Marraskuu ja vesikelit...

Oltiin sovittu Vernan kanssa eiliselle tunti ja eiköhän sitten ollut sateinen keli. Voi harmituksen harmitus. Kelistä huolimatta sain pikkusiskoni Jenninn houkuteltua mukaan tallille kuvailemaan. Yleensä Jennin mukaan saaminen on aika mission impossible, mutta nyt onnistui helposti! Ei eilenkään varsinaisesti satanut, sellaista tyhmää vesisumua, jonka vuoksi kuvatkin ovat epätarkkoja ja tuollaisia sumuisia väreiltään.

Päätin olla ihana isosisko ja annoin Jennin harjailla ponia, vaikka tokikaan en malttanut ihan täysin itsekään olla harjaamatta. Pitihän se vähän päästä hellimään itsekin ponia. Koska oltiin aika hyvin etuajassa aikataulusta Vernan soitettua bussin menemisestä aivan nenän edestä, tehtiin hommat ihan rauhassa ponin kanssa. Ehdin jopa talutella alkukäynnit ja vähän verkkailla käynnissä ja ravissa selästäkin ennen Vernan saapumista.

Tsekkailtiin taas alkuun istuntaa ja Verna kertoi mitä tänään ponin kanssa työstettäisiin. Pantsun valkun jälkeen soitin Vernalle infoa ja varmaan osaltaan sieltä saadun infon perusteella ja ponin lihaksiston kehitystä katsoen Vernan kanssa aloitetaan nyt takaosan työstämistä oikein tosissaan. Etuosassa ponilla kun on lihaksisto nyt aika hyvällä mallilla, mutta takapää tulee vähän jäljessä.

Haettiin ensin käynnissä fiilis siitä, että poni nousee edestä ja takapää aktivoituu. Sain pitää käden melkoisen korkealla totuttuun verrattuna, mutta se tuntui kyllä toimivan. Poni keveni ja antoi edestä paremmin asetuksillekin myöden. Omakin istunta oli helpompi pitää jämäkkänä, mutta joustavana, kun tuki ohjan kaulaan ja kantoi käden. Ja kyllähän sitä pääsi taas kuulemaan kehuja, kun ilmeisestikin sitten tuon käsien paremman kannon ja ranteiden oikeassa asennossa pitämisen myötä pysyi muukin istunta paremmin raameissaan.

Välikäyntien jälkeen Aapoa ei enää huvittanut

Ravissa tehtiin samaa hommaa, muistettiin kädet ja ranteet, tuettiin ohja kaulaan ja saatiin poni paremmin edestä kevyeksi. Verna antoikin taas aivan loistavan ajatuksen, jota noudattamalla oli helppo ymmärtää mitä hän tarkoitti. Piti ajatella, että koko poni on siinä edessä ja itse olen ponin takajalat. Tämä oli jotenkin hyvä ajatusmalli, vielä kun lisäsi siihen sen, että ponin etuosa on vuori, jolle sen pitää kiivetä.

Vähän jouduttiin siinä kyllä sitten venyttelemään mun omia lihaksia, kun on taas päässyt hartiat luvattoman pahasti jumiin ja muutenkin hieman jäykkä oli olo. Liekö johtunut edellisillan halloweenbileistä... Venyttelyn jälkeen tuntui paremmalta ja helpommalta.

Vähän meinaa takapää työntyä sisälle, mutta ihan kohtalaisesti poni sen uralle otti kuitenkin!

Kun päästiin ottamaan laukkaa, tuntui etten osannut enää. Nostettiin hieman eri tavalla kuin yleensä, koska jo käynnissä ja ravissa piti ajatella sitä, että on voimaton. Enhän mä sillä tavalla voimattomasti osannut sitä laukkaa ratsastaa, eikä poni sit tainnut ihan tajuta mitä pyysin. Saatiin me vähän laukkaakin, mutta oma kunto loppui kesken. Hupsista.

Jenni pääsikin sitten vähäksi aikaa kävelemään Aapolla ja Verna antoi hänellekin hieman ohjeita istuntaan. Jenni tykkäsi kovin. Loppukäynnit käytiin kävelemässä maastossa, itse käppäilin vierellä ja Jenni sai ratsastaa. Venähtihän sitä sitten loppuhoidoissakin jonkin aikaa, mutta mulle tärkeää on se, että sain rakkaan siskoni lähtemään mukaan ja saatiin nauttia toistemme seurasta. Kaiken lisäksi, meillä oli äärimmäisen kivaa!