Erppa aloitti tänään Aapon hoitamisen, kun näytin hänelle tarkemmin Aapon kamoja ja kerroin siitä mitä kaikkea hän saa ponin kanssa touhuta. Laiteltiin Aapo yhdessä ratsastusvalmiiksi ja lähdettiin sitten kentälle. Ajatuksena oli, että itse olisin ensin mennyt ja sitten Erppa olisi saanut käydä vielä vähän touhuamassa selästä ponin kanssa jotain mieluisaa. Aino kuitenkin kiukutteli rattaissa kun olin selässä, joten verkkasin ponia käynnissä ja ravissa jonka jälkeen Erppa pääsi selkään. Hän touhusi ponin kanssa ihan perusjuttuja ja meni kaikki askellajit läpi. Näppärästi Erppa ponia ratsasti ja varmaankin jossain vaiheessa hän kirjoittaa itse omaan blogiinsa tarkemmin tuosta ratsastuksesta.
Menin itse vielä Erpan jälkeen Aapon selkään, kun Ainokin siinä rauhoittui. Poni oli tänään helteestä huolimatta todella menohaluinen ja oli koko ajan puskemassa kentällä ollutta estettä kohti. Jalustimet olivat Erpan jäljiltä melkoiset estejalustimet minulle, joten päätin ottaa yhden hypyn, josko poni siitä rauhoittuisi. Este oli jotakuinkin 50cm korkea, ja melko leveä okseri. Ensimmäistä kertaa hypättiin tuollaista ja vähän yllätyin kun poni lähti melko kaukaa hypäten kohtalaisen isosti. Ihan en päässyt tuon lähestymisen vuoksi hyppyyn mukaan, mutta poni hyppäsi kiltisti ja oli niin hieno! Otettiin vielä pari lisähyppyä, kun tytöt lyhensivät okseria. Aapo tuli todella nätisti ja saatiin lähestymiset onnistumaan laukassakin! Pari kertaa tosin tultiin ohi, kun poni ensin kiemurteli ja sitten en vain saanut pohkeita läpi ja poni käytti tilaisuuden hyväksi.
| huomatkaa ratsastajan "hieno" etukeno laukassa |
| Aapo päätti tulla korkeimmasta kohtaa - ohjaus oli kyllä keskelle |
| Mites tässä nyt näin kävikin... |
Muutaman hypyn jälkeen sitten otettiin loppuravit ja niiden jälkeen hyppäsin alas selästä ottaakseni satulan pois. Aapo sai käydä piehtaroimassa kentällä ja sitten lähdettiin talliin. Riisuttiin ponilta kamat ja Erppa harjasi enimmät hiekat pois. Sitten oli Ainon vuoro käydä Aapon selässä ja tyttö piti kovasti kiinni harjasta ja taputti ponia. Aino myös makoili vatsallaan Aapon selässä ja heilutteli jalkoja, Aapo ei ollut tästä moksiskaan vaan seisoi nätisti aloillaan. Hieno poni! Jonkin aikaa Aino sai taputella vielä Aapoa ja sitten poni pääsi ulos tarhailemaan.
| Päästiin me LOPULTA keskelle estettäkin :D |
| Jopa kahdesti |
Tyttöjen kanssa selviteltiin iso kasa aitalankoja, kun tallinpitäjämme niitä meille toi selviteltäväksi ja aika mielenkiintoista se kyllä oli. Saatiin kuitenkin langat selvitettyä ja niputettua jonka jälkeen lähdettiin Erpan kanssa kuvaamaan kentälle tuntia.
| Aapo nauttii |
Aapon kanssa on kyllä nyt tämän ja keskiviikon jälkeen tullut sellainen fiilis, että pitäisikö esteillä olla joku vähän nopeampi kuolain. Tällä hetkellä meillä on käytössä oliivikolmipala, mutta esteillä ei tahdo oikein pidätteet mennä läpi, joten vähän mietityttää, että pitäisikö esteille olla joku toinen kuolain. Tuskin nyt kuitenkaan aletaan ihan heti kuolainta vaihtamaan, mutta panssari kyllä täytyy mahdollisimman pian hommata, tytöt nimittäin sanoivat, että poni meinasi vähän ottaa etusia mahaan kiinni hypätessä.
Postauksen kuvista kiitos Erpalle, Jannalle ja Nekulle (en ole varma kuka heistä milloinkin minun kameralla kuvasi, joten siksi kiitokset kaikille). Kuvia tuli sekä minun kameraani että Erpan kameraan, joten toivottavasti saan piakkoin Erpalta noita hänen kamerassaan olevia kuvia, niitä laitan näytille saatuani ne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti