sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Rakas hyppyponi!

Tänään tallille lähtiessä kaikki tuntui menevän pieleen, kun autoni ei lähtenyt käyntiin enkä saanut äitiäni kiinni puhelimella. Kävelin sitten bussipysäkille ja menin tallille bussilla. Oltiin sovittu Astan kanssa näkevämme tallilla kuudelta, mutta jouduin soittamaan Astalle tulevani puolisen tuntia myöhässä ja hän saisi laittaa ponin valmiiksi ja verkata sen. Tallille päästyäni kävin sitten vaihtamassa housut ja kengät ennen suuntaamistani kentälle. Siellä tehtiin ratsastajan vaihto ja jatkoin itse Aapon verkkaamista.

Alkuun poni oli sitä mieltä, että työnteko näemmä loppui, mutta kun huomautin kevyesti raipalla lavalle, että työnteko jatkuu, niin poni teki minipukin ja oli sitten oikein reipas. Otin molempiin suuntiin kaikki askellajit sillä aikaa, kun Asta rakensi esteitä ja pari kertaa tultiin laukassa linjaa, jolle tuli Aapon kanssa sujuvasti edeten 5 laukkaa. Asta sai toimia myös kuvaajana, ja postauksen kuvat ovat hänen ottamiaan. Laadullisesti kuvat ovat tällä kertaa vähän huonompia heikon valaistuksen vuoksi.

Kentällä oli samaan aikaan kaksi muutakin ratsukkoa, ja kun he lähtivät pois halusi Aapo jonkin aikaa katsella heidän peräänsä, mutta hyvin palasi keskittyminen työntekoon, kun poni tajusi ettei pääse pois kentältä.

Hyppääminen aloitettiin ristikolla, jota tulin ensin pari kertaa ravilähestymisellä ja sitten laukassa. Aapo oli ihan tosi hyvän tuntuinen ja se pysyi hyvin rauhallisena koko ajan. Kertaakaan ei tullut sellaista fiilistä, että poni olisi ollut liian innoissaan ja halunnut kuskata tai vaihtoehtoisesti, että poni olisi meinannut epäröidä tai kieltää.




Hallittu laukkalähestyminen!


Muutaman kerran ristikkoa tultuani vaihdoin suuntaa ja aloin tulemaan linjaa. Linjalla oli molemmat esteet aluksi noin 40cm korkeita pystyjä ja Aapo hyppäsi ne todella hyvin. Se eteni reippaasti ja vain kerran tultiin ensimmäiselle esteelle todella juureen, jonka vuoksi poni kiemurteli välissä. Päästiin kuitenkin hyvin linjan läpi, vaikka laukka-askeleita tulikin 6 kiemurtelun vuoksi.



Oman mokailun vuoks poni tuli vähän lähelle - mutta meni puhtaasti yli ja ei ottanu kilareita mun mokailusta!

Kokeiltiin pari kertaa myös tulla linjalta suoraan ristikolle ja aika kivasti meni. Kerran poni meni ristikosta ohi, kun itsellä ei ollut ulkojalka kunnolla kiinni, mutta muuten poni meni tosi hienosti linjalta ristikolle. Loppuun sitten nostettiin vielä ristikon taakse kanisterien päälle puomi ja saatiin okseri. Ekasta hypystä tuli ihan outo, kun poni käytännössä käveli kakkahädän vuoksi siitä yli, mutta seuraava ylitys meni todella hienosti. Lopetettiin sitten siihen ja poni sai paljon kehuja.

Aapon tyylinäyte, kun kakkahätä iskee keskenkaiken!

Tokalla yrityksellä hienosti yli!

Ravailin loppuun aika kauan, kun poni oli mennyt niin paljon laukassa ja hionnutkin jonkin verran. Kun poni oli ravissa rento ja tyytyväinen, otettiin käyntiin ja käpsyteltiin aikamme. Tulin vielä alas ja talutin Aapoa samalla, kun keräsin meidän kakat kentältä pois. Käytiin viemässä satula ja muut ylimääräiset kamppeet pois ja käytiin vielä lopuksi kävelemässä pikkulenkki maastossa. Asta sai istua ponin selässä ja itse tallustelin sitten edellä.

Loppuravailuja eteen-alas

Tyytyväinen poni

Tallissa Asta riisui ponin ja venytti sen läpikotaisin ennen kuin päästettiin se karsinaansa iltapöperöille. Ihan tosi hyvä fiilis jäi tallireissusta ja hyppelöistä, kun poni oli vaan niin hyvä! On sillä kyllä ollut nyt koko viikon ajan aivan loistavat liikuttajatkin, kun itse olen sairastanut. Liikutusavusta saan kiittää Astaa sekä entistä hoitajaamme Amandaa, joka toimii silloin tällöin edelleen meidän apuna.

3 kommenttia:

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...