maanantai 20. tammikuuta 2014

Energiaponi

Pääsin tänään jo aamusta tallille, kun entinen tallikaveri oli eilen kylässä ja jäi yöksikin. Hän lähti aamulla töihin ja itse suuntasin sitten tallille. Oli ihanaa mennä tallille, kun vastassa oli aamuisen tallin tuoksu ja oman ponin hörinä. Ihan parasta!

Nappasin Aapon hoitopaikalle, harjasin pikaisesti ja hain vielä piiskan mukaan. Lähdettiin Ainon kanssa kentälle irtojuoksuttamaan ponia ja vaihteita löytyi tasan kaksi. Ykkösvaihde oli paikoillaan seisominen ja syöminen, kun toinen vaihde oli sitten kaahottaminen täyttä laukkaa kentän päästä päähän. Annoin ponin irroitella oikein kunnolla ja selvästi se nautti olostaan. Kirpakka pakkasilma, auringon paiste ja innokas poni on aivan ihana yhdistelmä ja en voinut kuin hymyillä siinä kuvaillessani ja raipalla ponia eteen kehoittaessani.



Se lentää!

Käpsyttelyä ihan vapaasti, Aapo katselee maisemia!

Fredin omistajakin tuli siihen kentän laidalle ja hän nappaili muutamia kuvia, kun Aapo käveli ja ravasi perässäni. Hienosti poni seuraa vapaana ja tosiaan ravaakin kun itse lähden hölkkäämään. Se myös hidastaa kivasti, kun itse hidastan. Pysähdykset ja peruutukset eivät tänään ihan sujuneet, vaikka nekin Aapo vapaana osaa tehdä.

Reilun vartin juoksuttelun jälkeen lähdettiin talliin ja siellä sitten puin Aapolle takit päälle ennen ulos viemistä. Kun Aapo oli saatu pihalle jäätiin vielä Ainon kanssa juoruilemaan tallille ja päädyttiin sitten kentälle kuvailemaan ihanaa russitamma Violaa omistajansa kanssa. Lähdettiinkin sitten lopulta tallilta vasta kahdentoista jälkeen, oltuamme siellä kolmisen tuntia.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa huomata etten ole ainoa, joka pyörii tallilla lasten kypärämyssy päässä! Minusta se on vain säänmukaista pukeutumista + värikäs kypärämyssy on kiva piriste ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kypärämyssy on parhautta! Tuo omani on varmaan likipitäen 15 vuotta vanha, siis oma lapsuusaikainen myssyni. Villaa ja todella lämmin. Kovilla pakkasilla ihan ehdoton lakki. Kypärän alle sitten löytyy silkkinen, ettei korvat palellu (ne lasten ohuet ei ole niin miellyttäviä kypärän kanssa, kuin tuo silkkinen). Säänmukainen pukeutuminen kuitenkin on tärkeää, ei sitä halua kipeäksi sen vuoksi tulla, ettei ole osannut pukeutua oikein.

      Poista

Tympäisevä pimeys

Vaikka mä tykkäänkin syksystä ja talvesta vuodenaikoina, ei tää ainainen pimeys kuitenkaan oo munn juttuni ollenkaan. Harmittaa, kun ei saa...