lauantai 5. toukokuuta 2012

Juoksuttelua

Pitkästä aikaa oli Aapolla juoksutuspäivä. Äitini oli tallilla mukana ja hän saikin sitten harjailla Aapon käytävällä kun itse juorusin yhden tallikaverin kanssa. Äiti on viimeksi nähnyt Aapoa kun oli muuttopäivä ja silloinhan poni oli aivan lapanen nykyiseen verrattuna, kyllä oli äidillä ihmettelemistä, kun ei poni osannutkaan käyttäytyä enää ihan yhtä lammasmaisesti, kuin ennen!

Laitoin Aapolle ostamani juoksutussetin ylle (kävin tänään päivällä ostamassa isomman kapsonin), ja totesin, että cob-koon kapsoni on myös liian pieni. Päätin kuitenkin kokeilla, että miten vyö ja sivuohjat ponille kelpaa, joten kapsoni sai luvan myös kelvata tämän päivän verran. Näppärästi poni tajusi kyllä sivuohjatkin, vaikka alkuun ei oikein ymmärtänyt, että mitä niistä pitäisi ajatella. Jos sivuohjat olivat liian löysällä, poni vain kaahotti tuttuun tapaansa, mutta kun ne olivat sopivan kireällä, Aapo tajusi mikä on homman juju ja liikkui varsin rauhallisesti ja kroppaansa käyttäen. Huomenna täytyykin käydä kokeilemassa, josko saisi vaihdettua tuon juoksutussetin siihen full-kokoiseen, mitään käytön jälkiä kun tuossa ei ole ainakaan näkyvästi (karvoja, pölyä tmv).

Juoksutin ihan vain todella pienen hetken, ehkä 10-15min, niin että poni sai vähän purkaa höyryjä ja tutustua sivuohjien antamaan "tuntumaan". Hurjan tyytyväinen olen kyllä Aapoon, sillä se hyväksyi sivuohjat yllättävän hyvin. Toki se vähän riehui, kun ihmetteli niitä, mutta kuitenkin yllättävän hyvin suhtautui niihin.

Jotain kuvia äiti sai räpsittyä, kamerasta vilkaistuna vain muutama oli julkaisukelpoisia, joten niitä ehkä myöhemmin sitten tänne blogiinkin, vielä en niitä jaksanut koneelle siirtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...