Pääsin tänään tekemään tuttavuutta lumihangen kanssa, kiitos Aapon. Ei ollut todellakaan taas mun päiväni, sillä ensin Aapo ei tarhasta hakiessa suostunut yhtään uskomaan, ettei saa purra ja seuraavaksi yritti vielä hypätä yli. Selvittiin kuitenkin käytävälle seisomaan ja Aapo alkoi käyttäytyä ihan kohtuullisesti. Harjailin ja rapsuttelin siinä oikein kunnolla, varmaan sain puolisen tuntia kulumaan pelkästään ponin harjaamiseen ja rapsutteluun.
Päätin sitten lähteä katsomaan missä kunnossa rata on, aikeena kävellä se myötäpäivään kun yleensä on kävelty vastapäivään. Aapo oli asiasta aivan täysin eri mieltä, ja ei päästy kuin hyvin lyhyt matka kulkemaan ja poni alkoi riehumisensa. Kyttäsi kokoajan kartanolle ja sitten pyörähti eteeni hypähtämällä. Joka kerta käänsin sen takaisin menosuuntaan ja matka jatkui. Sitten Aapo kääntyi kerran vähän vähemmän ja päätin kääntää sen toisinpäin menosuuntaan takaisin. Lopputuloksena poni kaatoi mut hankeen mahalleen ja käveli ylitseni myös hankeen. Onnekseni Aapo käveli kuitenkin ylitseni niin, että sen jalat menivät vartaloni molemmin puolin. Sain kuitenkin osumaa oikealle puolelle aivan lantion takaosaan. Mustelmaa siinä ei vielä ole, mutta huomenna varmaankin on. Sain myös kevyen osuman päähäni, sillä Aapo tönäisi jalallaan pipon päästäni. Pääsin sitten maasta ylös, niin poni yritti kokoajan käpsytellä minne sattuu. Naru pysyi siis kädessäni, onneksi on pitkä 4m riimunnaru! Olipa naru kiertynyt Aapon jalan ympärillekin, mutta en antanut sen itseäni häiritä vaan komensin ponin liikkumaan niinkuin itse tahdoin ja sitten pysähtymään - jos ei pysähtynyt niin kiristin narusta. Loppupeleissä Aapo tajusi sitten, että naru jalan ympärillä kiristyy, jos ei tottele, ja pysähtyi sitten hetkeksi loppujen lopuksi. Pistin ponin sitten peruuttamaan muutamia askeleita ja siitäkin sai tapella oikein kunnolla.
Vein sitten Aapon takaisin talliin käytävälle ja vaihdoin sille suitset päähän. Mentiin siis pihaan, ja poni ympyrälle. Ihan näppärästi Aapo kulki liinassa, energiaa oli paljon ja sai vähän sitten purkaa sitä, kun ravuutin ja laukkuutin todella reilusti. Suuntaa vaihdettiin noin 10min juoksuttelun jälkeen ja sama homma oikealle. Oikea kierros on Aapolle ja vaikeampi ja tänäänkin jouduimme vähän käymään keskustelua oikealle liikkumisesta, mutta yllättävän hienosti ja nätisti Aapo kuitenkin kulki.
Tallissa riisuin Aapolta suitset ja jouduin kaivamaan yhden hätävara riimun, joka on itseasiassa vähän pieni Aapolle, kun se nykyään käyttää fullia ja kyseinen riimu on cobbi. Ainoasta full-kokoisesta vain en saanut narua irti, kun poni oli riehumisensa aikana saanut riimun lukon jumittumaan ketjuun ja jouduin sitten ottamaan sen kotiini, jos vaikka saisin ketjun irti riimusta. Ensi viikolla täytyy kyllä ehdottomasti käydä ostamassa ponille uusia riimuja, kun yksi on ehdottomasti liian vähän. Harmi vain, kun noita turvan päältä avattavia joutuu metsästämään kissojen ja koirien kanssa...
Kuvia ei valitettavasti tältä päivältä ole, mutta taas jälleen kerran laittelen sitten pari vähän vanhaa kuvaa tähän, ettei ihan kuvattomina olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti