lauantai 11. elokuuta 2012

Suuria päätöksiä - valitettavasti vielä ilman deadlinea

Tänään kävin tosiaan Kaktun kanssa Aapoilemassa. Ensin käytiin tosin Futuran luona liikuttamassa ja hoitamassa se oikein kunnolla. Futura oli taas jälleen oma ihana itsensä, se uteliaana tutkaili minua ja kameraa ja kävi kerjäämässä rapsutuksia, kun oltiin kentällä alkuverryttelemässä sitä ihan maastakäsin. Sain myös kuvia kun Kaktu venytteli Futuraa, niitä saatte todennäköisesti heidän blogistaan jossain vaiheessa nähdä. Kuvailin myös kun Kaktu ratsasti Futuralla ja sitten hoidettiin se vielä yhdessä pois.

On se vaan söpö (parempaa kuvaa ei valitettavasti nyt ole)
Futuran luota lähdettiin ajelemaan kohti Mäntsälää ja matka meni rattoisasti, Kaktu katseli kuvia ja videoita, joita olin pikkusiskoni kanssa Futurasta saanut ja pikkusisko antoi hänelle samalla hartiahieronnan. Itse keskityin manailemaan muutamaa ihan hölmösti ajanutta autoilijaa ja juttelemaan Kaktun kanssa. Pohdittiin matkalla muun muassa sitä, että mitenhän Aapo mahtaa käyttäytyä ja onkohan se kuinka hyvin sisäistänyt kesäloman aikana asioita. Tallillahan se tulos sitten nähtiin...

Aapo on nyt laiduntanut erään ruunan kanssa, ja näiden laidunlohko oli vaihtunut. Jouduinkin kysymään yhdeltä tallilla olleelta, että missä kyseisen lohkon portti on ja miten sinne pääsee. Nainen katseli vähän kummissaan ja ei oikein tuntunut tajuavan, että miksi kysymme. Taisi pitää meitä tyhminä. Löydettiin kuitenkin pienen hakemisen myötä oikea reitti laitumelle ja päästiin Aapon luokse. Aapo tuli  heti portille vastaan, mutta ei oikein olisi halunnut antaa Kaktun laittaa itselleen riimua päähän. Nätisti poni tuli laitumelta pois, mutta matka tallille ei ollut mitenkään helppo kuitenkaan. Jouduimme ohittamaan tammojen laidunlohkot (2 kpl:tta), ja Aapohan olisi halunnut ryysätä tammojen luokse. Kaktu kielsi ponia, ja siitä vedettiin herneet nenään niin, että alettiin hyppimään pystyyn ja olemaan aivan vallattomia. Päästiin kuitenkin hengissä ja ehjin nahoin tallin pihaan. Jouduttiin laittamaan sitten Aapo hetkeksi toiseen ulkokarsinoista, sillä tallin käytävällä oli eräs tinkertamma, joka oli juuri ollut ratsastettavana. Odoteltiin siis, että päästiin talliin varustamaan ponia. Varustaessa Aapo käyttäytyi paljon paremmin, kuin mitä taluttaessa, vaikka siinäkin joutui komentamaan. Vielä kun laidunkaveri meni tallin ohitse kentälle irtojuoksutettavaksi, niin ponihan veti hirveät hepulit ja olisi kovasti halunnut päästä mukaan. Nopeasti kuitenkin rauhoittui kun komensi ja vähän näytti, että raippa on  haettu autosta ja pysyy kädessä (raippa ei laitumelta hakiessa ollut mukana). Ei sitä käyttää tarvinnut, kunhan näytti, että "hei, mulla on kättä pidempääkin".

Satulasta huomattiin varustaessa, että vanha satulavyö on liian lyhyt, joten on se poni sittenkin vähän lihonut laitumella. Laitettiin siis nahkainen muotoiltu vyö, jossa on joustot molemmissa päissä. Se menikin sitten oikein hyvin ponille. Suitset poni otti melkein kahmaisemalla suuhun, alkuun tosin ei meinannut suuta avata kun oli kuolaimet otettavana, mutta sitten avasi ne aivan hetkessä ja kaappasi kuolaimet suuhunsa. Hassu poni.

Kun oltiin saatu Aapo varustettua, niin Kaktu kapusi selkään ja lähti vähän kävelemään tallitielle. Laidunkaveri oli vielä kentällä, joten ei haluttu mennä sinne sekaan, kun arveltiin Aapon olevan vähän turhan hösäävällä tuulella. Pitkään ei tarvinnut kuitenkaan kävellä ja kentälle päästiin. Alkuun Aapo oli kentällä ihan kohtuu ok, vähän hermosi tammoista, mutta pääasiassa oli vain melkoista kohellusta meno. Ei tahtonut rentoutua millään, vaan keskittyi enempi huutelemaan kavereille...

Aapo ja Kaktu tallitiellä
Kentällä Aapo näytti kaikki mahdolliset keskittymättömyystemppunsa, se kuikuili jatkuvasti ulos, yritti puskea, huuteli ja vastusteli kaikkea. Kertaalleen Aapo myös hyppäsi aivan varoittamatta pystyyn, ja Kaktu joutui sitä vähän kääntämään pystyynnousussa, sillä poni selvästi otti hermoa vähän matkan päässä laiduntavista tammoista. Aapo laskeutuikin sitten kohtuu nätisti alas, mutta ei temppuilu silti loppunut.

Tästä se lähti

Ja ihan yllättäen pystyyn

Aapon asenne työntekoon oli tänään kyllä aivan mahdoton. Se oli varusteet päällä tosi lunkisti, mutta sitten kuitenkin ei keskittymiskykyä löytynyt ja se heilutteli päätään ja koko kroppaansa vaikka mihin ilmansuuntiin. Välillä tuntui näin katsojan näkökulmasta siltä, että ponia ei kiinnosta koko homma pätkän vertaa. Pääasiassa työskentely olikin käyntivoittoista, mutta kyllä raviakin vähän mentiin. Laukkaa ei uskallettu edes yrittää tällä kertaa.

Peruuttelua, niskoittelua ja pukittelua päästiin siis näkemään melkoisesti. Ärsytti kyllä todella paljon, kun poni oli aivan vallaton. Loppujen lopuksi ehkä 30-40min ratsastuksen jälkeen Aapo kuitenkin alkoi olla ihan kohtuullisen hyvä ja rauhallisempi kuin alkuun, joten päätimme sitten lopettaa siihen. Otimme pari kuvaa minusta ja Aaposta kentällä (ihan pidin ponista vain kiinni, tämän mahan kanssa ei enää selkään könytä), ja sitten päätimme, että Kaktu ratsastaa Aapon takaisin laitumelle, sillä se olisi varmastikin helpompaa ja  turvallisempaa.

Välillä muistettiin ihan olla asiallisesti
Ja jopa myödättiin
Laitumelle ratsastaminen olikin aivan loistava ajatus, sillä Aapo meni tammojenkin ohi yllättävän kivasti. Vähän yritti kuikuilla ja ehdotella josko saisi mennä tammojen luokse, mutta sitten meni kuitenkin nätisti ohi ja antoi hyvin riisua itsensä varusteista ennen omalle laitumelle pääsyä (suitset otettiin vasta laitumen puolella pois).

Ylimyötäystäkin nähtiin
Kotimatkalle lähdettiinkin sitten keskustellen, että kuinka tärkeää on nyt saada Aapolta pallit pois. Siispä täytyy alkaa tosissaan järjestämään ponille aikaa Viikkiin laserruunaukseen ja keräämään rahoja kasaan. Itseasiassa, rahat ruunaukseen olisi ollut kasassa jo pitkän aikaa, jos eräs tuttu olisi maksanut erään asian sovitun mukaisesti...

Mutta tätä mieltä Aapo pääasiassa oli
Ja tämä oli yksi ok hetki
Näihin tunnelmiin päästiin tällä kertaa. Nyt tosiaan on ajatuksissa vain se ruunaus ja se, kuinka ponia saa käsiteltyä kohtuullisesti. Pakko pyytää meidän tallinpitäjältä liikutusapua tai vinkkejä. Itse kun en pysty Aapoa paljoa nyt liikuttelemaan raskauden vuoksi. Viikon päästä kuitenkin tarkoitus mennä uudestaan Kaktun kanssa Aapon luokse, ainakin näillä näkymin. Silloin toimitan Kaktulle videomateriaaleja Aaposta, jotta hän voi tehdä blogia varten kivan koostevideon. Itse kun en tosiaan tällä hetkellä pysty videoita editoimaan.


Mutta on se silti ihana ja söpö<3

Kaks möhömahaa (emäntä rv 27+4, poni kesämahassa)

Siellä se Aapon "pikkusisko" ja tuleva kisakuski mahassa möllöttää

Kaktu "käski" poseeraamaan huutamalla nimeäni :D

4 kommenttia:

  1. voi ei, en oo ollenkaa tienny että susta tulee äiti! onnea kamalasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen oon tainnut jossain aiemmassa postauksessa mielestäni mainita kyllä, mutta näin tulee loppuvuodesta tapahtumaan kuitenkin :). Kiitoksia onnitteluista.

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! Tykkään kyllä kun on paljon tekstiä ja kuvia.

    Mahdatko muuten tietää että millä ohjelmalla tuo nykyinen banneri on tehty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kun tykkäät :).

      Yhtään en tiedä, että millä ohjelmalla tuo banneri on tehty...

      Poista

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...