kaverini tiputtua pahasti Nemolta tein päätöksen vaihtaa paikkaa. Onnekseni löysin meille alle viikossa tallipaikan melko läheltä kotiani maneesitallilta ja sain muutettua Nemon hyvin nopealla aikataululla. Muuton jälkeen Nemo on rauhoittunut silmissä ja se on ratsastaessakin paljon rennompi ja enempi oma itsensä kuin koko keväänä. Toki meillä on myös satulat jääneet selkeästi epäsopiviksi, minkä havaitsee nyt hyvin selkeästi, kun Nemo liikkuu muuten rennommin eikä kaikki liikutus ole pelkkää taistelua.

Olemme nyt 1,5kk asuneet maneesitallilla ja Nemo on tosiaan sopeutunut äärimmäisen hyvin. Se pysyy pelkässä lankkutarhassa todella hyvin ja sitä pystyy niin kentällä kuin maneesissakin ratsastamaan oikein kivasti. Laukka meillä on hukassa todennäköisesti epäsopivasta satulasta johtuen, mutta meille on onneksi saatu nyt sovittua alustava ajankohta satulansovitukselle. Tästä satuloiden epäsopivuudesta johtuen liikutellaan vain 1-3 kertaa viikossa selästä ja hyvin pitkälti hevosta kuunnellen. Esimerkiksi laukkaa siis ei mennä lainkaan ja käynnissä ja ravissa tehdään töitä vain sen verran mitä hevonen mielellään tekee. Muuten liikutellaan maastakäsin tai vaihtoehtoisesti annetaan Nemon kasvattaa mahaa laitumella, missä se on tällä hetkellä ympärivuorokautisesti kolmen setähevosen kanssa.

Maanantaina sain tosiaan nyt sitten Noran kuvaamaan ja kaikki postauksen kuvat ovat hänen kuvaamiaan. Sateen ja kentällä olleen estevalmennuksen vuoksi menimme maneesiin ja vaikka Nemolle olisi jo saanut parin viikon takaisen raspauksen jäljiltä laittaa kuolaimet suuhun, päätin mennä hackamoreilla. Nemo oli varsin innokkaasti menossa heti alusta asti, joten meidän alkukäynnit jäivät melko lyhyiksi. Käveltiin toki jokunen kierros, mutta sitten annoin Nemon siirtyä rentoon verryttelyraviin. Vähän ovipääty jännitti ja tehtiin siihen muutamia stoppejakin, joiden en antanut häiritä sen suuremmin.

Olen tehnyt viimeaikoina Nemon kanssa paljon töitä ympyrällä, sillä siinä Nemo liikkuu kaikkein mieluiten. Kyllä sen kanssa koko maneesiakin pystyy kiertämään, mutta silloin tulee herkemmin stoppeja. Ympyrällä olemme myös saaneet ihan todella kivan tuntuista ravia viimeaikoina ja samaa fiilistä hain tälläkin kertaa. Alkuun tuntui todella vaikea saada Nemo tekemään mielellään töitä, mutta pikkuhiljaa meno parani. Saatiin todella kivan tuntuista ravipätkää ja Norakin sanoi Nemon ravin olevan todella hienon näköistä. Itselleni tuli todella kiva tunne Noran sanoista ja siitä, miltä Nemo pääsääntöisesti tuntui.

Tältä näyttää meidän laukka tällä hetkellä. Vähän on pomppivaa menoa voisin sanoa...

Kuski keventää väärin, mutta heppa on aika hieno.

Laukkaakin Nemo pariin otteeseen tarjosi, mutta ihan hirveää nenä maassa körmymenoa se meinaa olla. Pyysin siis aina nopeasti takaisin raviin, jottei kaveri alkaisi riehumaan ja onnistuisi saamaan minua alas. Laukkaa katsellaan tarkemmin sitten, kun satulat on saatu sopivammiksi. Samaten tunneille pyrimme pääsemään mahdollisimman pian, tällä hetkellä emme ole tunneille päässeet, sillä meidän tuleva valmentajamme on telonut itseään hevostapaturmassa ja haluaa toipua siitä kunnolla ennen uusien oppilaiden ottamista.

Vaikka tähän ensimmäiseen vuoteen Nemon kanssa on mahtunut jonkin verran virheitä, on niistä otettu opiksi ja pikkuhiljaa lähdetään kehittymään. Nemo on ottanut huiman kehityksen ulkomuodossaan, eikä se näytä enää niin varsalta edes, kun on saanut massaa. Tämän kesän Nemo saa  tosiaan olla kavereiden kanssa 24/7 laitumella, syksyn tullen aletaan treenaamaan sitten ahkerammin ja jos meillä sattuu tallilla jotkut harkkakisat olemaan, niin käydään ehkä kokeilemassa onneammekin. Jos vain tilanne sen sallii.

Kaiken kaikkiaan olen siis ollut tyytyväinen siihen, että uskalsin ostaa uuden nuoren. Nemossa on potentiaalia niin paljon, ettei se minun tarpeisiini tule varmastikaan loppumaan kesken. Enempi epäilen sitä, että Nemosta tulee "liian hieno" minulle. Katsotaan nyt kuitenkin maltilla mihin meidän rahkeet ratsukkona riittää ja mille tasolle päästään. Eihän sitä koskaan voi tietää miten hieno Nemosta lopulta tulee.

Nemon mielestä puu oli huono rekvisiitta ja se olisi pitänyt syödä

Kaikista kuvista iso kiitos Nora // Nora Oravainen Photography.