tiistai 27. maaliskuuta 2012

Vesilätäkkömörkö

Kaktu tuli taas tänään käymään Aapon luona ja treffattiinkin tallilla joskus vähän ennen viittä. Haettiin poni tarhasta ja varusteltiin se siinä ihan rauhakseen. Aapo nautiskeli suuresti, kun Kaktu harjasi sitä niin, että tuli rapsutukset samalla. Kamppeet päälle ja sitten pihalle. Käytiin ensin kävelemässä tuttuun tapaan ravilenkki,  poni oli oikein näppärä, vaikka ei oikein ollutkaan samaa mieltä kävelemisestä, kun pohja oli paikoitellen vähän mutavelliä. Vesilätäköt olivat myös aivan kamalia. Selvittiin lenkistä näppärästi ja pihassa Kaktu alkoi työstämään taas ponia.

Vähän häiriötekijöitäkin saatiin, melkeinpä koko ajaksi, kun ensin lähti tallin tammat, Maisa ja Shirre, lenkille ja sitten vielä suokkiori Jätkä kuljetettiin ohitse, kun oli lähdössä liikutettavaksi. Aapo oli kuitenkin oikein asiallinen ja rauhallinen. Välillä meinasi pelleillä ja tällöin kuuliaisuus tietysti oli heikompi. Pihassa oli myös vesilätäkkö, ja siitä meneminen meinasi ajoittain olla Aapolle suuri ongelma. Aapo kun on niin neiti, että vesilätäköistä meneminen on jotain aivan kamalaa sen mielestä. Neiti Ori kun ei voi kinttujaan kastella. Varmaan joku 30min pyörittiin pihassa, tehden käynti- ja ravityöskentelyä.

Käynnissä Aapo oli todella hieno, se haki itse pyöreäksi ja kulki muutenkin todella nätisti. Ravissa oli vähän menohaluja mutta pohjan vuoksi ei ravannut kuitenkaan ihan niin kivasti, kuin olisi voinut. Ja tottakai vesilätäkkö toi oman haasteensa päivään.

Kamera oli taas mukana, joten tässä vielä muutamia päivän aikana napsittuja kuvia.




Kamala, kamala vesilätäkkö



VOKP?
Videoklipin neiti orin kohtaamisesta vesilätäkön kanssa näet täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...