sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Ja matkaan

Lokakuun alussa 2010 alkoi minun ja Sunrise Aragonin, tuttujen kesken Aapon, yhteinen matka. Olinhan jo Aapoon tutustunut aiemminkin, puolitoista vuotta ennen sen ostoa, kun Aapo oli aivan maitovarsa. Tuolloin ihastuin tähän viehättävään poniin, ja päätin, että vielä jonain päivänä Aapo olisi omani. Niin, ei mennyt kuin puolitoista vuotta, että ostin sitten Aapon.

Nyt on Aapon kanssa taitettu yhteistä matkaa noin kuukauden verran. Aikamoista elämää elellään, pari kertaa viikossa käyn Aapoa katselemassa ja hoitelemassa. Touhuillaan milloin mitäkin. Suunnitellaan tulevaa. Tällä hetkellä on harjoiteltu hieman liinassa juoksemista, minkä lisäksi olisi tarkoitus hankkia ohjasajo varusteet, jotta voitaisiin ohjasajaakin. Lisäksi on touhuiltu muuten vain maastakäsin, harjoiteltu pysähtymisiä ja liikkeellelähtöjä sekä muuta sellaista. Tarkoitus olisi opettaa Aapolle samoja juttuja, kuin mitä teen hoitohevoseni Gibbenin kanssa.

Aapohan asustaa Tuusulassa, kaverini tallilla. Tavoitteena olisi jonain päivänä päästä Aapon kanssa lähemmäs omaa kotiani asumaan, mutta tällä hetkellä viihdymme hyvin nykyisellä tallillamme. Vuoden päästä syksyllä laitetaan ensimmäistä kertaa satula selkään, seuraavana talvena eräs toinen kaverini, joka Aapon ratsukouluttaa, kiipeää selkään. Ainakin joitakin kertoja. Sitten ehkäpä vähän taukoa ja keväämmällä sitten taas. Muutaman vuoden päästä ehkä päästään Aapon kanssa kokeilemaan seurakisoihin.

Miltä Aapo sitten näyttää? Aapo on rautias, isolla tähdellä ja hieman vinolla, suun ylitse ulottuvalla läsillä ja kolmella sukalla varustettu söpöläinen. Säkää on arviolta vähän vajaan 130cm verran ja loimikoko on 125cm, tosin nekin ovat hieman liian pitkiä selästä, kun meillä on hieman lyhyt selkä. Arviolta Aaposta tulee noin 140cm korkea, ehkä vähän isompi, ehkä vähän pienempi. Hankalaa sanoa.

Aapo syksyllä 2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...