keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Maastoköpöttelyä

Eilen en lääkärikäyntini vuoksi päässytkään itse tallille, joten A kävi yksin hoitelemassa Aapon ja tänään kävimme sitten yhdessä Aapoilemassa. Eilen oli A käynyt taluttelemassa Aapoa maastossa noin 30min ajan tietä pitkin, ja Aapo oli ollut todella nätisti. Tänään käytiin sitten taas kävelemässä maastossa, mutta vaihteeksi ratsastaja selässä.

Jo tallissa Aapo oli todella rauhallisesti, se vain seistä nökötti kauniisti, vaikka käytävällä oli toinenkin hevonen. Turvat vastakkain ponit siinä seisoivat ja Aapon olisi saanut vaikka laittaa solmuun, niin rauhallisesti se seisoi. Totesinkin A:lle, että nyt Aapo on enempi sellainen, mitä se on ollut suurimman osan siitä ajasta, kun olen sen omistanut, kaikki hörhöäminen on siis tullut vasta nyt myöhemmin kuvioihin. Varustaminen sujui siis mallikkaasti ja melko nopeasti oli poni valmiina maastoreissua varten.

Pihalla autoin A:n selkään roikkumalla toisessa jalustimessa, kiristettiin vielä vyötä vähän lisää ja sitten menoksi. Aapo vähän kenkkuili pihalla, mutta lähti todella hyvin kävelylle. Reippaasti ja todella asiallisesti Aapo tallusteli korvat hörössä pitkin hiekkatietä. Pari autoa tuli alkumatkasta meidän takaatamme ja ne saivat mennä melko reipastakin vauhtia ohitse, eikä Aapo ollut moksiskaan, huuteli vain molempien autojen perään kovasti. Takaisin päin kävellessä tuli taas auto takaata ohi ja silläkään kertaa Aapo ei sanonut mitään. Tallin edustalla olevaan risteykseen kun tultiin, pysähtyi Aapo hienosti A:n pyynnöstä ja malttoi seistä hyvin aloillaan, kunnes oltiin varmoja, ettei autoja tule. Hieno Aapo!

Pikaisesti hoidettiin Aapo vielä pois ja sitten poni saikin jäädä sisälle. Kamera oli mukana, mutta valitettavasti en nyt tullut kuvailleeksi, kun tosiaan maastossa käytiin köpöttelemässä ja en jaksanut kameraa mukanani kantaa. Perjantaina mennään jo päivällä A:n kanssa hoitelemaan Aapoa ja silloin tarkoituksena ratsastaa kentällä. Tuolloin aion ottaa kameran taas mukaan ja yritän saada kuvailtua jotain kivoja kuviakin blogiin. Samalla täytyy muistaa kysyä A:lta, että sopiiko hänelle, jos kirjoitan ihan etunimellä hänestä täällä blogissa.

Oli taas ihanaa huomata, miten reipas ja asialleen omistautunut hoitaja meillä nyt on, kun A on todella huolellinen Aapon kanssa kaikessa käsittelyssä ja lisäksi hän tuntuu ponista tykkäävänkin. Eikä A:ta muuten vaikuttanut ollenkaan haittaavan edes 4xA4 mittaiset hoito-ohjeet, jotka tänään tallille vein, hän  totesi niiden olevan oikein hyvät! Tästä hoitajasta täytyy kyllä yrittää pitää kiinni kynsin ja hampain, niin hieno löytö hän on.

Postausta piristämään elefanttikuva viime viikonlopulta.

4 kommenttia:

  1. Saa kirjottaa etunimellä ;D
    ja poni on aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu :) Ja Aapo kiittää, toivottavasti huomenna ihan nätisti jopa :D

      Poista
  2. Tekee Aapolle varmasti tosi hyvää kun sen kanssa touhutaan nyt enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä. Kevät meni niin kurjasti, kun ei sen kanssa päässyt kunnolla tekemään yms, nyt meillä on kivat puitteet ja apukäsiä, niin tulee ponille paljon enempi aktiviteetteja ja enempi vaihtelua.

      Poista

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...